Filosofiakahvila alkaa taas

Filosofiakahvila alkaa tammikuun alussa eli ensimmäiset kerrat 6.1./7.1./8.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Aiheet keväällä 2026:

1.Miten maailma muuttuu? 

2.Espanjalainen rasismi, suomalainen rasismi 

3.Meritokratia 

4.Ketä kuunnellaan? 

5.Tyhmyyttä vastaan  

6.Näkökulma arvoihin 

7.Johdanto oikeudenmukaisuuteen 

8.Ihmiskunnan puolesta, sitä vastaan 

9.Villi länsi 

10. Kuolemattomat lentävät avaruuteen 

11. Satyagraha 

12.Neutri  ja it 

13.Uljas turvallinen maailma 

14.Jumalan kuolemasta ja muusta sellaisesta 

15.Onnellisuuden tuolla puolen 

16.Viimeinen sana on joviaalisuudella 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kohti uljasta vuotta

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2026 ovat usein yhteiskunnallisia tai ainakin kulttuurikriittisiä. Ainakin päästään eroon syyskauden teoreettisuudesta ja liiallisesta oppineisuudesta. Voisin sanoa motonkin, mutta en halua säikäyttää ketään...

Filosofiakahvila jatkuu siis tammikuussa. Ensimmäiset kerrat 6.1./7.1./8.1.

Aiheet:

1.Miten maailma muuttuu? 

2.Espanjalainen rasismi, suomalainen rasismi 

3.Meritokratia 

4.Ketä kuunnellaan? 

5.Tyhmyyttä vastaan  

6.Näkökulma arvoihin 

7.Johdanto oikeudenmukaisuuteen 

8.Ihmiskunnan puolesta, sitä vastaan 

9.Villi länsi 

10. Kuolemattomat lentävät avaruuteen 

11. Satyagraha 

12.Neutri  ja it 

13.Uljas turvallinen maailma 

14.Jumalan kuolemasta ja muusta sellaisesta 

15.Onnellisuuden tuolla puolen 

16.Viimeinen sana on joviaalisuudella

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2026

 

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2026. Ensimmäiset istunnot 6.1./7.1./8.1.

1.Miten maailma muuttuu? 

2.Espanjalainen rasismi, suomalainen rasismi 

3.Meritokratia 

4.Ketä kuunnellaan? 

5.Tyhmyyttä vastaan  

6.Näkökulma arvoihin 

7.Johdanto oikeudenmukaisuuteen 

8.Ihmiskunnan puolesta, sitä vastaan 

9.Villi länsi 

10. Kuolemattomat lentävät avaruuteen 

11. Satyagraha 

12.Neutri  ja it 

13.Uljas turvallinen maailma 

14.Jumalan kuolemasta ja muusta sellaisesta 

15.Onnellisuuden tuolla puolen 

16.Viimeinen sana on joviaalisuudella 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kiitos kahvittelijoille

Kiitos kaikille filosofiakahvilaan syyskaudella osallistuneille! Filosofiakahvila menee tauolle ja palaa tammikuussa. Ensimmäiset kerrat 6.1./7.1./8.1.

Julkaisen piakkoin kevään ohjelman...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Entä jos olen hirviö?

 

Filosofiakahvila viimeisen kerran syksyllä 10.12./10.12./11.12. Zoomin kautta poikkeuksellisesti keskiviikkona. 

Filosofiakahvila zoomin kautta keskiviikkona (!) klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkona klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaina klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Minulle sanotaan: ”Tunne itsesi.” Mutta entä jos opin tuntemaan itseni ja joudun toteamaan, että olen hirviö? Entä jos opin oman keskinkertaisuuteni tai ilkeyteni? Sanotaan, että  itsetuntemus on hyödyllistä esimerkiksi siksi, että tietää omat rajoituksensa ja omat kykynsä. Entä jos opin vain rajoitukseni ja oman kyvyttömyyteni?  Eikö se lannista? Kysymys, johon usein ei vastata: Mitä hyötyä itsetuntemuksesta on?

Jostain syystä ajatellaan, että siitä on terapeuttista hyötyä, vaikka näin ajattelevat eivät ehkä ajattele hirviön tapausta. Antiikissa epäilemättä ajateltiin, että itsensä tunteminen auttaa toimimaan oikein. Viime vuonna oli ranskalainen kirurgi oikeudessa syytettynä lähes kolmensadan lapsen raiskaamisesta. Voi sanoa, että syytetty tunsi itsensä, kun hän sanoi: ”Olen pedofiili ja sadisti.” Sanoisimmeko, että itsetuntemuksella oli hänen tapauksessaan  terapeuttinen vaikutus, koska hän sanoi olevansa onnellinen? Hän siis sanoi.

Jos ajattelemme tai haluamme ajatella, että itsetuntemus auttaa meitä kehittymään moraalisina olentoina, emme voi pysähtyä toteamaan, että olemme itsekkäitä tai vihamielisiä. Itsetuntemuksen lisäksi tarvitaan ponnistusta, työtä, joka auttaa vähentämään itsekkyyttä tai vihamielisyyttä. Toisin sanoen tilanne on samantapainen kuin lääkärin vastaanotolla. Lääkäri tekee diagnoosin ja lähettää sen jälkeen potilaan leikkaukseen. Jos ei totea, että kyseessä on toivoton tapaus. On kuviteltavissa tilanteita, joissa myös itsetuntemuksen saavuttanut joutuu toteamaan: ”Olen hirviö ja toivoton tapaus.”

On muitakin kysymyksiä, jotka liittyvät mahdollisesti löydettyyn hirviömäisyyteen. Mikä on hirviö? Se ei ole välttämättä selvärajainen ja määriteltävissä oleva asia niin kuin ranskalaisen kirurgin tapauksessa. Jos hirviö on muodoton ja liian monesta aineksesta kokoonpantu olio, josta on vaikea muodostaa kuvaa, olion etuoikeus, onni ja vapaus on olla ilman kuvaa. Hän ei voi joutua kuvansa vangiksi niin kuin Narkissos. Hän voi tehdä muuta, jotakin jota liiaksi identiteettiään lakina pitävä ei voi.

Jos hirviömäisyys johtuu tosiaan moniaineksisuudesta, hänessä on monta mahdollisuutta. Kun joku, jonka nimi ironisesti on Pessoa (persoona) ei voi olla yksi persoona, hänessä, tässä moninaisuudessa, on suuruuden mahdollisuus. Hän voi esittää provokatiivisen kysymyksen kaikille, jotka etsivät ja ymmärtävät itseään ja sanovat ”minä”. Kysymys kuuluu: ”Kuka minä? Entä me?”

Hirviömäisyys tuo esiin myös kysymyksen, onko itsensä tuntemiseen pyrkivän ainoa mahdollinen kysymys, kuka minä olen. Eikö kysymys, voisi olla myös, mikä minä olen. Mitä tämä tarkoittaisi? Hänen ei olisi pakko vastata sanomalla nimensä: ”Pessoa.” Jos vanha iskulause Gnōthi seauton,  tunne itsesi, tarkoitti, ettei ihmisen pitäisi kuvitella olevansa jumala, kehotus ei koskenut minua tai sinua, vaan meitä. Meidän kaikkien, jotka opimme tuntemaan itsemme, täytyisi sanoa itsestään: “Olen ihminen.”  

Vaikka en voi muodostaa koherenttia teoriaa itsetuntemuksesta enkä voi sanoa, mistä itseä pitää etsiä, on selvää, että itsetuntemuksenkin historia näyttää, että ajattelussa on voimaa; se vaikuttaa siihen, miten ihminen elää. Vaikka itsetutkiskelun tuloksena toteaisin, että olen ilkeä, keskinkertainen tai hirviö, minun on on ehkä syytä astua taaksepäin, hypättävä ilmaan, katsottava etäisyyden päästä ja kysyttävä: ”Mistä nämä sanat tulevat, mitä ne tekevät?”

Minulle sanoi kerran jostakin idästä tullut munkki: ”The secret of the human mind is that you are what you think you are.” Vuosia olen miettinyt näiden sanojen merkitystä. Nyt ne näyttäytyvät minulle varoituksena...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Genealogia

Michel Foucault
 Filosofiakahvila 2.12./3.12./4.12. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Genealogia ei merkitse filosofiassa sukututkimusta, vaan asioiden tai käsitteiden historiallisen muodostumisen hahmottamista. Tällaisen metodin tai välineen käytön isiä ovat Friedrich Nietzsche ja Michel Foucault. Edellisen tapauksessa se liittyi erityisesti moraalin analyysiin ja jälkimmäisen tapauksessa ihmistä ja yhteiskuntaa koskevan ajattelun kehittymiseen. Genealogian suuri opetus on, että monet sellaiset asiat, joita pidämme historiattomina, ovat historiallisia; ne onnistutaan näyttämään sellaísina.

Voimme tutkia itsetuntemusta genealogisesti. Itse asiassa Foucault teki näin ja minäkin yritän tuoda esiin itsetuntemuksen historiallisuuden. En kuitenkaan tutkaile nyt foucaultlaisen projektin luonnetta enkä tarkastele omia vaatimattomia huomautuksiani genealogian valossa. Näkökulmani on toinen. Puhun genealogiasta yhtenä mahdollisuutena tuntea itsensä. Otan esimerkin, joka on lähellä tähtäimessä olevaa ongelmaa, itsensä tuntemista.

Kuvitellaan tilanne, jossa minä syytän tai moitin itseäni. Se tavallinen tapaus. Monet ovat heti valmiita sanomaan, että aiheellisesti syytät ja moitit. He voivat olla oikeassa, mutta myös  ”oikeassaolemisella” on historia.

Foucault teki subjektivaation ja etiikan genealogiaa ja kuvasi tämän projektin sisällä (Seksuaalisuuden historian kolmannessa osassa le Souci de soi) Senecan harjoittamaa itsetutkiskelua. Seneca kehottaa iltaisin, ennen nukkumaanmenoa tutkimaan, kysymään, miten on toiminut ja elänyt eletyn päivän aikana. Foucault korostaa, ettei tutkiskelu johda julistukseen tai lausuntoon syyllisyydestä eikä se johda itsensä rankaisemiseen.  

Syyllisyyden ja itsensä rankaisemisen mainitseminen merkitsee, että joskus ja jossain siihen itsetutkiskelu johtaa, mutta ei tässä tapauksessa. Huomaamme siis, ettei itsetutkiskelu aina ja kaikkialla, välttämättömästi, johda itsensä syyttämiseen ja moittimiseen. Seneca, joka totesi toimineensa yhdessä tai toisessa tilanteessa huonosti, yritti muistuttaa itseään periaatteista, jotka mielessään hän oli vahvempi kohdatessaan uuden päivän, tulevaisuuden.

Tässä on tietenkin kyse vain historiallisesta tapauksesta, mutta jos sukellan tähän, annan tämän historiallisen tiedon vaikuttaa itseeni, astun itseni viereen, katson omaa syytöstäni ja moitettani eri näkökulmasta. On pakko tehdä lisäkysymyksiä. Missä ja miten itsetutkiskelusta tuli jotain muuta kuin mitä se oli Senecalle? Miksi sen pitää johtaa syyllisyyteen ja itsensä rankaisemiseen? Vaikka löytäisin vain vajaita, luonnosmaisia, vastauksia kysymyksiini, tuntisin itseni paremmin: tietäisin enemmän omista kysymyksistäni, syytöksistäni, moitteistani.

Genealogia voi siis olla itsensä tuntemisen väline. ”Itse” on tässä ymmärretty historialliseksi rakennelmaksi enemmän kuin aina, ikuisesti samanlaiseksi sieluksi. Tunteminen, tietäminen tai ymmärtäminen merkitsee tässä tapauksessa, että huomaan puhuvani menneisyyden mielivaltaista kieltä.

Genealogia näyttää, ettei välttämättömältä näyttävä ole sitä, ainakaan niin paljon kuin luulin. Se näyttää, että olisi voinut olla ja voi olla nykyisinkin toisin. Tämä merkitsee, että genealogia mahdollistaa tietynlaisen kokemuksen; se vapauttaa liian painavaksi muuttuneesta, luutuneesta tilasta tai suhteesta itseen ja toisiin. Minun ei ole pakko syyttää ja moittia itseäni. Syytökset ja moitteet, niiden kieli, kategoriat, näyttäytyvät mielivaltaisina. Genealogia auttaa minua olemaan joviaali...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Subjektivaatio

 

Seneca

Filosofiakahvila 25.11./26.11./27.11. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Sabana Beach, Paseo Maritimo Poniente S/N. Entinen Massai Mara.   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Subjekti on tuttu sana lauseenjäsennyksestä. Filosofiassa se olio, tekojensa tekijä, jolla on subjektiivisia kokemuksia – ja on suhteessa objekteihin, yrittää esimerkiksi tuntea objektin (olio on esimerkiksi tietämisen subjekti, ei vain tekojensa vastuullinen eettinen subjekti). Monet mm. Nietzschen ja Freudin ajatukset ovat johtaneet varsinkin ns. mannermaisen filosofian kyseenlaistamaan subjektin autonomisuuden ja ykseyden.

Kyseenalaistaminen on johtanut myös kysymykseen, miten subjekti rakentuu, muodostuu, konstituoituu. Tähän liittyy subjektivaation käsite, joka ainakin filosofiassa tarkoittaa prosessia, jonka kautta tullaan subjektiksi ja subjekti luo itselleen kokemuksen itsestään. Ensimmäinen vaikeus syntyy siitä, että näitä prosesseja on erilaisia. Yksilö konstituoituu subjektiksi prosesseissa, joissa ulkopuolinen katse, puhe, määrittely, käytäntö, tekee hänestä objektin. Hän kuitenkin vaikuttaa – tai voi vaikuttaa – itse itseensä; hän voi tulla subjektiksi vaikuttamalla itseensä erilaisten tekniikoiden avulla.

Jos subjekti ei ole annettu ja jos on olemassa subjektivaatioprosseja, kysymys itsensä tuntemisesta näyttäyttyy toisenlaisessa valossa. Itse, joka yritetään tuntea, ei ole valmiina olemassa eikä se ole muuttumaton. Tieto-opillisesti tilanne on paradoksaalinen. Ei voi tuntea sellaista, joka ei ole olemassa ja muuttuvan kohteen tunteminen on vähintäänkin vaikeaa.

Kysymys itseymmärryksestä ei silti katoa. Näyttää pikemminkin siltä, että itsensä tunteminen on osa prosessia, joka tekee subjektin. Itseymmärrys omalta osaltaan luo ymmärryksen kohteen. Jos vertaamme eri aikakausien tapoja ymmärtää itsensä tunteminen – ja tapoja harjoittaa sitä – huomaamme, että niillä on hyvin erilaisia vaikutuksia. Stoalainen itsetutkiskelija pyrki vahvistamaan itseään, varustamaan itseään tuleviin koetuksiin. Kristitty munkki, joka tutki itseään, päätyi katumukseen ja katumusharjoituksiin, myös itsensä kieltämiseen.

Jos seuraamme tämän näkökulman synnyttämää kysymystä, joudumme oudolle polulle. Eksymme historiaan tutkimaan erilaisia subjektivaation tapoja, mutta emme tietenkään automaattisesti löydä mitään oikeaa tapaa, vain tapojen kirjon. Joudumme toteamaan, että meidän täytyy tavalla tai toisella tulla kriittisiksi ja valikoiviksi.

Kun itse tai sielu, joka täytyy tuntea, on annettu, päämäärä on löytää jotain ominaisuuksia, tehdä kuva ja antaa määritelmä. Jos ajattelemme itseä subjektivaation tuloksena, päämäärä ei ehkä ole sama.  New Yorkin yliopiston professori Dimitrios Lais kirjoittaa: ”Subjektin ei tarvitse tietää, miten muodostaa itsestään kuva. Subjektin pitää voida problematioida oma muodostumisena (formation). Kyky itsekritiikkin mahdollistaa liikkumisen oman subjektiviteettinsa rajojen ulkopuolelle.”

Laisin huomio sisältää kolme tärkeää kohtaa. 1) Päämäärä ei ole kuva omasta itsestä. 2) Problematisointi kohdistuu subjektin muodostumiseen. 3) Problematioinnin avulla ihminen tulee kyvykkääksi itsekritiikkiin ja pystyy liikkumaan omien rajojensa ulkopuolelle.

Kun Seneca opasti ystäväänsä Luciliusta, hän suoraan ja epäsuoraan kehotti tarkastelemaan, miten Lucilius oli kasvatettu. Senecaa voi pitää pahana tai ensimmäisenä psykologina; hän kehotti olemaan kriittinen vanhempiaan kohtaan. Hänen näkemyksenä oli, että ihmisen pitää oppia pois oppiakseen. Tietenkin subjektivaatio, subjektin muodostuminen, toteutuu muuallakin kuin lapsuuden kodissa, mutta jostain on aloitettava...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila