Hyväntuulisuuden ylistys

Filosofiakahvila alkaa Torre del Marissa 13.syyskuuta, Fuengirolassa 3.lokakuuta.

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

Olen yrittänyt ylistää hyväntuulisuutta ennenkin. 3.helmikuuta 2011 julkaistussa tekstissä (http://koetinkivet.blogspot.com.es/2011/02/hyvantuulisuus.html) puhun Demokritoksen pyrkimyksestä hyväntuulisuuteen (euthumia). Pyrkimys erosi muiden kreikkalaisten tavoitteista; he halusivat mielenrauhaa (ataraxia). Kirjoitin:

Hyväntuulisuus ei ole ”positiivisuutta”, pelkästään valon katsomista, vaan oman kyvykkyytensä, voimansa, säilyttämistä ja käyttämistä myös ikävissä tilanteissa. Se ei merkitse sitä, että ei sure, vaan ilon löytämistä surunkin keskellä.

Palasin aiheeseen uudestaan 19.kesäkuuta 2013 (http://koetinkivet.blogspot.com.es/2013/06/ei-kivea-kiven-paalle.html). Tässä kirjoituksessa – hengeltään keveässä, mutta sotaisassa – sanon: ”Hyväntuulisuus on elämän puolella.”

Voi kai kysyä, mikä minua vaivaa, kun ylistän hyväntuulisuutta? Ei voi olla aito suomalainen tuollainen naureskelija! Viime aikoina olen itsekin epäillyt itseäni. Maailma masentaa niin helposti. On vaikea säilyttää hyväntuulisuus. Sitten olen muistanut, miksi hyväntuulisuus on niin arvokasta: se on vastarintaa maailman lannistavuuden edessä.

Surullinen ei jaksa vastustaa samalla tavalla. Hyväntuulisuus antaa voimaa – se on voimaa, mahdollisuutta tehdä. Se on odottamatonta, sitä mitä meidän ei oleteta tekevän. Nietzsche, joka puhui paljon hyvää joviaalisuudesta, tiesi, että pienet poikkeavat teot ovat arvokkaita.

Usein kysyn, mitä tässä tai tuossa toiminnassa, ajattelussa tai käytännössä kultivoidaan eli viljellään. Tällainen kysyminen saattaa tarvita välineitä, käsitteitä, jotta saataisiin esiin mitä viljellään. Martin Heideggerin vaikeassa kielessä on yksi termi Stimmung, joka vieläpä ihme kyllä kääntyy onnistuneesti: se on vire ta virittyneisyys. Tämä sana voi toimia apuna.

Oikeastaan sana on kääntymätön, sillä saksassa voi olla maiseman Stimmung ja minulla voi olla ”minun Stimmung”, mutta sana on sukua sanalle Stimme, ääni ja sen alkuperä on yhteydessä akustiseen maailmaan; sen merkitys viittaa virittyneisyyteen. Kyse on siitä, että jokin vire, virittyneisyys, tuo Heideggerin sanoin”olemista jossakin mielialassa ’täällä’-paikkaansa”. Stimmung on ihmisen olemisen suuntautumista maailmaan, sen kytkeytymistä maailmaan. Mieliala vaikuttaa siihen miten ihminen hahmottaa ympäristönsä tai tulkitsee esimerkiksi tapahtumia.

Syventymättä syvällisemmin vaikeaan Stimmung-teemaan voimme tehdä tästä käsitteestä työkalun, linssin. Kun sanomme tai teemme jotain, viljelemme jotain. Tämän linssin kautta näemme: vahvistamme ja synnytämme virityksiä, tietynlaista virettä.

Hyväntuulisuus luo erityistä virettä. Ylistän sitä, koska sen viljelemä vire tai viritys on hedelmällinen, elämänmyönteinen – ei rajoittava, tukahduttava, ahdistava. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ajatukseni on tämä: hyväntuulinen luo tietynlaisia asioita, surun lannistama jotain muuta. Tähän liittyy ajatus siitä, että hyväntuulisuus säilyttää kyvykkyyttä, lisää sitä. Näin se tekee myös lannistavan maailman edessä, kaiken sen edessä mikä vaatii vastarintaa.

Hyväntuulisuus on keveyttä. Kevyenä on helppo liikkua ja on uskalias tekemään kokeiluja, uusia yhdistelmiä. Se siis auttaa olemaan luova. Minulla on siis syyni sen ylistämiseen.

Mutta niin kuin sanottu, hyväntuulisuus on vaarassa; se on vaikea säilyttää. Jos se on arvokasta, säilyttämisen ja keksimisen arvoista, niin mikä auttaisi tässä työssä? Monesti ihmiset, kohtaamiset, koirat. Ehkä taide. Sitä ehdotti Nietzsche:

"...jos me toipuvat yleensä vielä tarvitsemme taidetta, niin se taide on toisenlainen –ivallinen, kevyt, hetkellinen, jumalaisen häritsemätön, jumalaisen taiteellinen taide, joka leimuaa kirkkaan liekin lailla kohti pilvetöntä taivasta! Ennen kaikkea: taide taiteilijoita, vain taiteilijoita varten! Me ymmärrämme jälkeenpäin paremmin sitä, mitä siihen tarvitaan, hilpeyttä, kaikkea hilpeyttä, ystäväni! Myös taiteilijoina -: tahtoisin sen todistaa. Me tiedämme eräitä asioita liian hyvin, me tietävät: oi kuinka me nyttemmin opimmekaan hyvin unohtamaan, olemaan hyvin tietämättä, taiteilijoina!”

P.S.

Montaigne kertoo (Lasten kasvattamisesta) filologi Demetriuksesta, joka ihmetteli Delfoksen temppeliin kokoontuneita filosofeja. Hän ihmetteli heidän iloisuuttaan ja sitä, etteivät he kiistelleet mistään. Megaran Herakleon vastasi hänelle sanoen kiistelyn olevan niille, jotka väittelevät tämän tai tuon verbin taivutuksista tai komparatiiveista ja superlatiiveista. Filosofia puolestaan ilahduttaa ja uudistaa, ei tee synkäksi ja surulliseksi.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tunteiden filosofiasta, moraalista ja tunteista

 (Destutt de Tracy)

1700-luvulta lähtien jotkut alkoivat ajatella, että oikean ja väärän, hyvän ja pahan, voi erottaa ja tunnistaa siitä, millaisia tunteita herää. Esimerkiksi utilitaristit ajattelivat, että jos joku teko synnyttää myönteisiä tunteita, se on hyvä teko. Tunteista alkoi muodostua erityinen ja erilainen moraalisen huolen kohde. Aikaisemmin tunteita, intohimoja, hillittiin ja hallittiin. Nyt niitä torjuttiin ja synnytettiin.

Psykologian myötä tunteisiin kohdistuva huomio on tiivistynyt entisestään, ja tunteiden moraalinen arvo on vahvistunut. Vaikutus on yksinkertaistaen ollut kaksisuuntainen. Tunteita ollaan alettu käsitellä luonnollisina ilmiöinä; niitä kuvataan ja niiden dynamiikkaa hahmotetaan. Yksinkertaisella tasolla tunne on reaktio, jonka ajatellaan olevan normaali tai epänormaali. Toinen, moraalinen vaikutus– jos näin voi sanoa: Tietty tunne, myönteinen ja normaali, ei ole vain telos, päämäärä, vaan myös perustelu, syy. Se ei ole vain syy siinä mielessä, että se olisi toimijan motiivi, vaan syy seurata jotakin sääntöä tai periaatetta. Joissakin tapauksissa kyseinen myönteinen tunne on sääntö ja periaate.

Kun nykyaikaisessa keskustelussa puhutaan siitä, onko kaikki kunnossa ja oikein esimerkiksi ihmisten välillä, puhutaan tunteista. Jos jollakin on paha olo, silloin ollaan tehty jotain väärin. Väärin ei ole välttämättä tehnyt toinen ihminen, sillä voidaan tulkita, että pahan olon tuntija suhtautuu väärin. Jos kaikilla osapuolilla on hyvät tunteet, kaikki on kunnossa. Silloin mitään tarkistuksia ei tehdä. On helppo kuvitella, että perinteisesti aika moraalittomiakin tekoja voidaan tehdä niin, että kaikki paitsi jotkut uhrit ovat tyytyväisiä. Sitä ei tarvitse edes kuvitella; se on jokapäiväistä.

Tunteet ovat kuitenkin joskus olleet hyvin toisenlaisen filosofisen mielenkiinnon kohteena. Vaikka erilaisen filosofoinnin kysymykset nekin liittyvät suoraan tai epäsuoraan eettisiin kysymyksiin, tunteiden asema on ollut erilainen. Esimerkiksi stoalaiset eivät ajatelleet intohimoa, tunnetta (pathos) luonnollisena ilmiönä; heille siihen liittyi aina krisis, ratkaisu, arvoarvostelma ja siis logos, puhe. Toinen, modernimpi esimerkki: Heideggerin Stimmung, vire (tai epäonnistuneemmissa käännöksissä tunnelma).

Antoine Luis Claude Destutt, marquis de Tracy (1755-1836), ranskalainen sotilas, poliitikko ja filosofi on erikoinen, vähemmän tunnettu tapaus. Hän ajatteli samantapaisesti kuin David Hume, että ideat syntyvät aistimuksista (Hume käytti sanaa impresion, Destutt de Tracy sanaa sensation). ”Ajatteleminen on tuntemista”, Destutt de Tracy kirjoittaa. Hänelle tämä ei merkinnyt pelkästään sitä, että aistimuksista ja vaikutelmista muodostuu jotain monimutkaisempaa, ideoita. Kun ajattelee jotain, muodostaa esimerkiksi arvion jostakin, kyse on ajattelemisesta, teosta, jossa on mukana tunne suhteesta yhden ja toisen asian välillä. Esitän arvion Juanista: ”Juan on hyvä.” Tämä merkitsee, että tunnen Juanin ja ja hyvänälolemisen sopivan yhteen; niiden välillä on yhteensopivuussuhde.

Tunteminen, aistimuksen vastaanottaminen, on Destutt de Tracylle olennainen olemassaolon ilmiö, tapa jolla koemme olemassaolomme. Tuntiessamme tunnemme olemassaolomme, aistimukset ovat olemassaolomme muunnelmia. Tällaiset näkemykset avaavat mielenkiintoisen näkökulman tunteiden filosofiaan ja vielä enemmän filosofian ja tunteiden väliseen suhteeseen. Jos ajatteleminen, varsinkin filosofinen ajatteleminen, pyrkii muuttamaan ajatusta, se muuttaa samalla tuntemista, tuntemisen tapaa.

Tästä päästään takaisin moraaliin. Jos ajattelumme ja tuntemistapamme muuttuu, se ei merkitse, että jokin hyvänä pidetty teko ei enää olisi sitä, mutta syy tuntea se hyväksi saattaa muuttua. Meidän premissimme muuttuvat ja tunnemme toisen, erilaisen yhteyden jonkun teon ja hyvänäolemisen välillä.