perjantai 5. kesäkuuta 2020
En voi hengittää
Olen puhunut monta kertaa rasismista. Tulen puhumaan tulevaisuudessakin. Nyt en halua selittää, mikä tulee olemaan tulevien puheideni näkökulma. Haluan tehdä vain pienen sivuhuomautuksen.
1960-luvulla Yhdysvalloissa syntyi kulturaalinen liike, jonka motto oli "black is beautiful". Se oli näkyvä ja kuuluva liike, asenne ja olemisen tapa. Liikkeen edustajat opettelivat olemaan ylpeitä siitä, mikä oli ollut herjausten kohde ja aihe. Häpeä koki muodonmuutoksen.
Viime vuosien yksi tärkeimpiä kansainvälisiä poliittisia liikkeitä on BLACK LIVES MATTER. Liike perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 2013. Syy on yksinkertainen. Mustien ja varsinkin mustien miesten tulee pelätä poliisia. Tutkimusten mukaan heillä on 2,5 kertaa suurempi todennäköisyys kuin valkoisella tulla poliisin tappamaksi.
Jos nämä iskulauseet asettaa vierekkäin, uudemman lauseen implikoima surullisuus pysäyttää. Ajattelen sen sisältöä ja tosiasiaa, että se joudutaan ilmaisemaan. Joudun sanomaan itselleni: "Yhä on syytä palata kysymykseen rasismista, vielä ei olla puhuttu tarpeeksi."
Ajattelen tuota lausetta enkä voi hengittää. En voi hengittää.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
maanantai 1. kesäkuuta 2020
Terätön veitsi
Valmistaudun filosofiakahvilaan, vaikkei ole varmaa, voiko sitä pitää.
Valmistaudun etsien näkökulmia. Avaan päätäni tapahtumille ja ajatuksille. Luen kirjoja ja artikkeleita. Välttelen akateemisuutta ja turhaa oppineisuuden esittelemistä filosofiakahvilan alustuksissa. Se ei tarkoita, etten lukisi akateemista filosofiaa, esimerkiksi väitöskirjoja. Joskus tämä työ turhauttaa ja tekee kärsimättömäksi. Luen 600-sivuisen kirjan ja löydän yhden lauseen, joka voisi olla polku tai siemen uudelle kysymykselle. Toisinaan ei löydy sitä yhtäkään lausetta.
Turhautumisen hetkellä tulee epäilys. Ehkä minun omat alustukseni, lyhyet puheeni, ovat yhtä hedelmättömiä. Tällainen epäilys tekee epätoivoiseksi, koska toiveeni on, että todella kysyisin jotain, kyseenlaistaisin, toisin esiin näkökulman.
Suurin toiveeni on, epätoivon keskelläkin, että löytäisimme välineitä tai työkaluja, veitsen esimerkiksi. Turhautuminen ja epätoivo pistää ajattelemaan Georg Lichtenbergin vuonna 1798 julkaisemaa artikkelia H.S:n talossa ensi viikolla huutokaupattavien esineiden luettelo. Luettelossa oli esine, joka sai André Bretonin hyppimään innosta: terätön veitsi, josta puuttuu kahva. Minua ei naurata. Jos etsin työkaluja ja aseita, tuo ei minulle kelpaa...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
maanantai 25. toukokuuta 2020
Filosofit ovat kiusankappeleita
Filosofit ovat kiusankappaleita ja rauhanhäiritsijöitä. Siinä heidän outo hyveellisyytensä.
Tämä on merkityksellistä, kun luen jonkun filosofin onnistunutta teosta: tulen levottomaksi.
Jo Sokrates sanoi sen: "Olen paarma."
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
keskiviikko 20. toukokuuta 2020
Tulevista aiheista
Syksyllä haluaisin puhua asiasta, jota nimitän paremman sanan puutteessa onnellisuudeksi. Aihe ollut ennenkin esillä. Otan sen uudestaan käsiteltäväksi, koska yksi ja toinen kysymys on siitä esitetty. Ei vain minulle, vaan kaikille.
Koska teemaan sopii, otan listalle osan keväällä pitämättä jääneistä aiheista. Eli jos filosofiakahvila käynnistyy, syksyllä on aiheina ainakin nämä:
1.Maailma ei ole
tehty minua varten
2.Miten kadotimme
itsemme
3.Älä välitä mitä muut
ajattelevat
Omat pähkäilyni, kysymykseni meistä ja maailmastamme ovat johtaneet pohtimaan kysymystä tahdosta. Lisäksi filosofiakahvilan osallistujat ovat puhuneet toistuvasti suututtavasta tahdon vapauden ongelmasta. Aion siis puhua tahdon ja vapauden teemasta (joka on ihan eri asia kuin tahdon vapauden teema). Uskon saavani esiin joitakin kysymyksiä ja näkökulmia, jotka voivat valaista tätä outoa onnellisuuden aihetta.
Ehkä pääsemme puhumaan syksyllä myös elämisen taidosta. Ainakin Torre del Marissa haluisin puhua huumeista. Aihe ollut pitkään mielessä...
sunnuntai 17. toukokuuta 2020
Totuus on toinen maailma
Kohu on laantunut. Nyt voi siteerata Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolemaa (1985). Kohu on laantunut, sanon. Se on sitä ironiaa. Kuka muistaa enää edes toissavuotisia kirjoja? Kuka muistaa enää mitään?
Kirjasta voisi puhua paljon. Pistän vain yhden siteerauksen, josta tahtoisin joskus puhua pitkään ja hartaasti:
"Jos valetta käy kiistämään, toistaa sen kieltä. Totuus on toinen maailma. Sen kieli suora, järjetön."
Mikä tämä on? Onko tämä aforismi, Paavo Haavikon parodiointia? En tiedä. Minä näen siinä sarjatulen, kolme totuutta. Vaikein sana, hankalin niellä, on tietenkin tuo viimeinen.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
maanantai 11. toukokuuta 2020
Älä mene filosofin luokse!
Serra
Cristóbal Serra (1922-2012) julkaisi vuonna 1999 pienen kirjasen, jonka nimi oli Nótulas. Hän nimesi näin oman lajinsa. Nótula tulee latinan sanasta nothus, joka merkitsee äpärää, sekoitusta, risteytystä.
Yksi opuksen äpärä on seuraavanlainen:
"Älä mene filosofin luokse. Mene nuorallatanssijan luokse ja tee samoin kuin hän: mene kävellen löysällä köydellä. Katso jos filosofi herää horroksestaan. Eikö sinusta vaikuta, että hän on kovin uninen?"
En tiedä viisaudesta, mutta viisaasta saattaa olla välttää filosofeja. Se on selvää. Silti pääni jää täyteen kysymyksiä. Kuka on tuo olento, joka on vaipunut horrokseen? Missä hän on? Onko hän meissä? Voiko hänet todella herättää?
Ehkä voimme etsiä vastauksia vain kävelemällä löysällä köydellä...

torstai 7. toukokuuta 2020
KISS
Lichtenberg
Georg Christoph Lichtenbergillä on muistikirjoissaan (hän käytti niistä englanninkielistä sanaa Waste Book) seuraavanlainen katkelma:
"Kuka minä olen? Mitä minun tulee tehdä? Mitä voin uskoa ja toivoa? Tässä on kaikki filosofiassa. Olisi toivottavaa voida yksinkertaistaa näin lisää asioita, pitäisi ainakin kysyä itseltään - alusta lähtien - voisiko näin luonnostella kaiken mitä aikoo kehitellä kirjoituksessa."
Jokainen voi tunnistaa näissä kysymyksissä Lichtenbergin aikalaisen, Immanuel Kantin, läsnäolon. Kysymykset ovat lähes samat kuin ne, jotka Immanuel Kant esittää Puhtaan järjen kritiikin lopussa filosofian peruskysymyksinä:
1.Mitä voin tietää?
2.Mitä minun tulee tehdä?
3.Mitä voin toivoa?
Kantin kysymykset ovat sinänsä huomionarvoisia, koska niiden muotoilu (ensimmäisen ja kolmannen kysymyksen) oli eräänlainen vallankumous ajattelussa; ne suuntasivat katseen aivan uusiin asioihin. Lichtenbergin huomio on mielenkiintoinen toisesta syystä. Hän puhuu yksinkertaistamisen hyödyllisyydestä.
Vaikka (joidenkin) filosofien tekstejä pidetään vaikeina, yksinkertaistaminen on tärkeä osa filosofoimisen taitoa. En tiedä, kuinka moni filosofi myöntää tämän. Myös heidän työssään on syytä noudattaa vanhaa kunnon KISS-periaatetta: Keep it simple, stupid. Muotoilun alkuperää ei tunneta, mutta jo munkkifilosofi Vilhelm Ockhamilainen (1285-1349) käytti säästeliäisyyden periaatetta, joka myöhemmin nimettiin hänen mukaansa Occamin partaveitseksi. Idea on, että ilmiöitä selittävien tekijöiden tulee olla mahdollisimman vähäinen. Selittävistä teorioista tulisi valita yksinkertaisin. Ei tarvitse olla tiedemies havaitakseen, että tämä on käytännössä hyvä nyrkkisääntö.
Yksinkertaistamisen taito on vaikea myös siksi, että siihen päästään vasta monimutkaisuuden viidakon läpi. Se on vaikeaa, koska se vaatii myös tasapainoaistia; on huomattava varoa liiallista yksinkertaistamista.
Vilhelm Ockhamilainen

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)