Ponnistuksen ylistys

(William James)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
 
Se mikä meitä ohjaa ei ole välttämättä lähellä; se ei ole aina pappi, psykologi tai opettaja. Meitä ohjataan etäisyyden päästä, eräänlaisen markkinoinnin kautta. Se on kuin jatkuva humina ympärillämme ja päissämme. Aika ajoin kuulemme selvästi: ”Sinun on oltava näin, tehtävä noin.” Me itse osallistumme prosessiin. Me antaudumme ohjattaviksi, meitä ohjataan ohjaamaan itseämme.

Vastarinta ei ole vain käyttäytymishäiriötä, sitä että joku ei ohjaudu odotetulla tavalla, ohjaa itseään toivotulla tavalla, käyttäydy niin kuin pitäisi. Joku kieltäytyy tulemasta ohjatuksi tietyllä tavalla tai hän sanoo: ”Sinä et määrää minua.” Tämä on kapinan tai vastarinnan alku. Mutta kapinallinen ei aina vain heittäydy maahan ja sano ”ei”. Joskus hän on kekseliäämpi. Michel Foucault kertoo, että kun jotkut alkoivat keskiajalla vastustamaan heihin kohdistunutta pastoraalista ohjausta, he eivät hylänneet kokonaan omaa perinnettään, vaan tarttuivat marginalisoituihin asioihin: asketismiin ja mystiikkaan. He eivät halunneet tulla ohjatuksi tietyllä tavalla ja etsivät siksi toisenlaista tapaa ohjata itseään.

Jos olet itse osa prosessia, sinun pitää asettua itseäsi vastaan, vastustaa itseäsi. Meidät on ohjattu ohjaamaan itseämme jollakin tavalla. Siksi vastarinnan tekijä joutuu tekemään työtä itsensä kanssa, irrottamaan itseään tavoista, jotka hän on omaksunut. Hän joutuu harjoittamaan itseään. Koska hän ei voi olla passiivinen suhteessa itseensä, tapoihinsa, hän joutuu ponnistelemaan.

Siksi William James suositteli, että on pidettävä itsessään hengissä kyky ponnistukseen. Sitä pidetään Jamesin mukaan hengissä pienien päivittäisten harjoitusten avulla. ”Ole askeettinen tai sankarillinen pienissä turhissa kohdissa”, hän kirjoittaa. Kun tekee joka päivä jotain, jota ei mielellään tekisi, harjaantuu, pitää hengissä kykyään ponnistukseen.

Missä ihmiset voivat pahoin, vihastuvat, kapinoivat? Esimerkiksi siellä missä heistä tehdään esineitä, objekteja. Tähän ovat monet kiinnittäneet huomiota. Ihminen ei ole enää subjekti, vaan kohde. Mutta hän ei ole esine vain joissakin mielikuvituksellisissa ja julmissa laitoksissa. Hänestä voi tulla myös tiedon kohde, siis objekti, kun joku tekee hänelle psykologisen testin tai analysoi häntä. Tätä hänet opetetaan tekemään itse itselleen: tekemään itsestään tiedon ja ymmärryksen kohteen.

Jos ihminen sitten haluaa välttää tulemasta objektivoiduksi, hän ei välttämättä luovu kaikista itseymmärryksen muodoista, mutta hän alkaa kysellä, millaisia käsitteitä ja tekniikoita käytämme, ehkä hän kyseenalaistaa yrityksen tulkita ja ymmärtää. Mielenkiintoista on tämä: poliittisen vastarinnan lähtökohta ja energia ei ole oppi tai ideologia, vaan ihmisen kyvykkyys ja kekseliäisyys.

Kun elämme tässä välillä kurjassa ja toisinaan ihanassa maailmassa, meitä ympäröivät voimat ja voimasuhteet, jotka uhkaavat meitä. Joudumme tekemään vastarintaa meitä ahdinkoon ja pulaan ajavia voimia vastaan. Joillakin filosofeilla, erityisesti moraalifiloseilla, on kaikessa mukana normatiivisuuden vaatimus: he haluavat, että määriteltäisiin oikeat eettiset säännöt. Jos minä sanon, että aion nousta vastustamaan näitä tai noita voimia, filosofi sanoo: ”Miksi kenenkään pitäisi tuntea itsensä ahdistetuksi tässä systeemissä?” Vastaukseni on nähdäkseni aika yksinkertainen: En kysy, miksi minun pitäisi tuntea itseni ahdistetuksi; kysyn, mikä minut saattaa ahdinkoon, jotta voin vastata tilanteeseen mahdollisimman tehokkaasti.

Harjoitus, askeesi sanan alkuperäisessä merkityksessä, merkitsee oman voimansa tai kyvykkyytensä, oman varustuksensa, vahvistamista. Voisi puhua pelastuksesta niin kuin kreikkalaiset. Soteria, pelastus, merkitsi heille sitä, että onnistuu suojelemaan itsensä, pelastamaan itsensä vaaralta. Suurin vaara oli dominaatio tai orjuus. Itsensä pelastaminen merkitsi varmistumista onnellisuudesta tai tyyneydestä, mutta kyse oli ennen kaikkea ponnistuksesta, yrityksestä vastustaa valtaa itsessään ja toisissa.

Humina ja mumina ympärillämme ja päissämme yllyttää meitä ja säätelee, ohjaa, sanoo mistä onnellisuus koostuu, miten se löydetään. Meille näytetään asioita ja niitä tehdään haluttaviksi. Kun meille näytetään asioita, toiset asiat jäävät sivuun, ilman huomiota; ne ovat näkyvillä, mutta näkymättömiä. Ajan myötä näemme vain mitä olemme tottuneet näkemään. Tarvitaan ponnistusta, jotta näkisimme muita mahdollisuuksia.