Miten maailma muuttuu?

 

Patočka 

 Filosofiakahvila 6.1./7.1./8.1. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Jan Patočka (1907-1977) kommentoi keskustelussa Martin Heideggerin 60-luvulla Der Spiegelille antamaa haastattelua (1966), jossa saksalaisajattelija toteaa, että vain Jumala voi meidät pelastaa. Patočka puhuu aikamme ongelmista Heideggerin ajattelun valossa ja viittaa tässä yhteydessä kristinuskon tuloon. Stanislav Dousedík kysyi, onko kyseessä mentaliteetin muutos. En ymmärrä kysymystä, mutta vastaaja ilmeisesti ymmärsi, koska hän teki tarkennuksen: ”Kyse on maailman muuttumisesta.”

Ottaen huomioon, että Heidegger ja Patočka olivat filosofeja ja kaiken lisäksi fenomenologeja, maailma ei todennäköisesti ole meidän maailmamme.  Fenomenologia tutkii todellisuuden ilmenemistä ihmiselle. Eli ei ole varmaa, että Patočka käytti sanaa ”maailma” samalla tavalla kuin kuolevaiset eli viitaten kaiken olemassaolevan kokonaisuuteen. Hänellä on ainakin jokin teksti, jossa todetaan, että eläimellä on ympäristö, ihmisellä maailma; se sisältää enemmän; se menee näköhorisontin ulkopuolelle, siinä on muita mahdollisuuksia kuin ne, jotka välittömästi toteutuvat. Tällaisen erottelun  teki alunperin saksalainen fenomenologi Max Scheler (1874-1928),  Oppineet kommentoivat, ettei Patočka pitänyt myöhemmin kiinni tästä erottelusta tai ei nähnyt eläimen ja ihmisen ”maailmoja” niin erilaisina. 

Patočka jatkoi vastaustaan kysyen, miten maailma muuttuu. Hän antoi luonnosmaisia esimerkkejä. Ensimmäinen esimerkki: myyttisestä maailmasta siirryttiin filosofiseen maailmaan. Tämän siirtymän myötä maailma, joka ei ollut problemaattinen, muuttui problemaattiseksi. Toinen esimerkki: kristinusko problematisoi filosofisen maailman. Paavali sanoi, että helleeninen viisaus, filosofia ja metafysiikka ovat typeryyttä. Patočka päätyi sanomaan, että maailma muuttuu problematisoimalla.  

Väite on vähintäänkin mielenkiintoinen, varsinkin kun se muuttuu tehtäväksi. Olemme hätää kärsimässä, olemme kriisissä. Meidän on tehtävä muutos. Heidegger sanoi, että voimme vain valmistella muutosta. Patočka totesi, että voimme valmistella sitä problematisoimalla, toisin sanoen kiinnittämällä huomio itsestään selvyyden syntyyn, sen muotoutumiseen. Sanoessaan näin Patočka ei ole enää fenomenologi, vaan historioitsija, ehkä genealogi.

Yleisemmällä tasolla väite muutoksen valmistelusta ja problematisoinnista on mielenkiintoinen siksi, että se näyttää ajattelun merkityksellisyyden, jopa sen voiman. Hannah Arendt sanoi, ettei pahuutta ole vain siksi, että jotkut pahat ihmiset tekevät pahoja asioita, vaan myös siksi, että monet tavalliset ihmiset sallivat sen tapahtuvan. Kun opiskelijat kysyivät, mitä sitten voi tehdä, Arendt vastasi: ”Täytyy ajatella. Se on vastarintaa.”

Tämä muutoksen valmisteleminen, problematisointi, ei ole vain filosofien tehtävä; se on jotakin kollektiivisempaa. Ehkä ajattelemista ei ole syytä jättää vain filosofeille. Jos katson tehtävän suuruutta, minua väsyttää, turhaudun. Yritän heti keksiä oikoteitä. Yritän myös keksiä, missä problematisointi olisi kiireellisintä, ettei aikaa menisi hukkaan. Yhtenä kriteerinä pidän ajankohtaisuutta. Kysyn, mitä meille tapahtuu ja lähden liikkeelle siitä. Jotkut ovat tietysti eri mieltä. Nämä jotkut ajattelevat, että ajankohtaista on se, mistä puhutaan. Olen kuitenkin huomannut, että ajankohtaisia asioita ovat monet sellaiset asiat, joista ei puhuta.

Minulle filosofoinnin lähtökohta ei ole ihminen, joka katsoo puuta ikkunasta. En ole fenomenologi. Minua kiinnostavat toisenlaiset kokemukset. Minua kiinnostaa myös problematisoida kokija. Haluan luoda näkökulmia, jotta voisimme ajatella muutakin kuin mitä olemme aina ajatelleet ja mitä meidän ehkä halutaan ajattelevan...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvila alkaa taas

Filosofiakahvila alkaa tammikuun alussa eli ensimmäiset kerrat 6.1./7.1./8.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Aiheet keväällä 2026:

1.Miten maailma muuttuu? 

2.Espanjalainen rasismi, suomalainen rasismi 

3.Meritokratia 

4.Ketä kuunnellaan? 

5.Tyhmyyttä vastaan  

6.Näkökulma arvoihin 

7.Johdanto oikeudenmukaisuuteen 

8.Ihmiskunnan puolesta, sitä vastaan 

9.Villi länsi 

10. Kuolemattomat lentävät avaruuteen 

11. Satyagraha 

12.Neutri  ja it 

13.Uljas turvallinen maailma 

14.Jumalan kuolemasta ja muusta sellaisesta 

15.Onnellisuuden tuolla puolen 

16.Viimeinen sana on joviaalisuudella 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kohti uljasta vuotta

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2026 ovat usein yhteiskunnallisia tai ainakin kulttuurikriittisiä. Ainakin päästään eroon syyskauden teoreettisuudesta ja liiallisesta oppineisuudesta. Voisin sanoa motonkin, mutta en halua säikäyttää ketään...

Filosofiakahvila jatkuu siis tammikuussa. Ensimmäiset kerrat 6.1./7.1./8.1.

Aiheet:

1.Miten maailma muuttuu? 

2.Espanjalainen rasismi, suomalainen rasismi 

3.Meritokratia 

4.Ketä kuunnellaan? 

5.Tyhmyyttä vastaan  

6.Näkökulma arvoihin 

7.Johdanto oikeudenmukaisuuteen 

8.Ihmiskunnan puolesta, sitä vastaan 

9.Villi länsi 

10. Kuolemattomat lentävät avaruuteen 

11. Satyagraha 

12.Neutri  ja it 

13.Uljas turvallinen maailma 

14.Jumalan kuolemasta ja muusta sellaisesta 

15.Onnellisuuden tuolla puolen 

16.Viimeinen sana on joviaalisuudella

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2026

 

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2026. Ensimmäiset istunnot 6.1./7.1./8.1.

1.Miten maailma muuttuu? 

2.Espanjalainen rasismi, suomalainen rasismi 

3.Meritokratia 

4.Ketä kuunnellaan? 

5.Tyhmyyttä vastaan  

6.Näkökulma arvoihin 

7.Johdanto oikeudenmukaisuuteen 

8.Ihmiskunnan puolesta, sitä vastaan 

9.Villi länsi 

10. Kuolemattomat lentävät avaruuteen 

11. Satyagraha 

12.Neutri  ja it 

13.Uljas turvallinen maailma 

14.Jumalan kuolemasta ja muusta sellaisesta 

15.Onnellisuuden tuolla puolen 

16.Viimeinen sana on joviaalisuudella 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kiitos kahvittelijoille

Kiitos kaikille filosofiakahvilaan syyskaudella osallistuneille! Filosofiakahvila menee tauolle ja palaa tammikuussa. Ensimmäiset kerrat 6.1./7.1./8.1.

Julkaisen piakkoin kevään ohjelman...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Entä jos olen hirviö?

 

Filosofiakahvila viimeisen kerran syksyllä 10.12./10.12./11.12. Zoomin kautta poikkeuksellisesti keskiviikkona. 

Filosofiakahvila zoomin kautta keskiviikkona (!) klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkona klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaina klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Minulle sanotaan: ”Tunne itsesi.” Mutta entä jos opin tuntemaan itseni ja joudun toteamaan, että olen hirviö? Entä jos opin oman keskinkertaisuuteni tai ilkeyteni? Sanotaan, että  itsetuntemus on hyödyllistä esimerkiksi siksi, että tietää omat rajoituksensa ja omat kykynsä. Entä jos opin vain rajoitukseni ja oman kyvyttömyyteni?  Eikö se lannista? Kysymys, johon usein ei vastata: Mitä hyötyä itsetuntemuksesta on?

Jostain syystä ajatellaan, että siitä on terapeuttista hyötyä, vaikka näin ajattelevat eivät ehkä ajattele hirviön tapausta. Antiikissa epäilemättä ajateltiin, että itsensä tunteminen auttaa toimimaan oikein. Viime vuonna oli ranskalainen kirurgi oikeudessa syytettynä lähes kolmensadan lapsen raiskaamisesta. Voi sanoa, että syytetty tunsi itsensä, kun hän sanoi: ”Olen pedofiili ja sadisti.” Sanoisimmeko, että itsetuntemuksella oli hänen tapauksessaan  terapeuttinen vaikutus, koska hän sanoi olevansa onnellinen? Hän siis sanoi.

Jos ajattelemme tai haluamme ajatella, että itsetuntemus auttaa meitä kehittymään moraalisina olentoina, emme voi pysähtyä toteamaan, että olemme itsekkäitä tai vihamielisiä. Itsetuntemuksen lisäksi tarvitaan ponnistusta, työtä, joka auttaa vähentämään itsekkyyttä tai vihamielisyyttä. Toisin sanoen tilanne on samantapainen kuin lääkärin vastaanotolla. Lääkäri tekee diagnoosin ja lähettää sen jälkeen potilaan leikkaukseen. Jos ei totea, että kyseessä on toivoton tapaus. On kuviteltavissa tilanteita, joissa myös itsetuntemuksen saavuttanut joutuu toteamaan: ”Olen hirviö ja toivoton tapaus.”

On muitakin kysymyksiä, jotka liittyvät mahdollisesti löydettyyn hirviömäisyyteen. Mikä on hirviö? Se ei ole välttämättä selvärajainen ja määriteltävissä oleva asia niin kuin ranskalaisen kirurgin tapauksessa. Jos hirviö on muodoton ja liian monesta aineksesta kokoonpantu olio, josta on vaikea muodostaa kuvaa, olion etuoikeus, onni ja vapaus on olla ilman kuvaa. Hän ei voi joutua kuvansa vangiksi niin kuin Narkissos. Hän voi tehdä muuta, jotakin jota liiaksi identiteettiään lakina pitävä ei voi.

Jos hirviömäisyys johtuu tosiaan moniaineksisuudesta, hänessä on monta mahdollisuutta. Kun joku, jonka nimi ironisesti on Pessoa (persoona) ei voi olla yksi persoona, hänessä, tässä moninaisuudessa, on suuruuden mahdollisuus. Hän voi esittää provokatiivisen kysymyksen kaikille, jotka etsivät ja ymmärtävät itseään ja sanovat ”minä”. Kysymys kuuluu: ”Kuka minä? Entä me?”

Hirviömäisyys tuo esiin myös kysymyksen, onko itsensä tuntemiseen pyrkivän ainoa mahdollinen kysymys, kuka minä olen. Eikö kysymys, voisi olla myös, mikä minä olen. Mitä tämä tarkoittaisi? Hänen ei olisi pakko vastata sanomalla nimensä: ”Pessoa.” Jos vanha iskulause Gnōthi seauton,  tunne itsesi, tarkoitti, ettei ihmisen pitäisi kuvitella olevansa jumala, kehotus ei koskenut minua tai sinua, vaan meitä. Meidän kaikkien, jotka opimme tuntemaan itsemme, täytyisi sanoa itsestään: “Olen ihminen.”  

Vaikka en voi muodostaa koherenttia teoriaa itsetuntemuksesta enkä voi sanoa, mistä itseä pitää etsiä, on selvää, että itsetuntemuksenkin historia näyttää, että ajattelussa on voimaa; se vaikuttaa siihen, miten ihminen elää. Vaikka itsetutkiskelun tuloksena toteaisin, että olen ilkeä, keskinkertainen tai hirviö, minun on on ehkä syytä astua taaksepäin, hypättävä ilmaan, katsottava etäisyyden päästä ja kysyttävä: ”Mistä nämä sanat tulevat, mitä ne tekevät?”

Minulle sanoi kerran jostakin idästä tullut munkki: ”The secret of the human mind is that you are what you think you are.” Vuosia olen miettinyt näiden sanojen merkitystä. Nyt ne näyttäytyvät minulle varoituksena...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Genealogia

Michel Foucault
 Filosofiakahvila 2.12./3.12./4.12. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Genealogia ei merkitse filosofiassa sukututkimusta, vaan asioiden tai käsitteiden historiallisen muodostumisen hahmottamista. Tällaisen metodin tai välineen käytön isiä ovat Friedrich Nietzsche ja Michel Foucault. Edellisen tapauksessa se liittyi erityisesti moraalin analyysiin ja jälkimmäisen tapauksessa ihmistä ja yhteiskuntaa koskevan ajattelun kehittymiseen. Genealogian suuri opetus on, että monet sellaiset asiat, joita pidämme historiattomina, ovat historiallisia; ne onnistutaan näyttämään sellaísina.

Voimme tutkia itsetuntemusta genealogisesti. Itse asiassa Foucault teki näin ja minäkin yritän tuoda esiin itsetuntemuksen historiallisuuden. En kuitenkaan tutkaile nyt foucaultlaisen projektin luonnetta enkä tarkastele omia vaatimattomia huomautuksiani genealogian valossa. Näkökulmani on toinen. Puhun genealogiasta yhtenä mahdollisuutena tuntea itsensä. Otan esimerkin, joka on lähellä tähtäimessä olevaa ongelmaa, itsensä tuntemista.

Kuvitellaan tilanne, jossa minä syytän tai moitin itseäni. Se tavallinen tapaus. Monet ovat heti valmiita sanomaan, että aiheellisesti syytät ja moitit. He voivat olla oikeassa, mutta myös  ”oikeassaolemisella” on historia.

Foucault teki subjektivaation ja etiikan genealogiaa ja kuvasi tämän projektin sisällä (Seksuaalisuuden historian kolmannessa osassa le Souci de soi) Senecan harjoittamaa itsetutkiskelua. Seneca kehottaa iltaisin, ennen nukkumaanmenoa tutkimaan, kysymään, miten on toiminut ja elänyt eletyn päivän aikana. Foucault korostaa, ettei tutkiskelu johda julistukseen tai lausuntoon syyllisyydestä eikä se johda itsensä rankaisemiseen.  

Syyllisyyden ja itsensä rankaisemisen mainitseminen merkitsee, että joskus ja jossain siihen itsetutkiskelu johtaa, mutta ei tässä tapauksessa. Huomaamme siis, ettei itsetutkiskelu aina ja kaikkialla, välttämättömästi, johda itsensä syyttämiseen ja moittimiseen. Seneca, joka totesi toimineensa yhdessä tai toisessa tilanteessa huonosti, yritti muistuttaa itseään periaatteista, jotka mielessään hän oli vahvempi kohdatessaan uuden päivän, tulevaisuuden.

Tässä on tietenkin kyse vain historiallisesta tapauksesta, mutta jos sukellan tähän, annan tämän historiallisen tiedon vaikuttaa itseeni, astun itseni viereen, katson omaa syytöstäni ja moitettani eri näkökulmasta. On pakko tehdä lisäkysymyksiä. Missä ja miten itsetutkiskelusta tuli jotain muuta kuin mitä se oli Senecalle? Miksi sen pitää johtaa syyllisyyteen ja itsensä rankaisemiseen? Vaikka löytäisin vain vajaita, luonnosmaisia, vastauksia kysymyksiini, tuntisin itseni paremmin: tietäisin enemmän omista kysymyksistäni, syytöksistäni, moitteistani.

Genealogia voi siis olla itsensä tuntemisen väline. ”Itse” on tässä ymmärretty historialliseksi rakennelmaksi enemmän kuin aina, ikuisesti samanlaiseksi sieluksi. Tunteminen, tietäminen tai ymmärtäminen merkitsee tässä tapauksessa, että huomaan puhuvani menneisyyden mielivaltaista kieltä.

Genealogia näyttää, ettei välttämättömältä näyttävä ole sitä, ainakaan niin paljon kuin luulin. Se näyttää, että olisi voinut olla ja voi olla nykyisinkin toisin. Tämä merkitsee, että genealogia mahdollistaa tietynlaisen kokemuksen; se vapauttaa liian painavaksi muuttuneesta, luutuneesta tilasta tai suhteesta itseen ja toisiin. Minun ei ole pakko syyttää ja moittia itseäni. Syytökset ja moitteet, niiden kieli, kategoriat, näyttäytyvät mielivaltaisina. Genealogia auttaa minua olemaan joviaali...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila