Eräänlaista kielifilosofiaa

 

Austin

Filosofiakahvila 22.10./23.10./24.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

J.L. Austin (1911-1962) oli brittiläinen filosofi, joka niin kuin monet hänen sukupolvensa ajattelijat oli kiinnostunut erityisesti kielestä. Hän kehitti erityisen teorian, joka onnistui irrottautumaan monien kielifilosofioiden abstraktisuudesta. Hänen keskeinen käsitteensä on speech act ja varmasti vaikutukseltaan voimakkain teoksensa How to Do Things with Words. Huomio on yksinkertainen, mutta mullistava. Me käytämme kieltä tehdäksemme asioita. Lupaamme, vannomme, julistamme kokouksen alkaneeksi. Emme vain sano “kissa”, kun näemme kissan.

Tottakai voisi keskustella akateemisesti Austinin innoittajista, hänen vaikutuksestaan (hänen vaikutuksensa esim. tunnettuun amerikkalaiseen filosofiin John Searleen on silmiinpistävä) ja jopa siitä, miten monet hänen ideoistaan olivat jo olemassa ennen häntä. Vicente Serrano kirjoittaa teoksessaan La herida de Spinoza, että Baruch Spinoza tiesi ennen Searleä tai Austinia ja paremmin kuin he, että teemme kielellä asioita.

Serranon mukaan Spinoza oli tietoinen, että sanat vaikuttavat affekteihin – tai sanojen avulla hallitaan affekteja. Toteamus, että teemme asioita kielellä (esimerkiksi synnytämme tunteita, mielentiloja) panee kysymään, miten voisimme tehdä tekemättömäksi tekemättömän. Millaisia sanoja se vaatisi?

Minulla on esimerkkinä kielellä tekemisestä ja tunteisiin vaikuttamisesta loukkaaminen tai herjaaminen. Tämän esimerkin kautta tulee harvinaisen selväksi, että teemme kielellä asioita ja vaikutamme affekteihin. Loukkaamisen ja herjaamisen tarkoitus on vaikutus kohteen tunteissa. Jos kysymme, miten voimme purkaa sanojen vaikutuksen, emme puhu välttämättä vain vaikutuksesta tunteissa.

Loukattu loukkaantuu eli silloin vaikutus on tunteissa, mutta loukkaus tai herjaus voi stigmatisoida, luokitella ja asettaa kohteen tiettyyn asemaan tai tilanteeseen yhteisössä. Silloin vaikutus on laajempi. Ihmistä voidaan herjata hulluksi, huoraksi tai hintiksi. Epäilemättä halutaan loukata, mutta lyödä myös leima, sitoa ihminen identiteettiin.

Voimme tehdä tekemättömäksi tai vähentää sanotun vaikutusta kyseenalaistamalla sanan. Loukattu voi lyödä takaisin tai sanoa: “En ole huora.” Jos ja kun herjaus toimii stigmaationa, luokituksena tai identifikaationa, sanan kyseenalaistaminen ei ehkä riitä. Luokittelijat saattavat itse käyttää eri sanoja, vaikka niiden tarkoitus ja politiikka pysyy muuttumattomana; uudet määritelmät saattavat jopa vaikeuttaa kohteen tilannetta….

Loukkaukset ja herjaukset ovat sukua määritelmille, vaikka niiden  tarkoitus olisi erilainen. Niiden kautta huomaamme, että asiat, joita teemme kielellä, eivät ole meidän hallinassamme – niiden vaikutus ei liity vain tarkoitukseemme tai pyrkimykseemme. Me vaikutamme tiedostamattomasti. Voimme olla hyväntahtoisia ja yrittää auttaa, mutta loukkaamme.

Pierre Bourdieau sanoi, että tiedostamaton on meidän kollektiivinen historiamme, joka synnyttää kategoriat ja yksilöllinen historiamme, joka painaa ne mieleen. Jos ajattelemme mitä teemme kielellä, meidän on tutkittava kategorioita, omaa historiaamme. Kategoriat eivät tule taivaasta. Ne syntyvät meidän omasta toiminnastamme, luokittelusta ja nimeämisestä. Ne ovat määrittelyn välineitä. Olisi tutkittava luonnollisuuden, normaaliuden ja epänormaaliuden kategorioita, esimerkiksi. Tämä tutkimus ei tietenkään ole enää kielifilosofiaa, ainakaan pelkästään.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Mikä oli sanottava

Deleuze

Filosofiakahvila 15.10./16.10./17.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Minulla on ongelma, kun kuuntelen ihmisten puheita, yhteiskunnallisia keskusteluja tai yritän itse päättää, mitä sanoa ja missä. Olen varma, ettei minkä tahansa sanominen ole merkityksellistä, relevanttia tai hyödyllistä. Saatan nähdä jonkin puutteen toisen sanoissa, monesti huomaan toisten tai itseni vain lörpöttelevän, puhuvan joutavia. Ongelma on yrittää erottaa vahingollinen tai hyödyllinen sana toisistaan. Vaikeus on löytää sopiva aika ja paikka puheille.

Elämme ilman mittaa ja kriteeriä.  Olen ajatellut, että sellaisten löytäminen voisi olla arvokasta. En ole kuitenkaan ollut varma, voiko sellaisia löytää ja minkänäköisiä ne voisivat olla (eli en ole tiennyt, tunnistaisinko mitan tai kriteerin, vaikka löytäisin ne). Gilles Deleuze sanoo yhdessä tekstissään, joka on julkaistu teoksessa  Pourparlers 1972-1990 (1990),  ettei totuuden käsite ole olennainen. Hänen mukaan välttämättömyys, tärkeys ja kiinnostavuus ovat olennaisempia. Välttämättömyys, tärkeys tai kiinnostavuus eivät asetu totuuden sijalle, vaan mittaavat sanotun totuutta. Voisiko meillä olla mitta tai kriteeri? On ehkä vaikea rakentaa laitetta, joka hälyttää, kun se rekisteröi puheen välttämättömyyden, tärkeyden tai kiinnostavuuden. Sanat voivat kuitenkin antaa suunnan.

Leikitään, että olen päätoimittaja: Kesäavustaja ehdottaa jutun aihetta. Torjun idean. Jos torjun sen vain siksi, että se on lehden linjan vastainen, saatan tehdä virheen. Jos torjun sen, koska se ei ole tärkeä tai välttämätön aihe, saatan perustella paremmin, vaikka käsitystäni tärkeydestä tai välttämättömyydestä voi pitää pelkästään subjektiivisena (vaikkeivat ne sitä olisi).  

Toisenlainen tilanne. Leikitään, että pidän filosofiakahvilaa. Valitsen aiheeksi kielifilosofian, vaikka se ei ole kuulijoiden mielenkiinnon eikä edes oman kiinnostukseni kohde. Kukaan (en edes itse näe etukäteen), voiko aihe olla tärkeä tai jopa välttämätön. Jos ja kun mielenkiintoisuus, tärkeys ja välttämättömyys ovat kriteereitä, niiden pitäisi kuitenkin vaikuttaa aiheenvalintaani.

Sanomisen tärkeys tai välttämättömyys ei kuitenkaan ole pelkästään sanojan tarpeissa. Olemme jossain tilanteessa, joka tekee tärkeäksi tuoda esiin jonkin ongelman (tai tapahtuman). Tärkeys mittauttuu siinä, missä määrin sanottu kysyy jotain olennaista tai vastaa tilanteeseen. Filosofiakahvilan aiheen päättäjä on vastaavanlaisessa asemassa kuin aikaisemman esimerkin päätoimittaja. Pitää löytää sana, joka läpäisee aikamme ja vielä parempaa, jos se hajottaisi jäätä meissä, panisi meidät liikkeelle.

Tosiasian sanominen ei vielä tee sanottavasta merkittävää. Voimme olla yhtä mieltä, että 1 + 2 = 3. Tämän sanominen ei ole kuitenkaan merkittävää, jos keskustelemme vanhustenhoidosta. Se ei ainakaan todennäköisesti ole relevanttia. Huomiolta puuttuisi uutuusarvo varmaan monessa muussakin yhteydessä.

Ihminen voi sanoa filosofisessa mielessä toden lauseen tai lausua ääneen tosiasian, mutta se ei ole totuus eikä se välttämättä ole merkityksellistä; se voi olla mieletöntä tai sen tarkoitus ja vaikutus on propagandistinen. Joku esimerkiksi sanoo: ”Islaminuskoiset tappavat ihmisiä.” Lause on hiukan epätarkka. Joku sanoisi: ”Jotkut islaminuskoiset tappavat ihmisiä.” Tämän varmaan totta, mutta sen sanomisessa ei ole mieltä, paitsi propagandistista mieltä. Jotkut sanovat Kataloniassa: ”Espanja on sortaja.” Lauseen merkityksen tavoittaa vain ymmärtämällä sen osana kertomusta, diskurssia, joka jakaa, synnyttää leirejä, asettaa vastakkain. En yritä sanoa, ettei Espanja koskaan sortaisi, mutta se ei välttämättä ole sisäänrakennettu Espanjan valtiolliseen järkeen tai espanjalaiseen genetiikkaan.

Sanotun tekee merkitykselliseksi jokin muu kuin lauseen ilmaisema tosiasia. Olisi tutkittava sanotun ympäristöä, tilannetta jossa se sanotaan. Ennen kuin tiedän mitä minun on sanottava, minun pitää kysyä, esimerkiksi: ”Auttaako sanani vai tekeekö se kuulijasta riippuvaisen minusta tai jostakin muusta voimasta?” Theodor W. Adorno sanoi, että olisi ajateltava ja toimittava niin, ettei Auschwitz toistuisi. Toimimmeko näin?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ajattelu ja toiminta

 

Filosofiakahvila 8.10./9.10./10.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Ajattelu suhtautuu mielenkiintoisesti toimintaan. Tietenkin ajattelun voi nähdä toimintana, yrityksenä vaikuttaa olosuhteisiin ja yrityksenä muokata olemassaolevaa. Voimme myös kuvitella, että ajattelu ohjaa toimintaa. Tässä jo kohtaamme erilaisia vaikeuksia. Emme ole ainakaan kaikissa tapauksissa varmoja, että ajattelu ohjaa toimintaa, vaikka käsittäisimme sen jollakin tavalla vaikuttavan toimintaan. Huomautamme myös ilkeästi jollekin, joka ajattelee, että x, ettei hän toimi ajattelunsa mukaisesti eli joissakin tapauksissa olemme varmoja, ettei ajattelu ohjaa riittävästi toimintaa.

Inhimillisessä toiminnassa on kuitenkin mukana ajattelua. Voimme tietysti yksittäisen teon kohdalla tehdä eron reaktiivisuuden tai ajatuksellisuuden välillä. Kun ajattelemme toimintaa, huomaamme, että reaktiivisenkin käyttäytymisen taustalla on ajattelua (jos kyse ei ole “eläimellisestä” reagoimisesta). Isä reagoi, kun hänen tyttärensä ryöstetään. Tässä voi olla mukana “eläimellinen” oman lauman suojeleminen, mutta myös kulttuurin synnyttämä ajatus (tytär on isän omaisuutta, tytär ei ole vain laumaa, hän on osa klaania jne.). Esimerkkini ei ole sattumanvarainen. Tämä laukaisi tapahtumat, jotka johtivat Troyan sotaan. Sotienkin syyt ovat muulla kuin geeneissämme.

Tämän näkökulman tärkeys tai hedelmällisyys on siinä, että tuodaksemme esiin toiminnan ja ajattelun välisen yhteyden meidän täytyy monesti kaivautua syvälle, mennä menneisyyteen ja tuoda esiin jossain puheessa käytettyjen sanojen kerrostumat. Kun ajattelemme jotain sellaista ikuiselta tuntuvaa toiminnan muotoa ja käytäntöä kuin sota, ajattelemme sen historiaa aseiden tai tekniikan muutoksina. Myös sodan ajatus on muuttunut.

Toinen mielenkiintoinen näkökulma ajattelun ja toiminnan väliseen suhteeseen voisi avautua, kun ajattelemme ajattelun määrittelyä etäisyyden ottamisena ( “Ajatteleminen on etäisyyden ottamista.”) Me voisimme pysähtyä, keskeyttää tekemisemme ja kysyä: “Mitä olemme tekemässä?” Sekä reaktiot että käytännöt ovat perittyjä; ne ovat esi-isiltä. Ei ole ollenkaan selvää, että meidän täytyy jatkaa samalla tavalla. Joskus se voi olla hyvinkin vaarallista. Etäisyyden ottaminen auttaa joskus näkemään, mihin on astumassa.

Ajattelu on problematisointia. Problematisoinnilla on suhde todellisuuteen ja sitä kautta toimintaan. Voisin jopa sanoa, että problematiointi on vastaamista; se on toimintaa. Tiettyjen tilanteiden ja vaikeuksien kautta ihmiset pysähtyvät, ajattelevat, problematisoivat. Toisen maailmansodan jälkeen – vaikka ei uskoisi – ilmassa, ihmisten päissä ja huulilla oli monenlaista ajattelua. Oli esimerkiksi kysymys vallasta (se ei tietenkään ollut uusi kysymys, kokonaan). Kysyttiin: ”Miten näin pääsi käymään, miten vallankäyttö riistäytyi tällaisiin äärimmäisyyksiin, miten se voitaisiin välttää?” Ihmisen tuhovoima synnytti kysymyksen rauhasta, sen takaamisesta. Perustettiin YK, annettiin ihmisoikeusjulistus jne.

Länsimaissa oltiin luotettu rationaalisuuteen. Sen nähtiin kuitenkin liittoutuvan tyrannimaisen vallankäytön, verenhimon ja mytologian kanssa. Jotkut näistä kysymyksistä on yhä kysymyksiämme. Kun pohdimme ajattelun ja toiminnan suhdetta, tarkoituksemme saattaa olla vaikuttaa ajatteluumme ja sitä kautta siihen, miten ohjaamme toimintaamme. Teemme näin, koska voi olla, että emme pidä tyrannimaista vallankäyttöä, verenhimoa ja mytologiaa germaanisesta kohtalonyhteydestä haluttavina. Aika näyttää...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Etäisyyden ottaminen

 

Parmedines

Filosofiakahvila 1.10./2.10./3.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Mitä on ajatteleminen? Parmenides (s. n. 510 eaa) sanoi: “Ajatteleminen on etäisyyden ottamista.” F. Jullien kommentoi huomiota todeten, että tämä merkitsee, että ihminen astuu mielipiteiden totulta polulta, ottaa etäisyyttä hyväksyttyyn ja ottaa käyttöön uusia näkökulmia.

Jos hyväksymme tämän, ajattelemattomuus merkitsisi sitä, että pysyttelemme liian lähellä, pysymme tutulla polulla emmekä katso asioita toisesta näkökulmasta. Ihminen voi helpoissa olosuhteissa olla ajattelematta eikä hänelle käy kovin huonosti ennen kuin sitten sattuu. Ajatteleminen ei ole velvollisuus. Se voisi olla kansalaisvelvollisuus, jos se ei olisi liikaa vaadittu.

Ironia ei hyödytä. Se ei tee ajattelemisesta yleisempää; se vain lisää itsetyyväisyyttämme. Olisi syytä perustella tosissaan, miksi ajatteleminen kannattaa. Jullienia seuraten voisimme perustella väitettä, että on hyvä ajatella.

1.Ihminen astuu mielipiteiden totutulta polulta. Tässä on ainakin kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin se, että mielipiteet ovat jotain, josta irtaannutaan, kun ajatellaan. Myöhemmin kuin Parmenides Platon ja kumppanit tekivät erottelun tiedon ja mielipiteen välille. Jullienin muotoilussa mielenkiintoista on myös ajatus siitä, että mielipiteet pitävät meidät totutulla polulla. Ajattelu vie meidät muualle. Jos haluamme jotain oppia, kokea jotain uutta, löytää jotain erilaista, muuttaa jotain, meidän täytyy ajatella.

2.Ottaa etäisyyttä hyväksyttyyn.Kulttuuri, tavat ja käytännöt, jotka meitä ympäröivät ja jotka lävistävät meidät, ovat usein näkymättömiä, koska me emme onnistu ottamaan riittävää etäisyyttä niihin nähdäksemme ne. Kun onnistumme ne näkemään, ne eivät ole enää niin itsestään selviä.

3. Ottaa käyttöön uusia näkökulmia. Olen toistuvasti väittänyt, että näkökulmien luominen tai mahdollistaminen on filosofiakahvilan (ehkä filosofian) tehtävä. Uuden näkökulman myötä saatamme toisinaan löytää mielenrauhan, joskus se avaa eteen uusia mahdollisuuksia eli se auttaa keksimään vapauden.

Mielenkiintoista tässä määritelmässä (ajatteleminen on etäisyyden ottamista) ei ole vain mahdollisuus puolustaa ajattelemista. Yhtä tärkeää on vaikeus ja kysymys, jonka äärelle se meidät vetää. Miten ottaa etäisyyttä? Eikö se ole vaikeaa, liian vaikeaa?

Toistaiseksi olen keksinyt vain yhden keinon: matkustamisen. Sillä tavalla pääsee omasta keskuksestaan, itsensä viereen. Myös menneisyyteen meneminen on matkustamista.

Filosofian tehtävä on muistuttaa ajattelun voimasta, sanoi G.Canguilhem. Filosofiakahvilan tehtävästä en tiedä…

Siteeraten miestä, joka halusi, että hänen nimensä unohdetaan:

“Mitä on olemassaolo ilman filosofiaa? Onko elämä elämä elämisen arvoista, kun elää muserrettuna valheen ja tyhmyyden ikeessä?”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Syksyn ohjelma filosofiakahvilassa

Filosofiakahvila Fuengirolassa, Torre del Marissa ja zoomin kautta. Ohjelma alkaa lokakuussa. Syksyn aiheet: 

1.Etäisyyden ottaminen 

2.Ajattelu ja toiminta 

3.Mikä oli sanottava 

4.Eräänlaista kielifilosofiaa 

5.Tahdosta 

6.Suhde itseen, suhde toiseen 

7.Puhe historian lopusta 

8.Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus 

9.Selviämmekö ilman humanismia? 

10.Tapahtuma, tapahtumallistaminen ja tapahtumallisuus 

11.Jälkipuhe 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvila alkaa lokakuussa

 

Filosofiakahvila alkaa lokakuussa. Kertamaksu on yhä 6 euroa/hlö. 

Ilman mottoa, yrittäen tehdä selvennöksiä.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kutsu

 

Puhe tai kirjoitus voi rakentaa muuria. Niiden tarkoitus ei aina ole kommunikointi ja paremman maailman luominen niin kuin kaikkein lapsenuskoisemmat ajattelevat.

Nimeni on Pasi Färm ja tämän blogin nimi on Pasi Färmin koetinkivet. Lokakuusta huhtikuun loppuun julkaisut ovat filosofiakahvilan (jonka olen nimennyt Filosofiakahvila Basanokseksi) alustusmuistiinpanoja. Minua ei haittaa, jos minua ei ymmärretä, minulle suututaan tai ajatellaan, että olen liian marxilainen tai etten ole tarpeeksi marxilainen. Minua haittaisi, jos alustukseni loisivat muuria.

Haluan kutsua ihmiset ajattelemaan. Muurissa, jota en halua tehdä, lukee: ”Teillä ei ole pääsyä ajattelun valtakuntaan.”

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila