Ajattelijan varjo

Diderot

Narri on kuninkaan varjo. Mutta kuka tai mikä on ajattelijan varjo? Emme löydä sitä seuraamalla ajattelijaa ja hänen  liikkeitään. Pelkkä katse ei tuo esiin varjoa. Tällaisten kysymysten - monesti huonojen tai turhien - kautta tulee esiin metodologinen ongelma. En ratkaise tässä ongelmaa. Esitän vain arvauksen. Arvaukseni on, että on yksi teksti, jonka kautta voisimme lähestyä ajattelijan varjoa tai ainakin testata, onko kysymys hyvä tai pitäisikö se muotoilla uudestaan.

Teksti, joka saattaisi olla hedelmällinen, on Denis Diderot´n Rameaun veljenpoika. Kirja on lukemisen arvoinen ja sitä voisi tutkailla muutenkin. Ideani on, että sen avulla voisi luoda näkökulman kysymykseen ajattelijan varjosta. Kirja dramatisoi ajattelijan ja hänen narrimaisen varjonsa suhteen. 

Oppineet tietävät, että Rameaun veljenpojassa on läsnä filosofian historian varjoihin jäänyt hahmo: Diogenes Sinopelainen. Nimi mainitaan teoksessa laskujeni mukaan kaksi kertaa. Se on silti yhdellä ja toisella tavalla koko ajan läsnä oudon, hävyttömän, lurjusmaisen ja jalon Rameaun veljenpojan hahmossa. Teoksen lopussa Diogenestä puolustaa erityisesti Minä (Diderot). Rameaun veljenpoika on hyvin epäileväinen.

Kirja on dialogi kahden ihmisen välillä. Toinen on Minä (filosofi, enemmän tai vähemmän Diderot itse) ja toinen on Hän (Rameaun veljenpoika, ilveilevä antifilosofi). On suhteellisen helppo nähdä, että Diderot luo ilkeän ironista valaistusta myös omaan hahmoonsa ja samalla koko filosofien laumaan.

Rameaun veljenpojan suorat puheet ja ilveily ovat provokaatiota, jotka muodostavat haasteen ajattelulle. Ne ovat filosofian pilkkaa ja siksi erityisellä tavalla filosofisia. Kun Minä (Diderot) sanoo jotain, jossa on sekä logiikkaa ja filosofista asennetta, Hän vastaa:

"En käsitä juuri mitään siitä mitä siinä minulle puhelette. Nähtävästi se on filosofíaa; ja sanonpa teille etukäteen, että semmoiseen en sekaannu."

Tiedän, että olisi kohtalaisen helppoa ryhtyä akateemiseksi ja oppineeksi. Olisi helppoa puhua Rameaun veljenpojan syntyhistorian kontekstista, kyynikkokoulukunnan vaikutuksista Ranskan valistukseen, Diogeneksen roolista Diderot´n ajattelussa ja elämässä jne. Asetan itselleni tämän teoreettisen kysymyksen kautta kuitenkin aivan toisenlaisen tehtävän. Kyse ei ole enää metodologisesta ongelmasta. Tehtävänä on valinta. 

Jos haluaa lähestyä kysymystä ajattelijan varjosta ja epäilee, että varjo on läsnä Rameaun veljenpojassa ja hänen hävyttömyydessään, se vaatii muutakin kuin kommentointia: täytyy asettua varjon eteen. On katsottava eteenpäin ja siedettävä edessään ajattelun raja, sen takana oleva ulkopuoli. On ehkä jopa omaksuttava jotain tuosta ajattelijan varjosta, ruumiillistettava itsessään jotain sen laadusta. Ehkä silloin filosofoiminen ei ole enää kommentointia, vaan toimintaa...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Toivosta

Ehkä toivo tulee olemaan hellittämättömyyttä, vastarintaa. María Zambrano kysyi José Ángel Valentelta, onko vaivan arvoista jatkaa kirjoittamista tämän maailman edessä. Valente vastasi: ”Se on vaan niin, että uskon feenikslintuun.”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kaksi johtotähteä

(Canguilhem)

En tiedä vielä, mitkä lopulta ovat  ensi syksyn ja ensi vuoden kevätkauden aiheet filosofiakahvilassa. En tiedä edes, voidaanko filosofiakahvilaa pitää. Mutta minulla on jo kaksi johtotähteä tai ohjenuoraa, joiden toivon ja uskon suuntaavan minua. En tiedä, pääsenkö maaliin tai osunko tauluun, mutta minulla on suunta.

Ensimmäinen johtotähteni on Friedrich Nietzschen (1844-1900) Iloisen tieteen fragmentti 328, jolla on vaarallisen tuntuinen otsikko: Tehdä vahinkoa tyhmyydelle. Nietzsche viittaa saarnaajiin, jotka puhuvat egoismia vastaan. Hän toteaa, että jatkuvat saarnat ovat tehneet vahinkoa egoismille ja ottaneen siltä hyvän omantunnon ja hyväntuulisuuden. Tämä tuhansia vuosia kestänyt puhe on - vaikka Nietzsche ei sitä kohteliaisuuttaan sanokaan - kristillistä ajattelua, jonka perusidea on tämä: "Egoismisi on onnettomuutesi."

Nietzsche vertaa tätä saarnaa aikaisempaan, Kreikassa Sokrateen myötä käynnistyneeseen saarnaan. Sen sisältö on ollut tämä: "Teidän ajattelemattomuutenne ja tyhmyytenne, eläminen normin mukaan, teidän alistuminen naapurienne mielipiteisiin on syy miksi te hyvin harvoin saavutatte onnellisuutta, kun me ajattelijat olemme - nimenomaan ajattelijoina - onnellisempia."

Nietzsche ei varsinaisesti ota kantaa, oliko filosofien saarnan perusteet paremmat kuin egoismin vastaisten puheet, mutta hän toteaa, että ne kuitenkin ottivat tyhmyydeltä pois hyvän omantunnon, tekivät vahinkoa tyhmyydelle.

Tämä fragmentti on johtotähteni, koska en ole keksinyt vielä parempaa syytä jatkaa, filosofoida huomennakin. Ehkä kyse on vain unelmasta ja liioittelusta, mutta pelkkä ajatus siitä, että voi vahingoittaa tyhmyyttä, auttaa jatkamaan.

Toinen johtotähteni on ajatus ja asenne, jonka George Canguilhem (1904-1995) ilmaisi luennossaan Aivot ja ajattelu (1980). Canguilhem kommentoi varsin teknisiä, aivotutkimukseen liittyviä asioita ja puhui unelmasta paikantaa erilaiset inhimilliset toiminnot aivojen eri osiin. Tähän unelmaan liittyy halu voida ennakoida ja korjata erilaiset häiriöt ja poikkeamat. Ne halutaan korjata tiettyjen parametrien mukaan, ja nämä parametrit sovitaan ja säädetään sen mukaan, miten meidän pitäisi ajatella, tuntea tai toimia. 

Canguilhem toteaa, että filosofinen ajattelu, joka pyrkii ymmärtämään, miten ajattelemme, tavoittelee jotain hyvin erilaista, jopa päinvastaista. Tavoitteena ei ole yllyttää meitä ajattelemaan niin kuin meidän halutaan ajattelevan. Filosofisen pohdiskelun tarkoitus on puolustaa meitä tällaisia julkilausuttaja tai salattuja  pyrkimyksiä vastaan. 

Canguilhemin huomio on johtotähteni, koska se auttaa minut näkemään, että ajattelu on tai se voi olla itsepuolustuslaji. Me tarvitsemme itsepuolustuslajia...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Diogeneksen lyhty

Diogenes, se koira, kulki lyhty kädessään päivän valossa. Häneltä kysyttiin: "Mitä teet?" Hän vastasi: "Etsin ihmistä."

Minä olen sillä tavalla nietzscheläinen, että olen haaveillut enemmän lehmästä. Olen sanonut sen ääneenkin. Lehmä märehtii. Sellainen pitäisi olla kuulijan. Märehtiminen olisi merkki siitä, että tahtoo ajatella. Olen myös sanonut: "Pitää kai tyytyä ihmisiin."

Olin väärässä. En voi vaatia liikoja. En pistä filosofiakahvilan tulevalla kaudella aiheeksi Epikuroksen vaikutusta uuden ajan ajatteluun Saksassa ja Ranskassa (vaikka niin uhkailin pahantahtoisesti). Todennäköisemmin puhun sellaisista aiheista ja kysymyksistä, jotka ovat nousseet esiin filosofiakahvilan istunnoissa ja jotka ovat jääneet hampaan koloon.

Paljon on hampaan kolossa. Se täytyy myöntää. Kerron suunnitelmista myöyhemmin... 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Eelin hulluus

(Hullujen laiva)

Ja Eelin hulluus oli kotoisin ihmisistä, maailmasta joka oli hyörinyt hänen ympärillään.
Hannu Salama - Se tavallinen tarina

Elämme poikkeustilassa ja katastrofissa. Monet sairastuvat, monet kuolevat. Maailman terveysjärjestön syytä, sanoo yksi. Kaikki poliitikot jotka ajattelevat eri tavalla kuin minä ovat pätemättömiä ja rikollisia, tahallaan tapattavat ihmisiä.Vain ne, jotka ymmärtävät ja tietävät saman minkä minä, ovat järkeviä. Dostojevski oli selvästi väärässä; se että voin sanoa naapurin olevan hullu varmistaa sen, että minä olen järjissäni. 

Silti kaiken tämän keskellä olisi syytä pitää pää selkeänä. Pysyä valppaana. Epäillä omaa varmuuttaan omasta järkevyydestään - varsinkin silloin kun uskoo naapurin luokittelemisen varmistavan oman järkevyyden. Muistaa että joskus jonkun hulluus on kotoisin maailmasta. Tietää miksi on tekemässä sitä mitä on tekemässä. Sanoa ääneen, että me maksamme hintaa ylimielisyydestä.  


https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kiitos ja kippis, te oudot

Kiitos kaikille filosofiakahvilaan tänä keväänä osallistuneille. Kiitos ja kippis!

Kahvilaistunnot keskeytyivät äkisti. Filosofoimisen tarkoitus on valmentaa meitä tällaisia tilanteita varten, tehdä meistä kestäviä odottamattoman ja epävarman edessä. Olemmeko onnistuneet? En tiedä. Olin ajatellut moittia ja saarnata ohjelman päättymisen kunniaksi. Nyt ei tee mieli saarnata. Ei yhtään.

Jos mahdollista, filosofiakahvila jatkuu syksyllä. 

Julkaisen kevään ja kesän aikana irrallisia heittoja blogissa. Joskus ne saattavat liittyä tulevan ohjelman valmisteluun. Suurelta osin ne tulevat olemaan vain irrallisia heittoja. Lehtiä joita putoaa puusta, kun ravistelee.

....................

Eristettyjen espanjalaisten hymniksi on tullut laulu Resistiré. Tässä linkki, josta näkee Pedro Almodóvarin elokuvan Átame loppukohtauksen. Tässä laulun laulaa Loles León ja Antonio Banderas.

https://www.youtube.com/watch?v=ZfHsnRfWAZU

Kehittäkää oikeutettua outouttanne. - René Char

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Hämmennys ja epävarmuus VI: Jälkipuhe eli Turvallisuus

Tri Jenner rokottaa

Espanjassa vallitsee Estado de alarma (hätätila). Tästä syystä filosofiakahvila on toistaiseksi peruttu. Toivottavasti voimme jatkaa ainakin syksyllä. Julkaisen kahvittelijoiden ja muiden iloksi tai hämmennykseksi sarjan hämmennyksestä ja epävarmuudesta. Tämä on sarjan kuudes ja viimeinen osa, jälkikirjoitus.

Tämä jälkihuomautus olisi voinut olla myös prologi sarjalle, mutta olkoon nyt häntä, loppuun heitetty sivuhuomautus 

Turvallisuutta koskevat tekniikat ja taktiikat olivat jo 1700-luvulla suuren huomion kohteena. Tärkeää oli ottaa huomioon mahdollinen tapahtuma ennen kuin se todella tapahtuu, tulee todelliseksi. Annettiin esimerkiksi sarja määräyksiä, ohjeistuksia ja velvoitteita, joiden tarkoitus oli estää puute tai niukkuus – viljasatojen ja  –varastojen niukkuus. Se on vaara sinänsä, mutta siihen liitettiin myös suuri kapinan vaara. Lisäksi siihen liittyi pitkälle vietyä taloudellista laskelmointia. Hintoja pyrittiin kontrolloimaan. Idea oli se, että viljasta maksettiin mahdollisimman vähän tuottajalle, jotta kaupunkilaiset saivat ostettua sitä mahdollisimman halvalla. Tämän seurauksena taas pidettiin palkat kurissa. Merkantilismia parhaimmillaan.

Toinen esimerkki, myös 1700-luvulta, on  sairaudet, epidemiat ja niiden ympärille kehittyneet strategiat. Isorokko ja rokotusohjelmat, jotka käynnistyivät mittavasti 1800-luvun puolella. Muistutettakoon, että rokotteen isorokkoa vastaan kehitti englantilainen lääkäri Edward Jenner 1700-luvun lopussa. (Hän kehitti sen, kun huomasi, että maalaisten kansanperinne tai taikausko näytti toimivan...)

Sairauksien estämiseen ja kontrolloimiseen liittyi myös uudenlainen kaupunkisuunnittelu. Kaupunkia koskeva pohdiskelu oli aktiivista ja mielenkiintoista jo 1600-luvulla, mutta silloin keskustelu oli paljon enemmän juridishallinnollinen kuin väestön liikkeitä ja hygieniaa koskeva. Taloudellinen kehitys edellytti muurien poistamista ja se synnytti uudenlaisen valvonnan, vartioinnin, tarpeen. Sekä yöllä että päivällä pääsi paremmin kaupunkeihin ja se merkitsi, että kaupunkeihin tuli enemmän kiertolaisia, varkaita ja murhamiehiä. Kaupungit kehittyivät ja muuttuivat koko ajan ja tämä nosti esiin samantapaisen kysymyksen kuin kysymys mahdollisesta niukkuudesta: Miten valmistautua tuleviin muutoksiin, tuleviin tapahtumiin, joista ei ollut selvää ja tarkkaa kuvaa?

Ajatus siitä, että yhteiskunta, ihmisyhteisöjen organisoituminen, oli turva, turvallisuutta lisäävä ja siihen tähtäävä, ei ollut 1700-luvulla aivan uusi. Uutta oli konkreettisuus ja kysymysten spesifisyys. Thomas Hobbes, lääkäri ja filosofi, muotoili ajatuksen jo 1600-luvun puolessa välissä. Hän kuvitteli ihmisen luonnontilassa, maailmassa ilman yhteiskuntaa. Hän näki, että sellaisessa tilassa, ilman yhteiskuntaa  ihminen elää jatkuvassa pelossa ja väkivaltaisen kuoleman vaarassa. Hän kirjoitti: ”... ja ihmisen elämä yksinäinen, köyhä, likainen, raaka ja lyhyt.”  Toisaalta Sigmund Freud myöhemmin epäili – tai uskoi – että ihminen on luopunut monista onnellisuuden mahdollisuuksista lisätessään turvallisuutta.

Vaikka voisi samastua Freudin nostalgiaan ja ajattelisimme, että Hobbesin luonnontila on fiktio, me elämme yhä samassa kaavassa, mallissa: haluamme turvallisuutta. Tämä ei tarkoita, ettei olisi tapahtunut muutoksia. Merkantilismista siirryttiin fysiokratiaan ja sitten liberalismiin. Siirtymät eivät merkinneet kuitenkaan tulevan tai mahdollisen tapahtuman katoamista ajattelusta ja suunnittelusta. Epävarmuus saa pelon muodon. Epävarmuutta on työttömyyden pelko tai sairauden pelko. Yhteiskunta järjestää – tavalla tai toisella – turvan, suojan. Samalla kun lisätään turvallisuutta, tehdään yhä parempia järjestelyjä, puhe varoittaa uusista vaaroista. 

Epävarmuudesta tulee psykoosi.

Alleviivaan tässä vaiheessa vain yhtä asiaa: ideaa mahdollisista tapahtumista, potentiaalisista vaaroista. Tämä ajatus on monien yhteiskunnallisten strategioiden ydin, niiden selkäranka. Hallituksen ja hallitun välillä on vakuutussopimus.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila