Syksyn ohjelmasta

 

Kuva: Sam Sandqvist

Jos pandemia, sota tai energiakriisi ei estä, tarkoitukseni on pitää filosofiakahvilaa (lokakuusta lähtien) Fuengirolassa, Torre del Marissa ja zoomin kautta. Aiheet (todennäköisesti) seuraavat:

1.Sana on Medusan katse 

2.Kyseenalaistaminen 

3.Onko etiikka mahdollinen?  

4.Montaigne ja kannibaalit 

5.Elämisestä 

6.Kirjoitin itselleni neuvon 

7.Ajattelu ja valvonta  

8.Järki 

9. Timon Ateenalainen 

10. Köyhyys 

11. Tutkimaton elämä 

Jos Torre del Marin ihmisiä paikalla riittävästi jo syyskuussa, voimme aloittaa siellä syyskuun puolella jollain muulla aiheella.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Vanha muistivihko

 

Marcus Aurelius

Kirjoittaminen ja muistikirjat – hypomnemata – olivat tärkeitä antiikin maailmassa, varsinkin Roomassa (Marcus Aureliuksen Ta eis heauton, joka on käännetty nimillä Itsetutkiskeluja ja Itselleni on esimerkki tällaisesta muistikirjasta). Muistikirjan kirjoittaminen oli tapa vaikuttaa itseensä.

Minun muistivihkojeni funktio on hiukan erilainen, mutta minun pitäisi ottaa ne käsiini useammin, koska ne ovat mielenkiintoinen matka omaan päähän ja koska sieltä löytyy mahdollisesti arvokkaita merkintöjä. Löysin taannoin melkein kymmenen vuotta vanhasta vihkosta seuraavanlainen muistiinpanon:

 ”Miksi kaikki tämä kamppailu? Jotta minuun ei voisi kirjoittaa pysyvää lakia. Taistelen olemusta vastaan. Olemus ei ole vain harha, se on ansa.”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tämä on elämää

Pidän kesästä Andalusiassa. Ilman aikatauluja, ilman suunnitelmia. 

Kesällä voi uida. Tutustuin Canillas de Aceitunon altaalla noin 7-vuotiaaseen tyttöön. Hän sanoi: "Tämä on elämää."

7-vuotias ja filosofi.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Propositum

 

Olen joskus hymähdellyt vanhalle viisaudelle (sekä idästä että lännestä löytyvälle), että meidän tulee elää nykyhetkessä. Jotkut sanovat sen olevan vaikeaa. Ei se ole vaikeaa, kun on tarpeeksi laiska – niin kuin minä. Tietenkin olen nauranut ajatukselle ehdottomista ja lopullisista päämääristä ja yhtä paljon 1900-luvun ajattelijoidenkin keskuudessa eläneelle kysymykselle elämän merkityksestä tai tarkoituksesta. Olen silti  viime aikoina yrittänyt voittaa kyynisyyttäni ja tuoda tulevaisuuden mukaan ajatteluun ja toimintaan.

Minua on auttanut yksi tavallinen espanjalainen sana: propósito, aie, suunnitelma, kohde, tarkoitusperä. Se on vaatimattomampi, arkisempi ja vähemmän juhlallinen sana kuin sentido, merkitys. Alkuperä on latinan sana propositum. Etuliite pro merkitsee eteen, eteenpäin, etukäteen. Positum tulee verbistä ponere, laittaa, asettaa. Sana viittaa siis tulevaisuuteen. Se merkitsee, että joku asettaa itselleen maalin, tavoitteen, johon hän tähtää tästä hetkestä lähtien.

Kiinnostukseni ei ole etymologista tai filologista. Näen ihmisiä, jotka aikovat jotain, asettavat itselleen tavoitteen, ja näen, että he ovat sekä keskittyneempíä että onnellisempia. Olosuhteet eivät lannista heitä. He harjoittelevat, eivät valita. He tarvitsevat vähemmän pakoa todellisuudesta.

Ihmiset jotka taistelevat pienten tai suurten asioiden puolesta ja ihmiset jotka vielä innostuvat, ovat kauniita, ehkä todellakin onnellisempia. Ehkä se ei ole vastakohta sille, että elää nykyhetkessä. Nykyhetkestä tulee täysi, se jännittyy niin kuin jousi.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ei ole tietä

 

Antonio Machado

Eivät suomalaiset ole juoppoa kansaa. Ainoastaan yhden kerran on yksi uskovainen nainen saapunut humalassa filosofiakahvilaan. Hän kysyi tietä. Hän ei kysynyt tietä kotiin tai katkaisuklinikalle, vaan vastausta eksistentiaaliseen kysymykseen. Vastasin: ”Ei ole tietä.”

Lähtökohtaisesti minulta ei voi kysyä tietä. Vastaukseni oli kuitenkin hyvä. Ei ole tietä. Niin kuin paljon siteerattu espanjalainen runoilija Antonio Machado kirjoitti:

Caminante, son tus huellas

el camino y nada más.

 

(Kävelijä, jälkesi

 ovat tie eikä muuta.)

 

Tie tai polku syntyy takanamme, se ei ole muuta kuin se mitä elämme ja koemme. Siksi tietä ei voi kysyä minulta eikä keneltäkään. Jokaisella on oma tie.

 

Machado kirjoitti johdonmukaisen jatkon:

 

Caminante, no hay camino,

se hace camino al andar.

 

(Kävelijä, ei ole tietä,

tie tehdään kävellen.)

 

Eikä tietä voi kysyä, toisen polulle astua, koska polut ja tiet katovat.

 

Caminante, no hay camino,

sino estellas en el mar.

 

(Kävelijä, ei ole tietä,

vain vanoja meressä.)

 

Legendaarinen laulaja/lauluntekijä Joan Manuel Serrat on yksi, joka siteeraa runoa laulussaan Cantares. Tässä linkki:

https://www.youtube.com/watch?v=QHcypSLIp_A

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Olennaista

 

Bernard Williams

Olen sanonut, että minua riivaa kysymys, jonka eteen joudun, kun totean: Minkä tahansa sanominen ei ole merkityksellistä. Kun olemme vaikka vain ohimennen keskustelleet tästä filosofiakahvilassa, minulle on tullut selväksi, että toteamus on epäselvästi muotoiltu. En osaa sitä vielä paremmin muotoilla, mutta tämä riivaus on syy siihen, että olen viime aikoina lukenut (en tarpeeksi) englantilaista filosofia, Bernard Williamsia (1929-2003).

Erityisesti minua on kiinnostanut hänen myöhäinen teoksensa Truth and Truthfulness (2002). Williams käsittelee teemaa, joka minua riivaa. Hän toteaa:

”Olennaista ei ole, että kaikki saavat puhua, vaan se, että mikä on sanomisen  arvoista sanottaisiin.”

Miten erilainen, suorastaan outo, huomautus tämä olisi nykypäivän maailmassa, melun ja säihkeen keskellä!

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

  

Miksi konservatiivisuus on ongelma?

 

Yksi viime kevään aihe oli muisti ja muutos. Palasin tähän muistin teemaan uudestaan ja palaan ehkä vielä, koska pidän sitä tärkeänä ja koska se on läsnä ajassamme, siinä mitä tapahtuu.

Sanoin:

”Muisti voi olla yllyke muutokseen, se voi olla energian lähde, mutta konservatiivisuus on voittanut meidät. Konservatiivisuus on ongelma. Se tekee menneisyydestä ikuista, ja ajasta homogeenistä ja tyhjää – niin kuin Benjamin sanoi.”

Tämä oli mielestäni ihan selkeästi sanottu, mutta silti joku kysyi: ”Miksi konservatiivuus on ongelma?” Tuskin vastasin kysymykseen ja pelkään pahoin, etten vieläkään vastaa tyhjentävästi. Olen ehkä joskus siteerannut Ángel Gabilondoa, joka on espanjalainen filosofian professori (tosin hän toimii nykyisin eräänlaisena kansalaisten asiamiehenä). Hän toteaa konservatiivisuudesta, että se estää liikkeen, muutoksen; sen pyrkimys on säilyttää, pitää maailma, ihmiset, paikallaan.

On siis selvää, miksi konservatiivuus voi olla ongelma. Se haluaa kieltää kysymyksen siitä, mitä tahtoisimme itsessämme tai olosuhteissamme muuttaa. Jos katsomme ympärillemme, näemme paljon konservatiivisuutta, myös siellä missä emme sitä odota näkevämme. Konservatiivisuus liitetään poliittiseen oikeistoon. Oikeiston yksi paradoksaalisia piirre (ainakin toisesta maailmansodasta lähtien) on ollut se, että siinä on yhdistynyt liberalismi (tai uusliberalismi) ja konservatiivisuus. Sanon tätä yhdistelmää paradoksaaliseksi, koska konservatiivisuus ja liberalismi sotivat välillä keskenään. Liberalismin on kuitenkin ollut suhteellisen helppo liittoutua konservativisuuden kanssa, sillä myös se vastustaa politisointia.

Minua on naurattanut nykyisessä poliittisessa kielenkäytössä eräänlainen ideologiakritiikki. Kahdesta syystä: 1)Ideologiakritiikki oli marxilaisuutta ja nyt se on konservatiivien ase. 2)Ideologioiksi sanotaan myös faktoja kuten ilmastonmuutosta ja kaikkia mahdollisia, myös ihan tavanomaisiksi muuttuneita länsimaisia arvoja kuten tasa-arvoa. Konservatiiviisuus on  ongelma myös käytettyjen keinojen, aseiden, takia. Se vääristelee ja petkuttaa.

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila