Ensimmäiset 15 aihetta vuonna 2018

Ensimmäiset aiheet keväällä 2018 tulevat olemaan (todennäköisesti) seuraavat:

1.Surrealistista filosofiaa

2.Sana, vapaus ja demokratia

3.Toivosta ja epätoivosta  

4.Kysyminen, eläminen...

5.Puolue, pastori ja sielu

6.Filosofia ja fiktio

7.Askeesi ja politiikka

8.Lichtenbergin siemenet

9.Ajattelu, käsitteet, elämä

10.Näkymätön mies

11.Hallitsemattomat tilat

12.Janten laki

13.Kuolemattomuus

14.Omakuva eli hautakirjoitus

15.Epilogi: Ratkaiseva hetki 

Ohjelmaan voi tulla muutoksia tai lisäyksiä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kiitos syksyn 2017 filosofoiville kahvittelijoille

Kuva: Sam Sandqvist

Kiitos, ihmiset, filosofiakahvilan kävijät! Toivo elää. Jotkut ajattelevat vielä...

Kiitos myös filosofisiin pitoihin osallistuneille! Niille jotka eivät päässeet tiedoksi: Jos löydämme paikan, jonkun kodin esimerkiksi, voimme järjestää filosofisten pitojen ohjelman esimerkiksi viiden hengen ryhmälle. 

Filosofinen ohjelma oli seuraava:

Luento:

Platonin Pidot: kysymys näyttämöstä ja dialogista

Filosofiakahvilaistuntoja:

1.Filosofia kokemuksena

2.Onko arvokkuus arvokasta?

3.Isännän työkalut

Keskustelu osallistujille jaettavan tekstikatkelman pohjalta.

Lisäksi nautitaan hyvästä ruoasta!

Julkaisen piakkoin kevään ohjelman, se olkoon joululahjani!

Torre del Marissa tapaamme vielä 20.12. Aihe: Kukkulan takana voi olla mitä vaan.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kukkulan takana voi olla mitä vaan

Aiheena filosofiakahvilassa Fuengirolassa tiistaina 11.12. (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina 14.12. (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona 20.12 (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. Viikolla 50 Torre del Marin aihe edellinen eli Hyvä poliitikko: Perikles 

Ryhmä ihmisiä autiomaassa. Opas kävelee eteenpäin. Ihmiset eivät tiedä, uskaltaako häntä seurata. Heitä johdatetaan kukkulan taakse. Joku sanoo: ”Kukkulan takana voi olla mitä vaan.” Tämä on kohtaus Kelly Reichardtin ohjaamasta, Jonathan Raymondin käsikirjoittamasta elokuvasta Meek's Cutoff (2010) - kohtaus melkein lopusta. Tarina perustuu väljästi Oregon Traililla 1845 sattuneeseen tapaukseen: Stephen Meek opasti vankkurikaravaanin ikävyyksiin.

Ihmiset kulkevat loputtomalta tuntuvassa autiomaassa, vesi on loppumassa. Opas sanoo vievänsä veden äärelle, pelastukseen, oikotien kautta. He kysyvät, voiko mieheen luottaa. Tämän kysymyksen kautta elokuva nostaa esiin kysymyksiä johtamisesta, päätöksenteosta, luottamuksesta. Ketä pitäisi seurata? Mihin saakka? Mitä ja miten pitäisi päättää? Kenen sanaan voi luottaa?

Koko elokuvan ajan kuulemme tarinoita, puheita, huhuja. Meek, opas, tekee itsestään legendaa, yrittää vakuuttaa osaamisestaan. Vaikka ihmiset epäilevätkin häntä, hän tietää, että ihmiset ovat riippuvaisia hänestä. Hän myös luo uhkakuvaa lähistöllä liikkuvasta intiaanista, kertoo kauhujuttuja alkuasukkaiden tavoista. Lopulta intiaani onnistutaan ottamaan vangiksi. Häntä ei tapeta. Hänestä tulee odotusten kohde ja samalla tekijä, joka murtaa Meekin asemaa; hänestä tehdään opas. Ihmiset ajattelevat ja toivovat, että ihminen, jonka kanssa ei ole yhteistä kieltä, voi opastaa veden äärelle, sillä hänen täytyy tuntea seutu.

Naiset ovat mykkiä pitkän aikaa. Heidän kasvonsakin ovat lähes mykät, kun he seuraavat miesten kokouksia, yrityksiä tehdä päätös. Naiset tuntuvat taistelevan vain keskenään. Yksi heistä, Emily Tetherow (jota näyttelee Michelle Williams), ruokkii ja juottaa vankiopasta. Häntä vastutetaan ja ihmetellään. Emilyllä on strategia, tarkka ajatus. Jos vanki opastaa heidät ansaan, heimonsa kynsiin, hän voi ainakin toivoa, että intiaani armahtaa hänet. Hän tekee vangista velallista.

Kun pääsemme tarinan päätökseen, on olemassa tunne, että läheisen kukkulan takana on pelastus tai sitten siellä ei ole mitään tai siellä on ansa, varma ja julma kuolema. Tämä johtaa konfliktiin tai sen räjähtämiseen. Intiaani jatkaa matkaansa. Emme tiedä, seuraako häntä joku vai ei. Shakkilaudalla on ikävä asetelma. Jos jäät, häviät. Jos jatkat, saatat pelastua tai tuhoutua. ”Kukkulan takansa voi olla mitä vaan”, joku sanoo.

Elokuvaa ei voi kertoa; se on runo joka on nähtävä. Silti jopa näin raportoituna se voi antaa materiaalia tai ponnahduslaudan ajattelulle, kysymyksille. Kuka johtaa ja mihin pelastukseen? Keneen voimme luottaa? Mikä on sanojen voima? Lupauksen kääntöpuoli on herännyt pelko. Kun näissä olosuhteissa sanoo, että kukkulan takana voi olla mitä tahansa, se on tarkasti ottaen totta. Se ei silti ole mikä tahansa neutraali lausahdus. Mahdollisuudet herättävät pelon. Kun se herää, sitä ei voi ravistella pois.

Mieleen tulee René Charin runo Les inventeurs, jonka alussa vuoren toiselta rinteeltä on saapunut pitkään kulkeneita metsänvartijoita. He tuovat viestin, kaunopuheisen varoituksen: kohta saapuu myrsky. Ei ole aivan varmaa mitä myrsky on, milloin se saapuu. Tulee esiin, etteivät metsänvartijat ole sitä omin silmin nähneet; viesti on heidän esi-isiensä heille suomaa tietoa. Mutta se on sanottu, viesti tuotu, pelko herätetty, ihmiset viritetty odotukseen, uskoon jostakin pahasta ja tuhoisasta. Se mitä tässä tapahtuu on se mitä Heidegger kuvaa puhuessaan juttelusta, lörpöttelystä, huhusta: ne vaikuttavat virittyneisyyteen (tässä tapauksessa sen modus on pelko).

Meillä on arvo: vesi. Se on pelastus. Ketä seuraamme sen äärelle? Mihin tarinaan perustuu luottamuksemme? Mitä olemme valmiita maksamaan pelastuksestamme?

Sam Sandqvist luennoi Torre del Marissa. Elämä: Mitä se on ja miten se alkoi. Paikkana Con Corazonmari, C/ Copo, lauantaina 9.12 klo 16.30. Kaikki kiinnostuneet mukaan!

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Hyvä poliitikko: Perikles

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA SIIRTYY TAUOLLE, JATKAA TAMMIKUUSSA. TORRE DEL MARIN KAHVILAISTUNTOA EI OLE 6.12, JATKUU TAAS 13.12. FUENGIROLASSA TAVALLISEEN TAPAAN.

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

Mikä tai kuka on hyvä poliitikko? Minun esimerkkini on yhdellä ja toisella tavalla vitsi. Perikles eli 499-429 eea. Vaikka ateenalaista poliitikkoa on monesti pidetty suurena valtiomiehenä, muun muassa Platon haukkui hänet pataluhaksi. Ylhäiseen sukuun syntynyt Perikles ei ollut kreikkalaisten kauneusihanteiden mukainen. Häntä sanottiin päärynäpääksi. Myöhemmin historioitsijat ovat verranneet tätä hahmoa niin Churchiliin kuin Staliniinkiin.

Tarinan valtaannoususta, valtavista rakennushankkeista, köyhien puolustamisesta ja demokratian kannattamisesta voi lukea historiallisista lähteistä. Valitsin hänet esimerkiksi hyvästä poliitikosta historioitsija Thukydidesin kirjoitusten inspiroimana. Joku voisi nähdä ”populistisia” piirteitä Perikleen pyrkimyksessä muuttaa köyhien olosuhteita. Syy valintaani on kuitenkin se, että Perikles ei puhunut vain miellyttääkseen.

Lähtökohtani on Thukydidesin Peloponnesolaissodan toisen kirjan 60. luku, Perikleen kolmas puhe. Kaksi aikaisempaakin puhetta ovat mielenkiintoisia ja kertovat paljon asioita Ateenan poliittisesta elämästä, mutta keskityn nyt tähän. Rutto riehuu Ateenassa, ja asukkaat kärsivät sodan seurauksista. Perikles puhuu ateenalaisille ja toteaa, että odotti kansalaisten vihaa osakseen. Poliitikko puhuu, mutta arvostelee kuulijoitaan, ei imartele. Tämä on jo harvinaista, mutta hän myös velvoittaa itseään. Perikleen mukaan se, että käsittää sen mikä on yleinen etu tai hyvä, mutta ei tee sitä selväksi muille kansalaisille, on yhtä kuin ei ajattelisi asiaa. On hyvä, että poliitikko tajuaa mikä on hyväksi, mutta hänen on myös sanottava se selkeästi.

Poliitikon tehtäväksi tulee tietää totuus, sanoa se ja omistautua yleiselle hyvälle, ei omille oikuilleen tai intresseilleen. Hänen on oltava moraalisesti vahva ja korruptoitumaton. Ei enempää, ei vähempää. Vaikka joku rakastaisikin maataan, muttei ole immuuni korruptiolle, hän voi myydä sen.

Tärkeää ei ole tietää, voiko Periklestä todella pitää historiallisena esimerkkinä hyvästä poliitikosta. Thukydidesin kirjoittamat puheet (jotka perustuvat Perikleen todella pitämiin puheisiin) alleviivaa asioita, joka resonoi jotenkin myös omassa ajassamme.

Ensimmäinen vaatimus on, että poliitikko tuntee yleisen hyvän, yhteisen edun. Mutta mitä se on? Eivätkö muka kreikkalaiset ymmärtäneet, että eri ryhmillä on erilaisia intressejä? Tietenkin. Epäilemättä termi on epämääräinen, vaikeasti määriteltävä. On huomattava vaikeuden syy. Yleinen etu tai yhteinen hyvä Perikleen puheessa aina jotain, joka hyvää jossain konkreettisessa tilanteessa. Siitä puuttuu kokonaan Platonin ideoiden maailma. Se näyttäytyy myös haasteena, vaikeana asiana tajuta. Samalla siinä on jotain täsmällisyyttä verrattuna nykyaikaiseen kielenkäyttöön politiikassa. Siinä on voimakas eettinen aspekti: poliitikko, joka ymmärtää yhteisen hyvän sitoutuu tavoittelemaan sitä, ei omaa etuaan.

Toinen vaatimus, alleviivattava aspekti, on se, että poliitikon, johtajan, täytyy puhua selvästi, tehdä myös muille selväksi mikä tämä yhteinen hyvä on. Kolmas kahteen aikaisempaan liittyvä vaatimus on poliitikon moraalinen selkärankaisuus; hän ei voi tuntea hyvää eikä sitä ilmaista, jos hänessä ei ole tiettyä hyveellisyyttä. Hänen täytyy olla korruptoitumaton.

Vaikkemme voisi sanoa, että Perikles on esimerkki hyvästä poliitikosta – ja esimerkkinä hän olisikin tosiaan vitsi jo ajallisen etäisyyden takia – voimme koemielessä ajatella, voisivatko nämä Perikleen puheissa tulleet ideat toimia kriteereinä tai jopa eräänlaisia indikaattoreina, paljastimina. Mitä tapahtuisi, jos kysyisimme, tavoittaako joku meitä lähestyvä poliitikko nämä vaatimukset? Tietääkö hän miten toimia kansalaisten edun mukaisesti ja sanooko hän miksi päätös on sen mukainen? Pysyykö hän tässä ideassa vai ajaako omaa etuaan? Onko hän korruptoitumaton?

Puhun Thukydidesin puheen resonoinnista ajassamme. Täytyykö tämä selittää, tehdä selvemmäksi? Kun meillä niin monesti on esimerkkejä korruptiosta, oman edun, oman asian hoitamisesta, ei minkään yhteisen asian hoitamisesta...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Taivas: ihminen ilman sukupuolta

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 28.11. klo 13.30. PAIKKA: Giovanni Pizzeria, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Oikeiston logiikka vs vasemmiston logiikka, hilpeitä esimerkkejä

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

Enkeleillä ei ole sukupuolta. Eli taivas on sukupuolineutraali. Sitä ei usko edes uskovainen. Espanjassa katolinen järjestö Hazte oir lähetti matkaan bussin, jonka seinissä oli viesti: “Pojalla on penis, tytöllä vulva.” Tarkoitus oli olla transseksuaalisuutta vastaan. Nämä ihmiset eivät vastusta sotaa. Suomessa esimerkiksi Päivi Räsänen on halunnut palauttaa biologian sukupuolimäärittelyyn; hän on huolissaan kehityssuunnasta, jossa sukupuoli on ”pyritty irrottamaan biologiasta ”. Räsänen sanoo kirjoittaa, ettei avioliiton perusta ole se, että kaksi ihmistä pitää toisistaan; se on ”miehenä ja naisena olemisessa”. Nyt tiedämme, mikä on porvariston hämärän intohimon kohde: sukupuoli. Kukaan ei selvästikään halua sukupuolettomien enkeleiden taivaaseen.

On mielenkiintoista miten biologiaa käytetään tässä argumentoinnissa, vaikka selvää on, että huolenaihe on kategorioiden, ei kromosomien tasolla. Jos katsottaisiin tarkemmin, asia ei olisi niin selvä. Evoluutiobiologian professori Johanna Mappes esimerkiksi sanoo näin: ”Jos kromosomeja on kaksi samanlaista (xx), on yleensä kyse naisesta. Jos kromosomit ovat eriparia (xy), kyse on yleensä miehestä.” Toisin sanoen jopa biologisella tasolla kyse on epämääräisestä asiasta; sukupuoli on hämärä.

Jos maailman ja ihmisen ”kaksinapaisuuteen” uskoville kerrottaisiin kuinka monien lasten sukupuoli määritellään väärin joka vuosi vaikka Suomen kokoisessa maassa! Maailma olisi sijoiltaan. Jos he kuulisivat ihmisiä, jotka eivät osaa eivätkä halua määritellä omaa sukupuoltaan, heidän korviinsa tulisi tieto, että hämärä sukupuoli, määrittymättömyys ja määrittelemättömyys antaa vapauden. He kuulisivat, että nämä ihmiset ovat taivaassa. Maailma olisi ensin sijoiltaan, sitten särkyisi. Se olisi vahinko.

Michel Foucault julkaisi 1800-luvulla eläneen hermafrodiitti Herculine Barbinin muistelmat 1970-luvulla löydettyään ne arkistosta tutkimustensa yhteydessä. Vuonna 1980 julkaistuun englanninkieliseen laitokseen hän kirjoitti johdannon, jonka otsikko oli: ”Tarvitsemmeko todellista sukupuolta?” Herculine Barbin syntyi 1834 ja luokiteltiin naiseksi. Myöhemmin, vuonna 1860, kun hänen katsottiin olevan laittomassa suhteessa toiseen naiseen, tuomari määräsi hänet muuttumaan mieheksi. Koska hän ei onnistunut muuttumaan mieheksi, hän teki itsemurhan. Foucault muistuttaa, että vuosisatojen ajan ihmiset olivat tunteneet hermafrodismin. Keskiajalla (pimeällä) hermafrodiitin annettiin itse päättää, onko hän mies vai nainen. Tästä käytännöstä luovuttiin, koska tiedemiehet päättivät, että ihmisellä voi olla vain yksi todellinen sukupuoli.

Herculine Barbin epäilemättä koki olevansa nainen. Se ei silti pyyhi kokonaan pois Foucault´n havaintojen merkitystä. Tämä nimittäin osoittaa, ettei kyse ole Raamatusta; kyse on 1800-luvulta peräisin olevasta tieteestä ja instituutioista. Foucault puhuu Barbinin onnellisesta elämästä ennen kuin hänet pakotettiin mieheksi käyttäen ilmaisua ”happy limbo of non-identity”. Judith Butler epäili ranskalaisherran romantisoivan asioita. Butler on mahdollisesti oikeassa, mutta ilmaisu on viehättävä; se vie aiheen pois biologiasta. Foucault käyttää teologista termiä ”limbo”. Sehän viittaa katolisessa teologiassa paikkaan, johon esimerkiksi kastamattomat lapset tai ennen Kristusta eläneet jalot tai viattomat menevät, jos eivät suoraan pääse taivaaseen.  Foucault puhuu onnellisuudesta.

Olennaista Barbinin tarinassa on se, että hänen kohtalokseen muodostuu se mitä hänestä ajatellaan, miten hänet määritellään ja mitä hänen määrätään olevan. Aihe ei ole kevyt. Sukupuoli ei ole vain sana; se on ruoska, jonka tarkoitus on saada veri valumaan saatanan selästä (käyttääkseni Olli Löytyn sanoja aivan erilaisessa yhteydessä). Silti on nähtävä ja kuultava uudestaan näitä hämäriä ihmisiä, sukupuolettomia, jotka puhuvat omasta onnellisuudestaan ja ymmärrettävä, ettei taivaassa ole sukupuolta. Tämä ei ole silti uskon asia.

RAIJA SÄKKINEN LUENNOI TORRE DEL MARISSA. Aihe: Posguerra eli Pelon vuodet - Francon ajan alkupuoli. Aika: Lauantaina 2.joulukuuta klo 16.30. Paikka: Con Corazonmari, C/Copos, Torre del Mar

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Normaalin käsite ja kulttuurin köyhyys

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 21.11. klo 13.30. PAIKKA: Giovanni Pizzeria, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Kuivuus/Kuka on kenen kaveri?/

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

Miten normaalin käsite toimii ja köyhdyttää kulttuuria? Epänormaali(n) kysymys ehkä.

Normalisoiminen merkitsee erilaisia asioita eri yhteyksissä, mutta annettakoon yksi hyvin yksinkertainen ja kapeä määritelmä: Se on ihmisten muokkaamista normaaleiksi. Tämä merkitsee sitä, että yksilö sijoitetaan johonkin paikkaan, tilaan, jossa hän on suhteessa johonkin normiin. Ihmisen etäisyys tuohon normiin mitataan. Olet epänormaali, kun et ole niin kuin kaikki muut.

Normin käsite kehittyi ennen kaikkea lääketieteessä. Esimerkki: F. Broussais (1772-1838)ja hänen määritelmänsä sairaudesta. (Määritelmässä sanotaan, että sairaudessa ”on keskeytynyt normaali tila” ). Tämä johti tärkeään tapahtumaan, kauaskantoinen keksintöön: Jos olet epänormaali, olet siis sairas. Tietenkin tämä normin käsitteen toimivuus on myös kyseenalaistettu osaavan lääkärin käsissä (Canguilhem). Normi on todellinen hirviö. Se on yhdistelmä lakia ja luontoa. Sitä ei voida rakentaa ilman tilastoja, mutta samalla kun se on tilastollinen arvo, se on myös mitta ja ideaali, jota käytetään rankaisemisen ja muokkaamisen oikeuttajana.

Normalisoiminen asettaa homogeenisyyden, yhteneväisyyden, vaatimuksen. Mutta sillä on muitakin vaikutuksia kuin tämä ”toivottu tulos”:

1)Poissulkeminen (sulkeminen leireille, sulkeminen laitoksiin)

2)Hierarkisoiminen

3)Universalisoiminen

Tiedämme, että esimerkiksi mielisairaaloihin on suljettu kuulovammaisia, liian itsenäisiä naisia ja poliittisia toisinajattelijoita. Jo nyt näemme, miten normalisoiminen köyhdyttää kulttuuria: se siivoaa mielenkiintoisia ihmisiä yhteiskunnasta.

Hierarkisointia tehdään koko ajan, kaikkialla (kanta-asukkaat/ maahanmuuttajat etc.). Tämä on köyhdyttävää jo siksi, että näköpiiri kapenee: katsoessamme luokituksen kautta sijoitamme ihmisiä koko ajan luokkaan emmekä näe muita mahdollisuuksia. Hierarkia myös erottaa ihmisiä toisistaan, rakentaa muureja ja rajoja. Tämä on köyhdyttävää, koska niin kuin neuronit aivoissa ihmiset tarvitsevat keskenään kontakteja voidakseen synnyttää jotain.

Universalisoimisella tarkoitan taipumusta ja pyrkimystä tehdä arvoista ja  normeista, moraalista, yleismaailmallisia, kaikkia koskevia. Tämä on ollut mukana kolonialismissa ja fasismissa, joka oli väkivaltaista yhdenmukaistamista, vieraan ja väärän, ”epäpuhtaan” puhdistamista.

Miten siis voisimme auttaa itseämme, miten rikastaa elämää, maailmaa? Olisi hyvä oivaltaa niin kuin Nietzsche, että arvot ovat joko vastaanotettuja tai omia, annettuja tai luotuja. Tämä oivallus johtaa ymmärrykseen siitä, että arvoja voi luoda. Meidän ei tarvitse tyytyä annettuun köyhyyteen.

On myös huomattava, ettei moraali välttämättömästi ole norminmukaisuutta tai alistumista Lakiin. Se voi olla yritystä keksiä miten; ohjenuora voi olla enemmän savoir-faire kuin normi. Lyhytkin historiallinen katsaus näyttää, etteivät monet välttämättömiksi väitetyt asiat ole sitä. Tämä vapauttaa näkemään ja keksimään uusia mahdollisuuksia. Niin kuin lausui Ralph Ellisonin Näkymätön mies: “The world is a possibility if only you'll discover it.”

(François Joseph Victor Broussais)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Naiset, kapinan sydän

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 14.11. klo 13.30. PAIKKA: Ravintola Kukko,saunan terassi, Avenida de los Boliches 4. AIHE: 1864, 1900, 2017/Some eli propaganda ja kansalaiset

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

Naiset New Yorkin kaduilla, Malala Yousafzai ja hänen koulunsa... Ihmisiä jotka sanovat: ”Emme hyväksy noita miehiä ohjaamaan itseämme, päättämään ruumiistamme.” Ihmisiä jotka kysyvät: ”Minne haluamme, että meitä ohjataan?”

Naiset ovat usein kapinan, vastarinnan tekijöitä; heidän asemansa on kysymyksen ytimessä. He ovat kapinan henki, sydän. Näin on ollut ennenkin. Ainakin jo 1100-luvulla, kun Euroopassa vaikutti liike, josta Saksassa käytettiin nimitystä Nonnenmystik. Erityisesti Alankomaissa (heitä tunnettiin toki sekä Espanjassa että Italiassa) liikkui keskiajalla vapaita naisia, joista käytettiin nimitystä béguines (espanjaksi beguinas): naisia jotka elivät toisella tavalla, irrallaan tavanomaisesta kaavasta, vapaina tavanomaisesta ohjauksesta (aviomies tai luostarin johtaja tai pappi).

Nämä uskonnolliset naiset elivät yhdessä, mutta ottaen etäisyyttä kirkkoon. Kapinaan, vastarintaan, oli kaksi erityistä syytä: korruptio ja se ettei kirkko hyväksynyt naisille oikeuksia. Tietenkin heitä vainottiin. Kuuluisa esimerkki oli Marguerite Porete, ranskalainen mystikko, joka poltettiin roviolla 1310. Hän kirjoitti tunnetun teoksen Le Miroir des âmes simples, jossa on selvästi filosofisia, uusplatonistisia vaikutteita.

1500-luvulla esimerkiksi Isabel de la Cruz ja Teresa de Cepeda y Ahumada (Teresa de Ávila) Espanjassa olivat merkittäviä naisjohtajia, toisinajattelijoita, joiden toiminta oli verrattavaa, monesti yhtä kapinallista – ja heitäkin epäiltiin kerettiläisyydestä.

Mainitsen nämä historialliset tapaukset vahvistaakseni tulevaa väitettä, joka on kaksiosainen. 1)Naisilla on ollut hyvät syyt vastustaa heihin kohdistuvaa ohjausta ja mallia, kaavaa, joka on tarjottu ainoana mahdollisuutena. Kun joku kysyy, voimmeko hyväksyä tuon tai tämän ohjauksen, hän kysyy tosiaan, kenet hyväksytään ohjaamaan. Nämä naiset eivät hyväksyneet itsestään selvänä kirkon ja kirkonmiesten ohjausta. 2)Näiden naisten kapina oli uppiniskaisuutta, itsenäisyyttä, vastahankaisuutta olosuhteissa, joissa erilaisuus ja vastarinta saattoivat johtaan tuomioon, polttorovioon. Siksi sanon, että naiset ovat kapinan sydän; heillä on vaadittava rohkeus. Espanjan sana coraje, rohkeus, tulee latinan sanasta cor, sydän. Vastaava etymologinen yhteys on ranskan sanoilla courage, rohkeus ja coeur, sydän. Joku on sanonut, että coraje merkitsee "echar el corazón por delante".

Villi arvaukseni tästä sydämen ja rohkeuden metaforisesta kytkeytymisestä perustuu vajavaiseen latinankielisen kirjallisuuden tuntemukseen. Esimerkiksi Seneca puhuu siitä, onko hyve huulilla vai onko se sydämessä. Eli sydämen merkitys, sen arvokkuus, on siinä, että se on tosi. Jos hyve on sydämessä, se on totta, ei vain sanoja.

Olen puhunut ennenkin siitä, miten ihmiset joskus asettuvat vastustamaan sitä kuka ohjaa, miten joku ohjaa ja mihin ohjaa (Hallitsijat ja hallitut). Tämä naisten kapina, heidän asettuminen kapinan ytimeen tehden itsestään sen sydämen on monella tavalla inspiroiva näky. Se nostaa esiin muutakin kuin sen miten meitä hallitaan; se tuo esiin kysymyksen arvoistamme ja mahdollisuudesta omiin arvoihimme. Voimme kysyä, ovatko maat, jotka julistavat tasa-arvoisuutta, todella sitä. Onko tämä ns. tasa-arvo toteutunut? Saavatko naiset kulkea vapaasti? Kuka määrää mitä naiset saavat tehdä, miten elää?

Filosofian historiassakin on näitä naiskapinallisia, paholaisia. Hipparkhia oli rikkaan traakialaisen perheen tytär. Ilmeisesti hänen veljensä Metrokles tutustutti hänet filosofiaan. Hipparkhia ihastui rumaan ja loputtoman köyhään kyynikkofilosofiin Krates Thebalaiseen ja uhmaten isänsä tahtoa meni naimisiin tämän kanssa. Nainen joka teki mitä halusi ilman pelkoa, ilman häpeää. Tiedetään, että kyynikkopariskunnalle syntyi ainakin yksi poika nimeltään Pasikles.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila