Ilman olemusta, omalakisena...

Mitä ajattelen tänään? Mitä sanon itselleni? Tartun itseäni niskasta, yritän kannustaa, sanon: ”Jatkakaamme ilman olemusta, omalakisina. Käsille ja päälle riittää tekemistä. Maailma ei ole valmis.”

Mielessäni on Giovanni Pico della Mirandolan (1463-1494) Oratio Hominis Dignitate, Ihmisen arvokkuudesta. Kirjoitus on yritys antaa sanalle arvokkuus täsmällinen merkitys. Firenzeläinen ajattelija osasi ajatella ihmisen olemuksen olemuksettomuutena. Hän liitti tämän olemuksettomuuden vapauteen, mahdollisuuksien määrään ja ihmisen arvokkuuteen. Pico della Mirandola uskoi, että ihminen voi valita, tuleeko hänestä peto vai enkeli. Ihminen on moninaisuus, jossa on monta siementä, ei vain yhtä kohtalonomaista olemusta.

Teksti puhuu tosiaan siemenistä: ”...kaikkien lajien siemenet ja kaiken elämän siemenet, ja sen mukaan miten kukin on niitä viljellyt antavat ne hedelmää.” Tekstin retorisuus, oppineet viittaukset, runollisúus saattavat hämätä modernia lukijaa. Se voi vaikuttaa vanhanaikaiselta. Tarkempi lukeminen näyttää, että kirjoituksen ornamentit eivät ole vain ornamentteja; Pico della Mirandolla on tarvinnut niitä ilmaistakseen innostuksensa. Kyse ei ole lapsellisesta innostuksesta: kirjoittaja ihailee ihmistä ja hän ihailee tätä nimenomaan määrittelemättömyyden, ennaltamääräämättömyyden ja mahdollisuuksien takia.

Kirjoituksen idea selittää myös sen, miksi Pico della Mirandolla puolustaa filosofian opiskelua. Toiset – jopa filosofit – suhtautuvat siihen nyrpeästi, koska se ei anna palkintoja. Puheen kirjoittajalle riittää se, että filosofia antaa kaksi hedelmää: se kasvattaa hänen sieluaan ja mahdollistaa totuuden tuntemisen. Filosofia on opettanut hänelle kiinnittymään vain omaan omatuntoonsa, irtaantumaan muiden käsityksistä ja arvostelmista. Se on siis itsenäisyyden, omalakisuuden, lähtökohta. Filosofian ansiosta – näin kirjoittaja väittää – hän voi olla välittämättä siitä, että muut puhuvat hänestä pahaa ja huolehtimaan vain siitä, ettei itse puhu pahaa.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kiitos, Helsinki

Kiitos Helsingin filosofiakahvilaan osallistuneille!

Unohdin kertoa myös Fuengirolan ja Torre del Marin osallistujille, etten anna päästötodistusta. Se tarkoittaa: on jatkettava.

Nyt on edessä loma ja häpeäpaalu. Sen jälkeen on aloitettava alusta...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Alibin etsijät

Tämä on filosofiakahvilan aiheena Helsingissä 
Helsinki 16.kesäkuuta klo 14.00. 

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

Mihail Bulgakov satirisoi byrokraattien maailmaa villin fantasian avulla. Viihdelaitosten valiokunnan kanslian virkamiehet alkavat yhtäkkiä kadota. Vain puvut jäävät. Kaunis sihteerityttö on yksin pukujen keskelle. Hän on epätoivoinen ja pyytää, että hänen johtajansa palautettaisiin. Hänen pyyntöönsä ei vastata. Tyhjä raidallinen puku kieltää tyttöä ulvomasta.

Bulgakovin visio muistuttaa toisen venäläisen, Mihail Bahtinin (1895-1975), huomioista. Vuosina 1919-1921 kirjoitetussa tekstissäToiminnan filosofia Bahtin hahmottelee teoriaa etiikasta, tarkemmin sanottuna eettisestä subjektista tai ihmisestä tekojensa vastuullisena subjektina, ihmisestä vastuullisena olentona. Bahtin puhuu teeskentelystä. Hän ei tarkoittanut teeskentelijällä sitä mitä yleensä; kyseessä ei ole sellainen tilanne, missä joku esittää jotain muuta, esiintyy toisena, kätkeytyy naamion taakse. Bahtinin teeskentelijä on sellainen ihminen, joka väittää, ettei ole tässä, väittää ettei ole vastuussa teoistaan, menee systeemin ja normien taakse. Tekstistä tulee voimakas vaikutelma, että Bahtin kuvaa byrokraattia. Hän saattoi kuvata myös puolueikoneiston osaa, puolueihmistä, joka noudattaa puolueen ohjelmaa ja määräyksiä.

Yksi tapa kuvata teeskentelijää on todeta, että hän väittää, ettei ole missään; hän toimii universaalien sääntöjen mukaan. Tämä on teeskentelyä,  koska vastuulliseksi tuleminen merkitsee sitä, että ihminen pystyy sanomaan ”minun täytyy”, ja se on vastaus konkreettiselle ihmiselle, konkreettiseen tilanteeseen tai ympäristöön. ”Minun täytyy” –lausetta tai sen sisältöä ei voi muuttaa universaaliksi laiksi.

Bahtinin kuvaama teeskentelijä etsii suojapaikkaa, alibia. Filosofista jargonia käyttäen hän ei kykene olemaan eettinen subjekti. Suojapaikka löytyy kieltämällä todellisuus, se tosiasia että ihminen on aina jossain konkreettisessa tilanteessa, joka vaatii vastausta. Systeemistä ja säännöistä tukikepin tekevä ihminen kieltää olevansa tässä. Hän ei ole enää missään; vain puku jää.

Elääkö hän vielä, jos hän on vain puku? Henry David Thoreau (1817-1862) kysyi päiväkirjassaan: ”Jos minä en ole minä, niin kuka on minun sijallani?” Kysymyksen voi kytkeä ajattelijan itselleen asettamaan periaatteeseen ja vaatimukseen. Hän kuvitteli ihmisen, joka harkitsee, ryhtyäkö johonkin toimeen. Kysymys, joka on esitettävä, on tämä: ”Voisiko joku muu tehdä sen minun sijastani?” Jos vastaus on kyllä, se ei kannata ellei ole täysin välttämätöntä. Thoreau loi siis kriteerin, jonka avulla päättää, ryhtyykö johonkin toimeen. Kyseessä on eettinen toimintaperiaate, mutta myös keino varmistaa, että elää todella: Kukaan ei voi elää puolestasi.

Alibin etsijä ei siis kykene vastuullisuuteen, hän kieltää todellisuuden ja hän lakkaa elämästä.   Jos teemme diagnoosia ajastamme, huomion kohteena ei ole järjen ikuinen olemus, vaan ajattelun tila nyt, tänään. Bahtinin kuva teeskentelijästä ja Thoreaun periaate (kysymys ja vaatimus) antavat näkökulmia, toisin sanoen työvälineitä. On ainakin toivottavaa, että näemme jotain Bahtinin ja Thoreaun antaminen linssien lävitse. Se on toivottavaa, vaikka näkisimme ikäviä asioita.

Mitä näemme? Näemmekö itsen, joka muokkaa itseään eettiseksi subjektiksi ja joka pyrkii takamaan elämän elävyyden? Oma itse, tuo outo otus, näyttäytyy yleensä tiedon kohteena. Sitä koskeva kysymys on tiedollinen, esimerkiksi psykologinen, ei eettinen tai poliittinen. Kun puhumme itsestä, elämästä, todellisuudesta, pyyhimme pois kysymyksen eettiset ja poliittiset merkitykset.

Eteen piirtyvän kuvan ei tarvitse lannistaa. Kun toteamme jonkin asiantilan, meidän ei tarvitse ajatella, että niin tulee olemaan aina. On opittava haistamaan missä on muutoksen mahdollisuus. On käytettävä käsillä olevia työkaluja. Vapaus ei ole jokin oikeus, joka on meille annettu; se on kyky tehdä jotain...

Filosofiakahvilan paikka, linkki:

https://www.google.com/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2090821,24.9598302,17z/data=!3m1!4b1!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189

(Mihail Bahtin)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Attenzione!

Attenzione! Huomio!

Filosofiakahvila vierailee Helsingissä!

Helsinki 16.kesäkuuta klo 14.00. 
Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

(Ohje: Bussi nro 55 lähtee Rautatientorilta. Jäädään pois Intiakadun pysäkillä, maauimalan kohdalla.)

Linkki karttaan:

https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es

AIHE: Alibin etsijät (vastuullisuudesta ja vastuuttomuudesta, vastuullisuuden ja aidon elämisen yhteydestä, vapaudesta...)

”Jos minä en ole minä, niin kuka on minun sijallani?” Henry David Thoreau (1817-1862) 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Sanoinko jotain?

(Juan José de Larra)

Tunnustin tämän aikaisemmin. Pääni yllä pyöri vaativa lause: “”Minä tahansa asian sanominen ei ole merkityksellistä.” Se johti minut lupaamaan itselleni jotain, antamaan itselleni tyylin ohjenuoran: sanoa yksinkertaisesti se mikä täytyy sanoa.

Tekisi mieli heittää pyyhe kehään. Kun katson taaksepäin, kysyn: ”Sanoinko jotain?” Kauhea kysymys. Tekisi mieli parantaa tapansa. Mutta miten se onnistuu?

Yksi suosikkikirjailijoitani on Mariano José de Larra (1809-1837). Hän julkaisi 1834 artikkelin, joka ei ollut artikkeli: Lo que no se puede decir, no de debe decir (Mitä ei voi sanoa, sitä ei pidä sanoa). Lopussa Larra kertoo tarkistaneensa, onko hän rikkonut sensuurilakia. Hän toteaa, ettei ole sanonut mitään, ei edes kirjoittanut oikeaa artikkelia, mutta on sen sijaan noudattanut lakia. Larra väittää, että tämä on häntä ohjaava periaate: Mitä ei voi sanoa, sitä ei pidä sanoa. Hän sanoo sen olevan helppoa. Jos ei voi kirjoittaa jotain, sen parempi: säästyy vaivalta. Älkäämme pettäkö itseämme, hän sanoo. "Mikään ei ole niin helppoa kuin totteleminen."

Tämä saa minut pohtimaan häiritseviä asioita siitä, mitä vaatii ohjenuorani noudattaminen.

Filosofiakahvila vierailee Helsingissä!

Helsinki 16.kesäkuuta klo 14.00. 

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

(Ohje: Bussi nro 55 lähtee Rautatientorilta. Jäädään pois Intiakadun pysäkillä, maauimalan kohdalla.)

Linkki karttaan:

https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es

AIHE: Alibin etsijät (vastuullisuudesta ja vastuuttomuudesta, vastuullisuuden ja aidon elämisen yhteydestä, vapaudesta...)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvila Helsingissä 2018

(Kuva Helsingistä, ei kuitenkaan filosofiakahvilapaikka)

Filosofiakahvila vierailee Helsingissä!

Helsinki 16.kesäkuuta klo 14.00. 

Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

(Ohje: Bussi nro 55 lähtee Rautatientorilta. Jäädään pois Intiakadun pysäkillä, maauimalan kohdalla.)

Linkki karttaan:

https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es

AIHE: Alibin etsijät (vastuullisuudesta ja vastuuttomuudesta, vastuullisuuden ja aidon elämisen yhteydestä, vapaudesta...)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofia kokemuksena

(George Bataille luolassa)

Tämä oli yhtenä keskustelun aiheena filosofisissa pidoissa (viikonlopputapahtumissa). 

Kokemus on tyypillisesti sana, jota käytetään monella tavalla. Näin myös filosofiassa. Kun fenomenologit puhuvat kokemuksesta, he puhuvat jostain primaarisesta ja tavanomaisesta: subjekti kokee maailman, koska on maailmassa. Jotkut ajattelijat ovat siirtäneet sen aivan toisenlaiselle alueelle, koska kiinnittyvät erilaiseen, vaarallisempaan, perinteeseen. George Bataille puhui sisäisestä kokemuksesta (l'expérience interieure). Maurice Blanchot käytti ilmaisua rajakokemus (l'expérience limite). Näissä kokemuksissa on kyse jostain rajummasta, repivämmästä, ekstaattisemmasta – kokemuksesta, joka muuttaa kokijan. Tällainen tranformaatiokokemus irrottaa ihmisen itsestään, repii hänet identiteettinsä rajoista.

Kokemus on tässä hahmotettu joksikin muuksi kuin ohimeneväksi tuntemukseksi tai aistimukseksi – joksikin joka muuttaa ihmistä. Ihmiselle tapahtuu jotain. Näin hän saa kokemuksen. Mutta kokemuksessa on mukana enemmän. Ihminen ei vain saa kokemusta. Hän tekee sen. Hän osallistuu sen valmistamiseen. Kokemus on ajateltua; ajattelu on siinä mukana.

Filosofi kirjoittaa kirjaa, mutta ei välttämättä vain osoittaakseen jotain tai ilmaistakseen tietämänsä asian. Hän voi tähdätä ennalta-arvaamattomaan paikkaan; kirjan kirjoittaminen voi olla kokemus, joka mahdollistaa uudenlaisen suhteen itseen ja maailmaan. Motiivi filosofoida voi olla tämä: kokemus. Tietenkään ei ole kyse mistä tahansa kokemuksesta, mistä tahansa muutoksesta. Filosofi ei muutu porsaaksi niin kuin vauva muuttuu porsaaksi kirjassa nimeltä Liisa Ihmemaassa.

Se mikä mahdollistuu on irtaantuminen tavanomaisesta elämäntavasta ja sitä ohjaavista kulturaalisista arvoista, siitä mikä hyväksytään välttämättömänä, totena tai hyvänä. Jos kokemus johtaa toisenlaiseen elämään, se ei merkitse mitä tahansa erilaista elämää. Hän voi haluta vapaaksi jostain kahleista. Ehkä hän yrittää olla onnellinen. Ehkä jopa parempi ihminen.

On ehkä outoa käyttää ilmaisua ”tehdä kokemus”. María Celia Salas Guerra puhuu aiheesta Fernando Pessoaa ja kirjoittamista koskevassa väitöskirjassaan. Hän viittaa Heideggeriin ja sanoo, että tehdä on kokemus on sitä, että polulla menossa kohti jotain, ja tämä joki kutsuu meitä, koskettaa meitä, muuttaa meitä. Salas Guerra käyttää Heideggerilta lainaamiaan ilmaisuja, jotka ovat erityisen passiivisia: meihin tulee jotain, jokin ottaa meidät valtaansa. Mutta tämä jokin pitää vastaanottaa. Kokemuksen tekeminen merkitsee sitä, että hankkii jotain tällä polulla, tiellä, tässä tapahtuman vastaanottamisessa.

Kun puhun filosofiasta kokemuksena, en puhu siitä, miltä tuntuu, kun kuulee jonkun puhuvan filosofisia tai kun lukee filosofista teosta. Puhun kokemuksesta, joka tehdään ja siitä kun hankkii jotain. Tämä kokemus on filosofinen siinä mielessä, että se on filosofian harjoittamisen seurausta. Sillä on silti sekä esteettinen että poliittinen ulottuvuus.

1.Esteettinen ulottuvuus. Filosofian mahdollistamalla kokemuksella on esteettinen ulottuvuus, mutta ei siksi, että se synnyttäisi jonkinlaisen kauneuselämyksen (sekään ei ole poissuljettu). Kokemuksella on kuitenkin aistimuksellinen (aisthesis) ja affektiivinen puoli, samanlainen kuin taiteen mahdollistamassa kokemuksessa – joka on ennen kaikkea kokemuksellisen kentän laajentumista. Lisäksi on mahdollista, että kokemus stimuloi mielikuvitusta, avaa mahdollisuuden tutkia ja kokeilla esteettisen elämän mahdollisuuksia, toisin sanoen esteettisten arvojen tuomista elämään.

2.Poliittinen ulovuttuvuus. Kun kokemus tulee jaetuksi, kun se murtaantuu ulos filosofin yksinäisyydestä, se tekee kysymyksestä yhteisen. Tämä ”yhteisyys” on ainakin potentiaalisesti poliittista. Filosofian suhde politiikkaan on mielenkiintoinen teema, koska sillä on aina suhde siihen, vaikka filosofian ydin ja sen velvollisuus on pysyä ulkopuolella, kriittisessä suhteessa siihen. Yksi filosofian vanhimpia tehtäviä on olla antidespoottinen voima, joka asettaa totuuden petosta vastaan, eettisen vaatimuksen mielivaltaa vastaan.

Filosofiakahvila Helsingissä, aihe Alibin etsijät
Helsinki 16.kesäkuuta klo 14.00. 
Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila