Psykoanalyysi, superego ja itsensä tunteminen

 

Sigmund Freud

Filosofiakahvila 18.11./19.11./20.11. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

TORRE DEL MARISSA AJANKOHTAISTA ESPANJASSA - KATSAUS 17.11. MAANANTAINA KLO 11.30, paikka Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N (MAKSA OMANTUNNON MUKAAN)

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Psykoanalyysi on jatkoa kristinuskon perinteelle. Itsetuntemus on itsen tulkintaa, salaisen koodin avaamista, hermeneutiikkaa. Psykoanalyysi on toisellakin tavalla kristinuskon perillinen, perinteen  jatkaja. Freudin ajattelussa oli mukana ajatus illuusiosta, joka ihmisellä on oman itsensä suhteen. Vaikutus ei ehkä tullut suoraan kristinuskosta, vaan Arthur Schopenhaurilta, joka vaikutti syvästi 1800-luvun ajatteluun.

Itsensä tuntemisella on suuri merkitys. Se parantaa ihmisen. Psykonanalyysi on kuitenkin herättänyt suuren epäilyn itsetuntemuksen mahdollisuudesta, koska se on tuonut esiin minuuden kerroksellisuuden ja tiedostamattoman roolin. Minulla on kuitenkin toisenlainen näkökulma. Psykoanalyysi masentaa meitä, kun huomaamme, ettemme ole läpinäkyviä itsellemme, mutta lupaa myös itsetuntemusta ja sitä kautta vapautumista.

Psykoanalyyttisen teorian mukaan psyyke rakentuu egosta, idistä (viettipohja) ja superegosta (joka on eräänlainen omatunto, sisäistetyt normit, moraalikoodi). Itsetuntemuksen vaikeus ei johdu pelkästään tiedostamattomista vieteistä (ID). Kyse on näiden minuuden rakenteiden keskinäisestä dynamiikasta. Teorian mukaan monet asiat ovat tiedostamattomia, koska työnnämme ne sinne, torjumme ne tietoisuudesta. Torjunta johtuu superegosta.

Se mitä psykonalayysissä sanotaan superegoksi, ilmenee muuallakin kuin ihmisen psyykessä ja sillä on monia nimiä. Samantapainen voi olla esimerkiksi ideologia. Paul Veynen mukaan ideologia vakuuttaa vain valmiiksi vakuuttuneen, mutta vakuuttaminen ei olekaan sen tärkein tehtävä; sen tarkoitus on miellyttää, tuottaa mielihyvää, kiillottaa kuvaa joka meillä on itsestämme. Jos näin, ideologia haittaa itsetuntemusta. Ideologia tekee meistä uneksijoita, donquijoteja; kuvittelemme olevamme sankareita.

Jokapäiväinen elämä mahdollistaa (päinvastoin kuin ideologisuus) sen, että ihminen tuntee itsensä: tunnistaa itserakkautensa, pahantahtoisuutensa ja kaiken ohi menevän itsesäilytysvaiston. Kun ihminen tunnistaa itsessään nämä ominaisuudet, hän voi Veynen mukaan kehittyä moraalisesti. Voimme ihmetellä tätä ”parantumista” tai ”kehittymistä”. Ehkä ihmisestä tulee ”suvaitsevaisempi”, vähemmän tuomitseva. Veyne tuntuu etsivän lääkettä superegoa vastaan.

Veynen ideologiaan kohdistama arvostelu on siinä mielessä freudilaista, että hän pyrkii keventämään taakkaamme, lieventämään toisen tuomitsevan katseen vaikututusta, ts. vähentämään kulttuurimme ahdistavuutta (käyttääkseni Freudin sanoja). Veynen lääke ei kuitenkaan ole divaani, vaan jokapäiväisyyden potentiaalien vaikutus: emme yritä luoda järjestystä kaaokseen kaikenselittävän mallin avulla. Tulemme rauhallisemmeksi tai onnellisemmeksi, koska emme ota asioita niin raskaasti.

Ajatusta taistelusta superegon vaikutusta vastaan ei välttämättä ole artikuloitu eksplisittisesti psykoanalyyttisessä diskurssissa. Se näyttäytyy silti itsetuntemusta haittaavana ja ahdistusta aiheuttavana. Se syntyy – yksinkertaistaen – siitä, että yksilö sisäistää normit, säännöt, vanhempien kiellot. Näillä normeilla on kuitenkin pidempi historia kuin yksilöllä. Joku muu on sisäistänyt ne ennen meitä. Tunteaksemme itsemme meidän pitää mennä ehkä kauemmaksi kuin omaan lapsuuteemme.

Psykonanalyysissa potilas, jonka tarkoitus on oppia tuntemaan itsensä, puhuu. Tohtori, kuuntelija, on kuitenkin joku, josta puhuja tulee riippuvaiseksi. Vaikka hän ei ole rippi-isä eikä hän olisi mestaritulkitsija (mikä saattaa olla vaikea välttää), hän on keskeisessä roolissa. Veynen reseptissä ihminen, joka elää jokapäiväistä elämäänsä (ei sankarin, ideologin elämää) ja ottaa siihen tiettyä etäisyyttä, tajuaa itse.

Jos superego ymmärretään kuvaksi ihanneminästä, siinä on paljon samaa kuin Veynen tarkoittamassa ideologiassa. Tunteakseen itsensä pitäisi kaataa kuvia...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila