Oscar Wilde, rangaistus ja olemassaolon estetiikka

 

Oscar Wilde

Filosofiakahvilan aihe 9.4./10.4/ Fuengirolassa ei ole enää tänä keväänä. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Oscar Wilde (1854-1900) kirjoitti:

 

            “If you want to be a grocer, or a general, or a politician, or a judge, you will invariably become it; that is your punishment. If you never know what you want to be, if you live what some might call the dynamic life but what I will call the artistic life, if each day you are unsure of who you are and what you know you will never become anything, and that is your reward.” (Jos haluat olla kauppias, kenraali, poliitikko tai tuomari, sinusta varmasti tulee sellainen ja se on rangaistuksesi. Jos et koskaan tiedä mikä haluat olla, jos elät mitä toiset saattaisivat sanoa dynaamiseksi elämäksi mutta mitä minä nimitän taiteelliseksi elämäksi, jos joka päivä olet epävarma siitä mitä olet ja mitä tiedät, et tule miksikään ja se on palkintosi.)

Katkelmassa on monta huomionarvoista asiaa.

1.Ikivanha ajattelu palkinnoista ja rangaistuksista kääntyy ylösalaisin. Se josta tulee jotain (kenraali, tuomari tms.) kärsii rangaistuksen. Se josta ei tule mitään, saa palkintonsa siinä, ettei hänestä tule mitään. Hyvä asia ei ole tulla joksikin; se on rangaistus. Tällainen ihminen on vanki. Hän ei voi olla muuta.

2. Vanha ajatus itsetuntemuksen arvosta kyseenalaistuu. Itsensä tunteva tekee oman vankilansa. Epävarma ja epätietoinen elää dynaamista elämää.

3. Wilde sanoo dynaamista ja elävää elämää taiteelliseksi. Taiteellista elämää ei siis ole taideteosten tekeminen ja opiumin polttaminen boheemipiireissä. Se on sitä, ettei tiedä mikä haluaa olla eikä tule joksikin; se on pysymistä liikkeessä.

Wilde ja hänen aikautensa yritti elvyttää jotakin, jota voisi sanoa olemassaolon estetiikaksi: taiteelliset ja esteettiset arvot haluttiin tuoda elämään, olemassaoloon luotiin tyyliä. Jotkut tahtoivat rakentaa elämisen taidetta. Sanon tätä yritykseksi elvyttää kahdesta syystä.

1.Kyse oli yrityksestä, koska monet muut tendenssit pääsivät voitolle yhteiskunnassa. Porvarillisuus voitti: ihmiset halusivat tulla kauppaiksi jne. Normalisointi voitti. Ihmisistä tuli kuuliaisia pikemminkin kuin esteettisten kriteerien seuraajia. Oscar Wilde päätyi vankilaan.

2.Kyse oli elvyttämisestä, sillä länsimaisessa historiassa oli ainakin antiikin maailmassa ja renessansin aikana suhtauduttu elämään mahdollisuutena taiteelliseen muokkaukseen. Wilden lähde oli varmasti hänen aikalaisensa Walter Paterin (1839-1896) tutkimukset renessanssista, jotka olivat vanhojen taiteellisten pyrkimysten ja elämäntaiteen aktualisoimista.

Minun kysymykseni ei ole, voimmeko tai pitäisikö meidän seurata Wildea tai 1800-luvun dandismia. Minua kiinnostaa, minkälaisen näkökulman voimme luoda omaan elämäämme ja aikaamme Wilden huomion valossa. Se voisi olla mielenkiintoinen näkökulma, koska me yhä haluamme tulla kauppiaksi ja kenraaleiksi. Me olemme yhä vanhan itsetuntemusopin vankeja…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Rangaistus

 

Oscar Wilde sanoi:

“If you want to be a grocer, or a general, or a politician, or a judge, you will invariably become it; that is your punishment. If you never know what you want to be, if you live what some might call the dynamic life but what I will call the artistic life, if each day you are unsure of who you are and what you know you will never become anything, and that is your reward.”

Tässä katkelmassa on monta asiaa, joihin saatan jonain päivänä palata. Tällä kertaa totean vain, että Wilde tapansa mukaisesti rikkoo kliseisen käsityksen, jonka mukaan on hyvä tietää, mikä haluaa olla. Hän sanoo, että sinusta tulee lopulta mitä haluat olla ja se on sinun rangaistuksesi.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Missä on oikeudenmukaisuutta?

(Rafael: Oikeudenmukaisuuden jumalatar)

Oikeudenmukaisuutta on syytä ajatella ekonomisesti. En väitä, että se on ainoa tapa ajatella sitä, mutta ekonomisuuteen on monia syitä, muun muassa historiallisia syitä.

Vanha – jo Platonin aikainen – käsitys on, että reilua ja oikeudenmukaista on antaa ”kaikille heidän oma”. Sana, jota kreikkalaiset käyttivät sanasta ”oma” oli oikeion (samaa pohjaa kuin oikos, josta sana ekonomia tulee). Tämä ajattelu on aina läsnä, kun yritetään ajatella oikeudenmukaisuutta. Esimerkiksi Jean Luc Nancy puhuu siitä, että oikeudenmukaisuus ilmoittaa ja osoittaa, mitä pitää antaa takaisin tai luovuttaa.

Oikeudenmukaisuus on ”ekonomiaa”; se on taloudenhoitajan toimintaa. Siksi jo hyvin varhain sana oikeudenmukaisuus liitettiin perheen päähän, isään: alettiin puhua oikeudenmukaisesta isästä. Tämä ikivanha oikeudenmukaisuus on aina siis ollut ylempänä olleiden tekoja, heidän suhtautumistaan alempiin ja alaisiin, lapsiin ja naisiin.

Patriarkojen oikeus on historiallinen syy siihen, että monet ovat nähneet oikeuden naamiona, jonka takana on ahneus ja voimakkaan etu. Klassinen esimerkki on Platonin dialogi Gorgias. Siinä Kallikles-niminen poliitikko toteaa: Oikein on, että vahva hallitsee heikkoa, omistaa enemmän. (Vaikka Kallikles onkin ristiriidassa Sokrateen kanssa, Platon näyttää olevan osittain samaa mieltä Kallikleen kanssa Valtio-dialogissaan.) Valtio-dialogissa samantapaiselta kuulostavia näkemyksiä esittää sofisti Thrasymakhos sanoessaan oikeudenmukaisuuden olevan sama asia kuin vahvemman etu.

On olemassa toisenlainen - varjossa kulkenut - lähestymistapa, joka on yrittänyt ajatella oikeutta toisin, ei-hierarkisesta näkökulmasta, tasa-arvoisten synnyttämänä järjestelynä, sopimuksena. Nietzsche on esimerkki tästä. Monissa hänen teksteissään, muun muassa kirjoissa Inhimillistä, liian inhimillistä ja Moraalin alkuperä hän puhuu oikeudesta voimiltaan samanarvoisten keskinäisinä järjestelyinä, sopimisena. Tässäkin perinteessä on mukana ekonomia: on kyse sopimuksesta, joka koskee jakamista; kyse on vaihdosta.

Mikä on oikeudenmukaisuutta koskeva ekonominen kysymys? Yksi tapa puhua ekonomisesti oikeudenmukaisuudesta on puhua korvauksista tai kysyä, miten vauraus pitäisi jakaa. Toisaalta ekonominen kysymys koskee hintaa. Jos ja kun jokin käytäntö (palkkaus, työsopimukset, oikeuslaitoksen toiminta, sairaanhoito jne.) on muuttunut joillekin sietämättömäksi, se on siksi, että siitä maksetaan liian kova hinta. Sietämättömyys ei tarkoita, että jokin käytäntö rikkoo jotain luonnonlakia tai loukkaa meille automaattisesti langenneita oikeuksia; se merkitsee enemmän sitä, että ei haluta enää maksaa tätä maksettua hintaa.

Jos haluamme luoda olosuhteita uudenlaiselle oikeudenmukaisuudelle, emme voi luottaa instituutioihin, vaan on yritettävä nähdä, missä ihmiset lakkaavat maksamasta hintaa, jonka he ovat joutuneet maksamaan. Oikeus syntyy siellä, missä ihmiset eivät enää kiinnostu korvauksista ja rangaistuksista. He eivät tarvitse mitään filosofista teoriaa toimiakseen. Oikeudenmukaisuusteoriat ovat irvokkaita arvostellessaan sellaisia, jotka kieltäytyvät hyväksymästä asiantilaa eivätkä vetoa joihinkin normeihin. Kun jotkut kapinoivat, koska poliisi voi pidättää kenet tahansa ja kiduttaa heitä, he eivät tarvitse teoreettisia perusteita: he eivät vain enää siedä.

Kapina syntyy, kun joku ei halua maksaa enää määrättyä hintaa. Se mikä panee ajattelemaan, on tämä: nämä samat haastajat ovat usein valmiita maksamaan kovemman hinnan, maksamaan omalla elämällään. Heistä tulee ekonomisen järjen tavoittamattomia, mahdottomia ymmärrykselle. He näyttävät, ettei elämä ole elämisen arvoista, jos elämän hinta on orjuus.

Lopulta – näin näen – oikeuden, oikeudenmukaisuuden tunteen ja reiluuden idean on oltava muuta kuin mihin se nykyisinkin kiinnittyy: siinä ei ole kyse korvauksista eikä rangaistuksista, vaan inhottavan väkivallan lopettamisesta. Joskus oikeus voi olla muutakin kuin oikeuden jakamista; se voi olla, vihdoinkin, oikeuden tekemistä...

Mutta missä se olisi mahdollista? Millaiset olosuhteet ”oikeudenmukaisuus” vaatii? Kuka kieltäytyy maksamasta mitä tahansa hintaa? Tietyssä mielessä tämä kieltäytyjä on ”suvereeni”; hän on suvereeni siinä mielessä kuin George Bataille ymmärsi; ihminen, joka ei ole orja eikä alista olemassaoloaan ulkopuolisille tarkoituksille. Bataillen suvereeni ihminen on eräänlainen antiekonomi –vastakohta sille, joka ansaitsee nimen  homo economicus.

On siis historiallisia syitä ajatella oikeudenmukaisuutta ekonomisesta näkökulmasta, mutta on myös toinen, ajankohtainen syy; meidän on syytä tutkia, voisimmeko ajatella sitä toisenlaisesta, ekonomisuuden ulkopuolelle pääsevästä näkökulmasta. Tehdäkseni oikeutta Nietzschelle joudun sanomaan, että hänen yrityksensä ajatella oikeudenmukaisuutta oli yritys ajatella sitä eri tavalla, ei-ekonomisesti. Vuonna 1883 hän kirjoittaa kirjeessään Franz Overbeckille, että intiimimmeissä ajatuksissaan hän on luopunut kaikesta kostosta, kaikesta rangaistuksesta. Samana vuonna hän oli kirjoittanut Zarathustrassa: ”Zarathustra on tullut... jotta te, ystäväni, väsyisitte sanoihin korvaus, hyvitys, rangaistus...”

Siksi hän kysyi: ”Miten voin antaa jokaiselle hänen omansa? Olkoon tämä riittävää minulle: annan jokaiselle omani.”