Valmistautuminen on alkanut

(Demokritos)

 

Olen nyt yli kahden viikon ajan valmistellut ensi syksyn ohjelmaa, tehnyt tutkimustyötä – tai ainakin ajatellut, käynyt käsiksi tuleviin aiheisiin. Uskon valmistautumiseen, en muuhun.

Viime viikkoina olen lukenut Marcus Aureliusta, Kathryn Thieleä, Gaston Bachelardia, Alexandre Kojèvea, Jan Patočkaa, Roland Barthesia. Tulevaisuudessa on palattava esimerkiksi Dostojevskin Riivaajiin ja José A.Martin Garcían toimittamaan ja kääntämään jättiläiskokoelmaan Los filósofos cínicos y la literatura moral serioburlesca. Lukemieni tekstien joukossa on muistiinpanoja, artikkeleita, kirjelmä Ranskan hallitukselle, maanalaisia puheita, luentomuistiinpanoja jne. Kirjavaa väkeä, salaperäisiä fragmentteja.

”Tutkimustyö” on omituista. Se on vaikeaa ja stimuloivaa; koko ajan yllättyy ja aina onnistuu yllättämään itsensä, kun liikahtaa paikaltaan, liikkuu jonnekin, ajattelee yhtäkkiä muita asioita.

Minulla tulee olemaan monta asiaa näytettävänä: vivahteiden kauneus, totuuden omituisuus, mielikuvituksen arvo... Minun on selitettävä, miksi filosofien kotien seinät ovat niin kolhuiset.

Kyllä, kyllä, totisesti: Tämä on hauskaa, tulemme nauramaan, meissä tulee heräämään Demokritoksen henki...

Pidot

(Gigola Giambattista: Pidot)

En ole platonisti. Se on varmasti tullut selväksi. Enkä usko, että filosofia on ollut pelkästään Platonin kommentointia, alaviitteitä hänen teoksiinsa. Monet hänen kysymyksistään ovat silti seuranneet meitä ja me olemme seuranneet niitä. Ajallinen etäisyys ja varmasti oma vanheneminen, siis rauhoittuminen, antaa nautinnollisuudelle tilaa. Nyt voi lukea Platonia suuttumatta, tekemättä liikaa väkivaltaa näille teksteille. Siksi onnistun jo näkemään, että Platonin Pidoista löytyvät monet omista kysymyksistäni.

Pidoissa yhdistetään valmistautumisen, valmentautumisen, kysymisen ja dialogin teemat. Nämä ovat olleet minunkin aiheitani. Näihin kysymyksiin ovat liittyneet monet filosofiakahviloiden alustuksista, jotka ovat aina pyrkineet olemaan avauksia, kipinöitä, jotta voisimme käynnistää dialogin ja sitä kautta valmistautua, valmentautua. Mihin me valmistaudumme? Mihin valmentaudumme? Ehkä pitoihin.

Espanjalainen filosofi Marco Díaz Marsá kommentoi Pitojen sivuja. Hänen mukaansa kyse on kysymyksen valmistelemisesta, tien valmistelemisesta ja toisen kohtaamisen valmistelemisesta. Diáz Marsá kirjoittaa: ”... se ei ole mikä tahansa tie tai mikä tahansa käveleminen: tie kohti kysymystä – joka on myös tie kohti kaupunkia – tehdään puhuen ja kuunnellen.”

Paraskeia eli valmistautuminen

Kreikkalaisille filosofeille termi paraskeia oli hyvin tärkeä. Paraskeia, latinaksi instructio, ainakin Senecan käännöksen mukaan, merkitsee valmistautumista. Termin käytön yhteydessä antiikin teksteissä puhutaan usein atleetista. Kyse on siitä, että ihminen valmistautuu tapahtumiin, ei estä niitä, vaan tekee itsestään valmiin kohtaamaan ne, olemaan tapahtumien tasalla, niiden mittainen.

Käsite liittyy toiseen, askeesin käsitteeseen (askesis, harjoitus). Tavoite on valmius, varustus, jonka joku omii, omaksuu, tekee omakseen, askeesin avulla. Marco Díaz sanoo, että askeesin tarkoitus on, että ihminen luo itseensä täyden ja täydellisen suhteen ja tästä syystä askeesin ensimmäinen tavoite on paraskeia, valmistautuminen. Paraskeia on hänen mukaansa muoto, jonka totuudelliset (moraalisesti merkitsevät) puheet (discursos verdaderos) ottavat.

Díaz puhuu siitä, miten ihminen varustaa itseään totuudellisilla puheilla, tekee totuuksista omiaan, osan itseään. Totuudet toimivat silloin suojana meihin kohdistuvia vaikutuksia vastaan. Ne mittaavat ja arvioivat meille tapahtuvien asioiden arvon ja merkityksen.

Valmistautuminen ei ole silti pelkästään varustautumista aseiden, työkalujen ja suojapanssareiden avulla. Kun haluamme elää tuntemattoman edessä, pitää toisen edessämme tuntemattomana, olla avoin tapahtuville asioille, odottamattomalle, meidän on osattava tehtävä itsestämme herkempiä, luopua valmiista vastauksista ja kaavoista, joiden mukaan kaiken tulkitsemme ja teemme itsellemme ymmärrettäväksi.

Valmistautuminen on siis myös varusteiden, vanhojen skeemojen riisumista, tulemista alastomaksi. Tätä painottaa Lauri Siisiäinen väitöskirjassaan, joka tutkii kuulemista, kuuntelemista ja kuuloaistimuksellisuutta. Tarvitsemme työkaluja ennen kaikkea välttämään meille syötettyjen mielipiteiden ja mallien voimaa.

Olen aina puolustanut keskustelun merkityksellisyyttä, uskonut dialogiin, vaikka viime aikoina tämäkin usko on horjunut. Uskon tai en, dialogi ei poista hiljaisuuden merkitystä. Dialogikin vaatii hiljaisuutta. Olematta vaiti ei voi kuunnella. Sekä keskustelun jatkamisen että hiljaisuuden tekevät merkityksellisiksi se, että on enemmän kuin mitä tiedämme, osaamme luokitella ja määritellä. Tämä on ainoa mysteeri: on enemmän, on jotain määrittelemätöntä. Meidän täytyy kunnioittaa mysteeriä ja pitää määrittelemätön määrittelemättömänä.

Valmistautuminen on siis kriittisen kyvyn lisäämistä oman itsenäisyyden takaamiseksi, kykyä ja voimaa vastustaa muokkausta, mutta se on myös herkistymistä, tulemista avoimeksi. Miten valmistaudumme tähän? Muistuttamalla itseämme hyvistä periaatteista, vahvistamalla totuudellista ääntä itsessämme, tutkimalla ja ravistelemalla itsestämme vanhoja malleja, avaamalla itseämme kuuntelun kautta.

Tiivistän näin... Joka päivä vähemmän aseita. Joka päivä enemmän altis. Joka päivä valppaampi. Joka päivä enemmän. Emme tiedä mihin päädymme. Emme tiedä mitä meistä tulee.