Sokrates, huono puhuja

 

 Filosofiakahvila25.2./26.2./27.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Sokrateen ironia oli julkeimmillaan hänen puolustautuessa ateenalaisten edessä. Puolustuspuheen alussa hän toteaa syyttäjiensä puhuneen niin hienosti, että melkein vakuuttivat hänet itsensäkin syytteiden oikeellisuudesta. Sokrates sanoo olevansa huono puhuja, joka ei pysty samaan kuin nämä taitavat puhujat. Sanat ovat salaivaisia. Emme kai voi ajatella, että Sokrates oli huono puhuja. Tietyllä tasolla Sokrates oli kuitenkin tosissaan. Hän teki pesäeroa retoorikkoihin.

Sokrateen mukaan hänen vastustajansa ovat deinoi legein, taitavia puhujia. Hän itse puhuu suoraan, ilman taitoa ja koristeita. Taitamattomuuden korostaminen ei merkitse, että hän ei välittäisi siitä, puhuuko hyvin vai huonosti. Platonin Faidroksessa Sokrateen keskustelukumppanut esittävät halveksivia huomioita henkilöstä, joka on puheiden kirjoittaja. Sokrateen varoittaa halveksimisesta. Sillä on väliä, puhuuko hyvin tai huonosti. Ei ole häpeällistä kirjoittaa. Häpeällistä on kirjoittaa huonosti. Tehdessään pesäeroa vastustajiinsa Sokrates puhuu taidokkuudesta ja taitamattomuudesta, mutta liittää taitaviin puhujiin epäsuoruuden ja koristeet, omaan puheeseensa suoruuden.

Sokratesta syytettiin nuorison turmelemisesta ja jumalien pilkasta, sillä hänen väitettiin palvovan joitakin vieraita daimoneja. Tuomareita oli 556. Heistä 281 äänesti Sokratesta vastaan, 275 puolesta. Hänet tuomittiin kuolemaan. Ateenalaiset eivät yleensä mielellään tuomineet kansalaisia, ateenalaisia, kuolemaan ja hänellä olikin mahdollisuus lähteä maanpakoon. Sokrates kieltäytyi ja joi myrkkymaljan.

Sokrateen tuomio oli todiste hänen vihollisilleen. He ajattelivat, että väkijoukkojen tai vastapuolen vakuuttaminen oli oikeutus ja peruste sille, miten jokin asia päätetään; se oli oikeutus julkisen tilan valtaamiselle ja sen omimiselle. Tämä on täsmälleen sama logiikka, jota nykyisin seuraavat poliittiset päättäjät. Filosofian historian kuuluisin tapahtuma luo siis humoristisen valaistuksen nykypäivän politiikkaan.

Mitä Sokrates oli tehnyt? Hän oli kävellyt ympäriinsä ja esittänyt kysymyksiä vastaamatta niihin. Itsekin Sokrates myönsi, että hän ei anna vastauksia, vaan luo vain umpikujia (aporia). Hän sanoi olevansa atopos, kirjaimellisesti ilman toposta, paikkaa: outo, hämmentävä, paikaltaan nyrjäyttävä.

Tätä eivät kaikki aikalaiset hyväksyneet. Mitä hyötyä olisi kaupungille hämmentäjästä, arvojen, tapojen ja vakaumusten kyseenalaistajasta? Meidän päiviimme saakka on Sokrateehen ja muihin filosofeihin suuntautunut sama epäilys. Eivätkö he ole ennen kaikkea negatiivisia ollessaan vastaamatta, esittämästä mitään posiitivista moraalista teesiä?

Sokrateesta on tehty filosofian isä, ainakin jonkinlainen vedenjakaja ja sankari. Kun häntä on sankarillistettu, on korostettu hänen metodiaan, dialektiikkaa (joka alkuperäisesti tarkoitti keskustelua). Harvoin kiinnitetään huomiota siihen, että hän sanoi olevansa huono puhuja. Ehkä huomautusta ei olla otettu tosissaan. Sen voi ottaa tosissaan, kun ajattelee, missä yhteydessä Sokrates puhui. Hän kierteli Ateenan katuja aikana, jolloin Kreikassa oli paljon ammattipuhujia ja heitä arvostettiin. Huono puhuminen oli toisenlaista puhetta, joka halusi heittää erilaisen siemenen – ja varmaankin erilaiseen maaperään.

Platonin Sokrateen puolustuspuhe on Sokrateen puhe oikeudessa, mutta todellisuudessa hän ei puolustaudu. Hän toki sanoo syytöksiä vääriksi ja osoittaa niiden epäjohdonmukaisuuden, mutta hän kieltäytyy muuttumasta. Sokrates sanoo, että hän puhuu totta ja puhuu jatkossakin. Hän tiesi, mikä oli ongelma: se ettei hän sanonut mitä ateenalaiset halusivat kuulla. Eikä häntä puolustautuminen auttaisikaan. Niin kuin Sokrates toteaa: Oli niin tai näin, Sokrates on syyllinen....

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Suloinen markkinointi

 Filosofiakahvila18.2./19.2./20.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Edward Louis Bernays oli välkky. Hän tajusi, että sanalla propaganda on huono maine. Hän keksi toisia nimiä. Sanoin häntä modernin propagandan isäksi, mutta yleisesti häntä pidetään PR:n (public relations) isänä. Voisi tietysti ajatella, ettei poliittisella propagandalla, markkinoinnilla ja PR:llä ole paljon tekemistä keskenään. Bernaysin projektit ovat kuitenkin mielenkiintoinen esimerkki, koska se osoittaa, että ne monesti sekoittuvat.

Vuonna 1929 hän ideoi kampanjan Torches of Freedom (En tiedä miten tämä pitäisi kääntää. Ehkä ”vapauden soihdut”). Sanoma oli, että tupakointi on feminististä. Esimerkki on yksinkertainen. Tässä poliittista vapausliikettä käytettiin tuotteen markkinoinnissa. 1950-luvulla hänet palkkasi United Fruit Company, joka teki yhteistyötä CIA:n kanssa kaataakseen Guatemalan demokraattisesti valitun hallituksen. Tämä on jo vähemmän viaton esimerkki, jos tupakoinnin mainostamista voi pitää viattomana.

PR – tiedotus- ja suhdetoiminta on osa markkinointia. Tarkoitus on kehittää yrityksen ja sen ns. sidosryhmien yhteistoimintaa. Kun PR on sisäistä suhdetoimintaa, sen tavoite on mm. henkilöiden sitouttaminen yritykseen. Tällainen toiminta voi olla ymmärrettävää, hyväksyttävää ja oikeutettua, mutta ihan metodologista syistä sitä pitäisi tutkia vallankäyttönä, ihmisten ohjaamisena.

Ennen kuin jotain asia tutkii, pitäisi tajuta, että se olemassa. Markkinointipuhe tai PR ovat jotain, jonka ehkä tajuamme, mutta emme pysähdy tai havahdu. Se vain on osa tuttua maisemaa. On kuin siinä ei olisi mitään tutkittavaa tai mitään mitä ihmetellä. Saattaa olla vaarallista, että yhdenlaiset puheet ovat tällaisessa asemassa maailmassamme. Se voi johtaa myös siihen, ettemme tiedä, mitä itse teemme, kun puhumme. Levitämme propagandaa kuvitellen tekevämme ison palveluksen, koska informoimme.

Mitä tehdä, jos meitä ohjataan kaikkialta? Miten voisimme sitä vastustaa, jos haluaisimme? Vähän aikaa sitten esteettistä kirurgiaa tekevä klinikka käynnisti laajan tv-kampanjan. Nuoret kauniit naiset olivat käsiraudoissa, pidätettyinä. Teksti sanoi: ”Historia opettaa, että turhamaisuus on ollut melkein rikos.” Rivien välissä oleva, loivasti ironinen viesti oli, ettei se sitä ole enää, tule korjauttamaan nenäsi, se on ruma. Tämä mainos pisti minut ajattelemaan, että sellainen askeesi, itsensä harjoittaminen, joka kehittäisi ihmisessä jotain muuta hyvettä kuin turhamaisuutta, saattaisi säästää ihmisten rahoja.

Meitä ympäröivien viestien maailmassa on silloin tällöin vaikeaa erottaa mainos tiedottamisesta. Kaiken tiedottamisen tarkoitusta on vaikea tietää. Jos minulle mainostetaan jäätelöä, ymmärrän tekijöiden minun haluavan ostaa jäätelöä. Tunnettu suklaamerkki kampanjoi yksinäisyyttä vastaan yhdessä Punaisen Ristin kanssa. Iskulause oli: ”Lempeys yksinäisyyttä vastaan.” Mietin pitkään, mitä minun haluavan tekevän tai ostavan. Ostin kyseistä suklaata. Yksinäisyyden tunne helpotti heti.

Sellainen askeesi, joka saisi minut hyväksymään itseni paremmin, säästäisi minut ehkä kirurgin veitseltä. Harjoitus, joka saisi minut rakastamaan yksinäisyyttä, säästäisi hammaslääkärikustannuksissa. Ajattelun pitäisi valpastua, katsoa mistä kaikkialta meitä ohjaava puhe tulee ja kysyä, mihin meitä viedään...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Propagandan synty

 

Kardinaali Richelieau

Filosofiakahvila11.2./12.2./13.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Propaganda on levitettävää asiaa. Yleensä yritetään vaikuttaa ihmisten käsityksiin, mielipiteisiin. Heidä yritetään saada vihaamaan, rakastamaan tai pelkäämään. Propagandan historia on arvojohtamisen historia.

Olen siteerannut aikaisemminkin Francis Baconin tekstiä Of Sedition and Troubles vuodelta 1619. Siinä hallitsijoiden pelon ja huolen aiheeksi nostetaan se, onko ihmisillä ruokaa ja millaisia mielipiteitä heillä on. Molemmat voivat aiheuttaa kapinointia. Myös muut ajattelijat kiinnittivät huomiota samaan asiaan, vaikka muotoilivat huolensa eri tavoilla. Hallitsijoiden kiinnostuksen aiheeksi tuli kysymys, miten voi vaikuttaa mielipiteisiin ja millaista järkeä pitäisi luoda taloudenhoitoon, jotta ravintoa olisi riittävästi.

1600-luvulla, 30-vuotisen sodan aikana, samaan aikaan kun Eurooppa täyttyi ruumiista ja ekonomisteista, keksittiin käyttää informaatiota ja desinformaatiota sodassa, ts. keksittiin käyttää propagandaa. 

Yksi luoja, propagandan isä, oli Armand de Richelieau, kardinaali Richelieau, ranskalainen valtiomies, joka monien arvioiden mukaan teki Ranskasta 1600-luvun mahtavimman valtakunnan. Hän pisti koko joukon vaikuttamaan mielipiteisiin. Näitä mielipiteiden muokkaajia, niihin vaikuttajia, sanottiin publisisteiksi. He kirjoittvat ja levittivät pamfletteja ja lentolehtisiä. Journalismin pimeää esihistoriaa, voitaisiin sanoa.

Propagandan historiaa voidaan tarkastella välineiden näkökulmasta. Tietenkin lukutaidon yleistyminen, painetut sanomalehdet, radio ja myöhemmin televisio sekä internet ovat tärkeitä muutoksia. Propagandan syntyä ja kehitystä voitaisiin tutkia myös toisesta, vähemmän materiaalisesta kulmasta. Ihmisten manipuloinnilla on kuitenkin – kaikesta huolimatta – suhde ajatteluun ja rationaalisuuteen.

Modernin propagandan isänä voidaan pitää herraa nimeltä Edward Louis Bernays (1891-1995) (Sigmund Freudin siskon Annan poika, syntyjään itävaltalainen, amerikkalaistunut). Hän kirjoitti useita vaikutussvaltaisia teoksia, joissa propagandan tekeminen rationalisoituu, psykologisoituu. Ensimmäinen näistä teoksista oli Crystalizing Public Opinion (1923). Erityisen maineikas on Propaganda (1928).

Yksi tekijän inspiraation lähteistä oli ranskalainen lääkäri, joka oli kiinnostunut myös psykologiasta, sosiologiasta ja antropologiasta: Gustave Le Bon. Hänen teoksena Psychologie des Foules (Joukkopsykologia, 1895) innoitti myös natsi-Saksan kehittäjiä. Adolf Hitler siteeraa tohtoria.

Bernays piti massoja irrationaalisina ja laumavaiston ohjaamina. Tästä lähtökohdasta hän lähtee kehittelemään menetelmiä (psykologisia) heidän arvojensa,  mielipiteidensä ja käyttäytymisen ohjaamiseen, niiden manipulointiin. Minua ei kiinnosta näiden menetelmien tehokkuus, vaan se tosiasia, että psykologia tuli olennaiseksi osaksi niitä. Kiinnostavaa on myös kehittelytyön taustalla oleva maailmankatsomus. Ihmiset ovat massaa, manipuloitavaa massaa. Toiset ovat heidän yläpuolellaan ja heidän kuuluukin ohjata heitä.

Filosofia ei ole koskaan herännyt propagandan olemassaoloon, vaikka sen olisi pitänyt. Filosofia syntyi toisiin vaikuttavan puheen, retoriikan ja sofismin jarruttajana, kritiikkinä.

En ole ehkä kovin kunnianhimoinen enkä ole filosofi, mutta yritän olla olematta publisisti...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Enkeleitä ja ihmisiä

 

Wim Wenders: Berliinin taivaan alla

Filosofiakahvila4.2./5.2./6.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Enkelit ovat kiehtovia. Varsinkin silloin, kun he ovat ihmisiä. Sanomme ihmisiä enkeleiksi, kun he ilmestyvät jostain ja auttavat, pelastavat. Jopa jotkut filosofit ovat enkeleitä. Sana tulee kreikan sanasta angelos, viestintuoja. Joitakin filosofeja kuten Diogenesta kuvattiin tällä sanalla. Diogenes, joka eli tynnyrissä, tuskin vastasi ulkoisesti mielikuvaamme enkelistä, mutta jotkut ajattelivat hänen tuovan jotain viestiä.

Wim Wendersin elokuva Barliinin taivaan alla (Der Himmel über Berlin, 1987) kertoo enkeleistä, jotka seuraavat ihmisten eämää, kuuntelevat heidän ajatuksiaan. Yksi heistä,  Bruno Ganzin näyttelemä enkeli rakastuu trapetsitaiteilijaan (Solveig Dommartin). Berliinin muurin läheisyydessä tapahtuu ihme. Enkelistä tulee ihminen. Hän muuttuu ruumiilliseksi. Hänen jalkansa jättävät jälkiä. Hän tuntee ja aistii kuin ihminen. Mustavalkoinen kuva muuttuu värilliseksi.

En tiedä, mikä elokuvan sanoma on. En usko, että Wenders kysyy, onko parempi olla enkeli vai ihminen. Kokemuksellisesti elokuva herättää ajatuksen, että vaikka ihmisenä olisimme tietämättömiä, kärsisimme merkityksettömyyden tunteesta, meillä ei olisi tehtävää, olemme silti maailmassa, haistamme, maistamme ja näemme värit – ja sellaisena elämä voi olla elämisen arvoista.

Elokuvan ansiosta onnistuin vuosien ajan ajattelemaan kuin Albert Camus. Vaikka elämässä ei ole mieltä, se voi olla elämisen arvoista – ja arvon voi löytää konkreettisesta, aistimuksellisesta todellisuudesta eli en välttämättä tarvitse hienoa ideaa. Olen sittemmin tavannut pari ihmistä, jotka saattavat olla enkeleitä. Hekin tuntuvat nauttivan konkreettisesta maailmasta, mutta heillä tuntuu olevan jokin tehtävä. Ihan kuin he pikkaisen leijailisivat.

Jos ajattelemme, että enkelit yrittävät estää meitä tekemästä itsemurhaa (niin kuin elokuvassa, hiukan huonolla menestyksellä) tai uskomme etymologiaan ja ajattelemme, että heillä on jokin viesti, heidän vaikutuksensa meihin ei ole sanoissa, ainakaan kirjaimellisesti. Enkelit tartuttavat meihin jotain, ehkä he kannustavat meitä tai palauttavat uskon siihen, että elämä voi olla elämisen arvoista. Heidän vaikutuksensa on siis vähän samanlaista kuin koirien, kissojen ja lapsien.

On tuskin sattumaa, että Wendersin elokuvassa toistuu Peter Handken runo Lied vom Kindsein (lapsuuden laulu) . Sen yhdet säkeet sanovat:

Kun lapsi oli lapsi

Hänellä ei ollut mistään mielipidettä

Hänellä ei ollut yhtään tapaa

Kun ajattelen filosofeja ja heidän vaikutustaan, olisi ehkä mielenkiintoista (tosin vaikeaa) tutkia heidän enkelimäistä vaikutustaan. Analysoimme lauseita, yritämme hahmottaa opin tai teorian, mutta joskus heidänkin suurin vaikutus on siinä, että he inspiroivat, puhaltavat meihin hengen…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kohti toiminnan filosofiaa

 

Alain

Filosofiakahvila28.1./29.1./30.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Perinteinen paikka Massai Mara Beach Club ON KIINNI, uusi paikka (kokeilu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

(Otsikko on kunnianosoitus Mihail Bahtinille, josta ei puhuta mitään.)

Alain (oik. Émile-August Chartier, 1868-1951) käyttää kirjoituksessaan Lâches penseurs (Pelkumarimaiset ajattelijat) ilmaisua adorateurs des faits, jonka kirjaimellinen käännös olisi ”tosiasioiden ihailijat” (vaikka en ole varma sanasta tosiasia: ranskan sana on samantapainen kuin espanjan hecho, joka olisi kirjaimellisesti englannin done). Ilkeilevän termin maali ei kuitenkaan ole ihmiset, jotka tarttuvat tosiasioihin eivätkä mielipiteisiin tai uskomuksiin, vaan eräänlaiset fatalistit – jotka tekevät todellisuudesta kohtalon. Tosiasioiden ihailijat Alainin tarkoittamassa mielessä ovat annetun edessä antautujia.  

Alainin oppilas George Canguilhem (1904-1995) tarttui tähän käsitteeseen nuoruuden kirjoituksessaan, koska ajatteli, että ihminen ei vain sopeudu. Ihminen voi ilman tuonpuoleisen maailman postulointia kohota tilanteen yläpuolelle. Hän voi vaikuttaa ympäristöönsä, luoda arvoja, ajatella.

Ajatus ei vain yksinkertaisesti vastaanota tapahtumia. Ihmisen ei ole pakko antautua annetun edessä ja ihmisen kuvaaminen sopeutujana, antautujana, mekanisoi, esineellistää hänet.

Voisimme kuvitella, että tässä otetaan ensimmäiset askeleet kohti toiminnan filosofíaa. Tämä transendentaalisuus ilman transendenssia, ihmisen erityinen vuorovaikutus ympäristön kanssa, arvojen ja etiikan mahdollisuus, syntyy ajattelusta. Ajattelu suhtautuu todellisuuteen, mutta ei vain todeten asiantilaa.

Ajattelun työkalu on käsite. Käsite on ongelman muotoilemista, ja ongelma on tilanteen avaamista, sen tekemistä ei-annetuksi. Maailma ei ole enää vain kivettyneitä asiantiloja; se on mahdollisuuksien maailma. Ihmisessä on – ihmisen pitää rakentaa itselleen – tietynlainen ja jonkinasteinen autonomía.

Tietenkin keskustelu autonomisuudesta on ollut laajaa  ja sen mahdollisuus on kyseenalaistettu monta kertaa ja  monella tavalla. Hahmottelemissamme lähtökohdissa ei kuitenkaan  rakennella kuvaa mistään absoluuttisesta autonomiasta. Omalakisuus merkitsee tässä vain sitä, ettei ihminen ole kokonaan joidenkin itsensä ulkopuolisten voimien määräämä.

Ennen kuin kehitämme pidemmälle toiminnan filosofíaa, joudumme tekemään itsellemme periaatteita, joiden tarkoitus on kunnioittaa näitä lähtökohtia, ensimmäisiä askeleita.

1.Ihmistä ei pidä kuvata niin kuin hän olisi esine tai kone.

2.On yritettävä mahdollisuuksien mukaan kunnioittaa ihmisen autonomisuutta.

3.On yritettävä käyttää kaikessa – ihmisen, ihmisen tilanteen kuvauksessa, käytännössä – mahdollisuuksien logiikkaa.

Ohi näiden hyvien periaatteiden voi todeta jotain, josta ei tietenkään voi pistää Alainia tai Canguilhemia vastuuseen. Ihminen käyttää aina tietoa ja tuottaa tietoa, joka ainakin aika ajoin on hyödyllistä. Voi kuitenkin todeta niin kuin Ralph Ellison, että tieto ei anna energiaa. Kun tiedämme jotain, olemme kiinni annetussa. Siksi tarvitsemme jazzia, rockia ja erityisesti Stravinskia.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ajattelu meditatiivisuutena

 

Frans Hals: Descartes

Filosofiakahvila21.1./22.1./23.1. Huom. Torre del Marin paikka eri 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Perinteinen paikka Massai Mara Beach Club ON KIINNI, uusi paikka (kokeilu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Vaikka en ole erityisen heideggerilainen, totean Martin Heideggerin hengessä, että ajattelu voi olla meditatiivisuutta. Saksalaisajattelija erotti meditatiivisen ajattelun kalkuloivasta, laskevasta, ajattelusta ja totesi, että meditaation harjoittajan vaikuttavan itseensä. Päämäärä ei ole esimerkiksi jokin käsitys käsillä olevasta asiasta, vaan vaikutus subjektissa. Ihminen tavoittaa esimerkiksi mielenrauhan (tai rauhattomuuden).

Puhun  meditaatiosta sanan alkuperäisessä merkityksessä. Sana on latinaa. Roomalaiset filosofit, esimerkiksi stoalaiset, harjoittivat meditaatiota, joka oli yksi itseensä vaikuttamisen tekniikka. Harjoittaja kuvittelee itsensä johonkin tilanteeseen kysyäkseen, testatakseen, miten reagoisi. 

Voisi ajatella, että tällainen ajattelu on pelkkää Heideggerin fantasiointia. Länsimainen filosofía tuntuu tähtäävän varmaan käsitykseen maailmasta, teoriaan, metafyysiseen rakennelmaan, ei vaikutukseen ajattelijassa. On kuitenkin löydettävissä varsin klassisia esimerkkejä, jotka puhuvat muuta.

René Descartes, joka julkaisi 1641 kirjan nimeltä Meditationes de prima philosophia, in qua Dei existentia et animæ immortalitas demonstrantur. Kirjan nimessä oleva sana meditationes, meditaatioita, ei ole turha sana; se on ilmaiseva. Vaikka teos haluaa demonstroida, osoittaa jotain (Jumalan olemassaolon ja sielun kuolemattomuuden), sillä on myös meditatiivinen ulottuvuus: ajattelija vaikuttaa itseensä.

On olemassa tunnettu tekstikatkelma, jossa Ludvig Wittgenstein (kirjoitettu 13.lokakuuta 1931) vertaa filosofia arkkitehtiin. Molemmat tekevät työtä itsensä kanssa. Filosofi vaikuttaa itseensä, muuttaa itseään muuttaen tulkintojaan. Olen  aikaisemmin todennut, että Wittgensteinin Filosofisia tutkimuksia voisi lukea meditaatioina, harjoituksina, jopa sanan stoalaisessa mielessä. Kiinnitin huomiota esimerkiksi siihen, miten usein Wittgenstein kehottaa lukijaansa kuvittelemaan jotain; hän piirtää esiin jonkun tilanteen, näyttämön.

Wittgensteinin ehdottamat ”mediataatiot” vievät meidät outoihin tilanteisiin ja paikkoihin, jossa oudot olennot puhuvat käsittämätöntä kieltä. Hän vie meidät ikään kuin avaruusseikkailuun, jonka jälkeen katsomme omaa toimintaamme, omia tekemisiämme toisin. Wittgenstein esimerkiksi pyytää kuvittelemaan, että muutut kiveksi. Jos muutut kiveksi, tunnetko sitten aistimuksia?

Jos ja kun hyväksymme, että filosofointiin liittyy meditatiivisuus, itseensä vaikuttaminen, voimme kysyä: Kuuntelemmeko tai luemmeko filosofista tekstiä ”oikein”, jos kysymme, millaiseen teoriaan se tähtää? Entä jos kysyisimme, mitä puhuja yrittää itselleen tehdä? Voisimme myös pohtia, miksi hän puhuu ääneen tai on kirjoittanut sanansa paperille. Ehkä hän kutsuu meitä johonkin.

Esimerkiksi voisimme katsoa yllä olevia sanoja tästä näkökulmasta. Ehkä kyseessä ei ole pelkästään oppinut käsitys tai sivistynyt puhe meditatiivuudesta. Samalla kun puhun muille, puhun myös itselleni. Jos ei muuta, muistutan itseäni siitä, että itselleen voi puhua, itseäänkin voi kutsua...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Hyvä elämä

 

otto von verchuer

Filosofiakahvila14.1./15.1./16.1. Huom. Torre del Marin paikka eri 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Perinteinen paikka Massai Mara Beach Club ON KIINNI, uusi paikka (kokeilu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Minulla ei ole reseptiä tai minkäänlaista ohjetta hyvään elämään. Ihan siksikin olen hyödytön, etten tiedä, mitä hyvä elämä on. Epäilen jopa, ettei mitään yleispätevää reseptiä voi antaa, koska ihmiset ovat erilaisia ja heidän pitää saada olla erilaisia. Hyvän elämän resepti kaikille olisi eräänlaista fasismia.

Pidän silti käsitteen olemassaolosta. Se kertoo meille, että vieläkin, ainakin jossakin, ajattelemme, että elämä on muutakin kuin mitä se on biologisella tasolla. Jossakin ja joskus ajattelemme sitä arvioitavissa olevana, mahdollisesti muokattavana. Hyvän elämän käsite sanoo, että joskus elämä on hyvää, joskus jotain muuta. Se sanoo myös, että voimme tavoitella hyvää elämää, ts. muokata sitä, tehdä siitä jotain.

Ilman hyvän elämän ihannetta yritän tuoda esille mekanismeja, jotka estävät meitä ajattelemasta elämää muokattavana. Epäilemättä sosiaalidarwinismi, biologismi ja sosiaalibiologia ovat vaikuttaneet meihin,  muokanneet mielikuvaamme. Biologian avulla löydetään ensin jokin välttämttömyys ja sitten siitä tehdään normi tai tehtävä. Perimätutkija Otmar von Verschuer (1896-1969) kirjoitti vuonna 1943: ”Biologinen perimä on kohtalo: ilmaisemmeko olevamme tämän kohtalon mittaisia, kun näemme biologisen perimän tehtävänä, joka meille on määrätty ja joka meidän täytyy täyttää?” 

Biologinen perimä on kohtalo ja tehtävä. Näissä sanoissa ei puhu pelkkä tiedemies, biologi, vaan natsi-ideologi. Sitaatti on kirjasta, joka käsittelee rotuhygieniaa. (Otmar von Verschuer, innokas kaksostutkija, sai luvan tehdä kokeita Auschwitzissa vuonna 1944. Hän toi mukanaan myöhemmin kuuluisan assistenttinsa, Josef Mengelen. Päinvastoin kuin assistenttinsa Verschuer toimi myöhemminkin tutkijana Saksassa ja oli American Eugenics Society –järjestön jäsen kuolemaansa saakka. Järjestö on nykyisin nimeltään The Society for Biodemography and Social Biology.)

Ongelma ei ole vain elämän käsite, vaan se mitä tästä käsitteestä ja esimerkiksi biologisesta perimästä johdetaan. Biologit kehittävät moraalia. Olen käyttänyt  joskus sellaista esimerkkiä kuin Edward O.Wilson. Hän sanoo, että tieteen ja etiikan yhdistäminen on vallankumous. Eettiset väitteet ja totuudet eivät ole hänelle erillään ihmisen ruumiista tai ihmisluonnosta; hänelle on olemassa ”sisäisiä moraalisia premissejä” (internal moral premises).

Purkamatta näitä naiiveja ja hyväntahtoisia yritelmiä sen enempää totean, että voisimme ottaa tosissaan hyvän elämän käsitteeseen sisältyvän ajatuksen elämästä muokattavana. Meidän ei tarvitsisi ajatella ihmisluontoa eikä olemusta. Voisimme jopa sanoa, että olemus ei ole vain harha; se on ansa. Silloin meillä olisi edes jonkinlainen johtolanka hyvän elämän rakentamiseen. Vastustaisimme määritelmiä, sekä toisten että itsemme antamia.  

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila