Hyväntuulisuuden ylistys

Filosofiakahvila alkaa Torre del Marissa 13.syyskuuta, Fuengirolassa 3.lokakuuta.

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

Olen yrittänyt ylistää hyväntuulisuutta ennenkin. 3.helmikuuta 2011 julkaistussa tekstissä (http://koetinkivet.blogspot.com.es/2011/02/hyvantuulisuus.html) puhun Demokritoksen pyrkimyksestä hyväntuulisuuteen (euthumia). Pyrkimys erosi muiden kreikkalaisten tavoitteista; he halusivat mielenrauhaa (ataraxia). Kirjoitin:

Hyväntuulisuus ei ole ”positiivisuutta”, pelkästään valon katsomista, vaan oman kyvykkyytensä, voimansa, säilyttämistä ja käyttämistä myös ikävissä tilanteissa. Se ei merkitse sitä, että ei sure, vaan ilon löytämistä surunkin keskellä.

Palasin aiheeseen uudestaan 19.kesäkuuta 2013 (http://koetinkivet.blogspot.com.es/2013/06/ei-kivea-kiven-paalle.html). Tässä kirjoituksessa – hengeltään keveässä, mutta sotaisassa – sanon: ”Hyväntuulisuus on elämän puolella.”

Voi kai kysyä, mikä minua vaivaa, kun ylistän hyväntuulisuutta? Ei voi olla aito suomalainen tuollainen naureskelija! Viime aikoina olen itsekin epäillyt itseäni. Maailma masentaa niin helposti. On vaikea säilyttää hyväntuulisuus. Sitten olen muistanut, miksi hyväntuulisuus on niin arvokasta: se on vastarintaa maailman lannistavuuden edessä.

Surullinen ei jaksa vastustaa samalla tavalla. Hyväntuulisuus antaa voimaa – se on voimaa, mahdollisuutta tehdä. Se on odottamatonta, sitä mitä meidän ei oleteta tekevän. Nietzsche, joka puhui paljon hyvää joviaalisuudesta, tiesi, että pienet poikkeavat teot ovat arvokkaita.

Usein kysyn, mitä tässä tai tuossa toiminnassa, ajattelussa tai käytännössä kultivoidaan eli viljellään. Tällainen kysyminen saattaa tarvita välineitä, käsitteitä, jotta saataisiin esiin mitä viljellään. Martin Heideggerin vaikeassa kielessä on yksi termi Stimmung, joka vieläpä ihme kyllä kääntyy onnistuneesti: se on vire ta virittyneisyys. Tämä sana voi toimia apuna.

Oikeastaan sana on kääntymätön, sillä saksassa voi olla maiseman Stimmung ja minulla voi olla ”minun Stimmung”, mutta sana on sukua sanalle Stimme, ääni ja sen alkuperä on yhteydessä akustiseen maailmaan; sen merkitys viittaa virittyneisyyteen. Kyse on siitä, että jokin vire, virittyneisyys, tuo Heideggerin sanoin”olemista jossakin mielialassa ’täällä’-paikkaansa”. Stimmung on ihmisen olemisen suuntautumista maailmaan, sen kytkeytymistä maailmaan. Mieliala vaikuttaa siihen miten ihminen hahmottaa ympäristönsä tai tulkitsee esimerkiksi tapahtumia.

Syventymättä syvällisemmin vaikeaan Stimmung-teemaan voimme tehdä tästä käsitteestä työkalun, linssin. Kun sanomme tai teemme jotain, viljelemme jotain. Tämän linssin kautta näemme: vahvistamme ja synnytämme virityksiä, tietynlaista virettä.

Hyväntuulisuus luo erityistä virettä. Ylistän sitä, koska sen viljelemä vire tai viritys on hedelmällinen, elämänmyönteinen – ei rajoittava, tukahduttava, ahdistava. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ajatukseni on tämä: hyväntuulinen luo tietynlaisia asioita, surun lannistama jotain muuta. Tähän liittyy ajatus siitä, että hyväntuulisuus säilyttää kyvykkyyttä, lisää sitä. Näin se tekee myös lannistavan maailman edessä, kaiken sen edessä mikä vaatii vastarintaa.

Hyväntuulisuus on keveyttä. Kevyenä on helppo liikkua ja on uskalias tekemään kokeiluja, uusia yhdistelmiä. Se siis auttaa olemaan luova. Minulla on siis syyni sen ylistämiseen.

Mutta niin kuin sanottu, hyväntuulisuus on vaarassa; se on vaikea säilyttää. Jos se on arvokasta, säilyttämisen ja keksimisen arvoista, niin mikä auttaisi tässä työssä? Monesti ihmiset, kohtaamiset, koirat. Ehkä taide. Sitä ehdotti Nietzsche:

"...jos me toipuvat yleensä vielä tarvitsemme taidetta, niin se taide on toisenlainen –ivallinen, kevyt, hetkellinen, jumalaisen häritsemätön, jumalaisen taiteellinen taide, joka leimuaa kirkkaan liekin lailla kohti pilvetöntä taivasta! Ennen kaikkea: taide taiteilijoita, vain taiteilijoita varten! Me ymmärrämme jälkeenpäin paremmin sitä, mitä siihen tarvitaan, hilpeyttä, kaikkea hilpeyttä, ystäväni! Myös taiteilijoina -: tahtoisin sen todistaa. Me tiedämme eräitä asioita liian hyvin, me tietävät: oi kuinka me nyttemmin opimmekaan hyvin unohtamaan, olemaan hyvin tietämättä, taiteilijoina!”

P.S.

Montaigne kertoo (Lasten kasvattamisesta) filologi Demetriuksesta, joka ihmetteli Delfoksen temppeliin kokoontuneita filosofeja. Hän ihmetteli heidän iloisuuttaan ja sitä, etteivät he kiistelleet mistään. Megaran Herakleon vastasi hänelle sanoen kiistelyn olevan niille, jotka väittelevät tämän tai tuon verbin taivutuksista tai komparatiiveista ja superlatiiveista. Filosofia puolestaan ilahduttaa ja uudistaa, ei tee synkäksi ja surulliseksi.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Suunnitelmia

Olen jo aikaisemmin julkaissut syksyn aiheet:

http://koetinkivet.blogspot.com.es/2017/05/filosofiakahvilan-aiheet-syksylla-2017.html

Tätä ohjelmaa seurataan lokakuun alusta lähtien.

Todennäköisesti istunnot aloitetaan aikaisemmin Torre del Marissa, ehkä jo 13.syyskuuta. Jos näin, siellä on kolme ylimääräistä aihetta:

1.Wittgensteinin vitsit ja viimeiset sanat

2.Miksi maailma on tyhmä?

3.Hyväntuulisuuden ylistys

Suunnittelen myös eräänlaisia "filosofisia pitoja", viikonlopputapahtumaa, joka yhdistää gastronomiset nautinnot huimaavissa maisemissa ja filosofiset keskustelut. 

Viikonlopputapahtuma järjestetään todennäköisesti marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. Tiedotan tapahtumasta varmasti jo kesän aikana. En ole vielä ehtinyt opiskella mahdollisia teemoja, vaikka jokin on jo muhisemassa...

Aion kesän aikana valmistella tulevia alustuksia. Ja valmistautua syksyn ja ensi vuoden kevään koetuksia varten. Valmistelu merkitsee käytännössä opiskelua. Työn oheistuotteena saattaa tähän blogiin ilmestyä joitakin lyhyitä huomautuksia, jonkinlaista ideoiden luonnostelua. Joskus näistä sivutuotteista on kehittynyt varsinaisia aiheita myöhempiin filosofiakahviloihin.

Hauskuutta kaikkien kesään!

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ei kiveä kiven päälle

Mitä hyväntuulisemmaksi tulen ja mitä enemmän pääsen vauhtiin, sitä enemmän ajattelen, että täytyy ryhtyä tuhotoimiin. Tämä lause pyörii päässäni ja pääni yläpuolella: ”Ei jätetä kiveä kiven päälle.”

Niin monet ideat, käsitteet ja käsitykset, joita pidetään ikuisina, näyttäytyvät ja pistetään näyttäytymään muuttuvina, historiallisina. Tutkimuksen ja työn seurauksena monet länsimaisen ajattelun perusteet, elämäntapamme lähtökohdat, tekemistemme oikeutukset osoittautuvat köyhiksi, jopa tyhjiksi. Ajattelen tällä hetkellä sellaisia sanoja kuin persoona, empatia, sisäisyys... Aiheita, joihin on tartuttava.

Mitä sitten teemme, kun kaikki on tuhottu? Sen näkee sitten. Mitä teemmekin, teemme sen vapaampina ja kevyempinä. Häviämisestä ei kannata olla huolissaan. Vaarallista on se mikä pysyy: muuri, linna, patsas.

Kyse ei tietenkään ole sellaisesta tuhoamisesta kuin sodassa tai hienostuneemmassa, mutta yhtä pahantahtoisessa ja kuolettavassa puheessa, jossa toisesta ihmisestä tehdään esine. Tuho kohdistuu tuhoavaan minussa itsessäni. Jos se herättää minussa jotain, jos jokin herää henkiin, sen seurauksena saatan herättää sen muuallakin, toisissa. Hyväntuulisuus on elämän puolella.

Hyväntuulinen, hilpeäksi ja energiseksi tekevä lause, vaatimus edessä ja takana: ”Ei jätetä kiveä kiven päälle.”

Hyvä tuuli

Ajattelijat ovat käsi otsalla ja vakavan näköisiä, tiedän kyllä. Mutta minua naurattaa sellainen. Hyvän tuulen saavuttaminen on käynyt työstä. Pidän siitä kiinni, olen siitä ylpeä, tästä pahanilkisestä hyvästä tuulesta.

Keväällä puhun ikonoklasteista, erakoista, kysymisestä ja keskeneräisyydestä. Nämä alkavat olla tuttuja aiheita, hyvään tuuleni liitettyjä. En silti aio silti ikävystyttää kuoliaaksi. Siksi puhun myös hauskoja rahasta, nautinnoista ja politiikasta. Kiusaan myös itseäni, liikutan itseäni rajojeni ulkopuolelle ja otan aiheeksi suremisen. Jotta ajattelemisella olisi merkitystä, sen on heilautettava meitä. Jos tulos ei ole tanssia, niin ilveilevää hyppelehtimistä kumminkin.

Masentavienkin aiheiden kanssa pyrin olemaan hyväntuulinen. Leikkisyys antaa asioille ja esineille uusia käyttömahdollisuuksia. Olisi osattava katsoa asioita niin kuin kissa katsoo lankakerää.

Hyväntuulisuus

(Rubens: Demokritos, yksityiskohta)


Hyväntuulisuus on arvokasta ja se on ollut joskus filosofian tavoite. Esisokraattinen Demokritos oli filosofi, jonka jälkipolvet ovat kuvanneet nauravana. Hänen tavoitteensa oli euthumia, joka käännetään usein joko hyväntuulisuudeksi tai iloksi. Yleensä kreikkalaiset käyttivät ”mielenrauhasta” termiä ataraxia, ja mm. Jessica N. Berry on kiinnittänyt huomiota Demokritoksen poikkeavuuteen.

Euthumia ja ataraxia ovat läheisiä käsitteitä. Molempia tavoiteltiin pyrkimällä tietynlaiseen kohtuullisuuteen. Termi ”kohtuullisuus” saattaa olla epätarkka; kyse oli sopusointuisuudesta, oikeasta mitasta, sopivasta määrästä. Joka tapauksessa Demokritoksen säilyneet fragmentit osoittavat selvästi, että iloon tai hyväntuulisuuteen pyrittiin valikoinnin avulla. Metodi ei ole kieltäytyminen tai itseltään kieltäminen, vaan oikeiden, sopivien nautintojen valitseminen.

Joissakin antiikin teksteissä Demokritos kuvataan hulluksi filosofiksi. Olisiko voinut olla toisin? Naurava ja hyväntuulinen on hullu, tietenkin. Suhde hulluuteen oli silti vielä toinen. Antiikin vakavanaurullisissa kirjallisuudenlajeissa vilisi viisaan hullun hahmoja.

En ryhdy tässä tarkempaan oppineeseen – historialliseen tai filologiseen – pohdintaan Demokritoksen teksteistä. Haluan tuoda vain esiin muutamia näkökulmia ja kysymyksiä.

Tärkeää on huomata, että hyväntuulisuus ei ole synnynnäinen, aina meissä pysyvä ominaisuus; se on mahdollisuus ja tila, joka täytyy saavuttaa. On siksi hyvä kysyä, miten voimme hyväntuulisuuden saavuttaa. Mitä meidän täytyy tehdä itsellemme, mitä itsestämme poistaa, millaisia valintoja tehdä?

Vaikka onnistuisimme joskus saavuttamaan hyväntuulisuuden, se saattaa olla vaikea säilyttää. Olosuhteet ovat joskus rumia ja ikäviä. Ne tekevät meistä helposti katkeria tai vihaisia. Miten säilyttää hyväntuulisuus?

Näen hyväntuulisuuden arvokkaana. Ilman hyväntuulisuutta ajatuksemme ovat raskaita, liian raskaita; ne vetävät meidät alas. Hyväntuulisuus auttaa ajattelemaan, näkemään ilman katkeruuden sumua. Se on siis yksi luovuuden ehto, ainakin sitä siivittävä voima. Varmasti tätä tarkoitti Fernando Savater todetessaan, ettei hänellä ole joviaalisuuden filosofiaa, mutta hänellä on filosofia joviaalisuuden ansiosta.

Hyväntuulisuus ei ole ”positiivisuutta”, pelkästään valon katsomista, vaan oman kyvykkyytensä, voimansa, säilyttämistä ja käyttämistä myös ikävissä tilanteissa. Se ei merkitse sitä, että ei sure, vaan ilon löytämistä surunkin keskellä.

Demokritoksen mukaan hyväntuulisuuden voi saavuttaa valikoimalla, tekemällä valintoja. Sanoisin, että hyväntuulisuus on ainoa, jonka ansiosta voimme tehdä valintoja. Katkeruuden ja kaunan myrkyttämä voi toimia vain yhdellä tavalla. Katkerista tulee yksiviivaisia; he tekevät vain yhtä ja aina samalla tavalla: he myrkyttävät.

Ihmiset tuntuvat monesti ajattelevan sitä, missä he olisivat onnellisia. Kyse ei ole silti siitä, mihin asetan jalkani, vaan miten sen asetan: tallaanko alleni vai onko askeleeni hilpeä tanssiaskel.