Senecalle luonnon tarkasteleminen merkitsi mahdollisuutta henkiseen kasvuun: sen avulla pystyi tajuamaan oman olemassalon, oman itsensä, paikan maailmassa, kokonaisuudessa. Luonnon, kosmoksen katsominen ja tutkiminen oli henkinen harjoitus, jonka avulla ihminen irtaantuu itsestään.
Tässä harjoituksessa tärkeää on se, että ihminen paikantaa itsensä, tajuaa paikkansa, ei oman itsensä ymmärtäminen tai tulkitseminen. Erityisen mielenkiintoista tämä on oman aikamme näkökulmasta, koska itsen kehittämisen kannalta tärkeäksi ajatellaan se, mitä tiedämme ja voimme tietää itsestämme, ei se mitä tiedämme maailmasta. Totuus maailmasta ei ole tässä vain teknisesti relevantti tieto maailman järjestyksestä; se on jotain spirituaalista. Tieto maailmasta muuttaa meitä.
Usein Senecan ja muiden stoalaisten visioon sisältyi huomio oman paikan merkityksettömyydestä tai oman pienuuden tajuaminen. Samalla se teki ihmisestä vapaan, sillä irtaantuminen omasta itsestä merkitsi, että irtaantuu oman itsensä orjuudesta. Oman itsensä orjuus oli alistumista oman itsensä rakentamalle systeemille, joka panee elämään ulkoisten velvollisuuksien ja sisäisen, lakkaamattoman velallisuuden kanssa. Orja on kiireinen: hänellä on loputtomasti velvollisuuksia ja loputon velka itselleen.
Stoalainen ”fysiikan harjoittaminen” ja ajatus oman itsen orjuudesta irtaantumisesta panevat minut ajattelemaan omaan aikaamme ja omaa suhdettamme totuuksiin maailmasta. Voisiko tähtitieteen harrastaminen auttaa ihmistä? Näin jotkut väittävät. Voisiko muunlaiset tiedot ja totuudet maailman luonteesta muuttaa meitä?
Kun tutustumme kosmokseen ja näemme ihmisten maailman eri näkökulmasta, emme ehkä näe vain omaa pienuuttamme, vaan näemme myös meitä ympäröivien asioiden pienuuden, niiden keinotekoisuuden. Silloin toisenlainen näkökulma mahdollistaa siis ei vain asioiden kirkkaamman näkemisen, vaan myös niiden arvon näkemisen.
Keinotekoisuuden, pienuuden ja surkeuden näkeminen voisi kuitenkin olla lamaannuttavaa. Sokrateen totuus, jonka hän jatkuvasti, ilman armoa, viestitti kuulijoilleen, oli tämä: ”Ette huolehdi itsestänne. Laiminlyötte itsenne.” Tällainen totuus voi olla vain ensimmäinen askel; se ei voi muuttua periaatteeksi meissä, meidän vereksi, voimaksi.
Ralph Ellisonin näkymätön mies elää maailmassa, jossa hänet koko ajan määritellään ulkopuolelta. Musta mies Yhdysvalloissa elää sidottuna identiteettiinsä. Identiteetti, johon hänet halutaan sitoa, on tunnettu, valmis, kerta kaikkiaan ja kokonaan määritelty. Tällaisessa maailmassa – jos ihminen haluaa elää omaan elämäänsä, luoda oman itsensä – ihminen kamppailee määritelmiä vastaan ja taistelee saadakseen oikeuden olla erilainen. Kyse on oikeudesta muutokseen, oikeudesta olla olematta sama.
Jos tässä Ellisonin luomassa kuvassa maailmasta on jotain totuudellista, tämä ulkoista maailmaa koskeva totuus voisi muuttaa meitä. Meidän olisi mahdollisesti elettävä niin, että se muuttaa meitä. Silloin tämä totuus paljastaisi meille jotain vapaudestamme ja mahdollisuuksistamme niin kuin se teki romaanin päähenkilölle. Hän sanoo, kaikkien seikkailujen jälkeen: ”The world is a possibility if only you´ll discover it.”
Tieto tai totuus maailmasta voi olla olemisen tapaa luova, spirituaalinen, siis ihmistä muuttava. Mikä tekee siitä spirituaalisen? Mitä spirituaalisuus vaatii? Esittäessäni tämän kysymyksen myönnän, ettei pelkkä tietäminen riitä. Sekä ”kosminen visio” että ihmisten maailmaa koskeva, näkymättömän miehen näkemä, totuus maailmasta koskevat suhteita: pienuutta, suuruutta, sitä mitä pitää vastustaa. Se vaatii, että teemme tästä tiedosta jotain, jonka avulla näemme ”oman paikkamme” suhteiden verkostossa. Se vaatii, että teemme totuudesta osan omaa itseämme, omaa olemassaolon tapaamme. Lopulta kysyn vain tätä: Millaista totuutta tarvitsemme?
maanantai 15. lokakuuta 2012
torstai 4. lokakuuta 2012
Keskusteleminen ja filosofia
On tavanomaista ja ymmärrettävää, että puhutaan filosofian syntyneen keskusteluista. Platon kirjoitti dialogimuotoisia tekstejä. Yksi syy on se, että kirjoitusten sankari on Sokrates, joka eli kierrellen keskustelemassa ihmisten kanssa. Voi siis helposti todeta, että filosofia syntyi keskusteluna, aseettomien ihmisten kohtaamisena. Olemmeko kuitenkaan sanoneet mitään? Tiedämmekö, millaisesta keskustelusta filosofia syntyi?
Espanjan sana discutir, keskustella, tulee latinan sanasta discutere, joka merkitsi särkemistä, hajottamista, ratkaisemista, päättämistä. Sana merkitsee myös espanjankielessä kiistelemistä, vastakkaisen mielipiteen tukemista. Conversar – toinen sana keskustelemiselle – tulee sanasta conversari, elää yhdessä. Kyse ei ole väittelemisestä; tässä ihmiset puhuvat toisilleen. On siis helposti nähtävissä, että on erilaisia keskusteluja, erilaisia keskustelemisen muotoja – tämä ilmenee jo siinäkin, että on useita sanoja. Kun on useita keskustelemista tarkoittavia sanoja, on erilaisia käytäntöjä.
Millaista oli keskustelu, josta filosofia syntyi? Yleensä osataan sanoa, että sokraattinen keskustelu yritti irtisanoutua sofistien tavasta väitellä. Harvemmin todetaan, että samalla asetettiin vastakkain parrhesia ja retoriikka. Parrhesia, vapaa puhe ja totuuden sanominen, nähtiin erilaisena pelinä kuin retoriikka, joka oli toisten vakuuttamista, vakuuttamisen ja vaikuttamisen tekniikkaa. Yksi silminnähtävä ero näiden puhumisen ja sanomisen muotojen välillä oli se, että parrhesia ilmeni usein kysymysten ja vastausten pelinä, ei pitkinä yhtenäisiä puheina niin kuin retoriikka. Sokrates oli kyselijä. Hän kyseli avatakseen keskustelun ja teki lisäkysymyksiä tutkiakseen ihmisten vastauksia.
Filosofinen keskustelu ei ole siis vain joukko puheenvuoroja. Silloinkin kun se muodostuu erilaiseksi kuin sokraattisessa dialogissa, esimerkiksi Diogeneen ja Aleksanteri Suuren keskustelussa, kyse on vakavasta asiasta: jokin pannaan koetukselle, jokin syvä kysymys nostetaan esiin, ihmisten eteen.
Väittelyssä ja kiistelyssä saatetaan puhua vakavista asioista, mutta asiallisuus ja neutraali sävy naamioivat osallistujien halun voittaa. Filosofisessa keskustelussa toista ei pidetä vihollisena; siinä tehdään yhteistyötä, etsitään yhdessä. En silti halua maalata eteemme jotain ideaalista keskustelutilannetta ja täydellistä keskustelemisen tapaa. En usko, että löydämme ratkaisua, jos keskustelemme järkiperäisesti ja riittävän kauan. Tämä ”järkiperäisyys” on filosofisen ajattelun laitettava kyseenalaiseksi. ”Riittävän kauan” saattaisi merkitä tuhatta vuotta.
Ei ole filosofisesti mielenkiintoista tietää, että joku ajattelee niin tai näin. Filosofinen keskustelu ei ole gallup. Tästä syystä filosofia itse asiassa – keskustelevasta luonteesta huolimatta – ei ole halukas kaikkeen keskusteluun. Filosofia haluaa tuoda esiin ongelman, tehdä jostakin asiasta ongelman. On hyvin erilainen asia problematisoida asia kuin esittää mielipide ja asettaa se vastakkain toisten mielipiteiden kanssa.
Otan esimerkin: keskustelun. Esitän kysymyksen, mitä on filosofinen keskustelu. Yleensä filosofisessa keskustelussa ei tuoda yksinkertaisesti esiin, millaisia erilaisia mielipiteitä läsnäolijoilla asiasta on. Ensimmäiseksi etsitään määritelmää filosofiselle keskustelulle. Sitten etsitää puutteita määritelmästä, tehdään täydennyksiä ja korjauksia. Itse nostaisin tällaisessa keskustelussa esiin kysymyksen siitä, onko kysymys muotoiltu oikein ja onko kyse todellisesta ongelmasta.
Jokin filosofian keskustelevuudessa on viehättävää ja puoleensavetävää. Luulen tietäväni kokemuksen perusteella, että tämä jokin on keskustelun heilauttava voima: se heilauttaa ihmiset paikaltaan, omien ennakko-oletusten suojasta, valmiista rooleista, annetuista arvoista. Mitä sokrateet tekevät esittäessään kysymyksiään tai vastatessaan toisten kysymyksiin? He eivät yritä voittaa sotaa; he kamppailevat tehdäkseen toisista filosofeja... Kun sanon näin, olen tietoinen, että herää uusia kysymyksiä. Mikä on filosofi? Kuka on filosofi? Missä on filosofeja?
Joku voi nyt kysyä oikeutetusti, mitä mieltä on filosofisessa keskustelussa, jos se tekee asioista vain vaikeampia, tuo esiin vain ongelmia, ei ratkaisuja. Tämän kysymyksen myötä tulemme olennaisesti eettisten periaatteiden eteen. Filosofia on häirikkö, sillä tyhmyyden ja ajattelemattomuuden ei voi antaa edetä ilman vastusta, ilman mitään esteitä. Filosofia ei näytä toiselle ratkaisua, osoita tietä, koska se antaa toiselle vapauden löytää oma tiensä. Vaarallisinta ei ole epävarmuus, vaan sikamainen varmuus, joka kohottaa teloittajan kirveen. Hedelmällinen keskustelu ei ole sellainen, jossa löydetään Totuus, vaan sellainen, joka muuttaa meidän suhdettamme itseemme, toisiimme, maailmaan.
Espanjan sana discutir, keskustella, tulee latinan sanasta discutere, joka merkitsi särkemistä, hajottamista, ratkaisemista, päättämistä. Sana merkitsee myös espanjankielessä kiistelemistä, vastakkaisen mielipiteen tukemista. Conversar – toinen sana keskustelemiselle – tulee sanasta conversari, elää yhdessä. Kyse ei ole väittelemisestä; tässä ihmiset puhuvat toisilleen. On siis helposti nähtävissä, että on erilaisia keskusteluja, erilaisia keskustelemisen muotoja – tämä ilmenee jo siinäkin, että on useita sanoja. Kun on useita keskustelemista tarkoittavia sanoja, on erilaisia käytäntöjä.
Millaista oli keskustelu, josta filosofia syntyi? Yleensä osataan sanoa, että sokraattinen keskustelu yritti irtisanoutua sofistien tavasta väitellä. Harvemmin todetaan, että samalla asetettiin vastakkain parrhesia ja retoriikka. Parrhesia, vapaa puhe ja totuuden sanominen, nähtiin erilaisena pelinä kuin retoriikka, joka oli toisten vakuuttamista, vakuuttamisen ja vaikuttamisen tekniikkaa. Yksi silminnähtävä ero näiden puhumisen ja sanomisen muotojen välillä oli se, että parrhesia ilmeni usein kysymysten ja vastausten pelinä, ei pitkinä yhtenäisiä puheina niin kuin retoriikka. Sokrates oli kyselijä. Hän kyseli avatakseen keskustelun ja teki lisäkysymyksiä tutkiakseen ihmisten vastauksia.
Filosofinen keskustelu ei ole siis vain joukko puheenvuoroja. Silloinkin kun se muodostuu erilaiseksi kuin sokraattisessa dialogissa, esimerkiksi Diogeneen ja Aleksanteri Suuren keskustelussa, kyse on vakavasta asiasta: jokin pannaan koetukselle, jokin syvä kysymys nostetaan esiin, ihmisten eteen.
Väittelyssä ja kiistelyssä saatetaan puhua vakavista asioista, mutta asiallisuus ja neutraali sävy naamioivat osallistujien halun voittaa. Filosofisessa keskustelussa toista ei pidetä vihollisena; siinä tehdään yhteistyötä, etsitään yhdessä. En silti halua maalata eteemme jotain ideaalista keskustelutilannetta ja täydellistä keskustelemisen tapaa. En usko, että löydämme ratkaisua, jos keskustelemme järkiperäisesti ja riittävän kauan. Tämä ”järkiperäisyys” on filosofisen ajattelun laitettava kyseenalaiseksi. ”Riittävän kauan” saattaisi merkitä tuhatta vuotta.
Ei ole filosofisesti mielenkiintoista tietää, että joku ajattelee niin tai näin. Filosofinen keskustelu ei ole gallup. Tästä syystä filosofia itse asiassa – keskustelevasta luonteesta huolimatta – ei ole halukas kaikkeen keskusteluun. Filosofia haluaa tuoda esiin ongelman, tehdä jostakin asiasta ongelman. On hyvin erilainen asia problematisoida asia kuin esittää mielipide ja asettaa se vastakkain toisten mielipiteiden kanssa.
Otan esimerkin: keskustelun. Esitän kysymyksen, mitä on filosofinen keskustelu. Yleensä filosofisessa keskustelussa ei tuoda yksinkertaisesti esiin, millaisia erilaisia mielipiteitä läsnäolijoilla asiasta on. Ensimmäiseksi etsitään määritelmää filosofiselle keskustelulle. Sitten etsitää puutteita määritelmästä, tehdään täydennyksiä ja korjauksia. Itse nostaisin tällaisessa keskustelussa esiin kysymyksen siitä, onko kysymys muotoiltu oikein ja onko kyse todellisesta ongelmasta.
Jokin filosofian keskustelevuudessa on viehättävää ja puoleensavetävää. Luulen tietäväni kokemuksen perusteella, että tämä jokin on keskustelun heilauttava voima: se heilauttaa ihmiset paikaltaan, omien ennakko-oletusten suojasta, valmiista rooleista, annetuista arvoista. Mitä sokrateet tekevät esittäessään kysymyksiään tai vastatessaan toisten kysymyksiin? He eivät yritä voittaa sotaa; he kamppailevat tehdäkseen toisista filosofeja... Kun sanon näin, olen tietoinen, että herää uusia kysymyksiä. Mikä on filosofi? Kuka on filosofi? Missä on filosofeja?
Joku voi nyt kysyä oikeutetusti, mitä mieltä on filosofisessa keskustelussa, jos se tekee asioista vain vaikeampia, tuo esiin vain ongelmia, ei ratkaisuja. Tämän kysymyksen myötä tulemme olennaisesti eettisten periaatteiden eteen. Filosofia on häirikkö, sillä tyhmyyden ja ajattelemattomuuden ei voi antaa edetä ilman vastusta, ilman mitään esteitä. Filosofia ei näytä toiselle ratkaisua, osoita tietä, koska se antaa toiselle vapauden löytää oma tiensä. Vaarallisinta ei ole epävarmuus, vaan sikamainen varmuus, joka kohottaa teloittajan kirveen. Hedelmällinen keskustelu ei ole sellainen, jossa löydetään Totuus, vaan sellainen, joka muuttaa meidän suhdettamme itseemme, toisiimme, maailmaan.
perjantai 28. syyskuuta 2012
Filosofiakahvila alkaa taas
It's just a ride… And we can change it anytime we want. It's only a choice. No effort, no work, no job, no savings of money. A choice, right now, between fear and love .
Bill Hicks
Filosofiakahvila Fuengirolassa (9.10.-27.11.(ti)) (11.10.-13.12 ei 1.11., ei 6.12. (to))
Hinta: 5 €/kerta Aika: ti klo 12.00-13.30 ja to klo 16.00 – 17.30 Paikka: tiistaisin los Bolichesin kauppahallin kahvila , Alcaldía de Tenencia, torstaisin La Carihuela Chica -ravintola (Rafaelin aukion laidassa) os. Paseo Marítimo 89, Los Boliches, Fuengirola.
Filosofiakahvila Torre del Marissa (10.10.-12.12.) Aika: ke klo 11.00-12.30 Torre del Marin filosofiakahvilan paikka: Mesón Las Niñas, Calle de la Vega, (samalla kadulla kuin länsipäässä oleva Mercadona)
Aiheet filosofiakahviloissa Fuengirolassa ja Torre del Marissa:
1. Keskusteleminen ja filosofia
Millaisia filosofisen keskustelun muotoja on olemassa? Millainen keskusteleminen on hedelmällistä?
2. Totuus maailmasta
Miten totuus maailmasta voi auttaa itsensä kehittämisessä?
3. Itseluottamus eettisenä käsitteenä
Emersonin näkemyksestä itseluottamuksesta hyveenä.
4. Tottelemattomuus
Mistä totteleminen tulee? Mitä on tottelemattomuus? Tottelemattomuuden merkityksestä.
5. Missä on oikeudenmukaisuutta?
Oikeudenmukaisuusteorioista ja oikeudenmukaisuuden käsitteestä. Ekonominen näkökulma oikeudenmukaisuuteen.
6. Kun Diogenes lampun osti
Diogeneen hahmosta, anekdoottien merkityksestä, filosofiasta performanssina.
7. Sattuma
Mitä on sattuma? Sattumasta, välttämättömyydestä, tarkoituksesta.
8. Ylpeys
Ylpeys – synti vai saavutus?
9. Kuuntelemisesta (Torre del Marissa)
Kuuntelemisen taidosta ja kuuntelemisesta harjoituksena
10.Toivo (Torre del Marissa)
Mitä on toivo? Mitä voimme toivoa? Mitä kannattaisi varoa toivomasta?
Filosofiakahvila Fuengirolassa (9.10.-27.11.(ti)) (11.10.-13.12 ei 1.11., ei 6.12. (to))
Hinta: 5 €/kerta Aika: ti klo 12.00-13.30 ja to klo 16.00 – 17.30 Paikka: tiistaisin los Bolichesin kauppahallin kahvila , Alcaldía de Tenencia, torstaisin La Carihuela Chica -ravintola (Rafaelin aukion laidassa) os. Paseo Marítimo 89, Los Boliches, Fuengirola.
Filosofiakahvila Torre del Marissa (10.10.-12.12.) Aika: ke klo 11.00-12.30 Torre del Marin filosofiakahvilan paikka: Mesón Las Niñas, Calle de la Vega, (samalla kadulla kuin länsipäässä oleva Mercadona)
Aiheet filosofiakahviloissa Fuengirolassa ja Torre del Marissa:
1. Keskusteleminen ja filosofia
Millaisia filosofisen keskustelun muotoja on olemassa? Millainen keskusteleminen on hedelmällistä?
2. Totuus maailmasta
Miten totuus maailmasta voi auttaa itsensä kehittämisessä?
3. Itseluottamus eettisenä käsitteenä
Emersonin näkemyksestä itseluottamuksesta hyveenä.
4. Tottelemattomuus
Mistä totteleminen tulee? Mitä on tottelemattomuus? Tottelemattomuuden merkityksestä.
5. Missä on oikeudenmukaisuutta?
Oikeudenmukaisuusteorioista ja oikeudenmukaisuuden käsitteestä. Ekonominen näkökulma oikeudenmukaisuuteen.
6. Kun Diogenes lampun osti
Diogeneen hahmosta, anekdoottien merkityksestä, filosofiasta performanssina.
7. Sattuma
Mitä on sattuma? Sattumasta, välttämättömyydestä, tarkoituksesta.
8. Ylpeys
Ylpeys – synti vai saavutus?
9. Kuuntelemisesta (Torre del Marissa)
Kuuntelemisen taidosta ja kuuntelemisesta harjoituksena
10.Toivo (Torre del Marissa)
Mitä on toivo? Mitä voimme toivoa? Mitä kannattaisi varoa toivomasta?
lauantai 22. syyskuuta 2012
Tie ulos
Nykyisyydessä, keskellä sen kehää, on jokin aina epätodennäköistä – jokin olemassaolon tapa, näkemisen tapa, suhde ihmisten välillä. On keksittävä tuo epätodennäköinen, kuviteltava se ja etsittävä tietä ulos kehästä.
Kieltämättä olen välillä eloton ja sanaton. Pakenen vuorille tutkimaan, ajattelemaan, kirjoittamaan ja sitten lamaannun. Nämä kuolleet viikot ovat silti edellytys uudelle täyteyden tunteelle, uudelleensyntymiselle. Monen kuolleen viikon jälkeen - epätodennäköisten kohtaamisten seurauksena - heräsin ja kirjoitin nämä sanat, jotka ovat jälki, jota tahdon seurata:
Ajatteleminen on irtaantumista meihin kiinnittyneistä ajatuksista.
Kieltämättä olen välillä eloton ja sanaton. Pakenen vuorille tutkimaan, ajattelemaan, kirjoittamaan ja sitten lamaannun. Nämä kuolleet viikot ovat silti edellytys uudelle täyteyden tunteelle, uudelleensyntymiselle. Monen kuolleen viikon jälkeen - epätodennäköisten kohtaamisten seurauksena - heräsin ja kirjoitin nämä sanat, jotka ovat jälki, jota tahdon seurata:
Ajatteleminen on irtaantumista meihin kiinnittyneistä ajatuksista.
perjantai 14. syyskuuta 2012
Kummitus
Joskus on kuin nurkassa olisi kummitus. Siellä se on, ei sano mitään. Tai se mumisee. Siitä ei saa selvää. Jotain se tahtoo. Siltä tuntuu.
Mutta mikä on kummitus? Joku henki, joka on tullut meille antamaan viestin? Kummitus, joka on nurkassa, ei ole ehkä tullut sanomaan mitään. Se odottaa meitä. Se odottaa, mitä meillä olisi sanottavaa. Odottaa, että me kertoisimme, mitä me siltä odotamme. Kummitus on täällä, koska me pidämme siitä kiinni, vedämme sen tänne, emme anna sen mennä.
On niin monta asiaa, niin monta paikkaa, mistä pitää kiinni: menneisyys, ihmiset, kaikenlaiset paikat, monet esineet. Takertua voi melkein mihin tahansa, myös itsessä. Eikä sen tarvitse olla mitään haluttua. Voi takertua tuskaansa, omaan surkeuteensa.
Kummitus ei ole ilmestys. Kummitus nurkassa estää ilmestyksen, siis todellisen, nykyisen maailman avautumisen eteemme.
Nyt se ei ole enää nurkassa, tämä lause, joka on kuin veitsi: Minun on päästettävä irti.
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Mielenkiintoinen
Mielenkiintoinen on mielenkiintoinen termi filosofiassa. Se liukuu epistemologiasta estetiikkaan ja takaisin. Mielenkiintoista on jokin, joka kiinnittää huomiomme ja anoo huomiotamme, panee meidät kysymään. Mielenkiintoista on odottamaton ja uusi; me emme tunne sitä emmekä tiedä mitä ajatella siitä. Siksi se panee meidät ajattelemaan, etsimään, tutkimaan. Tässä mielessä mielenkiintoinen on tieto-opillisesti merkittävää. Kaikki alkaa ihmettelystä, ja mielenkiintoinen panee meidät ihmettelemään.
Estetiikassa, erityisesti taidefilosofiassa, ollaan huomattu, ettei kauneus ole kovin mielenkiintoinen käsite. Kauneus ei ole taiteellinen kriteeri ja on paljon taidetta, joka ei ole kaunista. Sen sijaan mielenkiintoinen on mielenkiintoisempi sana: taideteos yrittää kiinnittää huomiomme, avata jotain, repiä auki otteen, joka pitää meidät tavanomaisessa, totutussa tavata nähdä ja kokea.
Myös filosofiassa tärkeää ei ole välttämättä oikean kuvan synnyttäminen, vaan uutuus, mielenkiintoisuus. Mutta en ole sanonut mitä eivät olisi jo muut – Pauline von Bonsdorff tai Deleuze – sanoneet. Minun on sanottava tämä: mielenkiintoista ajattelua tai taidetta on se mikä sallii meidän liikkua. Mahdollisuus olla olematta aina sama herättää mielenkiinnon. Se on kuin lupaus onnesta.
Estetiikassa, erityisesti taidefilosofiassa, ollaan huomattu, ettei kauneus ole kovin mielenkiintoinen käsite. Kauneus ei ole taiteellinen kriteeri ja on paljon taidetta, joka ei ole kaunista. Sen sijaan mielenkiintoinen on mielenkiintoisempi sana: taideteos yrittää kiinnittää huomiomme, avata jotain, repiä auki otteen, joka pitää meidät tavanomaisessa, totutussa tavata nähdä ja kokea.
Myös filosofiassa tärkeää ei ole välttämättä oikean kuvan synnyttäminen, vaan uutuus, mielenkiintoisuus. Mutta en ole sanonut mitä eivät olisi jo muut – Pauline von Bonsdorff tai Deleuze – sanoneet. Minun on sanottava tämä: mielenkiintoista ajattelua tai taidetta on se mikä sallii meidän liikkua. Mahdollisuus olla olematta aina sama herättää mielenkiinnon. Se on kuin lupaus onnesta.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
