Herkkyys ja vivahteiden taju

(Paul Klee: Viikunapuu)

Jos meissä olisi tarpeeksi hienoutta, herkkyyttä ja vivahteiden tajua... Emme enää näkisi mustavalkoisesti, emme näkisi edes muotoa, sitä mikä meidät on opetettu näkemään. Emme näkisi puun muotoa; näkisimme virtauksen. Sitten kun asiat ovat näin, pääsemme uuteen ulottuvuuteen, ja minä lakkaan puhumasta.

Hyvä tuuli

Ajattelijat ovat käsi otsalla ja vakavan näköisiä, tiedän kyllä. Mutta minua naurattaa sellainen. Hyvän tuulen saavuttaminen on käynyt työstä. Pidän siitä kiinni, olen siitä ylpeä, tästä pahanilkisestä hyvästä tuulesta.

Keväällä puhun ikonoklasteista, erakoista, kysymisestä ja keskeneräisyydestä. Nämä alkavat olla tuttuja aiheita, hyvään tuuleni liitettyjä. En silti aio silti ikävystyttää kuoliaaksi. Siksi puhun myös hauskoja rahasta, nautinnoista ja politiikasta. Kiusaan myös itseäni, liikutan itseäni rajojeni ulkopuolelle ja otan aiheeksi suremisen. Jotta ajattelemisella olisi merkitystä, sen on heilautettava meitä. Jos tulos ei ole tanssia, niin ilveilevää hyppelehtimistä kumminkin.

Masentavienkin aiheiden kanssa pyrin olemaan hyväntuulinen. Leikkisyys antaa asioille ja esineille uusia käyttömahdollisuuksia. Olisi osattava katsoa asioita niin kuin kissa katsoo lankakerää.

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2013

(René Char)
Otin asioilta illuusion, jonka ne tuottavat suojellakseen itsensä meiltä ja jätin niille sen osan jonka ne suovat meille. - René Char

1.Ikonoklasti
Mitä on ikonoklasmi, kuka on ikonoklasti? Kuvien vaikutuksista ja kuvittelemisen merkityksestä

2.Takertuminen  
Takertumisesta, omistamisen halusta, länsimaisesta ja itämaisesta ajattelusta 

3.Mitoista, mitattomuudesta ja rahasta
Rahan filosofian, arvojen ja mittaamisen ongelma

4.Nautinto näkökulmana
Voiko nautintoa arvostaa? Mitä se merkitsee? Voiko nautinto olla näkökulma?

5.Sureminen ja tulevaisuus
Ajallisuudesta, menetyksistä ja suremisen vaikutuksista

6.Vieraana kaikkialla
Asioiden katsominen ulkopuolelta, asioiden tekeminen vieraiksi 

7.Syytös ja itsesyytös
Syytösten ja itsesyytösten peleistä

8.Sairaus, terveys ja yhteiskunta
Sairauden ja terveyden käsitteistä yhteiskunnallisesta näkökulmasta

9.Mitä on demokratia?  
Demokratian, hallitsemisen ja politiikan kysymykset 

10.Keskeneräisyys
Keskeneräisyyden positiivisuudesta ja oman itsen epälopullisuudesta

11.Samastumisen vaara  
Millä tavalla samastuminen on vaarallista?Ryhmät ja yksilö 

 12.Mitä me puhumme toisista
Millä tavalla pitäisi huolehtia tavastamme puhua?

13.Viimeinen kiusaus
Onko tulkitseminen väkivaltaa? Onko ymmärtäminen pelkästään hyvää?

14.Kysyminen, yhteisyys ja jakaminen
Kysymisen poliittisuus, uusien mahdollisuuksien keksiminen

15.Erakon katoaminen  
Miksi yksinäinen erotettiin joukosta? Miksi erakkous pelottaa ja houkuttaa?

16.Huomion kiinnittäminen
Huomion kiinnittämisen harjoittaminen, runous ja herkkyys

Toivo

(Immanuel Kant)

”Mitä voin toivoa?” Näin kysyi Immanuel Kant. Ehkä ei voi toivoa mitään. Ehkä meillä ei ole toivoa kaiken tämän hulluuden keskellä. Mutta epäilijä, siis ajattelija, joka etenee epätoivoisen näköisenä, ei ole epätoivoinen. Miksi hän etenisi? Miksi hän vielä ponnistelisi, jos hän ei toivoisi, että voi muuttaa jotain? Monta kertaa epäilijöiden puheet salaavat toivon; heidän toivonsa on salainen.

Toiveet pidetään salassa monista eri syistä. Kun kertoo toiveensa, se joka ne kuulee, pääsee valtaan. Ainakin psykonalyytikko. Jos joku saa vallan tietäessään toisen toiveet ja käyttää niitä hyväkseen, toiveiden kautta tulevat ne asiat, joita olisi ehkä halunnut välttää. Tästäkin syystä ollaan hiljaa ja on syytä olla hiljaa.

Joku toivoo, että voisi hoitaa asiansa kuntoon, asettua aloilleen ja olla varma ja vakiintunut. Tätä on helppo hyväksikäyttää. Näin ihmisille myydään asunto, asuntolaina ja avioliitto. Vakiintumisen, asettumisen, avulla ihminen on saattanut haluta välttää kiirettä ja stressiä, mutta nyt hänellä on laina ja avioliitto. Olisi siis opittava varomaan toivoa, sillä monta kertaa se on kiihotin, jonka avulla hallitaan.

Epäilijät saavat helposti sellaisen maineen, että heillä ei ole toivoa. He näyttävät epätoivoisilta. Kaikissa puutarhoissa he näkevät käärmeen. Mutta hän etenee, työskentelee, ponnistelee jonkun eteen – ei siis ole epätoivoinen. Hän on saattanut menettää vakaan pohjan. Tällaisessa tilanteessa voi tulla vähän epätoivoiseksi, alakuloiseksi, jopa lamaantuneeksi. Sen ansiosta, ettei hänellä ole enää vakaata pohjaa, hänellä on toivo, sillä nyt hän voi mennä itsensä yli – tai mennä ulos, toiseen maisemaan.

Joku toivoo voivansa hoitaa asiansa kuntoon ja asettua. Toivoa on silti vain, jos ei asetu aloilleen ja elää epävarmuudessa. Mutta se on toinen toivo. Olen tietoinen, että kuvaamani toivo muistuttaa kristillistä toivoa; siinä on on jotakin rakenteellista samankaltaisuutta. Giorgio Agamben on analysoinut Paavalin tekstejä, joissa toivo annetaan epätoivoisille. Jeesuksen kuolema merkitsi Paavalille toivon kuolemaa, mutta hänen ylösnousemuksensa uutta toivoa. Toivo annetaan epätoivoisille, mutta se on toinen toivo.

Mitä voin toivoa? Mikä toivo minulle voi olla asioiden muuttumisesta? Varomattomasti sanon siis, mitä toivon ja samalla kysyn, voiko tätä toivoa. Toivon, että ihmiset oppisivat elämään ilman myyttejä. Tarkoitan: kuvittelen mahdolliseksi, että ihmiset vapautuvat harhaluuloista, jotka välillä esiintyvät yleisinä totuuksina.

Hävittää jokin illuusio – siinä minun toiveeni... Yksi illuusio, jonka vallassa ihminen on elänyt ja elää on pysyvyyden illuusio. Totuudet, asiat, asioiden tilat nähdään pysyvinä. Samalla ihmisten keksinnöistä, luomuksista tehdään itsestään selviä, luonnollisia. Tämä voisi olla yksi mahdollinen tapa ymmärtää myytti. Kyseessä on kulturaalisen, tehdyn asian muuttuminen luonnolliseksi. Jonain päivänä huomaamme luonnottomuuden, kun näemme, miten se luonnottomuus tehtiin ja silloin opimme tekemään sen tekemättömäksi.

On tärkeää kestää, pysyä lujana. Toivo on pysymistä lujana. Se tarkoittaa, ettei luovuta.