Kojève
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Jos
tutkailemme historian filosofíaa (esim. Hegelin), näemme, että siinä historiaan kirjoitetaan
metahistoriallinen tarina; siihen sijoitetaan esim. telos, päämäärä. Historiasta tulee näin tarina, jossa on järki.
Jos saavutamme järjen huipun, vaikka se olisi Preussin valtio tai kommunistinen
yhteiskunta, pääsemme täyttymykseen. Tietenkin tällainen käsitys historiasta
voidaan ja on syytä kyseenalaistaa. Historian lopusta puhuneet ovat silti
ilmaisseet mielenkiintoisia visioita siitä, millaista on aika Historian lopun
jälkeen.
Yksi
vaikutusvaltaisimpia Historian lopun puhujista oli Alexander Kojève (1902-1968). Hän puhui tässä yhteydessä myös
ihmisen lopusta ja siitä, miten ihminen liikkuu Historian lopun myötä kohti
eläimellisyyttä. Kojève etääntyi tästä ajatuksestaan, mutta hänen visionsa
vaikutti myöhemmin erityisesti Giorgio Agambenin käsitykseen alastomasta
elämästä (joksi elämä muuttuu erityisen vallankäytön muodon, biovallan,
kohdistaessa huomionsa elämään). Alaston elämä on biologista elämää; se ei ole
mistä kreikkalaiset käyttivät sanaa bios;
se on elämä ilman muotoa.
Puhe
Historian lopusta on näkynyt suoraan tai kaikuina sanoissa, jotka on lausuttu
kriiseissä tai käännekohdissa. Kun monet vallankumoukselliset olivat 1970-luvun
lopussa pettyneitä ja vallankumous ei ollut enää horisontti (kun se ei enää
ollut toivottavaa), Historian loppu sai erityisen merkityksen: siirrymme
vallankumouksien jälkeiseen aikaan.
Tämä
visio oli enemmän kuin ymmärrettävä. Jos Hegelille oli olemassa Historian
loppu, se toteutui Ranskan vallankumouksessa tai viimeistään Napoleonin
kaudella. Kojève näki Venäjän
vallankumouksessa Historian lopullisen lopun, jota vielä maailmansodat
täydensivät. Jos vallankumous ei ole enää mahdollinen, historia on päättynyt.
Jos jossain tehtiinkin vallankumous, se ei herättänyt innostusta eikä toivoa.
Ihmiset kokivat olevansa ilman suuntaa.
En
puhu historian lopusta, koska en ole hegeliläinen enkä KGB:n vakooja. Jos puhun
siitä, en puhu siitä todellisena tai epätodellisena. Minua kiinnostaa ajassamme
tapahtuvat asiat ja se mikä tapahtuu on tämä puhe, vallankumoususkon katoaminen,
suunnattomuuden kokemus.
Jos
joku kysyy, onko vallankumous haluttava (niin kuin kysyi Max Horkheimer,
1895-1973), päättelen, ettei se enää ole haluttava. Siitä ei kuitenkaan voi
päätellä, ettei olisi hyvä, jos yksi tai toinen asia muuttuisi. Siitä syystä
saattaa olla syytä kysyä, miten vallankumouksesta tehtäisiin uudestaaan
haluttava. Ennen kaikkea olisi syytä kysyä, millaisia muotoja se voisi saada.
Kun
meitä määrittää Historian loppu (puhe siitä), voimme todeta, että meidän
historiamme oli komediaa: uskoimme logiikkaan ja järkeen tapahtumissa.
Nykyisyytemme on absurdia draamaa, sillä näyttämö on tyhjä eikä missään ole
mieltä. Tulevaisuutemme voi olla tragedia, koska olemme tappaneet politiikan…
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
