Kielletty hedelmä

 

Jan Brueghels: Paratiisi

Filosofiakahvila 11.3./12.3./13.3.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. Heladeria NEPTUNO, Paseo Maritimo Poniente S/N. Huom! Uusi paikka!   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Alussa heille sanottiin, että he saavat syödä kaikista paratiisin puista paitsi yhdestä, hyvän ja pahan tiedon puusta. En tiedä, kuinka paljon kyseessä oli kielto ja missä määrin ilmoitusluonteinen asia. Ihmiselle sanottiin, että jos hän syö tästä puusta, hänen pitää sen jälkeen kuolemalla kuolevan.

Käärme puhuu Eevalle todeten, ettei hedelmän syöminen johda kuolemaan, vaan siihen, että ihmisestä tulee Jumalan kaltainen; hän tulee avaamaan silmänsä, tuntee hyvän ja pahan. Käärme on oikeassa. Eeva syö hedelmää. Hän ei kuole. Hänen silmänsä avautuvat. Ihminen näkee olevansa alaston. Tieto hyvästä ja pahasta merkitsee sitä, että häpeää alastomuuttaan.

Kaikki taivaalliset ja maalliset vallat ovat myöhemmin korostaneet ihmisen erikoisuutta ja erinomaisuutta kehuen erityisesti sitä, että hän erottaa hyvän ja pahan toisistaan. Siitä ihmistä kuitenkin Genesiksessä rangaistaan. Hänet karkotetaan paratiisista, tästä eteenpäin hän joutuu tekemään töitä elääkseen.

Kun kansa puhuu kielletystä hedelmästä, puheeseen sisältyy ironiaa ellei peräti sarkasmia. Siihen sisältyy ajatus, että hedelmän tekeminen kielletyksi tekee siitä samalla vastustattoman, viettelevän. On kuin ihmiselle olisi sanottu: ”Syö se.” Teologit saattavat kuitenkin olla eri mieltä. Jossain vaiheessa he keksivät perisynnin käsitteen. Perisynnillä on tarkoitettu tätä alkuperäistä tottelemattomuutta.

Vuosisatojen ajan meille on tosiaan opetettu, että pahinta on tottelemattomuus. Niin paljon on opetettu, että herää epäilys. Ehkä hedelmä onkin hyvänmakuinen. Ehkä tottelemattomuus on tärkeintä, mitä voimme oppia.

Baruch Spinozan mukaan hedelmää ei koskaan kielletty. Ihmiselle vain sanottiin, ettei se sovi hänelle. Hyvän ja pahan tiedon puun hedelmä on myrkkyä ihmiselle. En ole varma, mihin Spinoza tähtäsi. Ajatus on kuitenkin mielenkiintoinen. Tästä voisi löytää jopa empiirisiä todisteita...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Totalitarismin tutkimisesta

Hannah Arendt

Filosofiakahvila 4.3./5.3./6.3.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Yksi totalitarismin määritelmä on, että se on järjestelmä, jossa valtion valta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille. Stalinin Neuvostoliittoa, Mussolinin fasismia ja Hitlerin natsi-Saksaa pidetään esimerkkeinä totalitarimista.  Määritelmä on epämääräinen, mutta suuntaa-antava. Yksi totalitarimia tutkinut ajattelija, jonka vaikutus näkyy useissa nykyfilosofeissa, on Hannah Arendt (1906-1974). Hän julkaisi teoksen The Origins of Totalitarism vuonna 1951.

Ihmiset arvaavat, että kun puhutaan totalitarismista, puhutaan äärimmäisestä autoritarismista. Yhtenä totalitaristisen yhteiskunnan piirteenä pidetään sitä, että keinoja oikeutetaan viittaamalla  ihanneyhteiskuntaan, johon tähdätään. Tähän piirteeseen on kiinnittänyt huomiota myös Arendt. Tyrannimaista valtaa määrittää Arendtin mukaan laittomuus, ei-tyrannimaista laillisuus. Totalitaristisen vallankäytön erottaa tavanomaisesta tyranniasta erityinen piirre: terrori. Sana tulee ranskan kielen sanasta terreur, joka juontuu latinan suurta pelkoa merkitsevästä sanasta terror. Terrorilla tarkoitetaan poliittista tukahduttamista ja väkivaltaa, joka yleensä kohdistuu poliittiseen oppositioon. Poliittista opposiota ei ole vain vallassaolevien poliittiset vastustajat, vaan kaikki ihanneyhteiskunnan toteutumisen kannalta ”epäterveelliset” ainekset.

Emme voi pitää totalitarismin yleistä määrielmää riittävänä, koska samantapaisia tavoitteita (vallan ulottaminen kaikkialle) voi olla hyvin erilaisissa yhteiskunnissa kuin Neuvostoliitto tai natsi-Saksa. Äärimmäisestä autoritarismista puhuminen implikoi, että autoritarismia voi olla muissakin yhteiskunnissa; se ei vain ole yhtä äärimmäistä. Silloin herää kysymys, ymmärrämmekö (tai haluammeko edes ymmärtää) mitään, kun hyväksymme jonkin piirteen osaksi potentiaalisesti kaikkien yhteiskuntien piirteeksi, mutta käytämme sitä pejoratiivisesti kuvaamaan yhdenlaisia yhteiskuntia.

Myös terroria, yhteiskunnallista väkivaltaa ja tukahduttamista on käytetty hyvin erilaisissa yhteiskunnissa kuin Neuvostoliitto ja Kolmas Valtakunta (Das Dritte Reich). Tutkiessamme vallankäytön muotoja erilaissa yhteiskunnissa pitäisi kiinnittää ehkä huomiota vallankäytön kanaviin ja mekanismeihin. Esim. Arendt aivan oikein kiinnittää huomiota puolueiden funktioon ns. totalitaristisissa maissa. Tietenkin myös tässä tapauksessa on se vaara, että huomaamme, että puolueilla on samantapaisia funktioita ja strategioita myös sellaisissa maissa, joissa on sallittu enemmän kuin yksi puolue.

Ymmärrettävää ja oikeutettua, että Arendt, hänen sukupolvensa ja hänen jälkeensä tulleet tutkivat valtaa ja sen väärinkäyttöä. Sitä on varmasti tarpeellista (mahdollisesti hyvinkin kiireisesti) tutkia ja vastustaa nykyisinkin. Epäilemättä totalitarismin piirteiksi sanotut asiat kuten autoritarismi ja terrori toimivat indikaattoreina, varoitusmerkkeinä.

Kaikkialle ulottuva valta ei ole aina valtion valtaa (esimerkiksi ainoan hyväksytyn ajatuksen tai ideologian levittämistä). Ilman loistavan tulevaisuuden ja ihanneyhteiskunnan kuvaa silmissä maailmassa syrjäytetään ja hävitetään ihmisiä. Oikeutus on maallisempi kuin Neuvostoliitossa. Jonkun sanotaan uhkaavan olemassaoloa.

Kun tutkimme valtaa, voitaisiin pitää lähtökohtana ajatusta, ettei mikään valta ole välttämätöntä. On ehkä  väistämätöntä ja jopa toivottavaa, että yhteiskunnassa on valtasuhteita. Ei kuitenkaan ole hyvä hyväksyä ajatusta, ettei niitä voi muuttaa. Kun kuninkaiden valta oli keskiajalla absoluuttisempaa, ajateltiin, että se on välttämätöntä...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Sokrates, huono puhuja

 

 Filosofiakahvila25.2./26.2./27.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Sokrateen ironia oli julkeimmillaan hänen puolustautuessa ateenalaisten edessä. Puolustuspuheen alussa hän toteaa syyttäjiensä puhuneen niin hienosti, että melkein vakuuttivat hänet itsensäkin syytteiden oikeellisuudesta. Sokrates sanoo olevansa huono puhuja, joka ei pysty samaan kuin nämä taitavat puhujat. Sanat ovat salaivaisia. Emme kai voi ajatella, että Sokrates oli huono puhuja. Tietyllä tasolla Sokrates oli kuitenkin tosissaan. Hän teki pesäeroa retoorikkoihin.

Sokrateen mukaan hänen vastustajansa ovat deinoi legein, taitavia puhujia. Hän itse puhuu suoraan, ilman taitoa ja koristeita. Taitamattomuuden korostaminen ei merkitse, että hän ei välittäisi siitä, puhuuko hyvin vai huonosti. Platonin Faidroksessa Sokrateen keskustelukumppanut esittävät halveksivia huomioita henkilöstä, joka on puheiden kirjoittaja. Sokrateen varoittaa halveksimisesta. Sillä on väliä, puhuuko hyvin tai huonosti. Ei ole häpeällistä kirjoittaa. Häpeällistä on kirjoittaa huonosti. Tehdessään pesäeroa vastustajiinsa Sokrates puhuu taidokkuudesta ja taitamattomuudesta, mutta liittää taitaviin puhujiin epäsuoruuden ja koristeet, omaan puheeseensa suoruuden.

Sokratesta syytettiin nuorison turmelemisesta ja jumalien pilkasta, sillä hänen väitettiin palvovan joitakin vieraita daimoneja. Tuomareita oli 556. Heistä 281 äänesti Sokratesta vastaan, 275 puolesta. Hänet tuomittiin kuolemaan. Ateenalaiset eivät yleensä mielellään tuomineet kansalaisia, ateenalaisia, kuolemaan ja hänellä olikin mahdollisuus lähteä maanpakoon. Sokrates kieltäytyi ja joi myrkkymaljan.

Sokrateen tuomio oli todiste hänen vihollisilleen. He ajattelivat, että väkijoukkojen tai vastapuolen vakuuttaminen oli oikeutus ja peruste sille, miten jokin asia päätetään; se oli oikeutus julkisen tilan valtaamiselle ja sen omimiselle. Tämä on täsmälleen sama logiikka, jota nykyisin seuraavat poliittiset päättäjät. Filosofian historian kuuluisin tapahtuma luo siis humoristisen valaistuksen nykypäivän politiikkaan.

Mitä Sokrates oli tehnyt? Hän oli kävellyt ympäriinsä ja esittänyt kysymyksiä vastaamatta niihin. Itsekin Sokrates myönsi, että hän ei anna vastauksia, vaan luo vain umpikujia (aporia). Hän sanoi olevansa atopos, kirjaimellisesti ilman toposta, paikkaa: outo, hämmentävä, paikaltaan nyrjäyttävä.

Tätä eivät kaikki aikalaiset hyväksyneet. Mitä hyötyä olisi kaupungille hämmentäjästä, arvojen, tapojen ja vakaumusten kyseenalaistajasta? Meidän päiviimme saakka on Sokrateehen ja muihin filosofeihin suuntautunut sama epäilys. Eivätkö he ole ennen kaikkea negatiivisia ollessaan vastaamatta, esittämästä mitään posiitivista moraalista teesiä?

Sokrateesta on tehty filosofian isä, ainakin jonkinlainen vedenjakaja ja sankari. Kun häntä on sankarillistettu, on korostettu hänen metodiaan, dialektiikkaa (joka alkuperäisesti tarkoitti keskustelua). Harvoin kiinnitetään huomiota siihen, että hän sanoi olevansa huono puhuja. Ehkä huomautusta ei olla otettu tosissaan. Sen voi ottaa tosissaan, kun ajattelee, missä yhteydessä Sokrates puhui. Hän kierteli Ateenan katuja aikana, jolloin Kreikassa oli paljon ammattipuhujia ja heitä arvostettiin. Huono puhuminen oli toisenlaista puhetta, joka halusi heittää erilaisen siemenen – ja varmaankin erilaiseen maaperään.

Platonin Sokrateen puolustuspuhe on Sokrateen puhe oikeudessa, mutta todellisuudessa hän ei puolustaudu. Hän toki sanoo syytöksiä vääriksi ja osoittaa niiden epäjohdonmukaisuuden, mutta hän kieltäytyy muuttumasta. Sokrates sanoo, että hän puhuu totta ja puhuu jatkossakin. Hän tiesi, mikä oli ongelma: se ettei hän sanonut mitä ateenalaiset halusivat kuulla. Eikä häntä puolustautuminen auttaisikaan. Niin kuin Sokrates toteaa: Oli niin tai näin, Sokrates on syyllinen....

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Suloinen markkinointi

 Filosofiakahvila18.2./19.2./20.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Edward Louis Bernays oli välkky. Hän tajusi, että sanalla propaganda on huono maine. Hän keksi toisia nimiä. Sanoin häntä modernin propagandan isäksi, mutta yleisesti häntä pidetään PR:n (public relations) isänä. Voisi tietysti ajatella, ettei poliittisella propagandalla, markkinoinnilla ja PR:llä ole paljon tekemistä keskenään. Bernaysin projektit ovat kuitenkin mielenkiintoinen esimerkki, koska se osoittaa, että ne monesti sekoittuvat.

Vuonna 1929 hän ideoi kampanjan Torches of Freedom (En tiedä miten tämä pitäisi kääntää. Ehkä ”vapauden soihdut”). Sanoma oli, että tupakointi on feminististä. Esimerkki on yksinkertainen. Tässä poliittista vapausliikettä käytettiin tuotteen markkinoinnissa. 1950-luvulla hänet palkkasi United Fruit Company, joka teki yhteistyötä CIA:n kanssa kaataakseen Guatemalan demokraattisesti valitun hallituksen. Tämä on jo vähemmän viaton esimerkki, jos tupakoinnin mainostamista voi pitää viattomana.

PR – tiedotus- ja suhdetoiminta on osa markkinointia. Tarkoitus on kehittää yrityksen ja sen ns. sidosryhmien yhteistoimintaa. Kun PR on sisäistä suhdetoimintaa, sen tavoite on mm. henkilöiden sitouttaminen yritykseen. Tällainen toiminta voi olla ymmärrettävää, hyväksyttävää ja oikeutettua, mutta ihan metodologista syistä sitä pitäisi tutkia vallankäyttönä, ihmisten ohjaamisena.

Ennen kuin jotain asia tutkii, pitäisi tajuta, että se olemassa. Markkinointipuhe tai PR ovat jotain, jonka ehkä tajuamme, mutta emme pysähdy tai havahdu. Se vain on osa tuttua maisemaa. On kuin siinä ei olisi mitään tutkittavaa tai mitään mitä ihmetellä. Saattaa olla vaarallista, että yhdenlaiset puheet ovat tällaisessa asemassa maailmassamme. Se voi johtaa myös siihen, ettemme tiedä, mitä itse teemme, kun puhumme. Levitämme propagandaa kuvitellen tekevämme ison palveluksen, koska informoimme.

Mitä tehdä, jos meitä ohjataan kaikkialta? Miten voisimme sitä vastustaa, jos haluaisimme? Vähän aikaa sitten esteettistä kirurgiaa tekevä klinikka käynnisti laajan tv-kampanjan. Nuoret kauniit naiset olivat käsiraudoissa, pidätettyinä. Teksti sanoi: ”Historia opettaa, että turhamaisuus on ollut melkein rikos.” Rivien välissä oleva, loivasti ironinen viesti oli, ettei se sitä ole enää, tule korjauttamaan nenäsi, se on ruma. Tämä mainos pisti minut ajattelemaan, että sellainen askeesi, itsensä harjoittaminen, joka kehittäisi ihmisessä jotain muuta hyvettä kuin turhamaisuutta, saattaisi säästää ihmisten rahoja.

Meitä ympäröivien viestien maailmassa on silloin tällöin vaikeaa erottaa mainos tiedottamisesta. Kaiken tiedottamisen tarkoitusta on vaikea tietää. Jos minulle mainostetaan jäätelöä, ymmärrän tekijöiden minun haluavan ostaa jäätelöä. Tunnettu suklaamerkki kampanjoi yksinäisyyttä vastaan yhdessä Punaisen Ristin kanssa. Iskulause oli: ”Lempeys yksinäisyyttä vastaan.” Mietin pitkään, mitä minun haluavan tekevän tai ostavan. Ostin kyseistä suklaata. Yksinäisyyden tunne helpotti heti.

Sellainen askeesi, joka saisi minut hyväksymään itseni paremmin, säästäisi minut ehkä kirurgin veitseltä. Harjoitus, joka saisi minut rakastamaan yksinäisyyttä, säästäisi hammaslääkärikustannuksissa. Ajattelun pitäisi valpastua, katsoa mistä kaikkialta meitä ohjaava puhe tulee ja kysyä, mihin meitä viedään...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Propagandan synty

 

Kardinaali Richelieau

Filosofiakahvila11.2./12.2./13.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Propaganda on levitettävää asiaa. Yleensä yritetään vaikuttaa ihmisten käsityksiin, mielipiteisiin. Heidä yritetään saada vihaamaan, rakastamaan tai pelkäämään. Propagandan historia on arvojohtamisen historia.

Olen siteerannut aikaisemminkin Francis Baconin tekstiä Of Sedition and Troubles vuodelta 1619. Siinä hallitsijoiden pelon ja huolen aiheeksi nostetaan se, onko ihmisillä ruokaa ja millaisia mielipiteitä heillä on. Molemmat voivat aiheuttaa kapinointia. Myös muut ajattelijat kiinnittivät huomiota samaan asiaan, vaikka muotoilivat huolensa eri tavoilla. Hallitsijoiden kiinnostuksen aiheeksi tuli kysymys, miten voi vaikuttaa mielipiteisiin ja millaista järkeä pitäisi luoda taloudenhoitoon, jotta ravintoa olisi riittävästi.

1600-luvulla, 30-vuotisen sodan aikana, samaan aikaan kun Eurooppa täyttyi ruumiista ja ekonomisteista, keksittiin käyttää informaatiota ja desinformaatiota sodassa, ts. keksittiin käyttää propagandaa. 

Yksi luoja, propagandan isä, oli Armand de Richelieau, kardinaali Richelieau, ranskalainen valtiomies, joka monien arvioiden mukaan teki Ranskasta 1600-luvun mahtavimman valtakunnan. Hän pisti koko joukon vaikuttamaan mielipiteisiin. Näitä mielipiteiden muokkaajia, niihin vaikuttajia, sanottiin publisisteiksi. He kirjoittvat ja levittivät pamfletteja ja lentolehtisiä. Journalismin pimeää esihistoriaa, voitaisiin sanoa.

Propagandan historiaa voidaan tarkastella välineiden näkökulmasta. Tietenkin lukutaidon yleistyminen, painetut sanomalehdet, radio ja myöhemmin televisio sekä internet ovat tärkeitä muutoksia. Propagandan syntyä ja kehitystä voitaisiin tutkia myös toisesta, vähemmän materiaalisesta kulmasta. Ihmisten manipuloinnilla on kuitenkin – kaikesta huolimatta – suhde ajatteluun ja rationaalisuuteen.

Modernin propagandan isänä voidaan pitää herraa nimeltä Edward Louis Bernays (1891-1995) (Sigmund Freudin siskon Annan poika, syntyjään itävaltalainen, amerikkalaistunut). Hän kirjoitti useita vaikutussvaltaisia teoksia, joissa propagandan tekeminen rationalisoituu, psykologisoituu. Ensimmäinen näistä teoksista oli Crystalizing Public Opinion (1923). Erityisen maineikas on Propaganda (1928).

Yksi tekijän inspiraation lähteistä oli ranskalainen lääkäri, joka oli kiinnostunut myös psykologiasta, sosiologiasta ja antropologiasta: Gustave Le Bon. Hänen teoksena Psychologie des Foules (Joukkopsykologia, 1895) innoitti myös natsi-Saksan kehittäjiä. Adolf Hitler siteeraa tohtoria.

Bernays piti massoja irrationaalisina ja laumavaiston ohjaamina. Tästä lähtökohdasta hän lähtee kehittelemään menetelmiä (psykologisia) heidän arvojensa,  mielipiteidensä ja käyttäytymisen ohjaamiseen, niiden manipulointiin. Minua ei kiinnosta näiden menetelmien tehokkuus, vaan se tosiasia, että psykologia tuli olennaiseksi osaksi niitä. Kiinnostavaa on myös kehittelytyön taustalla oleva maailmankatsomus. Ihmiset ovat massaa, manipuloitavaa massaa. Toiset ovat heidän yläpuolellaan ja heidän kuuluukin ohjata heitä.

Filosofia ei ole koskaan herännyt propagandan olemassaoloon, vaikka sen olisi pitänyt. Filosofia syntyi toisiin vaikuttavan puheen, retoriikan ja sofismin jarruttajana, kritiikkinä.

En ole ehkä kovin kunnianhimoinen enkä ole filosofi, mutta yritän olla olematta publisisti...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Enkeleitä ja ihmisiä

 

Wim Wenders: Berliinin taivaan alla

Filosofiakahvila4.2./5.2./6.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.30. (Huom! Aika muuttuu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Enkelit ovat kiehtovia. Varsinkin silloin, kun he ovat ihmisiä. Sanomme ihmisiä enkeleiksi, kun he ilmestyvät jostain ja auttavat, pelastavat. Jopa jotkut filosofit ovat enkeleitä. Sana tulee kreikan sanasta angelos, viestintuoja. Joitakin filosofeja kuten Diogenesta kuvattiin tällä sanalla. Diogenes, joka eli tynnyrissä, tuskin vastasi ulkoisesti mielikuvaamme enkelistä, mutta jotkut ajattelivat hänen tuovan jotain viestiä.

Wim Wendersin elokuva Barliinin taivaan alla (Der Himmel über Berlin, 1987) kertoo enkeleistä, jotka seuraavat ihmisten eämää, kuuntelevat heidän ajatuksiaan. Yksi heistä,  Bruno Ganzin näyttelemä enkeli rakastuu trapetsitaiteilijaan (Solveig Dommartin). Berliinin muurin läheisyydessä tapahtuu ihme. Enkelistä tulee ihminen. Hän muuttuu ruumiilliseksi. Hänen jalkansa jättävät jälkiä. Hän tuntee ja aistii kuin ihminen. Mustavalkoinen kuva muuttuu värilliseksi.

En tiedä, mikä elokuvan sanoma on. En usko, että Wenders kysyy, onko parempi olla enkeli vai ihminen. Kokemuksellisesti elokuva herättää ajatuksen, että vaikka ihmisenä olisimme tietämättömiä, kärsisimme merkityksettömyyden tunteesta, meillä ei olisi tehtävää, olemme silti maailmassa, haistamme, maistamme ja näemme värit – ja sellaisena elämä voi olla elämisen arvoista.

Elokuvan ansiosta onnistuin vuosien ajan ajattelemaan kuin Albert Camus. Vaikka elämässä ei ole mieltä, se voi olla elämisen arvoista – ja arvon voi löytää konkreettisesta, aistimuksellisesta todellisuudesta eli en välttämättä tarvitse hienoa ideaa. Olen sittemmin tavannut pari ihmistä, jotka saattavat olla enkeleitä. Hekin tuntuvat nauttivan konkreettisesta maailmasta, mutta heillä tuntuu olevan jokin tehtävä. Ihan kuin he pikkaisen leijailisivat.

Jos ajattelemme, että enkelit yrittävät estää meitä tekemästä itsemurhaa (niin kuin elokuvassa, hiukan huonolla menestyksellä) tai uskomme etymologiaan ja ajattelemme, että heillä on jokin viesti, heidän vaikutuksensa meihin ei ole sanoissa, ainakaan kirjaimellisesti. Enkelit tartuttavat meihin jotain, ehkä he kannustavat meitä tai palauttavat uskon siihen, että elämä voi olla elämisen arvoista. Heidän vaikutuksensa on siis vähän samanlaista kuin koirien, kissojen ja lapsien.

On tuskin sattumaa, että Wendersin elokuvassa toistuu Peter Handken runo Lied vom Kindsein (lapsuuden laulu) . Sen yhdet säkeet sanovat:

Kun lapsi oli lapsi

Hänellä ei ollut mistään mielipidettä

Hänellä ei ollut yhtään tapaa

Kun ajattelen filosofeja ja heidän vaikutustaan, olisi ehkä mielenkiintoista (tosin vaikeaa) tutkia heidän enkelimäistä vaikutustaan. Analysoimme lauseita, yritämme hahmottaa opin tai teorian, mutta joskus heidänkin suurin vaikutus on siinä, että he inspiroivat, puhaltavat meihin hengen…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kohti toiminnan filosofiaa

 

Alain

Filosofiakahvila28.1./29.1./30.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa).

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Perinteinen paikka Massai Mara Beach Club ON KIINNI, uusi paikka (kokeilu) Restaurante COLONIA, Paseo Maritimo Poniente, vanhasta paikasta Nerjaan päin, majakan ja Massai Maran välissä, rannan puolella (entinen parkki toimii).   

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

(Otsikko on kunnianosoitus Mihail Bahtinille, josta ei puhuta mitään.)

Alain (oik. Émile-August Chartier, 1868-1951) käyttää kirjoituksessaan Lâches penseurs (Pelkumarimaiset ajattelijat) ilmaisua adorateurs des faits, jonka kirjaimellinen käännös olisi ”tosiasioiden ihailijat” (vaikka en ole varma sanasta tosiasia: ranskan sana on samantapainen kuin espanjan hecho, joka olisi kirjaimellisesti englannin done). Ilkeilevän termin maali ei kuitenkaan ole ihmiset, jotka tarttuvat tosiasioihin eivätkä mielipiteisiin tai uskomuksiin, vaan eräänlaiset fatalistit – jotka tekevät todellisuudesta kohtalon. Tosiasioiden ihailijat Alainin tarkoittamassa mielessä ovat annetun edessä antautujia.  

Alainin oppilas George Canguilhem (1904-1995) tarttui tähän käsitteeseen nuoruuden kirjoituksessaan, koska ajatteli, että ihminen ei vain sopeudu. Ihminen voi ilman tuonpuoleisen maailman postulointia kohota tilanteen yläpuolelle. Hän voi vaikuttaa ympäristöönsä, luoda arvoja, ajatella.

Ajatus ei vain yksinkertaisesti vastaanota tapahtumia. Ihmisen ei ole pakko antautua annetun edessä ja ihmisen kuvaaminen sopeutujana, antautujana, mekanisoi, esineellistää hänet.

Voisimme kuvitella, että tässä otetaan ensimmäiset askeleet kohti toiminnan filosofíaa. Tämä transendentaalisuus ilman transendenssia, ihmisen erityinen vuorovaikutus ympäristön kanssa, arvojen ja etiikan mahdollisuus, syntyy ajattelusta. Ajattelu suhtautuu todellisuuteen, mutta ei vain todeten asiantilaa.

Ajattelun työkalu on käsite. Käsite on ongelman muotoilemista, ja ongelma on tilanteen avaamista, sen tekemistä ei-annetuksi. Maailma ei ole enää vain kivettyneitä asiantiloja; se on mahdollisuuksien maailma. Ihmisessä on – ihmisen pitää rakentaa itselleen – tietynlainen ja jonkinasteinen autonomía.

Tietenkin keskustelu autonomisuudesta on ollut laajaa  ja sen mahdollisuus on kyseenalaistettu monta kertaa ja  monella tavalla. Hahmottelemissamme lähtökohdissa ei kuitenkaan  rakennella kuvaa mistään absoluuttisesta autonomiasta. Omalakisuus merkitsee tässä vain sitä, ettei ihminen ole kokonaan joidenkin itsensä ulkopuolisten voimien määräämä.

Ennen kuin kehitämme pidemmälle toiminnan filosofíaa, joudumme tekemään itsellemme periaatteita, joiden tarkoitus on kunnioittaa näitä lähtökohtia, ensimmäisiä askeleita.

1.Ihmistä ei pidä kuvata niin kuin hän olisi esine tai kone.

2.On yritettävä mahdollisuuksien mukaan kunnioittaa ihmisen autonomisuutta.

3.On yritettävä käyttää kaikessa – ihmisen, ihmisen tilanteen kuvauksessa, käytännössä – mahdollisuuksien logiikkaa.

Ohi näiden hyvien periaatteiden voi todeta jotain, josta ei tietenkään voi pistää Alainia tai Canguilhemia vastuuseen. Ihminen käyttää aina tietoa ja tuottaa tietoa, joka ainakin aika ajoin on hyödyllistä. Voi kuitenkin todeta niin kuin Ralph Ellison, että tieto ei anna energiaa. Kun tiedämme jotain, olemme kiinni annetussa. Siksi tarvitsemme jazzia, rockia ja erityisesti Stravinskia.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila