Tarinoita filosofeista

 

Zambrano

Filosofiakahvila 1.4./2.4./3.4

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Välinäytös kevennyksen vuoksi. Voi tietysti olla, että näissä tarinoissa on enemmän filosofiaa kuin koko kevään ohjelmassa. Esikuva on tietysti  Diogenes Laertios, kreikkalainen historioitsija 200-luvulta. Hänen teoksensa Merkittävien filosofien elämät ja opit puhuu filosofien ideoista ja opeista, mutta kertoo myös pieniä tarinoita, anekdootteja, joissa filosofit reagoivat johonkin tilanteeseen.

 

1

Vaikka monet ihailivat Sokratesta, tarinoiden mukaan hänen vaimonsa Ksantiphe motkotti hänelle toistuvasti. Se tuskin oli ihme. Sokrates pyöri kaduilla nuorten komeiden miesten seurassa. Kerran Sokrates väsyi huutoon ja moitteeseen, meni ulos istumaan. Ksantiphe tyhjensi lika-astian Sokrateen päälle. Sokrates totesi: ”Eihän se ole ihme, että ukkosen jyrinän jälkeen sataa.”

Tarinaa kerrotaan esimerkkinä filosofin rauhallisuudesta ja tyyneydestä. Voisimme suodattaa siitä ehkä muitakin opetuksia, en tiedä.

2

Naurava ja hullu filosofi Demokritos (460 eaa-370 eaa) on pääosissa ns. Hippokraattinen kokoelma. Yhdessä kokoelman tarinassa Hippokrates tulee tapaamaan Demokritosta Abderaan. Hippokrates löytää Demokritoksen tutkimassa kirjaa. Ruohikolla hänen ympärillään oli lintuja vatsat auki ja sisälmykset pihalla. Demokritos kertoi kirjoittavansa kirjaa hulluudesta. Hän teki linnuille ruumiinavauksia paikantaaksen sapen, jonka ylituotantoa hän piti hulluuden syynä.

3

Khyrisippos (279-207 eaa.) oli kreikkalainen, stoalaisen koulukunnan filosofi. Kukaan ei tiedä varmasti, miten hän kuoli. Yhden version mukaan hän kuoli nauruun – tarkalleen ottaen omalle vitsilleen nauraen. En tiedä, oliko vitsi niin hyvä. Hän näki aasin syömässä viikunoita ja käski tuoda sille laimentamatonta viiniä palan painikkeeksi. Minä en olisi nauranut. Olisin hakenut viiniä.

 4

Alankomaalaiset valtiomiehet, de Wittin veljekset, murhattiin Hayassa vuonna 1672. Kerrotaan, että Baruch Spinoza, erityisen rauhallinen filosofi, suuttui ja kiinnitti kaupungin muuriin kirjoituksen, jossa luki: Ultimi barbarorum – viimeinen barbaareista.

5

Bernard Russell matkusti vuonna 1948 lentokoneessa, joka putosi Pohjanmereen. Onnettomuudessa kuoli 19 ihmistä. 76-vuotias Russell ui pitkän aikaa ennen kuin hänet pelastettiin. Toimittajat kysyivät häneltä, mitä tunnettu filosofi ajatteli uidessaan. Russell vastasi: ”Sitä vaan, että on kylmää tämä vesi.”

6

Fernando Savater teki väitöskirjansa Emil Cioranista (1911-1995). Kun Savater teki tutkimustaan 1970-luvulla, Cioran oli niin tuntematon Espanjassa, että yliopiston käytävillä alkoi liikkua huhu, ettei Ciorania ole olemassakaan, vaan on Savaterin mielikuvituksen tuotetta. Savater kirjoitti Cioranille kirjeen, että Madridissa puhuttiin tällaista. Cioran vastasi: ”Ole hyvä, älä korjaa heidän käsitystään.”

 

7

María Zambrano (1904-1991) eli monta vuosikymmentä maanpaossa. Roomassa hän eli asunnossa via della Mercedellä sisarensa Aracelin kanssa. He olivat molemmat kissojen ystäviä ja ruokkivat alueen katukissoja. Tämä johti ristiriitoihin naapureiden kanssa ja heidät käytännöllisesti katsoen häädettiin. Zambrano on haudattu synnyinkaupunkinsa Vélez-Málagan hautausmaalle. Muutamia vuosia sitten kerrottiin, että hänen hautansa ympärillä pyörii kissoja. Kaupungin viranomaiset hävittivät ne.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Suut auki...

 

Lenny Bruce

Filosofiakahvila 25.3./26.3./27.3.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tietenkin tyrannit ovat tukkineet suita. Vallanpitäjät ovat myös pistäneet puhumaan. Eivät vain kiduttajat, myös papit ja tuomarit. Olen puhunut tunnustuksista, jotka sitovat ihmisen omaan identiteettiinsä ja monesti myös tekevät riippuvaiseksi siitä, kenelle tunnustetaan. Joskus ruokitaan puheliaisuutta, koska puhe hämmentää niin kuin propaganda. Joskus halutaan puhetta, koska puheet estävät katsomasta ja näkemästä.

Vaikka meitä ympäröivät tilanteet ovat tällä tavalla epäilyttäviä ja voimme epäillä, vapauttaako puhe, emme silti voi aina vaieta. Jotkut tuntevat velvollisuudekseen sanoa jotain. Jopa jotkut filosofit (niin kuin Sokrates). Velvollisuus pistää heidät puhumaan, vaikka se olisi vaarallista. On olemassa ihmisiä, jotka eivät vain puolusta sanavapautta ja käytä sitä miten sattuu. On ollut ihmisiä, jotka puhuvat vapaasti ja kriittisesti, vaikkei sitä sallittaisi: Bernard Russell, Lenny Bruce, Jan Patočka…

Mistä tämä velvollisuus tulee? Miten voimme sen selittää? Voisimme yrittää olla sillä tavalla epäileväisiä ja pahapäisiä, että yrittäisimme keksiä jonkin likaisen syyn, pohjimmaisen itsekkyyden, vihan isää kohtaan. En kuitenkaan ole varma, mitä voittaisimme. Jos yritämme olla tieteellisiä ja objektiivisia, huomaamme nopeasti, että joudumme heikoille jäille ihan pelkästään siksi, että joudumme hyvin vanhaan aikaan. Olemme dokumenttipulassa.

Tyydyn tästä syystä selittämään velvollisuuden vapaudella. Vaikka jollekin on sanottu, että hänen pitäisi olla hiljaa, vaikka kaikki muut olisivat hiljaa ja itsesuojelusvaisto neuvoisi olemaan hiljaa, ihminen voi avata suunsa, sanoa sanottavansa. Jossakin tilanteessa ihmiset reagoivat eri tavoilla, toisin sanoen sama ärsyke herättää erilaisia toimintoja. Voimme yksinkertaisesti sanoa, että ihmiset ovat erilaisia. Voimme myös epäillä, ettei ihmisen toiminta ole täydellisesti determinoitua. Ihmisen vapaus tekee hänestä selittämättömän, jopa mainosmiehet tietävät tämän.

Olimme tyytyväisiä tai emme tähän vapaushypoteesiin, voimme yrittää myös oikeuttaa sen, että jotkut kulkevat suut auki elämän läpi, vaikka he eivät metsästä kärpäsiä eikä kukaan ole heitä pyytänyt puhumaan. Tarvitsemme tietoa, tarvitsemme ajattelua. Eri insituutiot jähmettyvät, jos niitä ei ajatella. Niiden sisällä alkaa voittaa itsetyytäväisyys. Mukautumisesta tulee hyve. On hyvä, että joku ravistelee ihmisiä hereille. On hyvä, jos joku katsoo maailmaa kriittisesti.

Jos katsomme enemmän oikeutusta kuin selitystä, joudumme katsomaan arvoja. Niiden tutkiminen on vaikeaa. Meistä tulee ehkä liian filosofisia, kun yritämme tehdä sitä. Alamme pohtia esimerkiksi, onko absoluuttisia arvoja vai ei. Koska uskomme omien arvojemme olevan parhaita, meissä käynnistyy tuomari. Monet, jotka kulkevat suut auki, tekevät niin saarnatakseen tai tuomitakseen.

Jos ajattelemme, että arvo on sitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista, meillä voisi olla työkalu, käsite, josta ei ole pakko tehdä tuomarin nuijaa tai miekkaa. Voisimme katsoa, miten elämme. Nykypäivän maailmassa siihen voi olla jopa enemmän syitä kuin joinakin toisina aikoina. Niin kuin Jan Patočkaa sanoi kerran: “Tänään ihmiset oppivat taas, että on asioita, jotka ovat kärsimyksen arvoisia ja että asiat, joiden takia kärsii, ovat niitä, joiden ansiosta elämä on elämisen arvoista.” 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Lörpöttely

Heidegger

Filosofiakahvila 18.3./19.3./20.3.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Huom! Jälleen uusi paikka! Mutta entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Martin Heidegger puhuu juttelusta, lörpöttelystä (Das Gerede).  Todellisen keskustelun sijalla on puhe, keskustelu, jossa on jo lähtökohtaisesti kadotettu jotain olennaista; se on rituaalipuhetta. Lörpöttelyssä lauseet eivät merkitse mitään tai ne eivät tuo esiin mitään merkityksellistä. Jos ja kun sillä on oma roolinsa ja paikkansa maailmassa, puheen kuulija ylistää sanojan sanomaa. Kuulija teeskentelee ymmärrystä niin kuin puhujakin. Vaikutus syntyy varkain. Äkkiä jokin asia on esillä ja koko aihetta leimaa erityinen logiikka: asiat ovat niin kuin ovat, koska niin sanotaan.

Lörpöttelyyn liittyy saksalaisajattelijan toinen mielenkiintoinen  termi Stimmung, vire tai virittyneisyys. Vire on ”mieliala”, joka vaikuttaa siihen, miten ihminen tulkitsee ympäristöä ja tapahtumia. Yksi Heideggerin analysoimista esimerkeistä on pelko,  koska juttelu – lörpöttely – voi synnyttää tällaista virittyneisyyttä.

Puhe, joka peittää meidät ja maiseman, tulee selkämme takaa, menneisyydestä. Puhe virittää johonkin, synnyttää meihin virityksiä, joiden kautta näemme maailman. On paljon puhetta, sanoja, jotka periytyvät – siis periytyneitä, valmiita virityksiä. Ajattelua tarvitaan uuden aloittamiseen. Siihen tarvitaan myös runoutta, joka aina irtisanoutuu valmiista, annetusta, peritystä. Tässä perityssä puheessa, selän takaa tulevissa huhuissa, sanat ovat ei-kenenkään sanoja. Joku on ne sanonut, mutta emme tiedä kuka. Silti meillä on taipumus uskoa niitä, sillä niistä on tullut osa itsestään selvyyksiä. Meillä on siis yleisiä mielipiteitä, ei omia mielipiteitä, kokemukseen perustettuja. Kuulemme koko ajan huhuja ja juoruja.

Vaikka ei olisi innostunut kielifilosofiasta, voi olla syytä tutkia puhetta, puheita, sanoja ja kategorioita, jotka meitä ympäröivät ja kulkevat meidän läpi. Heideggerin kuvaama lörpöttely synnyttää virittyneisyyttä, mutta vakavissa – joskus tieteellisissä – puheissa käytetyt kategoriat synnyttävät toisenlaisia vaikutuksia, esimerkiksi stigmatisoitumista tai jaottelua normaaleihin ja epänormaaleihin. Itsetuntemus ei välttämättä ole vain sitä, että tiedän erilaisia piirteitä luonteestani tai tiedän olevani erityisellä tavalla neuroottinen.

Itsetuntemus, joka menee kielen ja käyttämiemme kategorioiden läpi, vaatii menneisyyteen menemistä – ja kauemmaksi kuin omaan lapsuuteemme. Heideggerin kuvaama lörpöttely on este tälle, koska se estää kysymisen, ajattelemisen; se tuottaa tunnetta, että tiedämme eikä tarvitse mennä kauemmaksi.

Hypoteesini on, että tällainen lörpöttely haittaa itsetuntemusta, mutta se haittaa myös kuuntelemista. Kuvitelkaamme, että pakkomielteeni on jokin normi. Kun puhuja poikkeaa normista, kuuntelen hänen sanojaan tietynlaisten parametrien ja skeemojen kautta. Minulla on hänen poikkeavuudestaan jokin luokitus ja se pitää sisällään tulkinnan, jonka mukaan tämän luokituksen mukaisella puhujalla on taipumus sanoa sitä tai tätä. Jos hän sitten sanoo sitä tai tätä, totean, että hän toimii odotetusti; en varsinaisesti kuuntele mitä hän sanoo.

Kun lörpöttely synnyttää virityksiä, jotka sitten värittävät maailman tietyllä tavalla, tämä vaikuttaa tapaani kuulla sanoja. Lörpöttely on päässäni ja näen kaiken sinisenä. Ihan sama mitä toinen sanoo. Kaikki on sinistä. Helppo esimerkki on Heideggerin käyttämä esimerkki, pelko. Jos minut on viritetty pelkoon, puhujan sanat ovat minulle varoitussignaaleja. Jos puhuja onnistuu pääsemään leiriini tai klaaniini, se johtuu siitä, että hän vahvistaa virettäni. Usein käy niin, että viritys varoittaa joistakin puhujista ja sanoista. Auta armias, jos on näin. Riippuu vallastani ja voimasta, miten puhujalle käy... 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kielletty hedelmä

 

Jan Brueghels: Paratiisi

Filosofiakahvila 11.3./12.3./13.3.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Heladeria NEPTUNO, Paseo Maritimo Poniente S/N. Huom! Uusi paikka!   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Alussa heille sanottiin, että he saavat syödä kaikista paratiisin puista paitsi yhdestä, hyvän ja pahan tiedon puusta. En tiedä, kuinka paljon kyseessä oli kielto ja missä määrin ilmoitusluonteinen asia. Ihmiselle sanottiin, että jos hän syö tästä puusta, hänen pitää sen jälkeen kuolemalla kuolevan.

Käärme puhuu Eevalle todeten, ettei hedelmän syöminen johda kuolemaan, vaan siihen, että ihmisestä tulee Jumalan kaltainen; hän tulee avaamaan silmänsä, tuntee hyvän ja pahan. Käärme on oikeassa. Eeva syö hedelmää. Hän ei kuole. Hänen silmänsä avautuvat. Ihminen näkee olevansa alaston. Tieto hyvästä ja pahasta merkitsee sitä, että häpeää alastomuuttaan.

Kaikki taivaalliset ja maalliset vallat ovat myöhemmin korostaneet ihmisen erikoisuutta ja erinomaisuutta kehuen erityisesti sitä, että hän erottaa hyvän ja pahan toisistaan. Siitä ihmistä kuitenkin Genesiksessä rangaistaan. Hänet karkotetaan paratiisista, tästä eteenpäin hän joutuu tekemään töitä elääkseen.

Kun kansa puhuu kielletystä hedelmästä, puheeseen sisältyy ironiaa ellei peräti sarkasmia. Siihen sisältyy ajatus, että hedelmän tekeminen kielletyksi tekee siitä samalla vastustattoman, viettelevän. On kuin ihmiselle olisi sanottu: ”Syö se.” Teologit saattavat kuitenkin olla eri mieltä. Jossain vaiheessa he keksivät perisynnin käsitteen. Perisynnillä on tarkoitettu tätä alkuperäistä tottelemattomuutta.

Vuosisatojen ajan meille on tosiaan opetettu, että pahinta on tottelemattomuus. Niin paljon on opetettu, että herää epäilys. Ehkä hedelmä onkin hyvänmakuinen. Ehkä tottelemattomuus on tärkeintä, mitä voimme oppia.

Baruch Spinozan mukaan hedelmää ei koskaan kielletty. Ihmiselle vain sanottiin, ettei se sovi hänelle. Hyvän ja pahan tiedon puun hedelmä on myrkkyä ihmiselle. En ole varma, mihin Spinoza tähtäsi. Ajatus on kuitenkin mielenkiintoinen. Tästä voisi löytää jopa empiirisiä todisteita...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila