Ongelma

Audrey Wasser

Ajankohtaista asiaa -kahvila seuraavan kerran 30. tammikuuta.

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 22.1. ja Fuengirolassa 23.1. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22 

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Näyttää siltä, että ajattelija tarkastelee ongelmaa, yrittää ehkä ratkaista sen. On kuin lähtökohta olisi ongelma. Pedagogiset instituutiot vahvistavat tätä kuvaa. Opettaja antaa meille ongelman. Se on tehtävä, joka pitää ratkaista. Filosofit saattavat vakaasti ja ilman ongelmia ajatella, että he ratkovat filosofisia ongelmia. Toki toiset ovat epäilleet, että kaikki filosofiset ongelmat ovat pseudo-ongelmia, esimerkiksi epätarkan kielenkäytön synnyttämiä.

Ongelma ymmärretään siis tehtäväksi, mutta myös  esteeksi, joka tekee vaikeaksi saavuttaa päämäärän tai tarkoituksen. Jokatapauksessa ongelma näyttäytyy annettuna. Joskus meillä on silti vaikeuksia tai esteitä emmekä näe niitä ongelmina. Niistä tehdään ongelmia – eikä ole itsestään selvää, että jokin ilmiö tai käytäntö problematisoidaan tietyllä tavalla. Ongelmana vaikeus tai mikä tahansa ilmiö tulee ajattelun ja huolen aiheeksi.

Määritellessämme ongelman esteeksi saatamme olla liian kiinni länsimaisessa tavassa mallintaa ja ajatella päämäärien ja keinojen kautta. Me suunnittelemme jotain, ja jokin estää suunnitelman toteutumisen. Se mikä estää, on ongelma. Ongelma on jotain tiellämme, mutta ajattelulle se ei ole pelkästään este, vaan myös ajattelemaan pakottava voima. Siinä mielessä se on ajattelun lähtökohta.

Vaikka ongelma olisi annettu, se on pitää tuoda esiin. Kun se tuodaan esiin, se muotoillaan.   Se ei ole tiellämme niin kuin kivi joka sattuu olemaan siinä. Me olemme rakentaneet, luoneet, sen. Olisi tutkittava, miten ongelma ilmaistaan kysymyksessä. Millaisia termejä siinä käytetään? Mitä siinä on oletettu? Sanokaamme, että ihmisen edessä on vapauden ongelma. On aivan eri asia, kysyykö, mistä vapauden saa vai sitä, mihin sitä käyttäisi.

Friedrich Nietzsche kohdisti tunnetusti kritiikkinsä moraaliin. Hän kysyi, mikä on moraalin arvo ja nosti näin esiin moraalin ongelman. Tämä operaatio teki moraalista ongelman. Siitä ei tullut tehtävää, joka piti ratkaista. Siitä ei tullut estettä ajattelun tiellä. Jossain mielessä siitä tuli arvoitus. Kun moraalista tuli ongelma, moraalin itsestään selvä luonne rikkoontui.

Platonista Heideggeriin voimme löytää esimerkkejä siitä, että ongelmalla on tällainen luonne; se keskeyttää vanhan tarinan toistamisen ja se häiritsee myyttistä maalaisjärkeä. Esimerkiksi Platonin Sofistissa näemme, että ongelma asettuu doksaa, yleistä mielipidettä vastaan. Ongelma on paradoksi sanan kirjaimellisessa mielessä. Sanoilla ja valmiilla käsitteillä on auktoriteetti. Jäljitellen Audrey Wasserin muotoilua sanon: Kriittinen kysymys leikkaa auki sanat ja käsitteet, tavoittaa ongelman niiden välissä. Tarkoitus on tietenkin luoda uusia käsitteitä, joiden avulla voi tuoda esiin uusia ongelmia. Metodologisesta näkökulmasta katsottuna käsitettä koskeva kysymys on: ”Mikä on käsitteen potentiaali?”

Kun kreikkalaiset käyttivät sanaa bios ja filosofoivat sen ympärillä, he tekivät elämästä ongelman. He kysyivät, miten sille annetaan muoto ja millainen muoto sille pitää antaa.  Bios on käsite, jonka avulla he kyseenalaistivat yleisesti hyväksytyn tavan elää tai ainakin toivat esiin mahdollisuuden, että se voisi olla toinen.

Ongelman selventäminen ja sen ratkaiseminen voi vaatia metodia, mutta työskenteleminen ongelman kanssa ei ole vain teoretisointia; siihen liittyy etiikka, valmius avata silmät ja sydän uusille kysymyksille, uusille muodoille, erilaiselle elämälle. Jotkut ongelmat voidaan ratkaista. Kaikki ongelmat vaativat vastausta. Tehtävään voi olla vain yksi oikea ratkaisu. Ongelmaan voi vastata monella tavalla. Ei ole välttämättä helppo sanoa, mikä on oikea vastaus. Toiset vastaukset ovat silti toisia vaarallisempia...

(Luvassa myös puistofilosofiaa - sekä Vélez-Málagassa että Fuengirolassa. Aihe tulee olemaan Ruumis, sielu ja kone. Ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Näkökulmien filosofia

Ortega y Gasset 

AJANKOHTAISTA ASIAA - KAHVILA FUENGIROLASSA torstaina 16.1. Ravintola La Alegría, Av. de los Boliches 42. Klo 14.00.

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 15.1. ja Fuengirolassa 16.1. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22 

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Näkökulma on toisinaan hiukan epämääräinen sana. Silti haluaisin, että näiden muistiinpanojen, alustusten, keskustelunavausten johtotähti olisi näkökulmien filosofia. Tarkoitus on katsoa ja nähdä. Jos katsoo eri näkökulmasta, näkee toisaalle ja eri tavalla.

Perspektivismi merkitsee käsitystä, että maailmaa ei havaita sellaisenaan, vaan se tulkitaan aina jostain näkökulmasta. Tätä Friedrich Nietzschen näkemystä ovat kehitelleet monet, muun muassa José Ortega y Gasset. Perspektivismi on tietoteoreettinen idea tai lähtökohta, mutta siinä on mukana eksistentiaalinen tai ontologinen puoli. Ihminen on aina jossain paikassa, tilanteessa. Ei vain tietäminen ole perspektiivistä, vaan myös olemassaolo. Voi sanoa, että perspektivismi on (esimerkiksi Ortega y Gassetilla) filosofinen metodi. Tilannetta, olosuhteita, maailmaa katsotaan eri näkökulmasta, ehkä jopa monesta näkökulmasta.

Kun kyykistyn, voin katsoa eri näkökulmasta. Kun siirryn vasemmalle, näen katseen kohteen toisella tavalla, ehkä jopa kokonaan, jos näen näkökentän esteenä olevan muurin ohitse. On kuitenkin huomattava – niin kuin Ortega y Gasset teki – ettei kyse ole vain fyysisestä paikasta. Katsojaan, kyykistyneeseen tai ei, vaikuttavat muutkin kuin fyysiset koordinaatit. Siksi näkökulmien filosofiaa harjoittavan on katsottava myös selkänsä taakse ja omaan itseensä. Hänellä on esimerkiksi perintönä saatu varmuus miesten paremmuudesta tai vaimo on hylännyt hänet, jättänyt huoltoasemalle. Tämä vaikuttaa siihen, mihin katsoja suuntaa katseensa ja mitä hän onnistuu näkemään.

Oma itse ja se mitä itselle tapahtuu voi muodostua näköesteeksi. On siis osattava hallita omaa subjektiivisuuttaan. Tämä ei silti merkitse, että oma itse on vain este. Itselle tapahtuvista asioista, omista tiloista, voi tehdä näkökulman niin kuin Nietzsche teki sairaudesta näkökulman terveyteen ja terveydestä sairauteen. Havainnoitsijan Stimmung, virittyneisyys, voi avata horisonttia. Ei ole selvää, että rakkaus on sokea. Rakastunut voi nähdä enemmän.

Filosofinen metodi on monesti katseen tarkentamista. Näkökulman vaihtaminen on siis metodi. Sen käyttäjä haluaa nähdä enemmän ja selvemmin. Hän voi tehdä myös omasta tilanteestaan tai vallitsevista olosuhteista näkökulman. Näkökulmien filosofia merkitsee silti muutakin kuin yritystä päästä selvempään kuvaan; se on yritystä suhteuttaa, asettaa mittasuhteisiin. Lopullinen ei näytä enää niin lopulliselta. Kohtaloa ei palvota enää kohtalona. Vanhat käsitykset tärkeysjärjestyksestä haihtuvat tai ainakin kyseenalaistuvat.

Kun vaihdamme näkökulmaa, kysymys ei ole enää sama. Voi olla, että joskus joku on lakannut kysymästä, kun näkökulma on vaihtunut, mutta yleensä kysymyksiä on lisää. Kysymys muuttuu, koska termit muuttuvat, mutta termit jo implikoivat hyvin erilaisia näkökulmia.

Ihminen ohjaa itseään ja rakentaa elämäänsä. Hän ehkä esittää tähän liittyen kysymyksen siitä, mitä sääntöjä hänen pitää noudattaa. Näkökulma on hyvin erilainen, jos hän ei ajattele itseään säännönseuraajana, vaan käsityöläisenä. Toisen näkökulma voi keskittyä normeihin ja toisen esteettisiin kriteereihin.

Joku ehkä kysyy omasta ehdottomasta ja ankarasta näkökulmasta käsin: ”Eikö yksi näkökulma ole parempi kuin toinen?” Halu katsoa toisesta näkökulmasta voi pitää sisällään unelman parhaasta mahdollisesta näkökulmasta. Se voi olla myös strategia ehdottomia ideoita vastaan, yritys elää ilman uskoa yhteen näkökulmaan. Ajattelusta tulee silloin poieettista; se valmistelee liikettä, ehkä hyppyä…

p.s. Huomatkaa kirjain i sanassa poieettinen.

Luvassa myös puistofilosofiaa - sekä Vélez-Málagassa että Fuengirolassa. Aihe tulee olemaan Ruumis, sielu ja kone. Ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Metodi filosofiassa

Descartes

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 8.1. ja Fuengirolassa 9.1. 

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Casa de Juan de Antiguo (ent. Peña el Bujío), Av. Toré Toré 22.

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

Tieteessä metodi on järjestelmällinen menetelmä, jonka avulla pyritään saavuttamaan uutta tietoa tai ainakin täsmentämään olemassaolevaa tietoa. Missä mielessä voidaan puhua filosofisesta metodista, kun otetaan lähtökohdaksi, ettei filosofia ole tieteellistä tutkimusta? Kyse voi olla hyvin erilaisesta asiasta, vaikka filosofisessa metodissa olisi jotain samaa kuin tieteellisessä menetelmässä, esimerkiksi havaintojen tekeminen. 

Filosofia ei ole tiedettä, mutta se on – tai voi olla – tutkimusta. Näin on ollut alusta lähtien. Tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoista, sanoi Sokrates. Mutta mitä hän tarkoitti sanalla tutkiminen? On selvää, ettei elämän tutkiminen merkinnyt biologista tutkimusta.

Sokraattisena menetelmänä tunnettu elenkhos oli kyselemistä, jopa eräänlaista kuulustelua. Sokrates yritti saada ihmiset puhumaan ja kumosi sitten heidän vääriä väitteitään. Sokraattinen menetelmä oli dialogia, jossa jokainen väite ja argumentti läpivalaistaan, asetetaan kyseenlaiseksi. Se oli siis eräänlaista systemaattista nilkkiyttä, ei mikään tieteellisen metodin alkusiemen. 

Menetelmän tuloksena ei ollut uusi tieto (esimerkiksi elämästä), vaan oman tietämättömyyden tajuaminen. Sokrateen kysymykset, koko hänen olemassaolonsa, toimi koetinkivenä, siis tutkimuksen, arvioinnin välineenä, mutta tutkimuksen kohteena ei ollut elämä sellaisenaan, paljaana (zoe), vaan elämä jolla on muoto (bios). Hän tutki sitä, miten ihmiset elävät ja ovatko heidän puheensa ja järkensä (logos) harmonisessa suhteessa olemassaolon tavan kanssa.

Filosofiassa ei ole yhtä metodia. Nopea vilkaisu erilaisiin filosofisiin teoksiin tuo esiin, että filosofit käyttävät hyvin erilaisia menetelmiä. Usein on toistettu – Platonista ja Aristoteleestä lähtien – että filosofia alkaa ihmettelystä. Jo tässä hämärässä alussa metodit lähtevät omille teilleen. Se johtuu siitä, ainakin osittain, että filosofit ihmettelevät ihan eri asioita. Filosofoiminen voi myös käynnistyä epäilystä, mutta filosofit epäilevät hyvin erilaisia asioita ja eri tavoilla. Descartes oli kuuluisa systemaattisesta (tai metodisesta) epäilystään, mutta omien uskomusten epäileminen tähtäsi kykyyn erottaa todet väitteet epätosista. Alkuperäisesti skeptikot epäilivät mahdollisuutta päästä varmaan tietoon.

Filosofit poikkeavat paljon toisistaan, mutta heidän metodeissaan on melkein aina mukana jonkinlainen kriittisyys. Sokrates jätti lähtemättömän jäljen. Vaikka tavoitteet olisivat erilaisia ja toiset olisivat toisia systemaattisempia, filosofiassa tutkitaan olettamuksia ja ajatustottumuksia. Filosofia on kriittistä ajattelua, joka yrittää päästä käsiksi olettamuksiin.

Tähtäimessä ei ole kuitenkaan vain parempi, tarkistettu käsitys asioista, vaan vaikutus ajattelijassa. Sekä Descrates että alkuperäiset skeptikot pyrkivät erityisen tilan synnyttämiseen. Sokrateen koettelema ja tutkima elämä, bios, ajautuu kriisiin. Ihmisen on tehtävä jotain, päätettävä jatkaako enää samalla tavalla. Bios on jotain, jonka kautta ihmisen elämästä ja maailmasta tulee testi, koe. Kokeen kautta ihminen muuttaa itseään ja maailma näyttäytyy erityisessä valossa. Filosofoimisen, filosofisen tutkimuksen, tarkoitus ei ole vain saada tietoa maailmasta, vaan kokea maailma erityisellä tavalla.

Ottakaamme siis etäisyyttä filosofeihin, jotka ymmärtävät metodin liian optimistisesti tai ainakin vanhanaikaisesti niin, että se takaa hyvän ajattelemisen – jolla vielä kaiken lisäksi tarkoitetaan erehtymättömyyttä.

Voimme todeta:

1.Filosofiassa ei ole vain yhtä metodia.

2.Metodi filosofiassa on muutakin kuin menetelmä, keino päästä tietoon.

3.Metodi filosofiassa on apuväline, joka tehostaa filosofian häiritsevyyttä.

Kevään ensimmäiset aiheet:

http://koetinkivet.blogspot.com/2019/12/kevaan-ohjelmasta.html 

Luvassa myös puistofilosofiaa - sekä Vélez-Málagassa että Fuengirolassa. Aihe tulee olemaan Ruumis, sielu ja kone. Ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kohti uutta

Kohti uutta vuotta! Aina voi luvata itselleen, että muuttuu; muutosta ei voi välttää. Ei ole silti helppo sanoa, mihin suuntaan muuttuu ja liikkuu. 

Kun katson kevään ensimmäisiä aiheita, huomaan, että aika asiallinen tulen olemaan. Toisaalta aiheiden ja otsikoiden perusteella ei voi tietää. En voi luvata olevani asiallinen. Lupaan yrittää olla hereillä.

Aiheet:

http://koetinkivet.blogspot.com/2019/12/kevaan-ohjelmasta.html

Luvassa myös puistofilosofiaa - sekä Vélez-Málagassa että Fuengirolassa. Aihe tulee olemaan Ruumis, sielu ja kone. Ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Jos olet kiinnostunut luovasta kirjoittamisesta, ota yhteyttä pasifarm@yahoo.es

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kevään ohjelmasta

Tässä filosofiakahvilan kevätkauden 10 ensimmäistä aihetta:

1.Metodi filosofiassa 

2.Näkökulmien filosofía 

3.Ongelma  

4.Pseudo-ongelma 

5.Historian käyttö 

6.Nostalgian vaara 

7.Nuoli nykyisyyden läpi 

8.Dialogi 

9.Japanilainen esimerkki 

10.Käsitteet ja konkreettisuus 

Luvassa myös puistofilosofiaa - sekä Vélez-Málagassa että Fuengirolassa. Aihe tulee olemaan Ruumis, sielu ja kone. Ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Jos olet kiinnostunut luovasta kirjoittamisesta, ota yhteyttä pasifarm@yahoo.es


https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kiitos, ei saarnaa

Kiitos kaikille filosofiakahvilan osallistujille sekä Torre del Marissa että Fuengirolassa. En tiedä, opimmeko mitään, mutta hauskaa oli!

Filosofiakahvila menee tauolle. Jatkamme tammikuun toisella viikolla. Torre del Marissa aloitamme 8. tammikuuta ja Fuengirolassa 9. tammikuuta.

Julkaisen piakkoin kevätkauden ensimmäiset aiheet.

Anteeksi, ettei syyskausi päättynyt perinteelliseen saarnaan. Minulla oli aihekin olemassa, mutta en pystynyt pitämään sitä. Päivä päivältä huonompi saarnamies.

Kiitos ja kippis! Eikä saa unohtaa tärkeää lääkärin (Rabelais) neuvoa: "Älkää koskaan luottako ihmisiin, jotka katsovat maailmaa kaavunreiästä."

Jos olet kiinnostunut luovasta kirjoittamisesta, ota yhteyttä pasifarm@yahoo.es

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ilmastonmuutos ja ajattelu

Kant

Filosofiakahvilan aihe Torre del Marissa 11.12. ja Fuengirolassa 12.12. Syyskauden viimeinen aihe. Filosofiakahvila jatkuu tauon jälkeen tammikuun toisella viikolla.

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 11.00. Peña el Bujío, Av. Toré Toré 22 

Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Carihuela Chica, Rafaelin aukio.

1.Valistuksen parodia

Jotkut sanovat epäilevänsä ilmastonmuutosta. Monesti he sanovat: ”Onhan ilmastonmuutoksia ollut ennenkin, se on luonnollista.” Tiedemiehet, jotka varoittavat ilmiöstä, tekevät kaksi väitettä (joiden tueksi he esittävät perusteluja):

a)Käynnissä on ilmastonmuutosprosessi (ilmaston lämpeneminen)

b)Tämä prosesssi on ihmisen aiheuttama

Epäilijät, jotka sanovat, ettei ilmastonmuutos ole ihmisen aiheuttama, onnistuvat (jotenkin) kääntämään katseensa pois myös ensimmäisen väitteen uhkaavuudesta. (Ikään kuin se, että ilmastonmuutos on ”luonnollinen”, vähentäisi sen uhkaavuutta.)

Tässä epäilyssä, joka on vastausta pelottaviin puheisiin ja ennusteisiin, on kaksi huomionarvoista piirrettä.

a)Kun epäilijä epäilee tai kieltää väitteiden todenmukaisuuden, hän kääntää katseensa pois; hän antaa itselleen luvan olla ajattelematta, olla katsomatta. Epäilemisen operaatio on siis luonteeltaan moraalinen; siinä on kyse enemmän sallitusta ja ei-sallitusta kuin tiedetystä ja ei-tiedetystä.

b)Epäily pukeutuu omilla aivoilla ajatteluksi. Tässähän (Selbstdenken, pensar por sí mismo, thinking for oneself) on kyse valistuksen ytimestä, vapaan ja itsenäisen ihmisen mahdollisuudesta.

Huomautus ensimmäiseen kohtaan. Aikamme ongelma ei ole tiedon puute tai tiedon puuteellisuus (sitä puuttuu aina ja se on aina puutteellista). Ongelma koskee tahtoa. Emme halua katsoa, emme halua nähdä. Luomme illuusion, että jos emme katso johonkin todellisuuden aspektiin, se ei ole siellä.

Huomautus toiseen kohtaan. Immanuel Kant kirjoittaa tunnetun artikkelinsa Mitä on suunnistautuminen ajatelussa? alaviitteessä (7): ”Itse ajatteleminen (Selbstdenken) tarkoittaa totuuden perimmäisten koetinkivien etsimistä omasta itsestä (siis itse kunkin omasta järjestä). Vastaavasti maksiimi, jonka mukaan on aina ajateltava itse, merkitsee valistusta. Tämä ei itse asiassa vaadi niin paljon kuin kuvittelevat ne, joiden mukaan valistus on tiedollista... Oman järjen käyttäminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kysyy aina itseltä silloin kun pitäisi hyväksyä jokin käsitys, onko se hyväksyttävissä. Onko siis mahdollista, että teen siitä perusteesta, jonka nojalla jotakin hyväksyn, tai siitä säännöstä, joka hyväksymästäni käsityksestä johtuu, järkeni käytön yleisen periaatteen. Jokainen voi soveltaa tätä testiä itseensä. Kun tehdään näin, huomataan että taikausko ja haaveksunta katoavat samantien, vaikkei olisikaan riittävästi tietoa näiden kumoamiseksi objektiivisin perustein...”

On todettava, että Kantin käsitys ei anna koko kuvaa edes siitä, miten hänen aikalaisensa ymmärsivät omilla aivoilla ajattelun tehtävän. Voimme silti nähdä, etteivät ilmastonmuutoksen ”epäilijät”, jotka esiintyvät dogmien ja auktoriteettien kyseenalaisajina, sovella tätä testiä itseensä. He tekevät jotain muuta.

2.Vallankumous ja muut vaihtoehdot

Vuosia sitten saksalaisten ilmastonmuutostutkijoiden työhuoneiden seinien sisällä puhuttiin: ”Ei ole enää toivoa. Ainoa toivo on vallankumouksessa.”

Epätoivoisten, hyvin tietävien huudahdukset ovat usein tällaisia - ajattelemattomia. Lausuja ei ajattele, onko vallankumous - mahdollisesti hyvinkin verinen - todella toivottava. Hän ei myöskään ajattele, olisiko se toteutettavissa (hyvin, huonosti tai keskinkertaisesti). Puhuja ei myöskään ajattele sitä historiallista prosessia, jonka sisällä hän on – sitä tapahtumaa, jonka osa tämä lausuma on. Hän ei todellisuudessa usko vallankumoukseen. Hän on käännynnäinen; joku joka on kääntynyt pois vallankumouksesta, ei usko siihen enää. Vallankumous hylättiin jo ennen Berliinin muurin murtumista. Se nähtiin tyhjänä haaveena.

Vallankumous hylättiin, mutta puutteellisesti; unohdettiin keksiä tie ulos konservatiivisuudesta. Olemme nähneet kommunistien kääntyvän uskoon. Olemme nähneet heidän muuttumisen fanaattisiksi oikeistolaisiksi. Konservatiivisuus, joka on tietynlaista inertiaa (liikkumattomuutta, jäyhyyttä), on nyt vaara. Käännynnäinen, joka hylkäsi vallankumouksen, saattaa tajuta tarpeen irrottautua konservatiivisuudesta. Hän kysyy jotain, johon ei ole vastausta: ”Mitä meidän pitäisi tehdä?” Kuka haluaa ajatella tai kuvitella, ettei tätä kysymystä esitetä eikä siihen millään tavalla vastata?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila