Alibin etsijät

Tämä on filosofiakahvilan aiheena Helsingissä 
Helsinki 16.kesäkuuta klo 14.00. 

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

Mihail Bulgakov satirisoi byrokraattien maailmaa villin fantasian avulla. Viihdelaitosten valiokunnan kanslian virkamiehet alkavat yhtäkkiä kadota. Vain puvut jäävät. Kaunis sihteerityttö on yksin pukujen keskelle. Hän on epätoivoinen ja pyytää, että hänen johtajansa palautettaisiin. Hänen pyyntöönsä ei vastata. Tyhjä raidallinen puku kieltää tyttöä ulvomasta.

Bulgakovin visio muistuttaa toisen venäläisen, Mihail Bahtinin (1895-1975), huomioista. Vuosina 1919-1921 kirjoitetussa tekstissäToiminnan filosofia Bahtin hahmottelee teoriaa etiikasta, tarkemmin sanottuna eettisestä subjektista tai ihmisestä tekojensa vastuullisena subjektina, ihmisestä vastuullisena olentona. Bahtin puhuu teeskentelystä. Hän ei tarkoittanut teeskentelijällä sitä mitä yleensä; kyseessä ei ole sellainen tilanne, missä joku esittää jotain muuta, esiintyy toisena, kätkeytyy naamion taakse. Bahtinin teeskentelijä on sellainen ihminen, joka väittää, ettei ole tässä, väittää ettei ole vastuussa teoistaan, menee systeemin ja normien taakse. Tekstistä tulee voimakas vaikutelma, että Bahtin kuvaa byrokraattia. Hän saattoi kuvata myös puolueikoneiston osaa, puolueihmistä, joka noudattaa puolueen ohjelmaa ja määräyksiä.

Yksi tapa kuvata teeskentelijää on todeta, että hän väittää, ettei ole missään; hän toimii universaalien sääntöjen mukaan. Tämä on teeskentelyä,  koska vastuulliseksi tuleminen merkitsee sitä, että ihminen pystyy sanomaan ”minun täytyy”, ja se on vastaus konkreettiselle ihmiselle, konkreettiseen tilanteeseen tai ympäristöön. ”Minun täytyy” –lausetta tai sen sisältöä ei voi muuttaa universaaliksi laiksi.

Bahtinin kuvaama teeskentelijä etsii suojapaikkaa, alibia. Filosofista jargonia käyttäen hän ei kykene olemaan eettinen subjekti. Suojapaikka löytyy kieltämällä todellisuus, se tosiasia että ihminen on aina jossain konkreettisessa tilanteessa, joka vaatii vastausta. Systeemistä ja säännöistä tukikepin tekevä ihminen kieltää olevansa tässä. Hän ei ole enää missään; vain puku jää.

Elääkö hän vielä, jos hän on vain puku? Henry David Thoreau (1817-1862) kysyi päiväkirjassaan: ”Jos minä en ole minä, niin kuka on minun sijallani?” Kysymyksen voi kytkeä ajattelijan itselleen asettamaan periaatteeseen ja vaatimukseen. Hän kuvitteli ihmisen, joka harkitsee, ryhtyäkö johonkin toimeen. Kysymys, joka on esitettävä, on tämä: ”Voisiko joku muu tehdä sen minun sijastani?” Jos vastaus on kyllä, se ei kannata ellei ole täysin välttämätöntä. Thoreau loi siis kriteerin, jonka avulla päättää, ryhtyykö johonkin toimeen. Kyseessä on eettinen toimintaperiaate, mutta myös keino varmistaa, että elää todella: Kukaan ei voi elää puolestasi.

Alibin etsijä ei siis kykene vastuullisuuteen, hän kieltää todellisuuden ja hän lakkaa elämästä.   Jos teemme diagnoosia ajastamme, huomion kohteena ei ole järjen ikuinen olemus, vaan ajattelun tila nyt, tänään. Bahtinin kuva teeskentelijästä ja Thoreaun periaate (kysymys ja vaatimus) antavat näkökulmia, toisin sanoen työvälineitä. On ainakin toivottavaa, että näemme jotain Bahtinin ja Thoreaun antaminen linssien lävitse. Se on toivottavaa, vaikka näkisimme ikäviä asioita.

Mitä näemme? Näemmekö itsen, joka muokkaa itseään eettiseksi subjektiksi ja joka pyrkii takamaan elämän elävyyden? Oma itse, tuo outo otus, näyttäytyy yleensä tiedon kohteena. Sitä koskeva kysymys on tiedollinen, esimerkiksi psykologinen, ei eettinen tai poliittinen. Kun puhumme itsestä, elämästä, todellisuudesta, pyyhimme pois kysymyksen eettiset ja poliittiset merkitykset.

Eteen piirtyvän kuvan ei tarvitse lannistaa. Kun toteamme jonkin asiantilan, meidän ei tarvitse ajatella, että niin tulee olemaan aina. On opittava haistamaan missä on muutoksen mahdollisuus. On käytettävä käsillä olevia työkaluja. Vapaus ei ole jokin oikeus, joka on meille annettu; se on kyky tehdä jotain...

Filosofiakahvilan paikka, linkki:

https://www.google.com/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2090821,24.9598302,17z/data=!3m1!4b1!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189

(Mihail Bahtin)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Attenzione!

Attenzione! Huomio!

Filosofiakahvila vierailee Helsingissä!

