Filosofiakahvila 8.4./9.4./EHKÄ/EHKÄ EI 10.4
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.
Filosofiakahvila Fuengirolassa EHKÄ/EHKÄ EI torstaina klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Vanhasta Testamentista löytyvän Jobin kirjan kirjoittajaa ei tunneta. Myöskään sen kirjoittamisajankohtaa ei tiedetä. On arvioitu, että se on kirjoitettu jopa 500 eaa, mutta toisten arvioiden mukaan se ei ole näin vanha. Kirjassa on outoa primitiivisyyttä, mistä voisi päätellä, että teksti on vanha.
Tarina
on tuttu. Jumala koettelee Jobia. Hän menettää omaisuutensa, lapsensa ja
lopulta terveytensä. Silloin Job kiroaa. Hän nousee kaikkein mahtavinta ja
ylivoimaisinta vastaan. Job vaatii jotain, joka oli ehdottoman kiellettyä hänen
maailmassaan: Jumalan tulemista eteensä.
Minua kiinnostaa puheen (ja vaikenemisen) ongelma. Se minua on
aina kiinnostanut Jobin kirjassa. Minä en pohdi Jobin kärsivällisyyttä tai
kärsimättömyyttä, vaan hänen vaikenemistaan, hänen puhumistaan. Jobin kirja on
komedia, joka dramatisoi eteemme puheiden ja vastausten, kysymysten ja
hiljaisuuksien näyttämön.
Job on hiljaa, vaikka hänen vaimonsa pyytää häntä kiroamaan Jumalan. Hän on
hiljaa niin kauan, kun uskoo mihin on aina uskonut: Jumalan
oikeudenmukaisuuteen. Lopulta hän avaa suunsa, ei huuda kirousta; hän huutaa
kysymyksen taivaaseen, ja taivas on hiljaa. Jumala on hiljaa, mutta Jobin
“ystävät” puhuvat sitäkin enemmän; he ovat varmoja, että Job on syyllinen,
sillä heidän perintönsä on usko ”oikeudenmukaiseen Jumalaan”, joka rankaisee
kärsimyksellä vain vääryyttä tehneitä.
Myös Job puhuu, mutta ystävät eivät kuuntele. Lopulta puhuu myös ystävistä
nuorin, joka nuoruutensa takia on vaiennut, mutta joutuu lopulta avaamaan
suunsa, puhumaan vaikka hänen asemansa ei ole samanlainen. Tämän sekä Jobia
että hänen ystäviään arvostelevan puheen jälkeen puhuu Jumala.
Jumala ei vastaa Jobin kysymykseen, vaan alkaa esittelemään erilaisia eläimiä,
omia ihmeellisiä luomuksiaan. Job vaikenee lopulta, kumartaa syvään ja lakkaa
esittämästä kysymyksiään. Tämä suututti hirvittävästi Jungia, joka ihmetteli
Jumalan vastauksen tolkuttomuutta ja epäloogisuutta. Eläimet ovat vastaus; ne
ovat kuin zenbuddhalaisen munkin kepinisku päähän. Ehkä lopulta Jumalan vastaus
on ainoa mahdollinen, koska Jobin kysymys on väärä.
Tärkeä kohta kirjan lopussa on se, missä Jobin puheet ja kysymykset lakkaavat.
Hän sanoo: “Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut
nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni…” Vaikka tämä kohta on paljon
siteerattu, niin se on huonosti kuultu. Job on vain kuullut Jumalasta; hän on
perinyt perimätiedon, perinyt uskon, ei todella omakohtaisesti kokenut.
Omakohtaisen, eletyn kokemuksen myötä vanhat uskomukset ja kriisin myötä
syntyneet kysymykset katoavat: ne olivat väärää uskoa ja vääriä kysymyksiä. Nyt
hän on valmis sanomaan: “… minä kysyn, opeta sinä minua.”
Jobin kirja on mielenkiintoinen. Ei vain siksi, että voimme sen
avulla sukeltaa ajattelumme historiaan (kirjassa on läsnä muun muassa myöhemmin länsimaisessa ajattelussa niin
tärkeä teodikean ongelma); kirja on mielenkiintoinen myös siksi, että Job on
eräänlainen hebrealainen parrhesian
harjoittaja (kreikkalaiset käyttivät sanaa parrhesia totuuden puhumisesta,
vapaasta puhumisesta). Job saa opetuksen. Ei voi puhua muusta kuin siitä, mistä
on kokemusta – minkä on omin silmin nähnyt. Mielenkiintoista on se, että
kokemuksen myötä Job vaikenee, ei voi enää puhua…
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
