Toisella tavalla

 

Foucault

Filosofiakahvila 31.1./1.2./2.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Michel Foucault kirjoittaa Seksuaalisuuden historian toisen osan (L'Usage des plaisirs, 1984) johdannossa, että joskus elämässä on tärkeää kysyä, voiko ajatella toisin, nähdä toisin. Intohimoa tietoon motivoi uteliaisuus, mahdollisuus irtaantua itsestä tai ainakin ottaa etäisyyttä omaan itseen. Tämä toisinajatteleminen (penseer autrement) on ollut lukemattomien kommentaarien aiheena. Kunnioituksesta kuollutta ranskalaista filosofia kohtaan en tee kommentaaria, vaan otan tämän lähtökohdaksi, jopa tehtäväksi. Tavoite on melkein mahdoton, vaikka siihen on uskottava: tahdomme ajatella toisin. Jos ajattelemme toisin, myös tunnemme toisella tavalla. Ne eivät ole välttämättä eri tunteita, mutta ne eletään eri tavalla.

Olen oppinut ajattelemaan toisin omasta itsestä. Se nähdään yleensä jonain, jota tulkitaan ja ymmärretään. Oma itse löydetään tai se toteutetaan. Ajattelen toisin: sitä ei ole annettuna, se rakennetaan, luodaan, sitä muokataan. Kun ajattelee toisin, tuntee toisin. Tunne voi olla sama, mutta sen tuntee eri tavalla, koska ei etsi syytä eikä syyllistä.

Viime vuosina – osittain varmaan filosofiakahvilan ja siihen liittyvän treenaamisen ansiosta – näen, että vaikka ei uskoisi tarkoitukseen ja lopullisiin päämääriin, on hyvä ottaa itselleen jokin päämäärä tai maali, tähdätä siihen. Jos jo aikaisemminkin ajattelin, että filosofia voi olla valmistautumista tapahtumiin, olen oppinut näkemään, että harjoitus merkitsee sitä, että tapahtumasta voi tehdä itselleen jotain, esimerkiksi testin, kokeen. Filosofin päämäärä voi olla – tai se saattoi olla menneisyydessä – mielenrauha. Tapahtuma on silloin koe, joka mittaa, missä määrin hän on edennyt kohti tavoitettaan.

Mutta miksi ajatella toisin tai edes tuntea toisin tai tehdä toisella tavalla? Tekee mieli vastata brutaalisti: Jotta voisimme ottaa enemmän irti jäljellä olevasta ajasta emmekä olisi muumioita.  Brutaali muotoilu vaatii kehittelyä, jos ei filosofista muotoilua.

Jos yhteiskunnassa tai itsessä valmisteltu muutos on vain retoriikan, sanaston, muutosta, ei muutosta ajattelussa, meidän tuleva toiminta ja tulevat käytännöt tulevat synnyttämään samanlaisia vaikutuksia. Nykyisin rasistit eivät ole rasisteja. He eivät aina esitä rotuopillisia teorioita, vaan puhuvat kulttuurista, etnisestä nationalismista tms. Politiikka voi olla täysin samanlaista kuin puhtaasti rotuopillisessa politiikassa. Ajattelun muutos olisi irtaantumista essentialismista.

Vaikka ajattelu olisi muuttunut joiltakin osin, mutta instituutio tai käytäntö, jonka kautta vaikuttaa asioihin, on sama tai samantapainen, olemme kiinni entisessä tai saamme aikaan samanlaisia vaikutuksia. Kun rippi-isä pisti syntisen tunnustamaan, hän ei kaivanut esiin vain totuutta ihmisen synneistä. Hän teki riippuvaiseksi itsestään, omista tulkinnoistaan ja resepteistään. Vaikka tunnustan nyt lääkärille tai psykoterapeutille eikä esiin kaivettu totuus koske syntejä, minua sidotaan auktoriteettiin, mestaritulkitsijaan ja omaan identiteettiini.

Jos ajattelen, että tämä tai tuo käytäntö on välttämätön, en koe omaa vapauttani, jatkan sokeasti…  

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Pila, viimeinen hyve

 

Filosofiakahvila 24.1./25.1./26.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Jossain vaiheessa huomaa epäonnistuneensa. Jos kuvittelee itsensä rohkeaksi, kohtaa tilanteen, jossa ei ole muuta kuin pelkuri. Jos haluaa olla lempeä, huomaa olevansa julma. Minultakin on mennyt usko omiin hyveisiini, siihen että kykenisin niihin. Yksi hyve on silti jäänyt ja uskon yhä kykeneväni siihen; se on pila, pilkka, iva, josta espanjalaiset käyttävät sanaa burla.

Miten kukaan voi sanoa pilkkaa hyveeksi? Hyve on toimivuutta. Sen voi ajatella olevan taipumus tai kyky, mutta sitä pitää käyttää, jotta se toimisi ja jotta voisi sanoa: “Hyve ei ole vain suussa, se on sydämessä.” Eri aikoina on ollut erilaisia käsityksiä siitä, millaisia taipumuksia tai piirteitä voidaan pitää hyveinä. Kreikkalainen ei olisi pitänyt nöyryyttä hyveenä; hän piti hyveenä esimerkiksi rohkeutta.

On ollut myös erilaisia käsityksiä siitä, mikä tekee hyveen hyveeksi, miksi jokin piirre on toivottava. Hiukan yksinkertaistaen voisi sanoa, että kreikkalainen ajatteli hyveen tekevän hyvää; hän ajatteli, että se tekee onnelliseksi tai hyveellisyys on jo onnellisuutta. Kristitty – hiukan yksinkertaistaen – ajatteli, että hyve on Jumalan tahto ja hyveellisyydestä saa palkinnon  tuonpuoleisessa.

Pila, iva ja nauru suhteellistavat. Jos joku päällikkö kiillottaa kuvaansa, tekee itsestään mahtavaa ja pelottavaa, pilkka rikkoo kuvan, näyttää kiilteen ja loiston alla olevan ihmisen. Suhteellistetulla kuvalla tai idealla ei ole enää samaa valtaa. Pilkka on siis vastarinnan muoto, mutta sillä on myös epistemologinen vaikutus. Kun pelko vähenee tai voitamme sen, voimme lähestyä asiaa, esinettä tai ihmistä ja tutkia, mikä se on.

Voiko pilkka sitten olla moraalinen hyve? Harvat kreikkalaiset olisivat sitä samastaneet onnellisuuteen (vaikka jotkut olivat Ateenassa alan mestareita). Harva kristitty uskoo, että pilkkaaja pääsee taivaaseen, ainakaan pilkan ansiosta. Kun ajattelemme moraalia, ajattelemme kieltoja ihan tottumuksen vuoksi. Kreikkalaiset “kielsivät” ylettömyyden, kristityt “kielsivät” laiskuuden. Moraalista hyvettä voisi kuitenkin katsoa toisesta näkökulmasta – myös kreikkalaiset ja kristityt tekivät niin: he puhuivat siitä, mikä on toivottavaa, haluttavaa, toimintaa. Kreikkalaiset halusivat rohkeutta, kristityt nöyryyttä.

Jos moraalisen toiminnan ytimessä on “hyvän tekeminen” suhteessa toisiin ja maailmaan, pilkka ei ensisilmäyksellä näytä hyvältä kanditaatilta hyveeksi.

Jos nauru mahdollistaa hierarkioiden rikkomisen, totutun näkemisen toisessa valossa, ja karnevaalissa toistaan eristetyt ihmiset saattoivat kohdata, pilkka ei näytä enää niin saatanalliselta. Toinen maailma, toinen olemisen tapa, tulee mahdolliseksi. Jos pilkkaa ei suostu näkemään moraalisena hyveenä, olen sitten moraaliton, koska se on viimeinen hyveeni.

Pascal sanoi: “Filosofien pilkkaaminen on filosofointia.” Tähän tehtävä lisäys. Filosofien pilkaaminen on välttämättä filosofointia, koska kunnon pilkka edellyttää, että se on (tässä tapauksessa) filosofinen kommentti. Diogenes kuuli, kun joku filosofi sanoi, ettei ole olemassa liikettä. Diogenes nousi ja käveli pois. Pascalin huomioon täytyy tehdä myös toinen lisähuomautus: Ehkä filosofointi on välttämättä filosofien pilkkaamista…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Laiskuuden hyödyllisyydestä

 

Filosofiakahvila 17.1./18.1./19.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Kreikkalaisilla oli sana hesykhia, rauhallisuus. Se oli jotain, josta roomalaiset myöhemmin käyttivät sanaa otium. Latinan sanasta tulee esimerkiksi espanjan sana ocio, ajanviete. Monesti sana otium käännetään joutilaisuudeksi, mutta se merkitsi erilaista asiaa kuin sirkus tai huvipuisto.

Joutilaisuus oli arvostettua, mutta se saattoi sisältää aktiviteetteja, sekä ruumiillisia että sielullisia harjoituksia. Roomassa vanhemmatkin miehet saattoivat käydä lenkillä ja he tutkivat itseään. Itsensä harjoittaminen ei ollut vain koululaisten asia. Epäilemättä tunnen nostalgiaa otiumin, joutilaisuuden, aikaa kohtaan. En kuvittele hakevani sitä kadonneesta menneisyydestä.

Myönnän, että nyt joutilaisuus on laiskuutta eikä länsimainen kulttuuri ole mitään muuta niin halveksinut. Ajattelun tehtävä on silti arvioida arvoja ja kääntää ne aika ajoin ylösalaisin. Sen takia puhun laiskuuden hyödyllisyydestä. Puhuminen hyödyllisyydestä tässä yhteydessä on kuin jumalanpilkkaa – ei vain laiskuuden kohottamista arvoon, vaan pyhän hyödyllisyyden halventamista, profanoimista.

Jos asiaa pysähtyy ajattelemaan, laiskuudesta on ilmeistä hyötyä, koska se johtaa esimerkiksi teknologisiin uudistuksiin. Ei jaksa tehdä, vaatii liikaa voimia, pakko keksiä jokin laite.

Tämän innovatiivisuuden ja luovuuden edellytys on laiskuus, mutta ei vain motivoivana voimana, vaan olosuhteina. Jos ihminen tekee töitä 12h, hän ei jaksa olla luova. Laiskotellessa myös ikävystyy ja se panee keksimään asioita, ei tietenkään aina hyviä asioita. (Työetiikan kannattajat, sekä porvarit että kommunistit, ovat aina tuominneet laiskuuden, koska laiskana saa paheellisia ideoita.)

Laiskuuden suurin hyöty on kuitenkin siinä, että aikaa todella merkityksellisille asioille. Burn outin tai muun sairauden takia pysäytetyt ihmiset pistävät (joskus) elämän uuteen järjestykseen; he keskittyvät muuhun kuin rahaan, uraan ja maineeseen. He löytävät puutarhanhoidon, eläinten pitämisen, erotiikan, käsityön, matkustamisen jne.

Kun on laiska – opettaa itsensä siihen – tajuaa, ettei ole mitään poliittisempaa kuin laiskuus. 1660-luvulla tehtiin poliittinen päätös. Pariisin kaduilta siivottiin suljettuihin laitoksiin 6000 laiskaa (heitä sanottiin hulluiksi).

Jos nykyisin laiskotteleva ihminen ei pelkää tällaista kampanjaa, hän ehtii huomata, ettei kukaan ohjaa ja hallitse häntä, ainakaan samalla tavalla kuin aikaisemmin. Meitä ohjataan ja hallitaan aikataulujen, kellokorttien, työaikojen avulla. Meille ei vain sanota, että meidän pitää olla jossain paikassa, vaan meille sanotaan, mitä meidän pitää tehdä tiettynä hetkenä.

 Jos laiskana on aikaa itselle, huomaa olevansa autonomisempi kuin aikaisemmin. Tällä on suuri eettinen merkitys, jos etiikka merkitsee suhdetta itseen ja suhdetta toiseen. En ole enää toisen orja, en ole enää toiselle työntekijä, vaan ihminen, vaikka huono. En ole enää itseni ruoskija, vaan itseni hellijä. Tottakai hallitus tulee myös sohvan äärelle ja haukkuu: “Sohvaperuna!” Mutta jos on maannut siinä tarpeeksi kauan, on voinut tulla filosofiksi ja osaa tehdä vastrarintaa: “Teen sitä mikä on kaikkein hyödyllisintä.”

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Henkisten harjoitusten laboratorio

 

Pierre Hadot

Filosofiakahvila 10.1./11.1./12.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Vertailu on pahasta, sanotaan. Mutta joskus on hyvä vertailla, jota voisimme arvioida tai ainakin löytää erilaisia näkökulmia. Olen puhunut toistuvasti askeesista, itseensä vaikuttamisesta. Tässä yhteydessä voidaan puhua tekniikoista tai henkisistä harjoituksista. Miten meidän olisi hyvä vaikuttaa itseemme? Mikä olisi hyväksi?

Vastaus ei ole valmiina, meillä ei ole kriteerejä. Voimme vain tutkailla eri aikoina ja eri kultuureissa käytettyjä tekniikoita, niiden vaikutuksia. Ehkä voimme kokeilla niitä ja oppia, mikä sopii meille.

Olen löytänyt kaksi mielenkiintoista vertailevaa kirjaa. 1)André van der Braak: Nietzsche and Zen. Self-overcoming without a self. 2) Eske Møllgaard: An Introduction to Daoist Thought. Action, language, and ethics in Zhuangzi.

Møllgaard luettelee Zhuangziin (n. 369-290 eaa.) henkisiä harjoituksia: elämästä huolehtiminen (yansheng), vaeltelu (you), mielen ja sydämen paastoaminen (xinchai) ja istuminen unohduksen tilassa (zuowang). On kuin lukisimme Borgesin siteerausta kiinalaisesta ensyklopediasta. Kaikki tuntuu oudolta. 

Zhuangzilla on kuitenkin teksti, joka koskee erityistä harjoitusta, josta käytettiin nimitystä qiwu – se merkitsi eriyisen katsomistavan harjoittelemista; asiat yritettiin  nähdä samankaltaisinaa tekemättä eroa (englannin sana on equalizing). Møllgaard sanoo, että Zhuangzin teksti ei vain käsittele tätä harjoitusta, vaan on itsessään tätä harjoitusta. Tämä on mielenkiintoista vertailun kannalta. Pierre Hadot, antiikin Kreikan ja Rooman filosofian asiantuntija, sanoi antiikin filosofien puheen olleen usein henkistä harjoitusta, ei teoretisointia jostain aiheesta. Antiikin filosofeilta löytyy myös esimerkkejä ylhäältä, kosmisesta näkökulmasta, katsomisesta, jossa katse ei tee enää samalla tavalla eroja ja erotteluja. Zhuangzi ei ole enää niin outo tai hän ei olisi ollut outo kreikkalaiselle.

Braakin kirjan esimerkkiä käyttäen voisi puhua zenin ja Nietzschen etäisyydestä ja outoa valoa zeniin ja Nietzscheen luovasta samanhenkisyydestä. Nietzsche arvosteli tunnetusti buddhalaisuutta (samankaltaisista syistä kuin kristinuskoa), mutta buudhalaisuuden kritiikkiä on myös zenissä. Mielenkiintoinen samanhenkisyys löytyy samantapaisesta tavasta käsittää totuus. Totuus ei ollut Nietzschelle representaatiota (tai adekvaatiota). Hänen käsityksensä muistuttaa enemmän idän vanhojen ajattelijoiden lähtökohtaa: totuus ei ole lauseen ominaisuus, se on enemmän Tie (dao, Way). Sen täytyy ruumiillistua ihmisessä, ja se voi ruumiillistua vain askeesin, harjoituksen, avulla.

Tulevaisuuden instituutiossa, henkisten harjoitusten laboratoriossa, tutkitaan  näiden kahden esimerkin innoittamina muun muassa sitä, miten tärkeitä henkisiä harjoituksia ovat näkökulman vaihdokset (ja muut katsomisharjoitukset) ja millaisin erilaisin tavoin voidaan pyrkiä totuuden lihallistamiseen askeesin kautta…

 

P.S.

Jorge Luis Borgesin novellissa John Wilkinsin analyyttinen kieli on Borgesin keksimä kiinalainen kirja, jossa eläimet luokitellaan seuraavalla tavalla: ”Eläimet jakautuvat seuraaviin ryhmiin: a) Keisarille kuuluvat, b) balsamoidut, c) kesytetyt, d) siat, e) merenneidot, f) tarunomaiset, g) juoksukoirat, h) tässä luokitellut, i) ne jotka riehuvat kuin hullut, j) lukemattomat, k) hienonhienolla kamelinkarvasiveltimellä piirretyt, l) ja niin edelleen, m) juuri nahkansa luoneet, n) etäältä kärpästä muistuttavat”