Muisti ja muutos

 

Benjamin

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 11.00 (Casa Juande, Av. Toré Toré)

Filosofiakahvila torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tämä aiheena 22.3. ja 23.3. ja 24.3.

On tavallista ajatella, että kokemus opettaa. Kokemus voi silti vangita meidät; se voi opettaa luovuttamaan, pysymään paikalla. Muistamme miten asiat menivät emmekä enää osaa kuvitella, että asiat olisvat voineet olla toisin tai että ne voisivat muuttua. Muistista tulee muuri. Näin myös silloin, kun muisto ei ole traumaattinen. Kokemukset ankeista ajoista, pulasta, tekevät meistä varovaisia tai jopa pelokkaita, vaikka olisimme nähneet, että tilanteesta päästiin pois.

Ei ole ollenkaan tavatonta, että meidän halutaan muistavan tällaisella tavalla. Silloin muisto voi olla kaunisteltu tai se voi olla tuskainen, mutta aina se jähmettää ja pystyttää muurin.

Entä jos muisti keskeyttää jotain? Entä kun se rikkoo ajan tasaisen virran eikä aika, nykyhetki, ole enää tyhjä? Eikö muistaminen voi myös muuttaa meitä ja maailmaa? Kun meille näytetään kuvaa vallankumouksesta tai kapinasta, kollektiivisesta tai yksilöllisestä, sitä saattaa viesti: ”Tämä ei voi tapahtua täällä.” Meille voi syntyä tunne, ettei mitään voi tapahtua, kyse on toisesta maailmasta.

Arabikevät esiteltiin meille kolmannen maailman tapahtumana ja sitä saatteli toistuva puhe siitä, etteivät nämä maat ole kypsiä demokratiaan. Ihmiset reagoivat silti eri tavoin. Arabikevättä seurasi ocupy-liikehdintää sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Myös ensimmäinen maailma tunsi demokratian puutteellisuuden. Eikö siis myös muisti voi toimia yllykkeenä, ei vain muurin rakennusmateriaalina?

1900-luvun ajattelija, joka yritti ajatella toisin ajasta ja muistin tehtävästä, oli Walter Benjamin. Monet marxilaiset pitivät häntä käsittämättämänä, vääräoppisena ja epädialektisena, koska hän tuntui antavan menneisyydelle erilaisen paikan ajattelussaan kuin Marx teki. Kuuluisassa postuumisti julkaistussa esseessään Teesi filosofian historiasta hän kytkee menneisyyden ja vallankumouksen yhteen. Historiallinen jatkumo särkyy ja ajasta tulee ”nyt-aika”. Benjaminin esimerkki on Robespierre, jolle antiikin Rooma oli latautunut tällaisesta ”nyt-ajasta”, jonka hän omassa ajattelussaan ja toiminassaan pisti hyppäämään ulos historiallisesta jatkumosta.

Benjaminin mahdollisesti hermeettisissä ajatuksessa on mielenkiintoista se, että menneisyys ja muisto roomalaisista ihmisistä, jotka eivät tyytyneet vallitsevaan todellisuuteen, ei merkitse paluuta menneeseen aikaan, vaikka Benjamin sanoo Ranskan vallankumouksen ymmärtäneen itsensä Roomaksi joka palaa. Mennyt aika ei palaa tai toistu, vaan nykyisyys latautuu. Se latautuu, koska jokin menneisyydessä elävöityy, aktualisoituu ja mahdollistaa kamppailun vapauden saavuttamiseksi.

Tämä tietysti edellyttää, että menneisyyteen kohdistunut into suuntautuu murtumaan, ei jatkumoon. Muutosta ja vallankumousta pitää tahtoa, muutosta pitää haluta. Muistaminen tekee muuria, kun se on konservatiivista. ”Taisteleva, alistettu luokka on historiallisen tietämisen subjekti”, Benjamin kirjoittaa.

Muisti voi olla yllyke muutokseen, se voi olla energian lähde, mutta konservatiivisuus on voittanut meidät. Konservatiivisuus on ongelma. Se tekee menneisyydestä ikuista, ja ajasta homogeenistä ja tyhjää – niin kuin Benjamin sanoi.

Historiallinen, filosofinen ja poliittinen kysymys, joka mahdollistuu tästä näkökulmasta: Kenen muisti puhuu? Kenen muistissa elämme, kenen unessa elämme? Kokemus on matka, jonka teemme vaaran läpi. Emme ole silti pelkästään aktiivisia. Kokemus merkitsee myös sitä, että vaara kulkee meidän läpi. Tahdomme olla kykeneväisiä nykyhetkeen. Puhe kyvystä saa meidät helposti korostamaan aktiivisuutta, tekemistä. Kokeminen on myös passiivista. Kokeminen ei merkitse vain osallistumista tapahtumaan, nykyisyyteen; se on otettava itseen, annettava sen vaikuttaa. Konservatiivisuus on sitä, että tällainen kokemus suljetaan pois. Tyhjä aika riittää. Odotamme loppua. Olisi opittava epälopullisuus...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

Philip Rothin kapinallinen vanhus

(Tämä on filosofiakahvilan aihe Helsingissä 3.elokuuta. Ks. alempaa yksityiskohdat.)

Philip Rothin The Human Stain (Ihmisen tahra) piirtää kuvaa 71-vuotiaasta miehestä uuden elämän ja kuoleman kynnyksellä. Klassisten kielten professori joutuu eroamaan typerien syytösten takia. Hänen vaimonsa kuolee äkillisesti, professorin mielestä näiden syytösten seurauksena. Coleman Silk ryhtyy suhteeseen yli puolet itseään nuoremman lukutaidottoman siivoojan kanssa. Uudessa tilanteessa hän kysyy uusia kysymyksiä, ohjaa itseään uudella tavalla, on valmis suhtautumaan eri tavalla lapsiinsa ja ympäröivään keskiluokkaiseen kulttuuriin, ahdasmieliseen yliopistomaailmaan. Hän puhuu itselleen:

”Oli aika antaa myöten ja ottaa johtotähdeksi yksinkertainen himo. Aika jättää heidän syytteensä ja syytöksensä ja tuomionsa omaan arvoonsa. Opettele elämään, hän komensi itseään, ennen kuin kuolet, opettele elämään piittaamatta heidän raivostuttavan, vastenmielisen, typerän moitteensa tuomiovallasta.”

Katkelma on mielenkiintoinen, vaikkemme tuntisikaan miehen professorin tarinaa (lukija ei sitä tässä vaiheessa tunne puoliksikaan). Hän tekee irtioton ympäristössä, jossa hän neljänkymmenen vuoden ajan on uinut kuin kala vedessä. Mies on ohjannut itseään ja hallinnut ympäröivää todellisuutta sopeutuen – joku sanoisi rationaalisesti. Nyt oman itsen ja oman elämän ohjaamisen johtotähdeksi tulee himo. Tällainen irtiotto ja oman itsensä toisenlainen ohjaaminen ei ole mahdollista, jos ei suhtaudu toisella tavalla ihmisiin, heidän syytöksiinsä ja tuomioihinsa. Professori Coleman Silkistä on tullut kriitikko; hän on oman kulttuurinsa kriitikko ja se ilmenee konkreettisella tavalla: hän kieltää kulttuurissa vallitsevien käsitysten vaikutusvallan.

Katkelma on mielenkiintoinen myös toisella tavalla. Voidakseen ohjata itseään uudella tavalla hän sanoo  itselleen:  ”Opettele elämään.” Antisthenekseltä, Sokrateen oppilaalta, kysyttiin ennen hänen kuolemaansa, mitä hän on oppinut filosofiasta. Hän vastasi: ”Olen oppinut keskustelemaan itseni kanssa.” Vastaus saattaa olla pettymys monelle, mutta keskusteleminen itsensä kanssa oli äärimmäisen tärkeää; se oli itsensä harjoittamista, itsensä kehittämistä.

Professori oppii siis – vaikka kuinka alkeellisella tavalla – filosofoimaan, harjoittamaan itseään. Meidän näkökulmasta tämä oppimiskokemus on erityisen mielenkiintoinen, koska se näyttäytyy edellytyksenä kapinalle.

Silkin puheessa itselleen on läsnä kuolema. ”Opettele elämään... ennen kuin kuolet.” Klassisten tekstien tuntija kokee nyt eksistentiaalisella tasolla, mitä merkitsi vanha viisaus, omasta kuolevaisuudesta muistuttaminen. Puheessa on idullaan jopa melete thanatou, kuoleman mietiskeleminen – itsensä ajatteleminen kuolevaksi.

Tuskin Antisthenes tai kukaan muukaan kreikkalainen olisi hyväksynyt herra Silkin uutta johtotähteä, himoa. Mutta Antisthenes olisi varmaan kohdistanut kritiikin samaan suuntaan, ympäröivän kulttuurin tuomitsevuuteen ja ahtauteen. Myös hän teki töitä irtaantuakseen yleisestä mielipiteestä, aivan niin kuin  hänen opettajansa Sokrates.

Jos kohotamme itsemme yläpuolelle ja katsomme ylhäältä käsin, näemme Rothin tekstin olevan muutakin kuin puhetta kapinallisesta vanhuksesta. Teksti on itsessään kapinaa. Rothin teksti irtaantuu kliseisestä käsityksestä nuorista ja vanhoista. Nuorten oletetaan olevan kapinallisia – ja heidän kapinallisuuttaan halveksitaan kaikin mahdollisin sanakääntein. Vanhuksen oletetaan olevan jotain muuta. Mikään ei häiritse niin kuin se, ettei joku käyttäydy odotusten mukaisesti.

Vaikka professori Silk ottaa varomattomasti johtotähdeksi himon, hän voi olla esimerkki ajattelijalle. Hän näyttää oman hiljaisen kapinansa avulla, että ahtaassakin yhteisössä on liikkumatilaa, kun ottaa sen tilan.  Me voimme rakentaa elämäämme, jos vain nousemme ja ryhdymme tekoihin. Ajattelu tarvitsee kapinallista, koska kapinallinen näyttää, että maailmassa tai tilanteessa on jotain sietämätöntä. Kapinallinen antaa kritiikille tehtävän ja suunnan. Itsestään selvänä pidetyt käsitykset lihallistuvat, tulevat todeksi tavassa elää. Kun kriittinen ajattelu muuttaa näitä käsityksiä, me emme muuta vain ideoita ja uskomuksia, vaan elämäntapaamme, tapaamme kokea maailma.

Filosofiakahvila vierailee Suomessa!

Aihe: Philip Rothin kapinallinen vanhus 

Aika:  lauantaina 3. elokuuta klo 14.00

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

Jos haluatte juoda viiniä, tuokaa mukananne!

(Ohje: Rautatientorilta lähtee useita busseja Lahdentielle, mm. 75 ja suurin osa 700-lukuisista busseista. Jääkää pois Sumatrantien pysäkillä, Kumpulan kampuksen jälkeen. Kävelkää Lahdentien yli ja menkää Intiankadulle, sieltä löydätte perille.)

Linkki karttaan:

https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvila Helsingissä 3. elokuuta

"Kapinallinen antaa kritiikille tehtävän ja suunnan."

Tämä on viimeinen ilmoitus filosofiakahvilasta. Seuraavaksi julkaisen alustusmuistiinpanon!

Filosofiakahvila vierailee Suomessa!
Jos haluatte juoda viiniä, tuokaa mukananne

Aihe: Philip Rothin kapinallinen vanhus 

Aika:  lauantaina 3. elokuuta klo 14.00

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

(Ohje: Rautatientorilta lähtee useita busseja Lahdentielle, mm. 75 ja suurin osa 700-lukuisista busseista. Jääkää pois Sumatrantien pysäkillä, Kumpulan kampuksen jälkeen. Kävelkää Lahdentien yli ja menkää Intiankadulle, sieltä löydätte perille.)

Linkki karttaan:

https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvila Helsingissä 2019

Filosofiakahvila vierailee Suomessa!

Aihe: Philip Rothin kapinallinen vanhus 

Aika:  lauantaina 3. elokuuta klo 14.00

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

(Ohje: Rautatientorilta lähtee useita busseja Lahdentielle, mm. 75 ja suurin osa 700-lukuisista busseista. Jääkää pois Sumatrantien pysäkillä, Kumpulan kampuksen jälkeen. Kävelkää Lahdentien yli ja menkää Intiankadulle, sieltä löydätte perille.)

Linkki karttaan:

https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Naiset, kapinan sydän

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 14.11. klo 13.30. PAIKKA: Ravintola Kukko,saunan terassi, Avenida de los Boliches 4. AIHE: 1864, 1900, 2017/Some eli propaganda ja kansalaiset

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

Naiset New Yorkin kaduilla, Malala Yousafzai ja hänen koulunsa... Ihmisiä jotka sanovat: ”Emme hyväksy noita miehiä ohjaamaan itseämme, päättämään ruumiistamme.” Ihmisiä jotka kysyvät: ”Minne haluamme, että meitä ohjataan?”

Naiset ovat usein kapinan, vastarinnan tekijöitä; heidän asemansa on kysymyksen ytimessä. He ovat kapinan henki, sydän. Näin on ollut ennenkin. Ainakin jo 1100-luvulla, kun Euroopassa vaikutti liike, josta Saksassa käytettiin nimitystä Nonnenmystik. Erityisesti Alankomaissa (heitä tunnettiin toki sekä Espanjassa että Italiassa) liikkui keskiajalla vapaita naisia, joista käytettiin nimitystä béguines (espanjaksi beguinas): naisia jotka elivät toisella tavalla, irrallaan tavanomaisesta kaavasta, vapaina tavanomaisesta ohjauksesta (aviomies tai luostarin johtaja tai pappi).

Nämä uskonnolliset naiset elivät yhdessä, mutta ottaen etäisyyttä kirkkoon. Kapinaan, vastarintaan, oli kaksi erityistä syytä: korruptio ja se ettei kirkko hyväksynyt naisille oikeuksia. Tietenkin heitä vainottiin. Kuuluisa esimerkki oli Marguerite Porete, ranskalainen mystikko, joka poltettiin roviolla 1310. Hän kirjoitti tunnetun teoksen Le Miroir des âmes simples, jossa on selvästi filosofisia, uusplatonistisia vaikutteita.

1500-luvulla esimerkiksi Isabel de la Cruz ja Teresa de Cepeda y Ahumada (Teresa de Ávila) Espanjassa olivat merkittäviä naisjohtajia, toisinajattelijoita, joiden toiminta oli verrattavaa, monesti yhtä kapinallista – ja heitäkin epäiltiin kerettiläisyydestä.

Mainitsen nämä historialliset tapaukset vahvistaakseni tulevaa väitettä, joka on kaksiosainen. 1)Naisilla on ollut hyvät syyt vastustaa heihin kohdistuvaa ohjausta ja mallia, kaavaa, joka on tarjottu ainoana mahdollisuutena. Kun joku kysyy, voimmeko hyväksyä tuon tai tämän ohjauksen, hän kysyy tosiaan, kenet hyväksytään ohjaamaan. Nämä naiset eivät hyväksyneet itsestään selvänä kirkon ja kirkonmiesten ohjausta. 2)Näiden naisten kapina oli uppiniskaisuutta, itsenäisyyttä, vastahankaisuutta olosuhteissa, joissa erilaisuus ja vastarinta saattoivat johtaan tuomioon, polttorovioon. Siksi sanon, että naiset ovat kapinan sydän; heillä on vaadittava rohkeus. Espanjan sana coraje, rohkeus, tulee latinan sanasta cor, sydän. Vastaava etymologinen yhteys on ranskan sanoilla courage, rohkeus ja coeur, sydän. Joku on sanonut, että coraje merkitsee "echar el corazón por delante".

Villi arvaukseni tästä sydämen ja rohkeuden metaforisesta kytkeytymisestä perustuu vajavaiseen latinankielisen kirjallisuuden tuntemukseen. Esimerkiksi Seneca puhuu siitä, onko hyve huulilla vai onko se sydämessä. Eli sydämen merkitys, sen arvokkuus, on siinä, että se on tosi. Jos hyve on sydämessä, se on totta, ei vain sanoja.

Olen puhunut ennenkin siitä, miten ihmiset joskus asettuvat vastustamaan sitä kuka ohjaa, miten joku ohjaa ja mihin ohjaa (Hallitsijat ja hallitut). Tämä naisten kapina, heidän asettuminen kapinan ytimeen tehden itsestään sen sydämen on monella tavalla inspiroiva näky. Se nostaa esiin muutakin kuin sen miten meitä hallitaan; se tuo esiin kysymyksen arvoistamme ja mahdollisuudesta omiin arvoihimme. Voimme kysyä, ovatko maat, jotka julistavat tasa-arvoisuutta, todella sitä. Onko tämä ns. tasa-arvo toteutunut? Saavatko naiset kulkea vapaasti? Kuka määrää mitä naiset saavat tehdä, miten elää?

Filosofian historiassakin on näitä naiskapinallisia, paholaisia. Hipparkhia oli rikkaan traakialaisen perheen tytär. Ilmeisesti hänen veljensä Metrokles tutustutti hänet filosofiaan. Hipparkhia ihastui rumaan ja loputtoman köyhään kyynikkofilosofiin Krates Thebalaiseen ja uhmaten isänsä tahtoa meni naimisiin tämän kanssa. Nainen joka teki mitä halusi ilman pelkoa, ilman häpeää. Tiedetään, että kyynikkopariskunnalle syntyi ainakin yksi poika nimeltään Pasikles.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Väsymys

(Henri Michaux)

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 24.10. klo 13.30. PAIKKA: Ravintola Kukko,saunan terassi, Avenida de los Boliches 4. AIHE: Mikä on poliittinen vanki/ Espanjan tilanteen päivitys 

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

On monenlaista väsymystä. Hakattuani kasan halkoja ja käytyäni saunassa olen väsynyt. Se on hyvää väsymystä; olo on hyvä. Minulla on mielessäni huono ja ikävä väsymys. Inspiraation lähteeni on Henri Michaux´n proosaruno Väsymys.

Tekstin alussa joku kulkee hitaasti, on levoton. Hän on levoton siksi, että hänellä on mukana kolme neljännestä sielustaan. Runo siirtyy pois tästä kulkijasta, alkaa puhua monista ihmisistä täysihoitolassa. Nämä ihmiset herättää kellonsoitto, heidät pakotetaan peseytymään ja pukeutumaan. He ovat väsyneitä, osa heidän sieluistaan jatkaa kiertokulkuaan avainten ja muiden rautaesineiden keskellä. Ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen heissä on jäljellä niin vähän sielua, ettei se riitä edes imbesillin tekemiseen.

Ensimmäinen havainto on se, että väsymys samastuu hajoamiseen: ihminen ei ole enää kokonainen, vain osa ”sielusta” on mukana. Tekstin toinen osa siirtyy pois yksinäisestä hahmosta, menee kokonaisen kollektiivin pariin, laitokseen. Laitos nimetään täysihoitolaksi, mutta se voisi olla myös yritys. Kysymys väsymyksestä tulee kollektiiviseksi, sosiaaliseksi, yhteiskunnalliseksi. Tekstin voi lukea kriittisenä, siinä on mukana huuto: ”Sillä ei ole liikaa olla aivan kokonainen, kun on kasvotusten elämän sattumusten kanssa.”

Minulla on sellainen tunne, että Michaux´n proosaruno on aivofysiologisesti oikeaanosuva. Väsymys kuluttaa, rasittaa aivoja, tekee imbesilliksi. Se myös näyttää, että väsymys on seurausta tietynlaisista järjestelyistä, käytännöistä. Ihmiset herätetään kesken levon, heidät pakotetaan johonkin, heidän elämänsä ohjelmoidaan ulkopuolelta.

Tämän tekstin kauhistuttavan uskottavuuden, tunnistettavan maailman edessä, haluan nostaa esiin kysymyksen väsymyksestä. Kuka määrää tahdin, rytmin, aikataulun? Mitä siitä seuraa? Ihminen hajotetaan väsymyksessä. Miten hän siis voisi pyrkiä parempaan elämään? Miten hän pystyisi rakentaa sitä mikä tekee elämästä elämisen arvoisen? Väsymys on jotain, joka erottaa ihmisen kyvykkyydestä potentiaaliseen onneen ja kauneuteen. Ilkeältä tuntuu huomata, että tämä potentiaalinen onni ei ole koskaan ollut ihmisen omissa käsissä. Ulkopuolelta määräytynyt järjestys, normit, ovat alusta lähtien tehneet esteitä.

Sanomme väsyneelle: ”Lepää.” Entä jos ei anneta levätä? Entä jos itse estämme itseämme, hajotamme itseämme? Michaux kirjoittaa: ”Nuo lapset, jotka joka yö paloittelevat itseään...” Miten paeta tai miten kapinoida?

Mikä siis lääkkeeksi? Unilääke? Vastaus ei ole valmiina eikä ole vain yhtä vastausta. Jokainen yksilö on omassa tilanteessaan, taistelee siinä, keksii välineitä omasta ympäristöstään ja kykyjä itsestään. Jos tahdomme tehdä tai luoda jotain, tartumme omasta kulttuuristamme, omasta ympäristössämme löytämiimme asioihin ja rakennamme sen pohjalle.

Jos ymmärrämme arvon joksikin joka tekee elämän elämisen arvoiseksi, ei riitä, että uskomme siihen tai pidämme sen mielessä. Meidän on tehtävä töitä itsemme kanssa, jotta voisimme elää tuon arvon mukaan, jotta voisimme toteuttaa sen. Kuvitelkaamme, että tuo arvo olisi kauneus. Jos olemme väsyneitä, me vain kaipaamme sitä, emme luo sitä, emme tuo sitä maailmaan. Arvot tarvitsevat kapinaamme.

Michaux´n tekstissä on yksi arvoituksellinen ja mielenkiintoinen vihje. ”Sillä ei ole liikaa olla aivan kokonainen, kun on kasvotusten elämän sattumusten kanssa.” Tulla kokonaiseksi, jollain lailla ehjäksi, saattaa olla kapinaa. Mutta mitä se on? Mitä on olla kokonainen?

Sam Sandqvist luennoi aiheesta TILASTO: TARUA VAI TOTTA? Con Corazonmari, Torre del Mar. 28.10. Klo 16.30.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Jos luen kirjan...

Jos luen kirjan, luen jotta löytäisin energian, vapauden hengen. Luen jotta elvyttäisin kapinan. Liian monta kertaa näkee, miten orjat tukahduttavat oman kapinansa omilla voimillaan. Juha Hurme sanoi hyvin: ”Lukeminen on tehokkainta treeniä, kun suunnistetaan ihmisiksi ja ihmisinä.”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila