Kristinusko ja hermeneutiikka

Klemens Aleksandrialainen

Filosofiakahvila 28.10./29.10./30.10. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Hermeneutiikka alkoi viimeistään 1900-luvulla tarkoittaa erilaista asiaa filosofiassa ja ns. humanistisissa tieteissä. Alunperin se oli kuitenkin oppi erityisesti Raamatun tulkinnasta. Kristinusko on kirjauskonto. Täytyy uskoa totuus, jonka Raamattu paljastaa. Jotta näin voi tehdä, jonkun täytyy pystyä sanomaan, mitä se paljastaa, mikä siinä ilmestyy (latinan sana revelatio merkitsi etymologisesti hunnun poistamista joltakin). Uskon velvollisuuden lisäksi täytyy löytää oma itsensä. Näiden kahden periaatteen välillä on ollut yhteys. Jotta voi omat ajatuksensa laadun oikein tulkita ja arvioida, täytyy ymmärtää uskon oppi.  Toki tekstiin liittyvä hermeneutiikka ja oman itsen tulkinta ovat joskus olleet myös jännitteisessä suhteessa.

Kristinusko teki välirikkoa antiikin maailman kanssa, mutta jatkoi monia perinteitä (tosin muuttaen niitä). Varsinkin varhaisissa luostareissa itsetuntemus liittyi kahteen käytäntöön: itsetutkiskeluun ja tunnustukseen. Munkin itsetutkiskelu oli erilaista kuin esimerkiksi stoalaisilla. Seneca tutki itseään kuin juristi tai tarkastaja; hän katsoi, oliko toiminut tuntemiensa periaatteiden mukaan ja yritti siten muistuttaa itseään tulevaisuuden varalta. Munkkien itsetutkiskelu oli itsenanalyysiä.

Itsetuntemus oli kristinuskon myötä hermeneutiikkaa. Oman itsen tuntemisesta tuli hermeneutiikkaa, koska tuntemisen kohde nähtiin annettuna; se haluttiin analysoida, ymmärtää samalla tavalla kuin teksti. Se ei ollut niinkään muokkauksen kuin tulkinnan kohde. Itsetutkiskelija etsi itsestään merkkejä ja yritti selvittää erilaisten ajatusten alkuperän, joka oli aina epäilyttävä. Voidaan sanoa, että oman itsen tulkinta on hermeneutiikkaa sanan alkuperäisessä mielessä ts. jonkin kätketyn, salaisen kaivamista esiin.

Oman itsensä tunteminen alkoi liittyä kiinteästi tunnustukseen. Tunnustus puolestaan oli sidoksissa  spirituaaliseen ohjaukseen. Munkki ei tunnustanut itselleen, vaan toiselle, ohjaajalle. Oman itsen tuntemiseen liittyi ajatus itsestä ja omasta tahdosta luopumisesta. Toinen, jolle tunnustettiin, oli auktoriteetti. Tämä muutti selvästi itsetuntemuksen funktiota. Jos Seneca tai joku muu antiikin sankari pyrki varmistamaan itsenäisyyden, mielenrauhan tai oikean toiminnan, kristityn tavoite oli toinen: hän teki itsestään tottelevaa, nöyrää.

Tällä muutoksella on ollut kauskantoiset seuraukset. Itsetuntemus ei enää takaa ihmisen autonomisuutta tai onnellisuutta. Itsetuntemus ei ole ihmisen omien pyrkimysten tai onnellisuuden tae. Tieto, jonka saan itsestäni, ei pysy minulla. Joku muu, ohjaaja,  saa sen ja voi käyttää sitä. Kyse ei ole siitä, että hän voisi käyttää sitä minua vastaan. Hän voi käyttää sitä kuitenkin minun ohjaamiseen.

Kristinusko on loputon aarreaitta. Me vain kuvittelemme tuntevamme sen. Kristinuskossa on ollut muualle meneviä ajatuksia ja käytäntöjä. Kirkkoisä Klemens Aleksadrialainen (n.150-n.250) kysyi, mikä on tärkeää tuntea itsensä. Vastaus oli tämä: Kun oppii tuntemaan itsensä, tunnistaa Jumalan itsessään ja pystyy lähentymään Häntä, tulemaan enemmän samankaltaiseksi. Jumalaisuuden tunnistaminen itsessään muistuttaa antiikin perinteestä, erityisesti Platonista.

Toinen kirkkoisä Origenes (185-254) puolusti itsetuntemuksen pyrkimystä todeten, että ihminen lankeaa syntiin, jos ei tunne itseään. Tällainen oikeutus olisi ollut hyvin vieras Sokrateelle tai stoalaisille. Origines kuitenkin kuvaa pyrkimystä tuntea omat affektinsa – ovatko ne hyviä vai pahoja ja onko sielu kaukana päämäärästään, pystyykö hillitsemään vihan tunnettaan jne. Tämä kuvaus muistuttaa hyvin paljon stoalaisten itsetutkiskelua. Vaikka kristityt – Paavali etunenässä – teki pesäeroa filosofiaan, antiikin perinteeseen, kristinusko myös omalla tavallaan jatkoi perinnettä.

Myöhemmin, keskiajalla löydämme kristinuskon sisältä toisenlaisia poikkeuksia. Beguinas oli naisten ”vääräoppinen” yhteisö. Yksi kuuluisin edustaja oli ranskalainen mystikko Marguarite Porote (jonka inkvisitio poltti vuonna 1310) etsi täydellistä köyhyyttä, jonka tavoittanut ei enää etsi toisesta mitään, ei yritä esimerkiksi saada mitään, hyötyä tms. ”Jos tunnette oman ei-minkään...”, hän kirjoitti. Oman itsen, sielun, ei-mikään, tyhjyys, on paikka, jonka kautta Jumala tai Jumalan tahto voi toimia. Samantapaisia ajatuksia egottomuudesta, tyhjyydestä, voi löytää toiselta inkvisiition tutkimalta, Mestari Eckhartilta (1260-1327 tai 1328). Nämä pyrkimykset ja ajatukset merkitsevät muutosta itsetuntemuksen suunnassa: tarkoitus on tuntea tyhjyys, ei tutkia luonnetta tai syntistä sielua...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kyynikkojen itsetuntemus

 

Filosofiakahvila 14.10./15.10./16.10. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Itsensä tunteminen Diogeneellä ja muilla kyynisen koulukunnan edustajilla on oma, mielenkiintoinen lukunsa. Kyynikko testaa, koettelee itseään: menee kylmään, sateeseen, helteeseen ja katsoo, kestääkö. Idea oli saada selville, onko itsestä kyynikkojen elämäntapaan, onko tarpeeksi kova.  Itsetuntemus merkitsi sitä, että tietää, mihin kykenee.

Jos Epiktetoksen kuvaukseen kyynisestä koulukunnasta on luottaminen (on monia syitä, miksi emme voi siihen luottaa), itsetuntemus oli koulukunnan edustajille myös jatkuvaa itsensä valvomista, tarkkailua. Hän valvoo omia ajatuksiaan, käsityksiään. Tietenkin tämä kuvaus pätee ainakin Epiktetoksen ja muihin stoalaisiin, mutta tässä on jo myöhempien, kristittyjen ja modernien itsetuntemus, joka sai usein tällaisen muodon: se oli itsensä tarkkailemista, omien ajatusten valvomista.

Kyynikko, esimerkiksi Diogenes, taisteli ihmiskuntaa vastaan ja ihmiskunnan puolesta. Hänellä oli missio. Itsetuntemus oli edellytys, ehto, tällaiselle työlle. Ihminen on hyödyllinen, hän voi auttaa, jos tuntee itsensä ja hallitsee itsensä, on suvereeni, ei ole kenenkään orja eikä myöskään omien intohimojensa.

Vuosisatojen ajan kyynikkojen koulukuntaa arvosteltiin ja sitä vastaan kampanjoitiin. Kulttuurin ja oppineisuuden puolustaja Julianus (331-363), joka oli Rooman keisari vuosina 361-363, kirjoitti kyynikkoja vastaan ainakin kaksi puhetta. Hän yritti silti ymmärtää arvostelun kohdetta ja totesi, että kyynikkojen perustana on kaksi periaatetta. 1. Tunne itsesi. 2. Parakharaxon to nomisma (uudelleenarvioi valuuttasi, väärennä rahasi).

Ensimmäinen, sokraattinen periaate, oli kaikkien antiikin koulukuntien ja kulttuurin yhteinen. Toinen periaate liittyi erityisesti legendaariseen Diogenekseen. Se oli muotoilu, joka muistuttaa Nietzschen ajatusta kaikkien arvojen uudelleenarvioisesta.  Monien tulkintojen mukaan nomisma, valuutta, on myös nomos, laki, tottumus.

Julianus kysyy näiden periaatteiden suhdetta: Pitääkö uudelleenarvioida valuutta tunteakseen itsensä vai täytyykö tuntea itsensä voidakseen uudelleenarvioida valuutan? Julianus kallistuu ajatukseen, että ensin täytyy tuntea itsensä. Tällä kallistumisella on seuraus. Jos täytyy tuntea itsensä voidakseen arvioida arvot uudestaan, kyseenalaistaakseen lait tai tavat, tämä merkitsee, että filososoiminen (ainakin kyynikon filosofoiminen) edellyttää itsetuntemusta.

Epiktetoksen ja Julianuksen kautta päädymme samaan kysymykseen tai väitteeseen itsetuntemuksen ja filosofoimisen, filosofin tehtävän, yhteydestä, niiden välttämättämästä kytköksestä.

Monta kertaa seurataan Sokratesta ja ajatellaan – tai ainakin sanotaan – filosofian päämäärän olevan itsetuntemus. Julianuksen kallistuminen ajattelemaan, että itsetuntemus on ehto mahdollistaa toisenlaisen näkökulman. Diogeneen ja muiden kyynikkojen filosofía oli taistelua ihmiskunnan puolesta ja sitä vastaan; se oli enemmän kuin työtä oman itsensä kanssa – ja työ oman itsensä kanssa oli työtä koko ihmiskunnan hyväksi. Itsetuntemus on välttämätöntä, jotta tietää, voiko tehdä tätä työtä. Lisäksi voi ajatella, että kaikki – ainakin potentiaalisesti – voivat hyötyä Diogeneen itsetuntemuksesta.

Filosofoimisen ja itsetuntemuksen kytkös ei silti ole aina selvä eikä se ole aina samanlainen. Kaikki filosofit eivät halua muuttaa rahan arvoa, muuttaa tapoja tai arvoja, epäile kulttuuria. Kyynikot olivat erikoistapaus, jota vastustettiin antiikissa ja myöhemmin kyyninen koulukuntaa on enemmän tai vähemmän marginalisoitu. Vaikka kyseessä on vain erikoistapaus, sen äärimmäisyys auttaa näkemään jotain, tuomaan esiin jotain…

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Itsetuntemus antiikissa

 Platon

Filosofiakahvila 14.10./15.10./16.10. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Voisi sanoa yleistäen, että antiikin maailmassa itsetuntemus oli tavoiteltava asia, koska ajateltiin, että se mahdollistaa varovaisuuden (prhonesis). Oman sielunsa tunteminen auttoi erottamaan tärkeän vähemmän tärkeästä. Tämä merkitsee, että itsensä tunteminen liitettiin osaksi elämisen taitoa (tekhne biou); sillä oli eettinen merkitys.

Se mikä helposti unohdetaan – koska itsetuntemuksen vaatimus on eri muodoissa jatkanut elämäänsä läpi vuosisatojen – on se, että itsensä tuntemiseen liittyi toinen, sitä tärkeämpi periaate: epimeleia heautou, itsestä huolehtiminen. Antiikin maailmassa, vuosisatojen ajan, itsestä huolehtiminen motivoi itsensä tuntemiseen. Näin melkein aina, vaikka eri ajattelijoiden ja kouluntien välillä oli erilaisia käsityksiä miten huolehditaan ja mikä tarkalleen ottaen on huolehtimisen ja tuntemisen kohde.

Vaatimus itsetuntemuksesta sai merkityksensä tämän laajemman periaatteen sisällä tai sen kautta. Itsetuntemus ei ollut itseisarvo eikä esimerkiksi pelkästään terapeuttinen työkalu; se liittyi ihmisen eettiseen olemiseen. Itsestä huolehtiminen merkitsi vuosisatojen ajan sitä, että ihminen kehitti itseään, rakensi itselleen olemisen tapaa, ethosta.

Platonille se, mistä huolehditaan ja mikä yritettän tuntea, on sielu. Meidän tulee kuitenkin olla varovaisia tulkinnoissamme. Sielu ei ollut Platonin teksteissä substanssi, olio; se oli jotakin, joka toimii, se oli toimintaa.  Tämä korostui myöhemmin, esimerkiksi stoalaisille, kun puhe sielusta oli vähäisempää: oma itse oli Minä, joka toimii.

Puhuminen Minästä tai jopa sielusta saattaa johtaa meidät harhaan, koska myöhemmät ajat ovat ymmärtäneet tämän toisin. Meillä on viimeistään romantiikasta asti ollut pakkomielteenä olla oma itse, olla persoonallisia. Kun antiikin maailmassa yritettiin oppia tuntemaan oma itse, he usein etsivät jotain yhteistä. Monet antiikin ajattelijoista sanoivat, että kaikilla ihmisillä on järki, he ovat rationaalisia olentoja. Itsensä opiskelijan tuli löytää tämä rationaalisuus, tehdä siitä periaate, kultivoida sitä. Monet Marcus Aureliuksen harjoitukset tähtäsivät yksilöllisyyden haihtumiseen, ei siihen, että hänestä, itsensä harjoittajasta, tulisi persoonallisuus.

Itsensä tunteminen oli jo aikojen alussa monimerkityksinen; tuntemisen kohde oli vaihteleva – se oli sitä jopa yhdelle ja samalle ajattelijalle, esimerkiksi Platonille.  Alkibiadesissa (kaikki tutkijat eivät pidä sitä Platonin kirjoittamana) itsetuntemuksen kohde on psykhe, sielu (joka on eri asia kuin persoonallisuus tai luonne). Itsetuntemus syntyy siitä, kun sielu kontemploi, katsoo itseään. Lakhesissa kohde on bios, olemassaolo, elämisen tapa. Itsetuntemus ei ollut tässä tapauksessa kontemploimista; se oli koe, testi, harjoitus.

Askeesi ja itsensä tunteminen liittyivät antiikin maailmassa yhteen muissakin koulukunnissa. Kun opettaja yritti saada oppilaan tuntemaan itsensä, kyse ei ollut siitä, että hän “löytäisi itsensä”, määrittelisi identiteettinsä, vaan mahdollisten puutteiden ja vikojen tunnistamisesta, myöntämisestä, jotta voisi aloittaa parannustyön.

Antiikin perinne on hajonnut tai kadonnut monella tavalla. Antiikin Kreikassa tiedon kohde, kosmos (maailma) ei ollut erilainen kuin itse tiedon kohteena, Kosmoksen tunteminen oli itsensä tuntemista. Jotkut oppineet ovat sanoneet, että tämä muuttui viimeistään Descartesin myötä. Tiedon kohde ei ollut enää kosmos, vaan universumi, ja tietävä subjekti oli siitä erillinen.

Kristinuskon myötä itsensä tuntemiseen liittynyt toinen periaate (itsestä huolehtiminen) katosi, ainakin osittain ja tuli jopa tuomituksi.  Psykologian ruokkima itsetuntemus ei varmasti tähtää ”persoonattomaan minään”. Mielenkiintoista on, että antiikin aikana rakennettu tavoite itsetuntemuksesta on kuitenkin saanut niin elimellisen osan kulttuuristamme...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ihmettely ja valmistautuminen

 Patočka 

Filosofiakahvila alkaa lokakuussa! Zoomin kautta jo syyskuun viimeinen päivä.

Filosofiakahvila 30.9./1.10./2.10. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Ihmettelyllä on ollut erityinen asema filofiassa ainakin Aristoteleestä Heideggeriin. Monet ovat sanoneet, että filosofoimisen alku on ihmettelyssä.

Usein hämäännytään ajattelemaan ihmettelyn objektia, kohdetta. Itse ihmettelyä ei ihmetellä. Ei kysytä, mitä ihmettely on. On ainakin yksi poikkeus: Jan Patočka (1907-1977). Kymmenen vuotta sitten kommentoimassani artikkelissa Spirituaalinen ihminen ja intellektuelli (jossa filosofi pohtii ”spirituaalisen ihmisen tilannetta maailmassa”) Patočka kysyy, eikö ihmettely ole outoa. Kun ihmettelee, maailma pysyy samana, siinä ei ole mitään uutta asiaa tai esinettä, mutta jokin on muuttunut täysin.  

Olen todennut aikaisemmin, ettei ihmettely merkitse, että maailma nähtäisiin ihmeenä. Patočkan mukaan ihmettelyn vaikutus on, että todellisuus nähdään problemaattisena, ei itsestään selvänä. Tästä lähtien problemaattisuus on meidän perusta, se mitä hengitämme ja olemme.  Kaikki mikä aikaisemmin hyväksyttiin itsestään selvänä, ei sitä ole.

Toisessa tekstissä Patočka sanoo jotain vielä radikaalimpaa. Teksti on huomioita Martin Heideggerin postuumisti  Der Spiegelissä julkaistusta haastattelusta. Otsikko on Vain Jumala voi meidät pelastaa. Todennäköisesti Heideggerin huomautus Jumalasta ei ole vain huomio meitä uhkaavasta vaarasta ja ihmisen kyvyttömyydestä, vaan se on viittaus Hölderlinin runoon, jossa puhutaan jumalien vetäytymisestä.

Patočka sanoo kaksi asiaa ihmettelyyn liittyvästä problematisoinnista. 1)Problematisointi muuttaa maailmaa (siirtyminen myytistä filosofiaan oli ei problemaattisen muuttumista problemaattiseksi tai kun kristinusko, esim. Paavali, kyseenalaisti filosofian sanoen sitä älyttömyydeksi). 2. Heidegger sanoo, että voimme vain valmistella muutosta. Patočka toteaa, että voimme valmistella sitä problematisoimalla (kiinnittäen huomiota itsestään selvyyden syntyyn, sen muotoutumiseen).

Nämä huomiot mielessäni olen kysynyt itseltäni, mihin pitäisi tarttua, minkä problematisointi olisi kiireellistä. Saatan kohdata esimerkiksi vallan väärinkäyttöä ja kysyn, miten sen voisi välttää, miten tehdä vastarintaa. Kun kysyn tätä, kohtaan nopeasti kysymyksen identiteeteistä, joihin meitä sidotaan. Näen, ettei kyse ole vain pahojen, psykopaattisten johtajien läsnäolosta. Kyse on mekanismeista ja strategioista, joihin osallistun; se mitä ajattelen itsestäni ja mikä on identiteettini, on osa tilannetta, joka minun pitäisi muuttaa. Kiireellinen kysymys johtaa minut kysymään ikivanhan periaatteen, itsetuntemuksen vaatimuksen, luonnetta ja toimivuutta.

Paavali saattoi olla oikeassa puhuessaan filosofiasta älyttömyytenä. Edessäni on uhka, kriisi, katastrofi, tulipalo. Eksyn kysymään, kuka olen.  Ilman mitään luottamusta siitä, että prosessi veisi minut satamaan, maaliin, joudun kuitenkin kulkemaan labyrintin läpi. Ainoa toivoni on, että tehdessäni labyrinttiä tulen tavoittamattomaksi tyrannille, joka haluaisi minua ymmärtää, tehdä minut yksinkertaiseksi, viivasuoraksi.

Vuosien kuluessa olen alkanut yhä enemmän ajattelemaan, että todellisuuden näkeminen problemaattisena on lähtökohta tavalle elää.  Siksi ajattelen, että filosofía on elämäntapa. Myös muutamat Patočkan huomiot vahvistavat tätä käsitystä…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Johdantoa itsetuntemuksen teemaan

Filosofiakahvila 7.10./8.10.(Fuengirolassa pyhä 9.10., peruttu, näillä näkyminen siis 16.10..) 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio). EI 9.10.

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Voisi vähän liioitellen ja dramatisoiden sanoa, että Apollon temppelin muuriin Delfoissa on kirjoitettu eniten länsimaiseen ajatteluun vaikuttavat sanat:  Gnōthi seauton,  Tunne itsesi.

Näistä sanoista  on esitetty erilaisia tulkintoja. Se ilmeisesti tarkoitti ainakin sitä, ettei ihmisen pitäisi ylittää rajojaan, kuvitella olevansa jumala. Sanojen on ajateltu merkitsevän myös sitä, ettei pidä kiinnittää huomiota väkijoukkojen mielipiteisiin. Suda (bysanttilainen Välimeren historiaa käsittelevä ensyklopedia) tukee tätä käsitystä, sillä sen mukaan käsky oli osoitettu niille, jotka kerskailevat, ylittävät sen mitä he ovat. Saman lähteen mukaan ohje myös varoittaa kiinnittämästä huomiota muiden mielipiteisiin.

Sanat on otettu tosissaan, niitä on epäilty, ne  on hylätty ja ainakin ne on ymmärretty eri tavoilla eri aikakausina. Vaikka sanon, että sanat ovat vaikuttaneet erityisesti länsimaissa, teema ei ole vieras idässä. Ainakin Laotse liitti itsetuntemuksen viisaan ominaisuuksiin.

Tein itselleni ohjelman kesällä 2024, kirjoitin: Olen puhunut aikaisemmin itsensä tuntemisesta, tästä vuosisataisesta vaatimuksesta. Nyt teen vain kolme huomautusta, jotka täytyy jonain päivänä ottaa systemaattisen käsittelyn lähtökohdaksi.

1.Vaadimme: "Tunne itsesi." Erittäin harvoin selvennetään, mikä tämä oma itse on.

2.Olisi tärkeää tietää, miten tähän vaadittuun tietoon pääsee.

3.Jos tunnen itseni, miten se auttaa minua elämässä, elämisessä?

Tähän ”ohjelmaan” pitää tehdä lisäys tai huomautus. Tarkastelun pitää ottaa huomioon kohteen historiallisuus, sen muuttuvuus. Tulos voi olla hämmentävä, hämmentää lisää jo valmiiksi sekavaa ajatusta. Jos en tiedä, mitä itsensä tunteminen on, se ei välttämättä selviä selvittämällä, mitä se on tarkoittanut Sokrateelle tai kristityille. Meidän on ehkä vain kestettävä tämä. Historiallisen katseen etu on siinä, että se ainakin myöntää, että maailma ja ymmärrys omasta itsestä on muuttunut.

Itsetuntemus on suhde itseen, muodostaa ainakin elimellisen osan sitä. Se on muuttunut ajan kuluessa. Siksi on syytä tutkia, miten itsetuntemus on muuttunut, millaisia muotoja se on saanut. Jos itsetuntemus auttaa yksilöä pysymään kaidalla tiellä tai se auttaa joitakin muita hallitsemaan yksilöä, näemme, että sillä voi olla yksi tai useampia funktioita. Asian historiallistaminen auttaa näkemään, ettei suhde itseen eikä itsetuntemuksen jokin muoto ole välttämätön maailman järjestys. Se merkitsee mahdollisuutta muuttaa suhdetta itseen ja luomaan ehkä uusia itsetuntemuksen muotoja.

Tietenkin minua motivoi minun haluni ja toiveeni, ajatukseni siitä, että jokin muutos on mahdollinen ja toivottava. Hypoteesini – ainakin toistaiseksi – on, että jokin itsetuntemuksen muoto auttaa meitä, on meille edullinen. On epäilemättä vaikeaa muotoilla tämän haluttavan itsetuntemuksen ideaa kaivamalla pohjaa kulttuurimme perustalta. On kuitenkin tehtävä tätä kaivaustyötä. Mitään ei rakenneta, jos ei ensin hajoteta.

Ajatus hajottamisen hyödyllisyydestä ja itsekritiikin tärkeydestä ei ole pelkkää pahapäisyyttä, ilkeyttä ja anarkismia. Voisi sanoa Nietzscheä mukaillen, että kritiikki antaa tilaa jollekin, joka tahtoo elää, syntyä. Hyvinkin katatrofaalisiin muutoksiin sisältyy mahdollisuus: jokin kumoutuu.

En tiedä, pystynkö olemaan niin systemaattinen kuin toivoin, mutta päätin ottaa riskin, ryhtyä tutkimaan asiaa (vaikka sana ”tutkiminen” voi olla liioiteltu)...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvila alkaa lokakuussa

 

Filosofiakahvila alkaa lokakuussa! Zoomin kautta jo syyskuun viimeinen päivä.

Filosofiakahvila 30.9./1.10./2.10. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Aiheet:

1.Ihmettely ja valmistautuminen 2.Johdantoa itsetuntemuksen teemaan 3.Itsetuntemus antiikissa 4.Kyynikoiden itsetuntemus 5.Kristinusko ja hermeneutiikka 6.Epäilijät ja kieltäjät 7.Psykoanalyysi ja itsensä tunteminen 8.Nietzschen kysymys 9.Subjektivaatio 10.Genealogia 11.Entä jos olen hirviö? 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Syksyn aiheet filosofiakahvilassa

Suunnitelmat eivät ole muuttuneet eli filosofiakahvilassa on tänä syksynä aiheena itsetuntemus tai periaate, jonka mukaan meidän pitäisi oppia tuntemaan itsemme. Otsikot ovat:

1.Ihmettely ja valmistautuminen

2.Johdantoa itsetuntemuksen teemaan

3.Itsetuntemus antiikissa

4.Kyynikoiden itsetuntemus

5.Kristinusko ja hermeneutiikka

6.Epäilijät ja kieltäjät

7.Psykoanalyysi ja itsensä tunteminen

8.Nietzschen kysymys

9.Subjektivaatio

10.Genealogia

11.Entä jos olen hirviö?

Filosofiakahvilaistunnot alkavat lokakuussa, zoomin kautta jo syyskuun viimeisenä päivänä

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila