Hyveiden talo

 (Arete)

 (Kaikesta pitää tulla ravintoa – Novalis)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
 
Jokaisella on oma hyveiden talonsa, ja jokainen talo on erilainen. Hyveen voi ajatella olevan kyky, joka ainakin osaltaan vaikuttaa siihen, että elämä on elämisen arvoista, onnellista, kukoistavaa. Eri ihmisille eri asiat tekevät elämän elämisen arvoiseksi ja siksi jokaisella on oma hyveiden talonsa.

Kreikkalaisten hyveestä käyttämä sana arete merkitsi erinomaisuutta. Hyve ei ole vain piirre, vaan se erinomaiseksi tekevä piirre. Kun joku suorittaa tehtävänsä erinomaisesti, hän on hyveellinen. Hyve on toimivuutta; se on  hedelmällisyyttä. Kreikkalaisten ja muinaisten kiinalaisten ajattelua ei ehkä voi pitää yhteismitallisina, mutta Lao Tse, joka käytti hyveestä sanaa de, toteaa: ”De ravitsee.” Tässä on nähtävä jonkinlaista vastaavuutta; hyve on hedelmällisyyttä, ravitsevuutta.

Kaikkien pitää rakentaa oma talonsa jo pelkästään siksi, että asuttaa eri paikkaa maailmassa, toimii eri olosuhteissa, eri tehtävissä. Mutta myös siksi, ettei kaikkia ravitse sama asia.

Millaisia esimerkkejä voisimme ottaa joitakin ihmisiä ravitsevista kyvyistä, taipumuksista, niin sanotuista hyveistä? Ne eivät välttämättä ole niitä asioita, piirteitä ja asenteita, joita hyveiden saarnaajat ovat mainostaneet. Ketä ravitsee siveys? Ketä ravitsee nöyryys? Ketä ravitsee tottelevaisuus? Tekevätkö nämä hyveet onnellisiksi? Jos tekevät, niin tiedä vaikka ne olisivat hyveitä.

Onko olemassa hyveiden hyvettä, sellaista hyvettä joka mahdollistaa muut, on kaikkien mahdollisten hyveiden perusta? Olen joskus todistellut niin kuin Cornel West, että rohkeus on perusta; ilman rohkeutta muutkaan hyveet eivät voi kehittyä, elää, toteutua. Ei voi esimerkiksi rakastaa, jos ei uskalla. Ei voi olla totuudellinen, jos ei rohkene. Ajatus hyveestä ravitsevuutena luo kysymykseen lisävalaistusta. Voisi kysyä, onko olemassa sellaista asennetta tai kykyä, joka auttaisi tekemään kaikesta ravintoa – kaikesta mikä meille tapahtuu, kaikista meihin vaikuttavista voimista, jopa meitä vahingoittavista, myös myrkystä?

Olisiko se uteliaisuus? Ei ehkä uteliaisuus, joka panee kurkistamaan ikkunasta tai aveimenreiästä, vaan seikkailumieli, valmius mennä tuntemattomille vesille, toiseen maisemaan tietämättä mihin se johtaa. Tietty avoimuus, ihmettely. Joku sellainen uteliaisuus, josta Foucault puhui ja jonka hän sanoi vapauttavan itsestään, mahdollistavan etääntymisen itsestä, tulemisen toiseksi – uteliaisuus, joka mahdollistaa sen että voi ajatella toisin (autrement).

Ehkä tänä päivänä tai huomenna tarvitsemillani hyveellä ei ole vielä nimeä. Tai sitten se on jotain kiinalaista – enemmänkin virtaavuus kuin aina samanlainen, jäykistynyt piirre, joka esiintyy voimana ja panee esiintymään vakavana. ”Kaikesta pitää tulla ravintoa”, kirjoitti Novalis. Jo tämän lauseen sanominen auttaa eteenpäin; se kannustaa ottamaan meille tapahtuvat asiat vastaan, tekemään niistä itsellemme ravintoa. Hyveiden hyve, kyky tehdä ravinnoksi, löytää lähteensä vain elämisestä – siitä että vastaanottaa ja hankkii kokemuksia. Niin kuin eräs sanoi loppusuoralla: ”Tärkeää on elää niin, ettei jätä mitään lautaselle.”  

Miten siis pitää tehdä hyveiden talo? Se täytyy tehdä itse. Apua voi pyytää, sitä voi vastaanottaa, mutta arkkitehtuurin suunnittelee itse ja materiaalina käyttää sitä mikä on käsillä...