keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Ensimmäiset 15 aihetta vuonna 2018



Ensimmäiset aiheet keväällä 2018 tulevat olemaan (todennäköisesti) seuraavat:

1.Surrealistista filosofiaa
2.Sana, vapaus ja demokratia
3.Toivosta ja epätoivosta  
4.Kysyminen, eläminen...
5.Puolue, pastori ja sielu
6.Filosofia ja fiktio
7.Askeesi ja politiikka
8.Lichtenbergin siemenet
9.Ajattelu, käsitteet, elämä
10.Näkymätön mies
11.Hallitsemattomat tilat
12.Janten laki
13.Kuolemattomuus
14.Omakuva eli hautakirjoitus
15.Epilogi: Ratkaiseva hetki 

Ohjelmaan voi tulla muutoksia tai lisäyksiä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

torstai 14. joulukuuta 2017

Kiitos syksyn 2017 filosofoiville kahvittelijoille

Kuva: Sam Sandqvist

Kiitos, ihmiset, filosofiakahvilan kävijät! Toivo elää. Jotkut ajattelevat vielä...

Kiitos myös filosofisiin pitoihin osallistuneille! Niille jotka eivät päässeet tiedoksi: Jos löydämme paikan, jonkun kodin esimerkiksi, voimme järjestää filosofisten pitojen ohjelman esimerkiksi viiden hengen ryhmälle. 

Filosofinen ohjelma oli seuraava:

Luento:

Platonin Pidot: kysymys näyttämöstä ja dialogista

Filosofiakahvilaistuntoja:


1.Filosofia kokemuksena

2.Onko arvokkuus arvokasta?

3.Isännän työkalut

Keskustelu osallistujille jaettavan tekstikatkelman pohjalta.

Lisäksi nautitaan hyvästä ruoasta!

Julkaisen piakkoin kevään ohjelman, se olkoon joululahjani!

Torre del Marissa tapaamme vielä 20.12. Aihe: Kukkulan takana voi olla mitä vaan.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

torstai 7. joulukuuta 2017

Kukkulan takana voi olla mitä vaan

Aiheena filosofiakahvilassa Fuengirolassa tiistaina 11.12. (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, torstaina 14.12. (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona 20.12 (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. Viikolla 50 Torre del Marin aihe edellinen eli Hyvä poliitikko: Perikles 

Ryhmä ihmisiä autiomaassa. Opas kävelee eteenpäin. Ihmiset eivät tiedä, uskaltaako häntä seurata. Heitä johdatetaan kukkulan taakse. Joku sanoo: ”Kukkulan takana voi olla mitä vaan.” Tämä on kohtaus Kelly Reichardtin ohjaamasta, Jonathan Raymondin käsikirjoittamasta elokuvasta Meek's Cutoff (2010) - kohtaus melkein lopusta. Tarina perustuu väljästi Oregon Traililla 1845 sattuneeseen tapaukseen: Stephen Meek opasti vankkurikaravaanin ikävyyksiin.

Ihmiset kulkevat loputtomalta tuntuvassa autiomaassa, vesi on loppumassa. Opas sanoo vievänsä veden äärelle, pelastukseen, oikotien kautta. He kysyvät, voiko mieheen luottaa. Tämän kysymyksen kautta elokuva nostaa esiin kysymyksiä johtamisesta, päätöksenteosta, luottamuksesta. Ketä pitäisi seurata? Mihin saakka? Mitä ja miten pitäisi päättää? Kenen sanaan voi luottaa?

Koko elokuvan ajan kuulemme tarinoita, puheita, huhuja. Meek, opas, tekee itsestään legendaa, yrittää vakuuttaa osaamisestaan. Vaikka ihmiset epäilevätkin häntä, hän tietää, että ihmiset ovat riippuvaisia hänestä. Hän myös luo uhkakuvaa lähistöllä liikkuvasta intiaanista, kertoo kauhujuttuja alkuasukkaiden tavoista. Lopulta intiaani onnistutaan ottamaan vangiksi. Häntä ei tapeta. Hänestä tulee odotusten kohde ja samalla tekijä, joka murtaa Meekin asemaa; hänestä tehdään opas. Ihmiset ajattelevat ja toivovat, että ihminen, jonka kanssa ei ole yhteistä kieltä, voi opastaa veden äärelle, sillä hänen täytyy tuntea seutu.

Naiset ovat mykkiä pitkän aikaa. Heidän kasvonsakin ovat lähes mykät, kun he seuraavat miesten kokouksia, yrityksiä tehdä päätös. Naiset tuntuvat taistelevan vain keskenään. Yksi heistä, Emily Tetherow (jota näyttelee Michelle Williams), ruokkii ja juottaa vankiopasta. Häntä vastutetaan ja ihmetellään. Emilyllä on strategia, tarkka ajatus. Jos vanki opastaa heidät ansaan, heimonsa kynsiin, hän voi ainakin toivoa, että intiaani armahtaa hänet. Hän tekee vangista velallista.

Kun pääsemme tarinan päätökseen, on olemassa tunne, että läheisen kukkulan takana on pelastus tai sitten siellä ei ole mitään tai siellä on ansa, varma ja julma kuolema. Tämä johtaa konfliktiin tai sen räjähtämiseen. Intiaani jatkaa matkaansa. Emme tiedä, seuraako häntä joku vai ei. Shakkilaudalla on ikävä asetelma. Jos jäät, häviät. Jos jatkat, saatat pelastua tai tuhoutua. ”Kukkulan takansa voi olla mitä vaan”, joku sanoo.

Elokuvaa ei voi kertoa; se on runo joka on nähtävä. Silti jopa näin raportoituna se voi antaa materiaalia tai ponnahduslaudan ajattelulle, kysymyksille. Kuka johtaa ja mihin pelastukseen? Keneen voimme luottaa? Mikä on sanojen voima? Lupauksen kääntöpuoli on herännyt pelko. Kun näissä olosuhteissa sanoo, että kukkulan takana voi olla mitä tahansa, se on tarkasti ottaen totta. Se ei silti ole mikä tahansa neutraali lausahdus. Mahdollisuudet herättävät pelon. Kun se herää, sitä ei voi ravistella pois.

Mieleen tulee René Charin runo Les inventeurs, jonka alussa vuoren toiselta rinteeltä on saapunut pitkään kulkeneita metsänvartijoita. He tuovat viestin, kaunopuheisen varoituksen: kohta saapuu myrsky. Ei ole aivan varmaa mitä myrsky on, milloin se saapuu. Tulee esiin, etteivät metsänvartijat ole sitä omin silmin nähneet; viesti on heidän esi-isiensä heille suomaa tietoa. Mutta se on sanottu, viesti tuotu, pelko herätetty, ihmiset viritetty odotukseen, uskoon jostakin pahasta ja tuhoisasta. Se mitä tässä tapahtuu on se mitä Heidegger kuvaa puhuessaan juttelusta, lörpöttelystä, huhusta: ne vaikuttavat virittyneisyyteen (tässä tapauksessa sen modus on pelko).

Meillä on arvo: vesi. Se on pelastus. Ketä seuraamme sen äärelle? Mihin tarinaan perustuu luottamuksemme? Mitä olemme valmiita maksamaan pelastuksestamme?

Sam Sandqvist luennoi Torre del Marissa. Elämä: Mitä se on ja miten se alkoi. Paikkana Con Corazonmari, C/ Copo, lauantaina 9.12 klo 16.30. Kaikki kiinnostuneet mukaan!

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila