Enkeleitä ja ihmisiä

 

Wim Wenders: Berliinin taivaan alla

Filosofiakahvila4.2./5.2./6.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Enkelit ovat kiehtovia. Varsinkin silloin, kun he ovat ihmisiä. Sanomme ihmisiä enkeleiksi, kun he ilmestyvät jostain ja auttavat, pelastavat. Jopa jotkut filosofit ovat enkeleitä. Sana tulee kreikan sanasta angelos, viestintuoja. Joitakin filosofeja kuten Diogenesta kuvattiin tällä sanalla. Diogenes, joka eli tynnyrissä, tuskin vastasi ulkoisesti mielikuvaamme enkelistä, mutta jotkut ajattelivat hänen tuovan jotain viestiä.

Wim Wendersin elokuva Barliinin taivaan alla (Der Himmel über Berlin, 1987) kertoo enkeleistä, jotka seuraavat ihmisten eämää, kuuntelevat heidän ajatuksiaan. Yksi heistä,  Bruno Ganzin näyttelemä enkeli rakastuu trapetsitaiteilijaan (Solveig Dommartin). Berliinin muurin läheisyydessä tapahtuu ihme. Enkelistä tulee ihminen. Hän muuttuu ruumiilliseksi. Hänen jalkansa jättävät jälkiä. Hän tuntee ja aistii kuin ihminen. Mustavalkoinen kuva muuttuu värilliseksi.

En tiedä, mikä elokuvan sanoma on. En usko, että Wenders kysyy, onko parempi olla enkeli vai ihminen. Kokemuksellisesti elokuva herättää ajatuksen, että vaikka ihmisenä olisimme tietämättömiä, kärsisimme merkityksettömyyden tunteesta, meillä ei olisi tehtävää, olemme silti maailmassa, haistamme, maistamme ja näemme värit – ja sellaisena elämä voi olla elämisen arvoista.

Elokuvan ansiosta onnistuin vuosien ajan ajattelemaan kuin Albert Camus. Vaikka elämässä ei ole mieltä, se voi olla elämisen arvoista – ja arvon voi löytää konkreettisesta, aistimuksellisesta todellisuudesta eli en välttämättä tarvitse hienoa ideaa. Olen sittemmin tavannut pari ihmistä, jotka saattavat olla enkeleitä. Hekin tuntuvat nauttivan konkreettisesta maailmasta, mutta heillä tuntuu olevan jokin tehtävä. Ihan kuin he pikkaisen leijailisivat.

Jos ajattelemme, että enkelit yrittävät estää meitä tekemästä itsemurhaa (niin kuin elokuvassa, hiukan huonolla menestyksellä) tai uskomme etymologiaan ja ajattelemme, että heillä on jokin viesti, heidän vaikutuksensa meihin ei ole sanoissa, ainakaan kirjaimellisesti. Enkelit tartuttavat meihin jotain, ehkä he kannustavat meitä tai palauttavat uskon siihen, että elämä voi olla elämisen arvoista. Heidän vaikutuksensa on siis vähän samanlaista kuin koirien, kissojen ja lapsien.

On tuskin sattumaa, että Wendersin elokuvassa toistuu Peter Handken runo Lied vom Kindsein (lapsuuden laulu) . Sen yhdet säkeet sanovat:

Kun lapsi oli lapsi

Hänellä ei ollut mistään mielipidettä

Hänellä ei ollut yhtään tapaa

Kun ajattelen filosofeja ja heidän vaikutustaan, olisi ehkä mielenkiintoista (tosin vaikeaa) tutkia heidän enkelimäistä vaikutustaan. Analysoimme lauseita, yritämme hahmottaa opin tai teorian, mutta joskus heidänkin suurin vaikutus on siinä, että he inspiroivat, puhaltavat meihin hengen…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kohti toiminnan filosofiaa

 

Alain

Filosofiakahvila28.1./29.1./30.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Perinteinen paikka Massai Mara Beach Club ON KIINNI, uusi paikka (kokeilu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

(Otsikko on kunnianosoitus Mihail Bahtinille, josta ei puhuta mitään.)

Alain (oik. Émile-August Chartier, 1868-1951) käyttää kirjoituksessaan Lâches penseurs (Pelkumarimaiset ajattelijat) ilmaisua adorateurs des faits, jonka kirjaimellinen käännös olisi ”tosiasioiden ihailijat” (vaikka en ole varma sanasta tosiasia: ranskan sana on samantapainen kuin espanjan hecho, joka olisi kirjaimellisesti englannin done). Ilkeilevän termin maali ei kuitenkaan ole ihmiset, jotka tarttuvat tosiasioihin eivätkä mielipiteisiin tai uskomuksiin, vaan eräänlaiset fatalistit – jotka tekevät todellisuudesta kohtalon. Tosiasioiden ihailijat Alainin tarkoittamassa mielessä ovat annetun edessä antautujia.  

Alainin oppilas George Canguilhem (1904-1995) tarttui tähän käsitteeseen nuoruuden kirjoituksessaan, koska ajatteli, että ihminen ei vain sopeudu. Ihminen voi ilman tuonpuoleisen maailman postulointia kohota tilanteen yläpuolelle. Hän voi vaikuttaa ympäristöönsä, luoda arvoja, ajatella.

Ajatus ei vain yksinkertaisesti vastaanota tapahtumia. Ihmisen ei ole pakko antautua annetun edessä ja ihmisen kuvaaminen sopeutujana, antautujana, mekanisoi, esineellistää hänet.

Voisimme kuvitella, että tässä otetaan ensimmäiset askeleet kohti toiminnan filosofíaa. Tämä transendentaalisuus ilman transendenssia, ihmisen erityinen vuorovaikutus ympäristön kanssa, arvojen ja etiikan mahdollisuus, syntyy ajattelusta. Ajattelu suhtautuu todellisuuteen, mutta ei vain todeten asiantilaa.

Ajattelun työkalu on käsite. Käsite on ongelman muotoilemista, ja ongelma on tilanteen avaamista, sen tekemistä ei-annetuksi. Maailma ei ole enää vain kivettyneitä asiantiloja; se on mahdollisuuksien maailma. Ihmisessä on – ihmisen pitää rakentaa itselleen – tietynlainen ja jonkinasteinen autonomía.

Tietenkin keskustelu autonomisuudesta on ollut laajaa  ja sen mahdollisuus on kyseenalaistettu monta kertaa ja  monella tavalla. Hahmottelemissamme lähtökohdissa ei kuitenkaan  rakennella kuvaa mistään absoluuttisesta autonomiasta. Omalakisuus merkitsee tässä vain sitä, ettei ihminen ole kokonaan joidenkin itsensä ulkopuolisten voimien määräämä.

Ennen kuin kehitämme pidemmälle toiminnan filosofíaa, joudumme tekemään itsellemme periaatteita, joiden tarkoitus on kunnioittaa näitä lähtökohtia, ensimmäisiä askeleita.

1.Ihmistä ei pidä kuvata niin kuin hän olisi esine tai kone.

2.On yritettävä mahdollisuuksien mukaan kunnioittaa ihmisen autonomisuutta.

3.On yritettävä käyttää kaikessa – ihmisen, ihmisen tilanteen kuvauksessa, käytännössä – mahdollisuuksien logiikkaa.

Ohi näiden hyvien periaatteiden voi todeta jotain, josta ei tietenkään voi pistää Alainia tai Canguilhemia vastuuseen. Ihminen käyttää aina tietoa ja tuottaa tietoa, joka ainakin aika ajoin on hyödyllistä. Voi kuitenkin todeta niin kuin Ralph Ellison, että tieto ei anna energiaa. Kun tiedämme jotain, olemme kiinni annetussa. Siksi tarvitsemme jazzia, rockia ja erityisesti Stravinskia.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ajattelu meditatiivisuutena

 

Frans Hals: Descartes

Filosofiakahvila21.1./22.1./23.1. Huom. Torre del Marin paikka eri 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Perinteinen paikka Massai Mara Beach Club ON KIINNI, uusi paikka (kokeilu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Vaikka en ole erityisen heideggerilainen, totean Martin Heideggerin hengessä, että ajattelu voi olla meditatiivisuutta. Saksalaisajattelija erotti meditatiivisen ajattelun kalkuloivasta, laskevasta, ajattelusta ja totesi, että meditaation harjoittajan vaikuttavan itseensä. Päämäärä ei ole esimerkiksi jokin käsitys käsillä olevasta asiasta, vaan vaikutus subjektissa. Ihminen tavoittaa esimerkiksi mielenrauhan (tai rauhattomuuden).

Puhun  meditaatiosta sanan alkuperäisessä merkityksessä. Sana on latinaa. Roomalaiset filosofit, esimerkiksi stoalaiset, harjoittivat meditaatiota, joka oli yksi itseensä vaikuttamisen tekniikka. Harjoittaja kuvittelee itsensä johonkin tilanteeseen kysyäkseen, testatakseen, miten reagoisi. 

Voisi ajatella, että tällainen ajattelu on pelkkää Heideggerin fantasiointia. Länsimainen filosofía tuntuu tähtäävän varmaan käsitykseen maailmasta, teoriaan, metafyysiseen rakennelmaan, ei vaikutukseen ajattelijassa. On kuitenkin löydettävissä varsin klassisia esimerkkejä, jotka puhuvat muuta.

René Descartes, joka julkaisi 1641 kirjan nimeltä Meditationes de prima philosophia, in qua Dei existentia et animæ immortalitas demonstrantur. Kirjan nimessä oleva sana meditationes, meditaatioita, ei ole turha sana; se on ilmaiseva. Vaikka teos haluaa demonstroida, osoittaa jotain (Jumalan olemassaolon ja sielun kuolemattomuuden), sillä on myös meditatiivinen ulottuvuus: ajattelija vaikuttaa itseensä.

On olemassa tunnettu tekstikatkelma, jossa Ludvig Wittgenstein (kirjoitettu 13.lokakuuta 1931) vertaa filosofia arkkitehtiin. Molemmat tekevät työtä itsensä kanssa. Filosofi vaikuttaa itseensä, muuttaa itseään muuttaen tulkintojaan. Olen  aikaisemmin todennut, että Wittgensteinin Filosofisia tutkimuksia voisi lukea meditaatioina, harjoituksina, jopa sanan stoalaisessa mielessä. Kiinnitin huomiota esimerkiksi siihen, miten usein Wittgenstein kehottaa lukijaansa kuvittelemaan jotain; hän piirtää esiin jonkun tilanteen, näyttämön.

Wittgensteinin ehdottamat ”mediataatiot” vievät meidät outoihin tilanteisiin ja paikkoihin, jossa oudot olennot puhuvat käsittämätöntä kieltä. Hän vie meidät ikään kuin avaruusseikkailuun, jonka jälkeen katsomme omaa toimintaamme, omia tekemisiämme toisin. Wittgenstein esimerkiksi pyytää kuvittelemaan, että muutut kiveksi. Jos muutut kiveksi, tunnetko sitten aistimuksia?

Jos ja kun hyväksymme, että filosofointiin liittyy meditatiivisuus, itseensä vaikuttaminen, voimme kysyä: Kuuntelemmeko tai luemmeko filosofista tekstiä ”oikein”, jos kysymme, millaiseen teoriaan se tähtää? Entä jos kysyisimme, mitä puhuja yrittää itselleen tehdä? Voisimme myös pohtia, miksi hän puhuu ääneen tai on kirjoittanut sanansa paperille. Ehkä hän kutsuu meitä johonkin.

Esimerkiksi voisimme katsoa yllä olevia sanoja tästä näkökulmasta. Ehkä kyseessä ei ole pelkästään oppinut käsitys tai sivistynyt puhe meditatiivuudesta. Samalla kun puhun muille, puhun myös itselleni. Jos ei muuta, muistutan itseäni siitä, että itselleen voi puhua, itseäänkin voi kutsua...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Hyvä elämä

 

otto von verchuer

Filosofiakahvila14.1./15.1./16.1. Huom. Torre del Marin paikka eri 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Perinteinen paikka Massai Mara Beach Club ON KIINNI, uusi paikka (kokeilu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Minulla ei ole reseptiä tai minkäänlaista ohjetta hyvään elämään. Ihan siksikin olen hyödytön, etten tiedä, mitä hyvä elämä on. Epäilen jopa, ettei mitään yleispätevää reseptiä voi antaa, koska ihmiset ovat erilaisia ja heidän pitää saada olla erilaisia. Hyvän elämän resepti kaikille olisi eräänlaista fasismia.

Pidän silti käsitteen olemassaolosta. Se kertoo meille, että vieläkin, ainakin jossakin, ajattelemme, että elämä on muutakin kuin mitä se on biologisella tasolla. Jossakin ja joskus ajattelemme sitä arvioitavissa olevana, mahdollisesti muokattavana. Hyvän elämän käsite sanoo, että joskus elämä on hyvää, joskus jotain muuta. Se sanoo myös, että voimme tavoitella hyvää elämää, ts. muokata sitä, tehdä siitä jotain.

Ilman hyvän elämän ihannetta yritän tuoda esille mekanismeja, jotka estävät meitä ajattelemasta elämää muokattavana. Epäilemättä sosiaalidarwinismi, biologismi ja sosiaalibiologia ovat vaikuttaneet meihin,  muokanneet mielikuvaamme. Biologian avulla löydetään ensin jokin välttämttömyys ja sitten siitä tehdään normi tai tehtävä. Perimätutkija Otmar von Verschuer (1896-1969) kirjoitti vuonna 1943: ”Biologinen perimä on kohtalo: ilmaisemmeko olevamme tämän kohtalon mittaisia, kun näemme biologisen perimän tehtävänä, joka meille on määrätty ja joka meidän täytyy täyttää?” 

Biologinen perimä on kohtalo ja tehtävä. Näissä sanoissa ei puhu pelkkä tiedemies, biologi, vaan natsi-ideologi. Sitaatti on kirjasta, joka käsittelee rotuhygieniaa. (Otmar von Verschuer, innokas kaksostutkija, sai luvan tehdä kokeita Auschwitzissa vuonna 1944. Hän toi mukanaan myöhemmin kuuluisan assistenttinsa, Josef Mengelen. Päinvastoin kuin assistenttinsa Verschuer toimi myöhemminkin tutkijana Saksassa ja oli American Eugenics Society –järjestön jäsen kuolemaansa saakka. Järjestö on nykyisin nimeltään The Society for Biodemography and Social Biology.)

Ongelma ei ole vain elämän käsite, vaan se mitä tästä käsitteestä ja esimerkiksi biologisesta perimästä johdetaan. Biologit kehittävät moraalia. Olen käyttänyt  joskus sellaista esimerkkiä kuin Edward O.Wilson. Hän sanoo, että tieteen ja etiikan yhdistäminen on vallankumous. Eettiset väitteet ja totuudet eivät ole hänelle erillään ihmisen ruumiista tai ihmisluonnosta; hänelle on olemassa ”sisäisiä moraalisia premissejä” (internal moral premises).

Purkamatta näitä naiiveja ja hyväntahtoisia yritelmiä sen enempää totean, että voisimme ottaa tosissaan hyvän elämän käsitteeseen sisältyvän ajatuksen elämästä muokattavana. Meidän ei tarvitsisi ajatella ihmisluontoa eikä olemusta. Voisimme jopa sanoa, että olemus ei ole vain harha; se on ansa. Silloin meillä olisi edes jonkinlainen johtolanka hyvän elämän rakentamiseen. Vastustaisimme määritelmiä, sekä toisten että itsemme antamia.  

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Sisäinen ihminen

 

Filosofiakahvila7.1./8.1./9.1. Huom. Torre del Marin paikka eri 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Perinteinen paikka Massai Mara Beach Club ON KIINNI, uusi paikka (kokeilu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Olemme tottuneet omaan syvällisyyteemme. Kuvittelemme siksi, että meissä oleva sisäinen ihminen on aina ollut ihmisessä, ainakin historian aamuhämärästä lähtien. Antiikin maailman ihminen oli kuitenkin dokumenttien perusteella ennen kaikkea julkinen ja sellaisena hyvin ulkoinen. Antiikin tutkijat ovat puhuneet toistuvasti tästä ulkoisuudesta, ihmisen täydellisestä julkisuudesta. Joku on jopa sanonut, että Platonin ideoiden maailmassa kaikki on näkyvää ja kuuluvaa. Tällainen maailma ja ihmisen julkisuus ei kadonnut yhtäkkiä – se ei kadonnut yhtä kertaa. Richard Sennettin (s.1943) tunnettu teos The Fall of Public Man kuvaa yhteiskuntia 1700- ja 1800-luvuilla (Lontoossa, Pariisissa ja New Yorkissa).

Pitkään luulin, että ensimmäinen viittaus sisäiseen ihmiseen on Augustinuksen (354-430) tekstissä De Vera religione (39,72). Hän kehottaa kääntymään pois ulkopuolesta, koska totuus asuu sisäisessä ihmisessä: “Noli foras ire, in te redi, in interiore homini habitat veritas.” Todellisuudessa Augustinus yritti siteerata vanhempaa tekstiä, Paavalin kirjettä, mutta hänen latinankielinen raamattunsa oli vähän harhaanjohtava. Paavali ei puhu totuuden löytymisestä, vaan Jumalasta. Hän käyttää termiä “sisäinen ihminen” useissa kirjeissään, mm. Kirjeessä efesolaisille (3:16). Vanhassa suomennoksessa puhutaan “sisällisestä ihmisestä”.

Filosofisen peruskoulutuksen saanut epäilee, että Augustinuksen ideassa on jotain platonistista. Koulun käynyt on oikeassa. Augustinus sai paljon vaikutteita Platonin koulukunnasta. Epäilemättä ajatuksen filosofinen merkityksellisyys ei rajoitu tähän. Idea on metodologisesti ja epistemologisesti (gnoseologisesti) mielenkiintoinen. Totuuden sanotaan asuvan sisäisessä ihmisessä. Jos haluaa tietää totuuden, pitää katsoa omaan itseen, sisäänsä.

Monet oppineet ovat kommentoineet sisäisyyden teemaa Augustinuksen ajattelussa ja puhuneet refleksiivisyydestä – siitä, että mieli katsoo itseään, ymmärrys ymmärtää itsensä. Oman näkemykseni mukaan sisäinen ihminen on jotain muutakin. Oman sielunsa sisään meneminen on muutakin kuin oikean tiedon tai totuuden etsintää.

Tiedämme, että monet itseen vaikuttamisen tekniikat muuttuivat Augustinuksen aikana ja myös hänen vaikutuksestaan. Olisi mielenkiintoista tutkia missä määrin tämä teknologia konstituoi sisäisen ihmisen. Nyt minua kiinnostaa kuitenkin kysyä, millaisia vaikutuksia sisäisen ihmisen synnyllä oli tai on ollut, on ehkä vieläkin.

Emme oikein tiedä, mikä sisäinen ihminen on, mutta sen puoleen käännymme. Tutkimme itseämme, tunteitamme, uniamme. Jos oletamme, että on olemassa sisäinen ihminen, joka on tunnettava – tai missä totuus asuu – katsomme itseämme ja toista niin kuin arvoitusta tai kirjaa. Yritämme ymmärtää.

Tällä on epistemologis-eettisiä seurauksia. Kun yritämme ymmärtää, teemme itsestämme tiedon kohdetta, emme katso itseämme muokattavana. Joissakin tapauksissa tämä mahdollistaa sen, että joku tietää meitä paremmin ja onnistuu saamaan auktoriteettiaseman suhteessa meihin. Toinen vaikutus, joka sisäisen ihmisen rakentamisella: kuvittelemme ihmisen erilliseksi, tekisi mieli sanoa irralliseksi. Ihminen on tiedon kohde, mutta objektin suhteet maailmaan, ympäristöön, jäävät tutkimuksen ulkopuolelle.

Sisäisen ihmisen yksi suuri kulttuurivaikutus näkyy siis siinä, miten puhumme itsestämme. Mutta se vaikuttaa myös siihen, miten puhumme itsellemme. Koska olen tiedon kohde ja yritän ymmärtää itseäni, kysyn, esimerkiksi: “Miksi teen näin?” En läheskään yhtä usein haasta tai kannusta itseäni, sano itselleni: “Rohkeutta, kyllä pystyt tekemään sen.”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila