Vaikeuksien edessä

 Kierkegaard

Filosofiakahvila 7.3../8.3./9.3.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Filosofialla on erityinen suhde vaikeuteen. Se on valmistautumista vaikeuksiin ja tietynlainen, esimerkiksi tyyni, tapa suhtautua vaikeuksiin, kun niitä kohtaa. Stoalaiset jopa väittivät, että filosofian tehtävä on opettaa kuolemaan. Vaikeudet voivat olla filosofille myös testi, joka näyttää, onko hän sisäistänyt viisauden, periaatteen tai oikean asenteen.

Kirjoitin kerran yhdessä muistiinpanossa: “Filosofi on tänään eräänlainen anti-insinööri.” Minulla oli erityinen syy vitsikkyyteen. Usein ajatellaan, että insinöörit ja heidän keksintönsä tekevät elämästämme helpompaa. Filosofit eivät välttämättä tee elämästämme helpompaa. Esimerkkini oli Søren Aabye Kierkegaard (1813-1855). Hänen alter egonsa ja pseudonyyminsä Johannes Climacus totesi, että monet hyväntekijät - nykyisin insinöörit - tekevät elämästä helpompaa. Samalla Climacus antoi itselleen erilaisen tehtävän: Sinun täytyy tehdä samalla tavalla innostuneesti töitä, jotta jokin olisi vaikeampaa. 

Problematisointi, vaikeammaksi tekeminen, erilaisten käytäntöjen vaarallisuuden näyttäminen on filosofian tehtävä. Se saattaa joissakin tilanteissa olla meidän kaikkien tehtävä. Saattaa olla vaarallista, että jatkamme sokeasti. Se voi olla helppoa. Teemme vain niin kuin aina on tehty. Ajattelulla on erityinen suhde vaikeuteen myös siksi, että se on pysähtymistä vaikeuden eteen, etäisyyden ottamista siihen. Ajatteleminen merkitsee sitä, että katsetta ei käännetä pois.

Kuvitelkaamme, että psykiatri lukee kirjan, joka kertoo psykiatristen käytäntöjen normalisoivista vaikutuksista. Kirjassa ei kyseenalaisteta yhden tai toisen terapian tai lääkkeen hyödyllisyyttä, vaan tuodaan esiin jotain, jota psykiatri ei ole tullut ajattelleeksi. Jos hän ottaa tosissaan kirjan eikä heitä sitä nurkkaan, hänen elämänsä on vaikeampaa. Ennen hän teki päätöksiä käytettävissä olevan tiedon valossa ja hän nukkui yönsä hyvin. Nyt jokainen päätös on entistä vaikeampi, koska hän katsoo tekemistään eri näkökulmasta.

Esimerkin tohtori voi jatkaa työssään, mutta se on entistä vaikeampaa. Hän tietää olevansa päättämätön. Vaikeus on siinä, että on jotain päätettävää. Hän ei ollut päättämätön ennen kuin filosofía astui hänen elämäänsä.  Filosofit ovat pahempia kuin paarmat. He ovat anti-insinöörejä.

Kuitenkin tuo problematisointi, vaikeaksi tekevä kysely, on vastausta tilanteeseen ja eteen tuleviin vaikeuksiin. Ennen kuin meistä tulee filosofian lamaannuttamia tuskailijoita, potkaisemme varpaan aina samaan kiveen. Jonain päivänä erehdymme pysähtymään sen eteen.

Jos ajattelemme niitä vaikeuksia, joihin törmäämme, koska eutanasia on laiton (jos se on), emme tee elämästä ja toiminnasta helpompaa, mutta vastaamme tilanteeseen, katsomme todellisuuteen, emme vain hoe iänikuisia moraalisia mottoja. Stoalaiset uskoivat filosofiansa “helpottavan” elämää, opettavan kuolemaan. Miksi filosofian pitäisi opettaa kuolemaan? Kaikkihan tunnetusti ovat osanneet kuolla (Jeesusta lukuunottamatta). Ne jotka ovat ajatelleet eutanasiaa, tietävät, että vaikka tulos, kuolema, on varma, menestys taattu, prosessi voi olla vaikea ja tuskallinen. Mutta ehkä meidän pitäisi oppia kuolemaan, jotta osaisimme elää. Tällainen yritys ei välttämättä tee elämästä pelkästään vaikeampaa…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Joka päivä vaikeampaa...

Kierkegaard

Kun suunnittelen tulevia filosofiakahvila-aiheita, huomaan olevani esteiden ja vaikeuksien edessä. Kaikki tuntuu vaikealta. Jos ja kun se tuntuu vaikealta, muistutan itseäni siitä, että filosofialla on erityinen suhde vaikeuteen. 

Søren Aabye Kierkegaard (1813-1855) tiesi tämän hyvin. Hänen alter egonsa ja pseudonyyminsä Johannes Climacus totesi, että monet hyväntekijät - nykyisin insinöörit - tekevät elämästä helpompaa. Samalla Climacus antoi itselleen erilaisen tehtävän: Sinun täytyy tehdä samalla tavalla innostuneesti töitä, jotta jokin olisi vaikeampaa. 

Problematisointi, vaikeammaksi tekeminen, erilaisten käytäntöjen vaarallisuuden näyttäminen on filosofian tehtävä. Filosofi on tänään eräänlainen anti-insinööri.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Mitä on ajatteleminen?

Olen sanonut, että ajatteleminen on kysymistä, kävelemistä kysymyksen perässä. Kysyminen on – ainakin parhaimmillaan – horisonttien avaamista, ei välttämättä edes vastauksen etsintää, vaan sen taitavaa väistämistä. Ajatteleminen on problematisointia. Ihmisillä tai ihmisellä on vaikeuksia ja hän elää niiden kanssa vuosia tai vuosisatoja asettamatta kysymystä näistä vaikeuksista. Problematisointi on ongelmaksi tekemistä; oma toiminta, käyttäytyminen, asetetaan kyseenalaiseksi. Tämän seurauksena saadaan, etsitään vastauksia, ratkaisuja. Hyvinkin vastakkaiset vastaukset ovat, voivat olla, seurausta samasta problematisoinnista. Ajatteleminen on myös uudelleenproblematisointia, palaamista tuohon aikaisempaan, historialliseen problematisointiin ja sen muuttamista, pohtimista uudelleen.

Mutta tällä kertaa tahdon mennä vähän pidemmälle, puhua lisää ajattelusta, yrittää pohtia kysymystä ”mitä on ajatteleminen”, vaikka en pyrikään lopulliseen määritelmään. En tähtää määritelmään, vaan yritän hahmottaa maastoa, jossa ajattelu liikkuu, hahmottaa maastoa, jossa ”kävellään kysymyksen perässä”.

”Forma-de-vida” (elämäntapa tai elämänmuoto), elämä jota ei voi erottaa sen muodosta (zoe/bios), on jotain jolla on kiinteä yhteys ajatteluun. Ajattelu on – se voi olla – elämänmuoto, tapa ja se synnyttää sen, tavoittaa myös eri elämänmuotojen mahdollisuuksia. Ajattelua on siellä, missä tämä yhteys, intiimi yhteys elämäntapaan (muotoon). Eli toisin sanoen missä elämä on erottamaton muodosta, tavasta, siinä on ajattelua, oli se teoreettista tai käytännöllistä. Puhtaan teoreettista, elämästä irrotettua, ajattelua ei voi pitää ajatteluna; se on vain tiettyjen rituaalien mukaista prosessointia, ehkä tietynlaisen diskurssin synnyttämistä (joka käy aika automaattisesti, kun oppii ”säännöt” esim. akateemisessa maailmassa).

Ajattelu ja sen rajat, sen määritteleminen, on hyvin ”ajankohtainen” asia mm. tekoälyn kehittämisessä jne. Mutta en tarkoita tässä ajattelulla ”kalkylointiprosessia” enkä edes mahdollisesti itsenäisempää päättelyä, johon tekoäly pystyy tai johon sen tahdotaan pystyvän. Vasta sitten kun tietokone luo oman elämänmuodon, tyylin, käyttää vapautta, pystyy ajattelemaan niin että tulee melkein hulluksi tai tekee itsemurhan, on kyse ajattelusta. Ajatteleminen voi olla vaarallista, joskus sen pitää olla vaarallista. Mutta silti se etsii jotain muuta kuin kuolemaa: se etsii elämää, sen mahdollisuuksia.

Haluaisin puhua näin metaforisesti, koska ajatteluun kuuluu aina metaforisuus (käsitteet ja metaforat eivät ole niin kaukana toisistaan kuin joskus ajatellaan): Ajattelu on elehdintää, liikuntaa, jossa yhtä aikaa pysähdytään (pysähdytään miettimään minne ollaan astumassa) ja edetään (ei olla enää paikallaan, entisessä käsityksessä) mutta edetään mahdollisesti sivusuunnassa. Ajattelu on etäisyyden ottamista itseen (itseä katsotaan etäisyydestä, ylhäältä, etäännytetään itse siitä mitä ollaan tekemässä), mutta samalla se on intiimin, tai intensiivisen suhteen luomista itseen tämän ”etäännyttämisen” kautta.

Filosofia on taistellut Sokrateesta lähtien mielipidettä, doxaa, vastaan. Sokrates erotti doxan episteme´stä, tiedosta. Mielipide, siis käsitys (henkilökohtainen tai yleinen), jonka perusteet eivät riitä tekemään asiaa varmaksi, saattaa olla epäselvä käsite; tietenkin filosofia on täynnä ”käsityksiä”, jotka eivät ole varmoja. Eikä filosofian päämäärä ole ”tieto” (vaikka se ymmärrettäisiinkin mielipiteen vastakohdaksi), vaan tietynlainen elämäntapa. Doxa, yleinen uskomus, mielipide, oli jotain, jota retoorikot käyttivät hyväkseen vakuuttaakseen ihmisiä, siis manipuloidakseen heitä. Filosofia on tätä manipulointia vastaan. Pierre Bordieau, yksi 1900-luvun suurista sosiologeista, filosofinen sosiologi, puhuu doxasta ”itsestään selvänä pidettynä” eli se on jotain, jonka yhteisö tai yhteiskunta pitää itsestään selvänä. Ja ajattelu, filosofia, pyrkii hajottamaan itsestään selvänä pidetyn, kyseenalaistamaan.