Helsinki 16.kesäkuuta klo 14.00. 
Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

(Ohje: Bussi nro 55 lähtee Rautatientorilta. Jäädään pois Intiakadun pysäkillä, maauimalan kohdalla.)

Linkki karttaan:

https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es

AIHE: Alibin etsijät (vastuullisuudesta ja vastuuttomuudesta, vastuullisuuden ja aidon elämisen yhteydestä, vapaudesta...)

”Jos minä en ole minä, niin kuka on minun sijallani?” Henry David Thoreau (1817-1862) 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Vastuu

1.

Tulee hetkiä, jolloin emme enää halua, että asiat ovat niin kuin ovat. Silloin täytyy olla päättäväinen, ottaa vastuu. Kun aukaisemme maailman sellaiseksi, ettei se välttämättä enää huomenna ole samanlainen, maailma ei tapahdu enää suunnitelman mukaan, samalla tavalla kuin ennen, lakia ja sääntöä seuraten. Silloin vasta meistä tulee vastuullisia.

Kun emme halua, että asiat ovat niin kuin ne ovat, tarvitsemme ajattelua, työkaluja arvioimista ja arvostelua varten. Emme tarvitse silloin ohjelmaa. Ohjelma sulkisi maailman uudestaan, tekisi uuden lain, uuden kaavan, jota vain automaattisesti, ilman ajattelua, noudattaisimme. Pirut mielessä voisi muotoilla näin: Vastuuta on vain anarkiassa.

2.

Vastuu on teema, joka on minulle vaikea, koska ajattelen, että ihmistä ei voi tuomita – ajattelen ihmisen olevan viaton... Olen perusteiltani immoralisti; ajattelen jopa, että on hyvä olla vastuuton, ottaa asiat kevyesti, olla lastaamasta harteilleen painavia velvollisuuksia. Silti ajattelen samalla, että ihminen voidaan ajatella jollakin syvällisellä tavalla vastuullinen.

Wittgenstein totesi, ettei ole syytä valittaa, jos joku ei ota vastuuta; silloin ihminen pitää vetää vastuuseen. Painottaisin kuitenkin eri asiaa. Sanoisin mieluummin: minä haluan ottaa vastuun. Kun se minulta niin usein vedetään pois.

Olen vastuussa siitä mitä olen, kaikesta mitä olen. Ottaa vastuu kaikesta on sen tajuamista, että teen itseni, luon itseni. Minulle tapahtuu hyviä tai huonoja asioita, mutta niiden merkitys on minun vastuullani. Voin oppia tai voin torjua.

Vastuu voi olla moraalista vastuuta sanan tavanomaisessa merkityksessä eli vastuu liittyy kokemukseen, että meidän täytyy jotain – se johtaa tunteeseen velvollisuudesta. Mutta vastuu voi olla myös eettistä sanan spinozalaisessa mielessä... Eettisyys ei liity tehtävään, velvollisuuteen, vaan ”potentioihin”, ihmisen voimiin, mahdollisuuksiin ja niiden ilmenemiseen sekä lisääntymiseen. Silloin vastuu – jos sanalla jotain merkitystä – on vastuuta siitä, että potentia voi tehdä mitä se voi, ts. ettei voimaa eroteta siitä mitä se voi tehdä. Tietyssä mielessä siis voi sanoa, että vain siksi, että meissä on potentiaalisuutta, voimme olla velvollisia johonkin; vain silloin voimme tuntea, ettemme ole tehneet kaikkea minkä olisimme voineet tehdä.

Jos ja kun haluamme olla oma itsemme – tulla siksi mitä olemme, tehdä mitä meissä oleva potentiaali voi – meidän täytyy ponnistella. Meidän täytyy ponnistella, sillä monenlaiset voimat, pelot ja tyrannit meissä estävät. Tätä ponnistusta sanon askeesiksi, harjoitukseksi. Vastuu on tässä tapauksessa muutakin kuin velvollisuutta vastata, korvausvelvollisuutta; se on tekemistä, tarttumista maailmaan, muokkaamista. Vastuu alkaa merkitä sitä, että maailmaa ei oteta annettuna.

Tällainen – ehkä harvinainen – vastuu ei ole enää jälkeenpäin tulevaa vastaamista, vaan se astuu edellä, käy edellä, kurkottautuu tulevaan. Ajattelen, ettei elämällä ole mitään lopullista päämäärää, tarkoitusta. Jos ei ole tarkoitusta, ei voi sanoa ”täytyy” ja olemme siis viattomia; meidän ei tarvitse tai täydy tehdä niin tai näin. Silti idea potentioista – siitä että voimme tehdä tai olla tekemättä – johtaa takaisin kysymykseen vastuusta, mutta se on vastuuta, joka toteutuu, todentuu vain, jos vastuu otetaan, tehdään omaksi.

Vastuu näyttäytyy näin mielestäni toisessa valossa kuin silloin, kun vastuu liittyy syyllisyyteen tai maksettavaan velkaan. Vastuu on pikemminkin oman elämän tekemistä omaksi. Kuulija on silti itse vastuussa siitä, jos ajatus kuulostaa liberalistien iskulauseelta oman onnensa sepästä. Liberalismin ihanneolento on sopeutuja, joku joka osaa reagoida ja muokkautua olosuhteiden mukaiseksi. Puhun luovemmasta vastuunkantajasta... Ehkä häntä ei ole vielä syntynyt. Ehkä hän on fiktio, samanlainen kuin Nietzschen vapaa henki, jonka ajattelija keksi omasta päästään, koska tunsi olevansa yksin.