Filosofiakahvila 24.1./25.1./26.1.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Jossain vaiheessa huomaa epäonnistuneensa. Jos
kuvittelee itsensä rohkeaksi, kohtaa tilanteen, jossa ei ole muuta kuin
pelkuri. Jos haluaa olla lempeä, huomaa olevansa julma. Minultakin on mennyt
usko omiin hyveisiini, siihen että kykenisin niihin. Yksi hyve on silti jäänyt
ja uskon yhä kykeneväni siihen; se on pila, pilkka, iva, josta espanjalaiset
käyttävät sanaa burla.
Miten kukaan voi sanoa pilkkaa hyveeksi? Hyve on
toimivuutta. Sen voi ajatella olevan taipumus tai kyky, mutta sitä pitää
käyttää, jotta se toimisi ja
On ollut myös erilaisia käsityksiä siitä, mikä
tekee hyveen hyveeksi, miksi jokin piirre on toivottava. Hiukan
yksinkertaistaen voisi sanoa, että kreikkalainen ajatteli hyveen tekevän hyvää;
hän ajatteli, että se tekee onnelliseksi tai hyveellisyys on jo onnellisuutta.
Kristitty – hiukan yksinkertaistaen – ajatteli, että hyve on Jumalan tahto ja
hyveellisyydestä saa palkinnon
tuonpuoleisessa.
Pila, iva ja nauru suhteellistavat. Jos joku
päällikkö kiillottaa kuvaansa, tekee itsestään mahtavaa ja pelottavaa, pilkka
rikkoo kuvan, näyttää kiilteen ja loiston alla olevan ihmisen.
Suhteellistetulla kuvalla tai idealla ei ole enää samaa valtaa. Pilkka on siis
vastarinnan muoto, mutta sillä on myös epistemologinen vaikutus. Kun pelko
vähenee tai voitamme sen, voimme lähestyä asiaa, esinettä tai ihmistä ja
tutkia, mikä se on.
Voiko pilkka sitten olla moraalinen hyve? Harvat
kreikkalaiset olisivat sitä samastaneet onnellisuuteen (vaikka jotkut olivat
Ateenassa alan mestareita). Harva kristitty uskoo, että pilkkaaja pääsee
taivaaseen, ainakaan pilkan ansiosta. Kun ajattelemme moraalia, ajattelemme
kieltoja ihan tottumuksen vuoksi. Kreikkalaiset “kielsivät” ylettömyyden,
kristityt “kielsivät” laiskuuden. Moraalista hyvettä voisi kuitenkin katsoa
toisesta näkökulmasta – myös kreikkalaiset ja kristityt tekivät niin: he
puhuivat siitä, mikä on toivottavaa, haluttavaa, toimintaa. Kreikkalaiset
halusivat rohkeutta, kristityt nöyryyttä.
Jos moraalisen toiminnan ytimessä on “hyvän
tekeminen” suhteessa toisiin ja maailmaan, pilkka ei ensisilmäyksellä näytä
hyvältä kanditaatilta hyveeksi.
Jos nauru mahdollistaa hierarkioiden rikkomisen,
totutun näkemisen toisessa valossa, ja karnevaalissa toistaan eristetyt ihmiset
saattoivat kohdata, pilkka ei näytä enää niin saatanalliselta. Toinen maailma,
toinen olemisen tapa, tulee mahdolliseksi. Jos pilkkaa ei suostu näkemään
moraalisena hyveenä, olen sitten moraaliton, koska se on viimeinen hyveeni.
Pascal sanoi: “Filosofien pilkkaaminen on
filosofointia.” Tähän tehtävä lisäys. Filosofien pilkaaminen on välttämättä
filosofointia, koska kunnon pilkka edellyttää, että se on (tässä tapauksessa)
filosofinen kommentti. Diogenes kuuli, kun joku filosofi sanoi, ettei ole
olemassa liikettä. Diogenes nousi ja käveli pois. Pascalin huomioon täytyy
tehdä myös toinen lisähuomautus: Ehkä filosofointi on välttämättä filosofien
pilkkaamista…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti