Totalitarismin tutkimisesta

Hannah Arendt

Filosofiakahvila 4.3./5.3./6.3.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Yksi totalitarismin määritelmä on, että se on järjestelmä, jossa valtion valta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille. Stalinin Neuvostoliittoa, Mussolinin fasismia ja Hitlerin natsi-Saksaa pidetään esimerkkeinä totalitarimista.  Määritelmä on epämääräinen, mutta suuntaa-antava. Yksi totalitarimia tutkinut ajattelija, jonka vaikutus näkyy useissa nykyfilosofeissa, on Hannah Arendt (1906-1974). Hän julkaisi teoksen The Origins of Totalitarism vuonna 1951.

Ihmiset arvaavat, että kun puhutaan totalitarismista, puhutaan äärimmäisestä autoritarismista. Yhtenä totalitaristisen yhteiskunnan piirteenä pidetään sitä, että keinoja oikeutetaan viittaamalla  ihanneyhteiskuntaan, johon tähdätään. Tähän piirteeseen on kiinnittänyt huomiota myös Arendt. Tyrannimaista valtaa määrittää Arendtin mukaan laittomuus, ei-tyrannimaista laillisuus. Totalitaristisen vallankäytön erottaa tavanomaisesta tyranniasta erityinen piirre: terrori. Sana tulee ranskan kielen sanasta terreur, joka juontuu latinan suurta pelkoa merkitsevästä sanasta terror. Terrorilla tarkoitetaan poliittista tukahduttamista ja väkivaltaa, joka yleensä kohdistuu poliittiseen oppositioon. Poliittista opposiota ei ole vain vallassaolevien poliittiset vastustajat, vaan kaikki ihanneyhteiskunnan toteutumisen kannalta ”epäterveelliset” ainekset.

Emme voi pitää totalitarismin yleistä määrielmää riittävänä, koska samantapaisia tavoitteita (vallan ulottaminen kaikkialle) voi olla hyvin erilaisissa yhteiskunnissa kuin Neuvostoliitto tai natsi-Saksa. Äärimmäisestä autoritarismista puhuminen implikoi, että autoritarismia voi olla muissakin yhteiskunnissa; se ei vain ole yhtä äärimmäistä. Silloin herää kysymys, ymmärrämmekö (tai haluammeko edes ymmärtää) mitään, kun hyväksymme jonkin piirteen osaksi potentiaalisesti kaikkien yhteiskuntien piirteeksi, mutta käytämme sitä pejoratiivisesti kuvaamaan yhdenlaisia yhteiskuntia.

Myös terroria, yhteiskunnallista väkivaltaa ja tukahduttamista on käytetty hyvin erilaisissa yhteiskunnissa kuin Neuvostoliitto ja Kolmas Valtakunta (Das Dritte Reich). Tutkiessamme vallankäytön muotoja erilaissa yhteiskunnissa pitäisi kiinnittää ehkä huomiota vallankäytön kanaviin ja mekanismeihin. Esim. Arendt aivan oikein kiinnittää huomiota puolueiden funktioon ns. totalitaristisissa maissa. Tietenkin myös tässä tapauksessa on se vaara, että huomaamme, että puolueilla on samantapaisia funktioita ja strategioita myös sellaisissa maissa, joissa on sallittu enemmän kuin yksi puolue.

Ymmärrettävää ja oikeutettua, että Arendt, hänen sukupolvensa ja hänen jälkeensä tulleet tutkivat valtaa ja sen väärinkäyttöä. Sitä on varmasti tarpeellista (mahdollisesti hyvinkin kiireisesti) tutkia ja vastustaa nykyisinkin. Epäilemättä totalitarismin piirteiksi sanotut asiat kuten autoritarismi ja terrori toimivat indikaattoreina, varoitusmerkkeinä.

Kaikkialle ulottuva valta ei ole aina valtion valtaa (esimerkiksi ainoan hyväksytyn ajatuksen tai ideologian levittämistä). Ilman loistavan tulevaisuuden ja ihanneyhteiskunnan kuvaa silmissä maailmassa syrjäytetään ja hävitetään ihmisiä. Oikeutus on maallisempi kuin Neuvostoliitossa. Jonkun sanotaan uhkaavan olemassaoloa.

Kun tutkimme valtaa, voitaisiin pitää lähtökohtana ajatusta, ettei mikään valta ole välttämätöntä. On ehkä  väistämätöntä ja jopa toivottavaa, että yhteiskunnassa on valtasuhteita. Ei kuitenkaan ole hyvä hyväksyä ajatusta, ettei niitä voi muuttaa. Kun kuninkaiden valta oli keskiajalla absoluuttisempaa, ajateltiin, että se on välttämätöntä...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Sokrates, huono puhuja

 

 Filosofiakahvila25.2./26.2./27.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Sokrateen ironia oli julkeimmillaan hänen puolustautuessa ateenalaisten edessä. Puolustuspuheen alussa hän toteaa syyttäjiensä puhuneen niin hienosti, että melkein vakuuttivat hänet itsensäkin syytteiden oikeellisuudesta. Sokrates sanoo olevansa huono puhuja, joka ei pysty samaan kuin nämä taitavat puhujat. Sanat ovat salaivaisia. Emme kai voi ajatella, että Sokrates oli huono puhuja. Tietyllä tasolla Sokrates oli kuitenkin tosissaan. Hän teki pesäeroa retoorikkoihin.

Sokrateen mukaan hänen vastustajansa ovat deinoi legein, taitavia puhujia. Hän itse puhuu suoraan, ilman taitoa ja koristeita. Taitamattomuuden korostaminen ei merkitse, että hän ei välittäisi siitä, puhuuko hyvin vai huonosti. Platonin Faidroksessa Sokrateen keskustelukumppanut esittävät halveksivia huomioita henkilöstä, joka on puheiden kirjoittaja. Sokrateen varoittaa halveksimisesta. Sillä on väliä, puhuuko hyvin tai huonosti. Ei ole häpeällistä kirjoittaa. Häpeällistä on kirjoittaa huonosti. Tehdessään pesäeroa vastustajiinsa Sokrates puhuu taidokkuudesta ja taitamattomuudesta, mutta liittää taitaviin puhujiin epäsuoruuden ja koristeet, omaan puheeseensa suoruuden.

Sokratesta syytettiin nuorison turmelemisesta ja jumalien pilkasta, sillä hänen väitettiin palvovan joitakin vieraita daimoneja. Tuomareita oli 556. Heistä 281 äänesti Sokratesta vastaan, 275 puolesta. Hänet tuomittiin kuolemaan. Ateenalaiset eivät yleensä mielellään tuomineet kansalaisia, ateenalaisia, kuolemaan ja hänellä olikin mahdollisuus lähteä maanpakoon. Sokrates kieltäytyi ja joi myrkkymaljan.

Sokrateen tuomio oli todiste hänen vihollisilleen. He ajattelivat, että väkijoukkojen tai vastapuolen vakuuttaminen oli oikeutus ja peruste sille, miten jokin asia päätetään; se oli oikeutus julkisen tilan valtaamiselle ja sen omimiselle. Tämä on täsmälleen sama logiikka, jota nykyisin seuraavat poliittiset päättäjät. Filosofian historian kuuluisin tapahtuma luo siis humoristisen valaistuksen nykypäivän politiikkaan.

Mitä Sokrates oli tehnyt? Hän oli kävellyt ympäriinsä ja esittänyt kysymyksiä vastaamatta niihin. Itsekin Sokrates myönsi, että hän ei anna vastauksia, vaan luo vain umpikujia (aporia). Hän sanoi olevansa atopos, kirjaimellisesti ilman toposta, paikkaa: outo, hämmentävä, paikaltaan nyrjäyttävä.

Tätä eivät kaikki aikalaiset hyväksyneet. Mitä hyötyä olisi kaupungille hämmentäjästä, arvojen, tapojen ja vakaumusten kyseenalaistajasta? Meidän päiviimme saakka on Sokrateehen ja muihin filosofeihin suuntautunut sama epäilys. Eivätkö he ole ennen kaikkea negatiivisia ollessaan vastaamatta, esittämästä mitään posiitivista moraalista teesiä?

Sokrateesta on tehty filosofian isä, ainakin jonkinlainen vedenjakaja ja sankari. Kun häntä on sankarillistettu, on korostettu hänen metodiaan, dialektiikkaa (joka alkuperäisesti tarkoitti keskustelua). Harvoin kiinnitetään huomiota siihen, että hän sanoi olevansa huono puhuja. Ehkä huomautusta ei olla otettu tosissaan. Sen voi ottaa tosissaan, kun ajattelee, missä yhteydessä Sokrates puhui. Hän kierteli Ateenan katuja aikana, jolloin Kreikassa oli paljon ammattipuhujia ja heitä arvostettiin. Huono puhuminen oli toisenlaista puhetta, joka halusi heittää erilaisen siemenen – ja varmaankin erilaiseen maaperään.

Platonin Sokrateen puolustuspuhe on Sokrateen puhe oikeudessa, mutta todellisuudessa hän ei puolustaudu. Hän toki sanoo syytöksiä vääriksi ja osoittaa niiden epäjohdonmukaisuuden, mutta hän kieltäytyy muuttumasta. Sokrates sanoo, että hän puhuu totta ja puhuu jatkossakin. Hän tiesi, mikä oli ongelma: se ettei hän sanonut mitä ateenalaiset halusivat kuulla. Eikä häntä puolustautuminen auttaisikaan. Niin kuin Sokrates toteaa: Oli niin tai näin, Sokrates on syyllinen....

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Suloinen markkinointi

 Filosofiakahvila18.2./19.2./20.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Edward Louis Bernays oli välkky. Hän tajusi, että sanalla propaganda on huono maine. Hän keksi toisia nimiä. Sanoin häntä modernin propagandan isäksi, mutta yleisesti häntä pidetään PR:n (public relations) isänä. Voisi tietysti ajatella, ettei poliittisella propagandalla, markkinoinnilla ja PR:llä ole paljon tekemistä keskenään. Bernaysin projektit ovat kuitenkin mielenkiintoinen esimerkki, koska se osoittaa, että ne monesti sekoittuvat.

Vuonna 1929 hän ideoi kampanjan Torches of Freedom (En tiedä miten tämä pitäisi kääntää. Ehkä ”vapauden soihdut”). Sanoma oli, että tupakointi on feminististä. Esimerkki on yksinkertainen. Tässä poliittista vapausliikettä käytettiin tuotteen markkinoinnissa. 1950-luvulla hänet palkkasi United Fruit Company, joka teki yhteistyötä CIA:n kanssa kaataakseen Guatemalan demokraattisesti valitun hallituksen. Tämä on jo vähemmän viaton esimerkki, jos tupakoinnin mainostamista voi pitää viattomana.

PR – tiedotus- ja suhdetoiminta on osa markkinointia. Tarkoitus on kehittää yrityksen ja sen ns. sidosryhmien yhteistoimintaa. Kun PR on sisäistä suhdetoimintaa, sen tavoite on mm. henkilöiden sitouttaminen yritykseen. Tällainen toiminta voi olla ymmärrettävää, hyväksyttävää ja oikeutettua, mutta ihan metodologista syistä sitä pitäisi tutkia vallankäyttönä, ihmisten ohjaamisena.

Ennen kuin jotain asia tutkii, pitäisi tajuta, että se olemassa. Markkinointipuhe tai PR ovat jotain, jonka ehkä tajuamme, mutta emme pysähdy tai havahdu. Se vain on osa tuttua maisemaa. On kuin siinä ei olisi mitään tutkittavaa tai mitään mitä ihmetellä. Saattaa olla vaarallista, että yhdenlaiset puheet ovat tällaisessa asemassa maailmassamme. Se voi johtaa myös siihen, ettemme tiedä, mitä itse teemme, kun puhumme. Levitämme propagandaa kuvitellen tekevämme ison palveluksen, koska informoimme.

Mitä tehdä, jos meitä ohjataan kaikkialta? Miten voisimme sitä vastustaa, jos haluaisimme? Vähän aikaa sitten esteettistä kirurgiaa tekevä klinikka käynnisti laajan tv-kampanjan. Nuoret kauniit naiset olivat käsiraudoissa, pidätettyinä. Teksti sanoi: ”Historia opettaa, että turhamaisuus on ollut melkein rikos.” Rivien välissä oleva, loivasti ironinen viesti oli, ettei se sitä ole enää, tule korjauttamaan nenäsi, se on ruma. Tämä mainos pisti minut ajattelemaan, että sellainen askeesi, itsensä harjoittaminen, joka kehittäisi ihmisessä jotain muuta hyvettä kuin turhamaisuutta, saattaisi säästää ihmisten rahoja.

Meitä ympäröivien viestien maailmassa on silloin tällöin vaikeaa erottaa mainos tiedottamisesta. Kaiken tiedottamisen tarkoitusta on vaikea tietää. Jos minulle mainostetaan jäätelöä, ymmärrän tekijöiden minun haluavan ostaa jäätelöä. Tunnettu suklaamerkki kampanjoi yksinäisyyttä vastaan yhdessä Punaisen Ristin kanssa. Iskulause oli: ”Lempeys yksinäisyyttä vastaan.” Mietin pitkään, mitä minun haluavan tekevän tai ostavan. Ostin kyseistä suklaata. Yksinäisyyden tunne helpotti heti.

Sellainen askeesi, joka saisi minut hyväksymään itseni paremmin, säästäisi minut ehkä kirurgin veitseltä. Harjoitus, joka saisi minut rakastamaan yksinäisyyttä, säästäisi hammaslääkärikustannuksissa. Ajattelun pitäisi valpastua, katsoa mistä kaikkialta meitä ohjaava puhe tulee ja kysyä, mihin meitä viedään...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Propagandan synty

 

Kardinaali Richelieau

Filosofiakahvila11.2./12.2./13.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Propaganda on levitettävää asiaa. Yleensä yritetään vaikuttaa ihmisten käsityksiin, mielipiteisiin. Heidä yritetään saada vihaamaan, rakastamaan tai pelkäämään. Propagandan historia on arvojohtamisen historia.

Olen siteerannut aikaisemminkin Francis Baconin tekstiä Of Sedition and Troubles vuodelta 1619. Siinä hallitsijoiden pelon ja huolen aiheeksi nostetaan se, onko ihmisillä ruokaa ja millaisia mielipiteitä heillä on. Molemmat voivat aiheuttaa kapinointia. Myös muut ajattelijat kiinnittivät huomiota samaan asiaan, vaikka muotoilivat huolensa eri tavoilla. Hallitsijoiden kiinnostuksen aiheeksi tuli kysymys, miten voi vaikuttaa mielipiteisiin ja millaista järkeä pitäisi luoda taloudenhoitoon, jotta ravintoa olisi riittävästi.

1600-luvulla, 30-vuotisen sodan aikana, samaan aikaan kun Eurooppa täyttyi ruumiista ja ekonomisteista, keksittiin käyttää informaatiota ja desinformaatiota sodassa, ts. keksittiin käyttää propagandaa. 

Yksi luoja, propagandan isä, oli Armand de Richelieau, kardinaali Richelieau, ranskalainen valtiomies, joka monien arvioiden mukaan teki Ranskasta 1600-luvun mahtavimman valtakunnan. Hän pisti koko joukon vaikuttamaan mielipiteisiin. Näitä mielipiteiden muokkaajia, niihin vaikuttajia, sanottiin publisisteiksi. He kirjoittvat ja levittivät pamfletteja ja lentolehtisiä. Journalismin pimeää esihistoriaa, voitaisiin sanoa.

Propagandan historiaa voidaan tarkastella välineiden näkökulmasta. Tietenkin lukutaidon yleistyminen, painetut sanomalehdet, radio ja myöhemmin televisio sekä internet ovat tärkeitä muutoksia. Propagandan syntyä ja kehitystä voitaisiin tutkia myös toisesta, vähemmän materiaalisesta kulmasta. Ihmisten manipuloinnilla on kuitenkin – kaikesta huolimatta – suhde ajatteluun ja rationaalisuuteen.

Modernin propagandan isänä voidaan pitää herraa nimeltä Edward Louis Bernays (1891-1995) (Sigmund Freudin siskon Annan poika, syntyjään itävaltalainen, amerikkalaistunut). Hän kirjoitti useita vaikutussvaltaisia teoksia, joissa propagandan tekeminen rationalisoituu, psykologisoituu. Ensimmäinen näistä teoksista oli Crystalizing Public Opinion (1923). Erityisen maineikas on Propaganda (1928).

Yksi tekijän inspiraation lähteistä oli ranskalainen lääkäri, joka oli kiinnostunut myös psykologiasta, sosiologiasta ja antropologiasta: Gustave Le Bon. Hänen teoksena Psychologie des Foules (Joukkopsykologia, 1895) innoitti myös natsi-Saksan kehittäjiä. Adolf Hitler siteeraa tohtoria.

Bernays piti massoja irrationaalisina ja laumavaiston ohjaamina. Tästä lähtökohdasta hän lähtee kehittelemään menetelmiä (psykologisia) heidän arvojensa,  mielipiteidensä ja käyttäytymisen ohjaamiseen, niiden manipulointiin. Minua ei kiinnosta näiden menetelmien tehokkuus, vaan se tosiasia, että psykologia tuli olennaiseksi osaksi niitä. Kiinnostavaa on myös kehittelytyön taustalla oleva maailmankatsomus. Ihmiset ovat massaa, manipuloitavaa massaa. Toiset ovat heidän yläpuolellaan ja heidän kuuluukin ohjata heitä.

Filosofia ei ole koskaan herännyt propagandan olemassaoloon, vaikka sen olisi pitänyt. Filosofia syntyi toisiin vaikuttavan puheen, retoriikan ja sofismin jarruttajana, kritiikkinä.

En ole ehkä kovin kunnianhimoinen enkä ole filosofi, mutta yritän olla olematta publisisti...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila