Nautinto

 

Filosofiakahvilan aihe 6.2./7.2./8.2. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

En osaa puolustaa hedonismia, jolla tarkoitetaan oppia, jonka mukaan hyvää on se mikä synnyttää nautintoa tai mielihyvää. Voisimme tuntea houkutusta hedonistiseen filosofiaan, jos ajattelisimme, että se lupaa nautintoa. Jos opiskelemme yhtä antiikin kuuluisinta hedonistista koulukuntaa, epikurolaisuutta, saatamme pettyä. Epikuros oli erittäin askeettinen, yritti nauttia yksinkertaisista aterioista.

Olen epäluuloinen, myönnän. En ajattele pelkästään vaikeuksia, joita tämä oppi kohtaa moraalifilosofisella kentällä. Suhtaudun epäluuloisesti ideaan, että voisi sanoa, mikä on hyvää aina, kaikkialla ja kaikissa olosuhteissa. Hedonistiset ajattelijat ovat silti tärkeitä, koska he nostavat esiin kysymyksen nautinnosta, sen luonteesta.

Kukaan ei oikein tiedä, mitä nautinto on. Se tekee siitä mielenkiintoisen. Ei siksi, että meillä on edessämme selvitettävä arvoitus. Yksi aikamme ongelmista on se, että monet asiat ovat olleet tieteellisen ja pseudotieteellisen puheen aiheina; meille on syntynyt liikaa kuvia välttämättömyyksistä ja fatalistisia kuvia olemuksista. Nautinto on ikään kuin villi maasto, jossa kokeilulle ja luovuudelle on yhä tilaa, koska emme tiedä etukäteen mikä kaikki on mahdollista.

Olematta dogmaattinen hedonisti voi ajatella ja etsiä nautintoa, myös sen merkitystä. Minulla on kolme näkökulmaa.

1)Nautinto merkkinä. Niin kuin pahoinvointi ja tuska voi olla merkki jostain ja merkki siitä, että on pysähdyttävä, kysyttävä kysymyksiä, myös nautinto voi olla merkki. Jos jossain on nautintoa tai saamme jostain nautintoa, se voi olla merkki siitä, että käsityskykymme ei ole herkkyytemme tasolla. En tarkoita, että meidän on ainakaan pelkästään lääketieteellisestä syystä pohdittava, miksi nautimme kahvista. Tarkoitan, että nautinto avaa meille ikkunan nähdä uusia elämisen mahdollisuuksia. Kevään herääminen eli seksuaalisuuden herääminen kuvataan usein sekavuutta aiheuttavana. Mutta se avaa nuorelle aivan uudenlaisen kosketuspinnan maailmaan. Hän näkee, että ihmisten kanssa voi tehdä muitakin asioita kuin mitä hän on siihen saakka tehnyt.

2) Nautinto tarkoituksena. Tämä voi olla mielenkiintoinen näkökulma elämän tarkoituksen pohtijoille. Elämän tarkoitus ei välttämättä ole kansalaisvelvollisuuden toteuttaminen (kuoleminen sodassa, lasten tekeminen ja kasvattaminen). Sen voi ajatella olevan se, että elää ja nauttii elämästä (myös kansalaisvelvollisuuksia toteuttaessa).

3)Nautinto moraalina. Hedonistinen oppi on ajatus hyvästä, myös moraalisesta hyvästä. Hyväksymättä tätä ajatusta nautinnolla voi olla moraalinen sisältö. Sen ei tarvitse olla pelkästään egoistinen nautinnon haku. Moraalinen imperatiivi voi olla: ”Tuota nautintoa.” Tämän käskyn toteuttaminen ei välttämättä merkitse, että tuottaisin sitä vain itselleni.   

Voimme ajatella, että filosofian yksi funktio on tehdä diagnoosia kulttuurista. Kulttuurin köyhyys saattaa näyttäytyä nautintojen vähäisyytenä ja mitätöivänä asenteena. Meillä on tieteellisen asenne. Joku nauttii juoksemisesta. Selitämme sen elimistössä erittyvillä endorfiineilla. Se on varmasti hyvä selitys, mutta selitys melkein mitätöi nautinnon eikä missään tapauksessa tavoita merkitystä, joka juoksemisella on nauttijalle.

Emme voi halveksia nautintoa. Sillä on ollut tärkeämpi osa ihmiskunnan historiassa kuin ajattelemme. Wolfgang Schivelbusch (1941-2023) julkaisi teoksen Nautintoaineiden kulttuurihistoria. Se  kertoo muun muassa siitä, että uusi maailma löydettiin (ja uusi aika alkoi), koska eurooppalaiset etsivät merireittejä mausteiden äärelle.

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Hyvän ja pahan tuolla puolen

”Mitä tehdään rakkaudesta tapahtuu aina hyvän ja pahan tuolla puolen”, kirjoitti F. Nietzsche, aivan liian läheinen Friedrich. Jonkun liiallinen läheisyys merkitsee usein, ettei voi puhua hänestä. Tässä tapauksessa seuraus on myös se, etten voi seurata häntä. En voi seurata ihmistä, joka on aina mukana.

Sattui tapaus, joka vahvisti siteeramani lauseen merkityksen. Yhdessä ystävän kanssa keksimme, että ”puhumme paljon paskaa”. Oivallukseen sisältyi sanaton yhteisymmärrys tämän ”paskanpuhumisen” nautinnollisuudesta. Mukana oli myös tunto asian täydellisestä viattomuudesta – siitä että teemme sen hyvän ja pahan tuolla puolen.

Filosofiakahvila vierailee myös Suomessa:

Tampere 9.kesäkuuta klo 18.00. Paikka: (Kulttuuriosuuskunta Trelmu ) O'Hara's Freehouse, Hämeenpuisto 17


Viitasaari 15.kesäkuuta klo 18.00. Paikka: CAFE HETKI, Keskitie 3 (Huom. Paikka muuttunut eli eri kuin aikaisemmissa ilmoituksissa) 

Helsinki 22.kesäkuuta klo 14.00. Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila 

Norppa pieraisi

Minulla oli tänä keväänä, maaliskuussa, kunnia saada erikoinen vieras filosofiakahvilaan Fuengirolassa. Vierailijaa en voi nimittää oppilaaksi, koska hän oli opettajani, todellinen opettajani, Kai Kallas. Hän tietysti kertoi minusta asioita, ehkä tosiasioitakin.

Olin päässyt puhumasta siitä, voiko filosofiaa opettaa. Sitten hän istui Sofia-opiston aulassa. En ensin nähnyt. Kaikessa kiireessä. Tunsin tutun, vaikutusvaltaisen äänen: ”Pasi Färm.” Kohta tunsin itseni tyhmäksi. Mitä olin päästänyt suustani monena päivänä, koko viikon ajan? Olin epäillyt, voiko filosofiaa opettaa. Sitä voi – jos ei muuten, niin esimerkin avulla. Hän seisoi edessäni taas, kaiken vaivansa ja tuskansa kanssa ja oli esimerkki. Muistin kuka Kai oli ollut minulle: joku joka antanut vapauden eikä ollut päästänyt helpolla.

Vaikeaa nuoruutta en jaksanut muistella; se oli ihan liikaa epäkiinnostavia välähdyksiä päässä. Mutta näin ja koin osan siitä mikä minut oli tehnyt, mikä antanut minulle voimia ja aineksia koota jotain itsestäni, omista raunioistani – sillä on sanottava, että jo lapsena olin vain murtunut muuri...

Meillä oli filosofiakahvilassa aiheena nautinto. Osallistujat keksivät monia nautinnon aiheita, paikkoja ja hetkiä: tietysti aitoon suomalaiseen tyyliin alettiin puhua rannoista, istumisesta ilta-auringossa järven rannalla tai laiturilla. Kaikki tunnistivat eteen maalautuneen maiseman, pehmenivät. Joku antoi tälle nautinnolle nimen sininen hetki.

Opettajani, joka oli ja on hyvä tarinankertoja, kertoi oman versionsa. Kai oli vaimonsa ja tyttärensä kanssa mökillä. Naiset menivät levolle, ja hän asettui istumaan rantakivelle. Vedestä kuului molsketta, ja hän ihmetteli, oliko se hauki tai joku muu iso kala. Vedestä ilmestyi utelias norpan pää. 

Tarinankertoja näytti miten norppa ui kohti rantaa, hänen luokseen. Norppa kiipesi viereiselle kivelle, kaveriksi aurinkoa ottamaan. Kuuntelijat olivat tässä vaiheessa lumoissaan, kukaan ei välittänyt oliko tarina totta. Sitten norppa pieraisi. ”Ja kuulkaa se oli kauhea haju”, hän kertoi.

Siinä tarinassa oli kaikki, elämä oli siinä. Kahden olennon kohtaaminen, maisema ja valo, elämä – ja hajukin mukana. Myöhemmin ajattelin, että tarina norpasta oli kuin Don Quijote: parodia, mutta jotakin joka kasvaa parodian ohi ja yli, on samalla ylistyslaulu.

Elän naurussa, elän naurusta. Luultavasti siksi, että näen rauniot. Silloin pentuna kuuntelin Pink Floydia. Kuvittelen, että kaikki kuuntelivat, lauloivat: ”We don´t need no education.” Laulussa lauletaan: “All in all you're just another brick in the wall.” Ajattelin silloin, ajattelen tänään: “Not the brick, but the break, the crack.” Tämän ajatuksen synnyssä, sen kestämisessä, on ollut tärkeä tämä opettaja, joka antoi vapauden olla mikä on. Näin haluan kiittää ja osoittaa kunniaa: kauniisti ja norpan pierun säestämänä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Nautintoon oppiminen

Miten voisimme oppia nauttimaan enemmän? Tämä kysymys voi olla monella tavalla merkityksellinen meidän aikanamme. Vuosisatojen ajan nautinto oli epäilyttävää, sitä yritettiin välttää. Nautinto menetti arvonsa. Se ei myöskään ollut moraalisen pohdinnan kohteena, sillä huomio kiinnittyi haluun, enemmän tai vähemmän salaiseen haluun, jonka viettelyitä yritettiin välttää ja siksi ihminen yritti selvittää, tuntea, mikä on hänen halunsa luonne. Nautinto menetti siis arvonsa ja merkityksensä myös moraalisessa ajattelussa ja eettisissä käytännöissä.

Nautinto on monenlaisten liikehdintöjen – avantgardististen liikkeiden, beat-sukupolven ja hippien – myötä tullut takaisin; se on yritetty nostaa uudestaan esiin. Tässä näkevät tietysti jotkut suuren vaaran, ja tänäkin päivänä monet moralistit pitävät aikamme sairautena nautintoon pyrkimistä, hedonismia. Kysymys, miten voisimme oppia nauttimaan enemmän, ei välttämättä ole silti pyrkimystä restauroida hedonistista moraalia tai se ei välttämättä liity aikamme kulutussuuntautuneeseen, nautintokeskeiseen elämäntapaan. Ajattelen, että se voisi olla vapaampi yritys kysyä uudestaan kysymys nautinnosta ja elämäntavastamme.

Kysymys nautinnosta voisi olla näkökulma siihen, mistä jotkut esimerkiksi ranskalaiset filosofit käyttävät nimitystä jokapäiväisen filosofia (quotidien, the everyday). Tämä jokapäiväisyys on varmasti ymmärretty eri tapauksissa eri tavalla. Jossakin mielessä on nähtävissä, että kyseessä on vastaavanlainen operaatio kuin teologiassa 1900-luvun alussa, kun alettiin puhua ”pyhyyden tien” jokapäiväisyydestä: kristityn ei tarvitse olla luostarissa, hän voi tehdä pyhyyden tien tavanomaisissa olosuhteissa, jokapäiväisessä elämässä. Samalla tavalla ollaan alettu ajatella, että filosofisuuden ei tarvitse ilmetä poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Tietenkin jokapäiväisyys on merkinnyt myös filosofisten ongelmien ja teemojen tuomista arkipäivään, tutkittaviksi ja käsiteltäviksi jokapäiväisen elämän kautta. Kolmas ulottuvuus on halussa siirtyä filosofian ikuisuusongelmista lähemmäksi ihmisten ”oikeaa elämää”.

Miten tahansa jokapäiväisyys on ymmärretty filosofiassa, tämä uusi muoti – joka on ja jonka täytyy olla enemmän kuin muoti – mahdollistaa toisaalta jokapäiväisen sfäärin arvostamisen ja myös uudenlaisen jokapäiväisen elämän problematisoinnin. Kysymys nautinnosta, nautinnon lisäämisestä, nauttimaan oppimisesta, voisi olla esimerkki filosofian tuomisesta jokapäiväiseen elämään. Nautinto on jotain jota teemme joka päivä, jokapäiväisessä elämässämme töissä, kotona, kahviloissa, rannalla, kävelyretkellä jne.

On mahdollista antaa jonkinlainen, luonnosmainen vastaus kysymykseen, miten voisimme oppia nauttimaan enemmän. Voidaan sanoa, että nauttiminen tietoisesti, tietoisemmin, voi lisätä nautintoa. Juomme kahvin ajatellen muuta, emme muista nauttia. Emme tee asioita tietoisesti ja siksi osaamme nauttia niin vähän. Montaigne, jota tuskin voi leimata hedonistiksi, puhui siitä, miten monille nautinto on katoavaa, haihtuvaa ja hän kehottaa tutkimaan sitä, maistelemaan sitä, kiittämään niitä jotka suovat nautintoa. Hän siis kultivoi hereilläoloa, tietoisuutta, jotta voisi tehdä nautinnosta intensiivisemmän.

Tämä luonnosmainen vastaus voi olla kahdella tavalla merkityksellinen. Toisaalta se voi antaa meille opastusta siihen, mitä meidän on tehtävä oppiaksemme nauttimaan enemmän: osaamme sanoa mihin suuntaan meidän on kehitettävä harjoitteluamme. Tämä luonnosmainen vastaus voi olla merkityksellinen myös jokapäiväisyyden filosofian näkökulmasta; me voimme kiinnittää huomiota tekemisen ja toiminnan keskinkertaisuuteen, tiedostamattomuuteen. Voimme siis problematisoida  jotain jokapäiväisessä elämässämme ja sitä kautta avata uusia mahdollisuuksia.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2015

Rumi (Yalal ad-Din Muhammad Balji, 1207-1273)  

“Myy nokkeluutesi ja osta hämmästys.” (RUMI)

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2015

1.Keskustelu, tie ja eksyminen

2.Hallitsijat ja hallitut

3.Tieto, vapaus ja orjuus

4.Avoimuus ja kielteisyys

5.Itsenäisyys

6.Voiko filosofiaa opettaa?

7.Särö ja räsähdys: nykyisyyden ajatteleminen

8.Kuka suostuu ajattelemaan?

9.Ylimielisyyden lajit

10.Nautintoon oppiminen

11.Moninaisuus ja rakkaus

12.Yllätys, minuus ja teot

13.Suunnistautuminen ilman ohjelmaa

14.Vivahteet

15.Tyhjyys mahdollisuutena 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Nautinto näkökulmana

(Rafael: Epikuros, yksityiskohta freskosta Ateenan koulu)

En yritä rakentaa hedonistista oppia. Kysyn, missä määrin nautinto voisi olla näkökulma. Nautinto voi olla jotain, joka johtaa etsimään ja keksimään asioita.

Nautinnon käsite ei ollut täysin vieras filosofialle varsinkaan antiikissa. Epikurokselle nautinto oli monien tulkintojen mukaan ennen kaikkea kivun ja tuskan puutetta, helpotusta, jotain varsin  pehmeää, neutraalia tai triviaalia. Puutarhasta ja ystävyydestä sekä yksinkertaisesta elämästä pitänyt filosofi pyrki välttämään fyysistä kipua, väsymystä ja häiriöitä.

Antiikista ainakin ajateltiin nautintoa ja pidettiin sitä tärkeänä. Nykyisin korostetaan halun merkitystä. Vielä vähän aikaa sitten kuppataudin aikaan holtittomuus samastettiin sairauteen, ja nautinnon nähtiin johtavan koko yhteiskuntajärjestyksen romahtamiseen. Vakiintuneiden moraaliluokitusten mukaan nautinto vie kärsimykseen.

Kreikassa ja Roomassa viisaiden sekä lääkäreiden huoli tuntui usein olevan, että nautinto on niin hetkellistä. He etsivät keinoja nautinnon pysyvyyteen ja määrittelivät katoavan nautinnon epäaidoksi ja todellisen nautinnon pysyväksi.

Etiikka on vapauden ajateltua käyttöä, harkintaa ja tutkintaa; se tutkii sitä mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Jos etiikan määrittelee näin, hyöty on siinä, että asetamme kysymyksen, johon ei voi vastata teorian avulla. Elämää ei tee elämisen arvoiseksi abstraktio, vaan tietyllä tavalla eletty elämä. Meidän täytyy kysyä jatkokysymys: Miten elää? Näin elämästä tulee ajattelun lähtökohta ja toimintakenttä. Tästä näkökulmasta katsottuna olisi mieletöntä väittää, että nautinto olisi epäeettistä, jotakin tuomittavaa. Nautinto tekee monta kertaa elämän elämisen arvoiseksi ja ongelma on pikemminkin se, miten voisimme lisätä nautintoa, luoda nautintoja, moninkertaistaa ne.

Jos itseään ei halua naulata identiteettiin, vaan antaa itselleen vapauden elää identiteetin lain ulkopuolella, se sisältää asenteen myös toista kohtaan. Nautinnollinen – eroottinen tai filosofinen - suhde toiseen ei merkitse sitä, että määrittelisi toisen. Ei ole syytä vahvistaa toisen identiteettiä eikä etsiä yhteistä identiteettiä.

Ja eikö nautintokin voisi olla näkökulma? Eikö olisi hyvä, että nautinnosta voisi tehdä näkökulman maailmaan? Jos maailmaa katsoo kärsimyksen näkökulmasta, se tyhjentää kaiken arvoista ja merkityksistä; se johtaa vääränlaiseen, hedelmättömään nihilismiin. Nautinto on luovuutta ja mahdollisuutta luovuuteen.

En tiedä, mitä kaikkea merkitsee ajatella nautinnosta käsin ja katsoa nautinnon läpi. Ainakin sen kautta arvioi ruumista ja ruumiillisuutta toisin. Sen kautta arvioi ruumiillisuutta toisin ja sen kautta elää ruumiillisemmin. Nautinnon kautta ajatteleminen mahdollistaa sen, että kysymyksen voi asettaa positiivisesti ja elämään suhtautuu aktiivisesti. Monesti suru lamaannuttaa eikä synkkyys synnytä mitään. Se pysäyttää. Sinulla ei ole enää voimia tehdä vastarintaa eli et osallistu kaikkeen tapahtuvaan, et muuta tilannetta.

Nautinto voi olla – parhaimmillaan – tapa olla maailmassa ja vielä enemmän: tapa palata maailmaan, sen konkretiaan, yhteyteen maan kanssa. Kerran tarjosin Suomeen joutuneelle kuubalaiselle cordobalaista vino finoa. Hänen nautinnollaan ei tuntunut olevan rajoja. ”Tässä maistuu aurinko”, hän sanoi onnellisena niin kuin  vain voi olla ihminen, joka on taas yhteydessä maahan ja aurinkoon, elämän lähteisiin.

(Filosofiakahvila tiistaisin Fuengirolassa tulee olemaan tästä lähtien klo11.00-12.30. Tänään 5.2 vielä alkaen 11.30. Helmikuun viimeisellä viikolla, kun 28.2. on pyhä, Torre del Marissa 27.2. ja Fuengirolassa 26.2. aiheena tulee olemaan "käveleminen ja ajattelu")