Ystävyyden luonteesta, merkityksestä ja arvosta

Ystävyys on suhde, ihmisten välinen yhteys, joka on säilyttänyt avoimuutta, monimuotoisuutta, määrittelemättömyyttä. Ystävyydessä on jotain ei koodattua, etukäteen sovittua. Sanoisin, että ystävyydessä on muodottomuutta.

Tämä johtuu todennäköisesti siitä, ettei sillä ole enää samanlaista merkitystä ja arvoa kuin antiikin maailmassa tai vielä renessanssin aikana. Perhe ja parisuhde ovat olleet suuremman huolen ja mielenkiinnon kohteena. Huomioimaton, siksi muodoton ystävyys sisältää mahdollisuuden. Muodottomuutensa ja säännöttömyytensä ansiosta on mahdotonta määritellä mitä se on ja on siksi hyödytöntä etsiä ystävyyden olemusta. Sitä voi pitää ei-annettuna ja pysymättömänä. Voimme kysyä, mitä ystävyys voisi olla? Meidän ei tarvitse enää ajatella niin kuin Aristoteles, puhua täydellisestä ystävyydestä, rakkaudesta ja kunnioituksesta kahden viisaan välillä.

Ystävyys ei ole triviaalia, pelkästään yksityistä; se on laajemman piirin luomista, menemistä ulos, irtaantumista pelkistä perheen ja klaanin siteistä. Sellaisena sitä pohdittiin, arvioitiin ja arvostettiin Kreikassa. Kreikkalaiset suhtautuivat varsin torjuvasti Kreikan ulkopuolelta tuleviin asioihin, siihen mikä on barbaarista, vierasta. Mutta ystävyys toimi eräänlaisena henkireikänä, tienä ulos klaanista.  

Ystävyys on monimuotoinen, mutta myös muodoton siinä mielessä, että muoto, jonka suhde saa, ei ole kivettynyt ja jäykistynyt. Dialogin edetessä voi suhde muuttua, saada erilaisen suunnan.

Muodottomuus on sana, jolla on varmaankin lähinnä kielteisiä konnotaatioita. Käytän sitä silti ilmaistakseni jotain myönteistä. Ystävyydessä on muodottomuutta, ja muodottomuus pelastaa meidät: kaikki ei ole rutiinia, rituaalia ja kaavaa. Ystävyys on muodotonta, koska uusi, liian uusi, näyttää muodottomalta.

Nykyaikaisen ystävyyden muodottomuus, sen epämääräisyys, eräänlainen arvottomuus ja toisaalta siihen kohdistuvat uudet odotukset, ystävyyden uusi etsiminen tekevät tarpeelliseksi aiheen ajattelemisen, jopa kysymyksen todellisesta ystävyydestä.

Jotkut ystäväni ovat olleet vaativia. He ovat vaatineet minua tekemään sitä mitä haluan, käyttämään vapauttani. Nämä vaativat ystäväni ovat panneet minut ajattelemaan sitä, miten ystävyyteen kuuluu parhaimmillaan sekä kannustaminen että haastaminen. Ystävät eivät aina ole vain miellyttävää seuraa. He tekevät minusta paremman ihmisen, panevat minut työskentelemään itseni kanssa.

Ystävyydellä on muodottoman muotonsa, säännöttömyytensä, vapaan luonteensa ja haastavuutensa takia omat rajansa ylittävä vaikutus. Ystävyys heijastaa voimansa suhteen ulkopuolelle. Jos harjoittaa kannustamista ja haastamista ystävyyssuhteessa ja antaa haastaa itsensä, tämä vaikuttaa kaikissa tekemisissä ja tilanteissa. Ihminen on valmistautuneempi.

Minun ei tarvitse tietää, mitä ystävyys on, mikä sen paras määritelmä olisi. Enemmän haluan selvittää, miten olisin ystävyyden arvoinen. Kysymykseni on tämä: Mitä minun pitää tehdä ollakseni ystävyyden arvoinen? Eli mitä minun pitää tehdä ollakseni vapaa ja kunnioittaakseni toisen vapautta?

Tunteiden filosofiasta, moraalista ja tunteista

 (Destutt de Tracy)

1700-luvulta lähtien jotkut alkoivat ajatella, että oikean ja väärän, hyvän ja pahan, voi erottaa ja tunnistaa siitä, millaisia tunteita herää. Esimerkiksi utilitaristit ajattelivat, että jos joku teko synnyttää myönteisiä tunteita, se on hyvä teko. Tunteista alkoi muodostua erityinen ja erilainen moraalisen huolen kohde. Aikaisemmin tunteita, intohimoja, hillittiin ja hallittiin. Nyt niitä torjuttiin ja synnytettiin.

Psykologian myötä tunteisiin kohdistuva huomio on tiivistynyt entisestään, ja tunteiden moraalinen arvo on vahvistunut. Vaikutus on yksinkertaistaen ollut kaksisuuntainen. Tunteita ollaan alettu käsitellä luonnollisina ilmiöinä; niitä kuvataan ja niiden dynamiikkaa hahmotetaan. Yksinkertaisella tasolla tunne on reaktio, jonka ajatellaan olevan normaali tai epänormaali. Toinen, moraalinen vaikutus– jos näin voi sanoa: Tietty tunne, myönteinen ja normaali, ei ole vain telos, päämäärä, vaan myös perustelu, syy. Se ei ole vain syy siinä mielessä, että se olisi toimijan motiivi, vaan syy seurata jotakin sääntöä tai periaatetta. Joissakin tapauksissa kyseinen myönteinen tunne on sääntö ja periaate.

Kun nykyaikaisessa keskustelussa puhutaan siitä, onko kaikki kunnossa ja oikein esimerkiksi ihmisten välillä, puhutaan tunteista. Jos jollakin on paha olo, silloin ollaan tehty jotain väärin. Väärin ei ole välttämättä tehnyt toinen ihminen, sillä voidaan tulkita, että pahan olon tuntija suhtautuu väärin. Jos kaikilla osapuolilla on hyvät tunteet, kaikki on kunnossa. Silloin mitään tarkistuksia ei tehdä. On helppo kuvitella, että perinteisesti aika moraalittomiakin tekoja voidaan tehdä niin, että kaikki paitsi jotkut uhrit ovat tyytyväisiä. Sitä ei tarvitse edes kuvitella; se on jokapäiväistä.

Tunteet ovat kuitenkin joskus olleet hyvin toisenlaisen filosofisen mielenkiinnon kohteena. Vaikka erilaisen filosofoinnin kysymykset nekin liittyvät suoraan tai epäsuoraan eettisiin kysymyksiin, tunteiden asema on ollut erilainen. Esimerkiksi stoalaiset eivät ajatelleet intohimoa, tunnetta (pathos) luonnollisena ilmiönä; heille siihen liittyi aina krisis, ratkaisu, arvoarvostelma ja siis logos, puhe. Toinen, modernimpi esimerkki: Heideggerin Stimmung, vire (tai epäonnistuneemmissa käännöksissä tunnelma).

Antoine Luis Claude Destutt, marquis de Tracy (1755-1836), ranskalainen sotilas, poliitikko ja filosofi on erikoinen, vähemmän tunnettu tapaus. Hän ajatteli samantapaisesti kuin David Hume, että ideat syntyvät aistimuksista (Hume käytti sanaa impresion, Destutt de Tracy sanaa sensation). ”Ajatteleminen on tuntemista”, Destutt de Tracy kirjoittaa. Hänelle tämä ei merkinnyt pelkästään sitä, että aistimuksista ja vaikutelmista muodostuu jotain monimutkaisempaa, ideoita. Kun ajattelee jotain, muodostaa esimerkiksi arvion jostakin, kyse on ajattelemisesta, teosta, jossa on mukana tunne suhteesta yhden ja toisen asian välillä. Esitän arvion Juanista: ”Juan on hyvä.” Tämä merkitsee, että tunnen Juanin ja ja hyvänälolemisen sopivan yhteen; niiden välillä on yhteensopivuussuhde.

Tunteminen, aistimuksen vastaanottaminen, on Destutt de Tracylle olennainen olemassaolon ilmiö, tapa jolla koemme olemassaolomme. Tuntiessamme tunnemme olemassaolomme, aistimukset ovat olemassaolomme muunnelmia. Tällaiset näkemykset avaavat mielenkiintoisen näkökulman tunteiden filosofiaan ja vielä enemmän filosofian ja tunteiden väliseen suhteeseen. Jos ajatteleminen, varsinkin filosofinen ajatteleminen, pyrkii muuttamaan ajatusta, se muuttaa samalla tuntemista, tuntemisen tapaa.

Tästä päästään takaisin moraaliin. Jos ajattelumme ja tuntemistapamme muuttuu, se ei merkitse, että jokin hyvänä pidetty teko ei enää olisi sitä, mutta syy tuntea se hyväksi saattaa muuttua. Meidän premissimme muuttuvat ja tunnemme toisen, erilaisen yhteyden jonkun teon ja hyvänäolemisen välillä.

Kevään 2014 ensimmäiset aiheet

Sinun piti juoda, Narkissos, ei katsella itseäsi. - René Char

Tunteiden filosofiasta, moraalista ja tunteista

Ti 14.1. (Fuengirola), ke 15.1. (Torre del Mar), to 16.1. (Fuengirola)

Ystävyyden luonteesta, merkityksestä ja arvosta

 Ti 21.1. (Fuengirola), ke 22.1. (Torre del Mar), to 23.1. (Fuengirola)

 Itsekritiikin merkityksestä

28.1. (Fuengirola), 29.1. (Torre del Mar), 30.1. (Fuengirola)

 Sympatian ja empatian käsitteistä ja niiden historiasta

4.2. (Fuengirola), 5.2. (Torre del Mar), 6.2. (Fuengirola)

Kuoleman filosofia, elämisen taito

11.2. (Fuengirola),12.2. (Torre del Mar), 13.2.(Fuengirola)

Persoonan käsitteestä, personalismista ja persoonattomasta.

18.2. (Fuengirola), 19.2. (Torre del Mar), 20.2. (Fuengirola)

 Päätöksenteosta, päätösten ja filosofian suhteesta

25.2. (Fuengirola), 26.2. (Torre del Mar), 27.2. (Fuengirola)

Narkissos-myytistä ja narsismista

4.3. (Fuengirola), 5.3. (Torre del Mar), 6.3. (Fuengirola)

Pelosta, pelottomuudesta ja ajattelusta

1.3. (Fuengirola), 12.3. (Torre del Mar), 13.3. (Fuengirola)

 Koettelun ideasta

18.3. (Fuengirola), 19.3. (Torre del Mar), 20.3. (Fuengirola)

 Todellisesta ongelmasta, vapaudesta, olemisen tavasta

25.3. (Fuengirola), 26.3. (Torre del Mar) 27.3. (Fuengirola)

 

Plantagenet´n kysymys

(Malcolm Lowry)

Malcolm Lowryn kertomuksessa Lunar Caustic kysyy mielisairaalaan joutunut päähenkilö tohtori Claggartilta: ”Etkö näe ihmisen tuhoutumisen hyväksymisen kauheutta? Monet, joiden oletetaan olevan hulluja täällä... ovat yksinkertaisesti ihmisiä, jotka näkivät... muutoksen välttämättömyyden itsessään.” Kysyjä, Plantagenet, selittää siis, että ongelma on itsensä ja maailman orjamainen hyväksyminen.

Tohtori Claggartin nimi ei sattumanvarainen; se tulee Herman Melvillen teoksesta Billy Budd, jossa Claggart on perusteettomasti viatonta Billyä syyttävä upseeri. Tohtori Claggart näkee, että Plantagenet´n  valitukset sairaalan epäinhimillyydestä ovat vain merkki siitä, ettei hän hyväksy auktoriteettia ja tämän näkemykset potilaiden tarpeesta uudelleensyntymiseen ovat hänen oman neuroosinsa ilmentymää.

Jos kuuntelemme näin, emme voi mitään. On vain tämä huomion puute ja tarkkaamattomuus, joka on pahimmillaan horrosta, ei muuta.