keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Janten laki

(Aksel Sandemose)
Filosofiakahvila jatkuu tavalliseen tapaan ainakin viikolla 14. Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin "kaupungintalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto), torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 3.4. klo 13.30. PAIKKA: Kukko, saunan terassi, C/Maestro Pedro Calvo. AIHE: Tiedustelulaki

Tanskalais-norjalainen kirjailija Aksel Sandemosen esitti romaanissaan Pakolainen ylittää jälkensä (1933) satiirisen ajatuksen Janten laista, säännöistä, joita ahtaat yhteisöt vaalivat. Artikuloidut kymmenen lakia ovat:

1.Älä luule, että sinä olet jotain.
2.Älä luule, että olet yhtä hyvä kuin me.
3.Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
4.Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5.Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6.Älä luule, että olet enemmän kuin me.
7.Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8.Älä naura meille.
9.Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10.Älä luule, että voisit opettaa meille jotakin.

Sanotaan, että teoksessa kaikuu myös yksi artikuloitumaton sääntö, joka on:

Älä luule, että on jotain mitä emme jo tietäisi sinusta.

Eri taiteilijoiden (muun muassa Kalervo Palsa) ja ajattelijoiden kiinnostus tätä ”lakikokoelmaa” kohtaan johtunee siitä, että nämä todellisuudessa kirjoittamattomat säännöt on helppo tunnistaa. On myös helppo tuntea niiden vaikutus.

Minua tässä ilkeässä, satiirisessa, liian totuudenmukaiselta vaikuttavassa havainnossa ja väitteessä kiinnostaa se, että yhteisö näyttäytyy pienentävänä. Puhutaan kauniisti yhteisöllisyydestä, siitä puhutaan nostalgisesti. Niin kuin joskus olisi eletty kauniissa, harmonisessa maailmassa, jossa yhteisö kasvatti, nosti, kannatti. Janten laissa yhteisö, sen kirjoittamattomat säännöt, merkitsevät ennen kaikkea 1) yksilön tukahduttamista (sääntö 1) 2) mitätöintiä (säännöt 2-7, 10) 3)uhkailemista (säännöt 8-9).

Pienentävä vaikutus ei tietenkään kohdistu vain johonkin yksilöön. Koko maailma pienenee. Myöskään yhteisö ei onnistu tekemään itsestään muuta, enemmän. Se rajoittaa, pienentää itsensä, sulkee maailmansa.

Filosofisesti tämän tekee mielenkiintoiseksi muun muassa se, että moraali (se mitä niin vaalitaan) osoittautuu ahdistavaksi, hyvinkin haitalliseksi. Tietenkään tämä ei häiritse kunnon moraalifilosofia, koska hän pyörittelee abstraktioita, ei tartu näin todentuntuiseen kuvaan moraalista, siis tavoista, joiden mukaan yhteisö elää. Toisaalta oli kerran Ralph Waldo Emerson, joka ajatteli, että konformismi (moraalisuus sellaisena kuin se ilmenee Janten laissa) on hyveen puuttumista.

Jos ajattelemme eettisen arkkitehtoniikan (käyttääkseni Mihail Bahtinin termiä) näkökulmasta, voimme sanoa:

1.Minä itselleni tässä maailmassa on pienentämisen, väheksymisen määrittelemä.
2.Minä toiselle on ennen kaikkea alistuja, kumartaja.
3.Toinen minulle on herra, auktoriteetti, lyöjä, rankaisija.

Onko Janten laki kuollut? Olemmeko kasvaneet siitä ulos? Liioitteleeko Sandemose? Onko tämän vaara yhä maailmassamme, meissä? Ajattelen, että olisi tehtävä töitä, keksittävä välineitä, jotta välttäisimme kuihtumisen. Tarvitsemme toisenlaista ”arkkitehtoniikkaa”, toisenlaista suhdetta itseen ja toiseen. Mistä välineet? Mistä työntekijät?

torstai 22. maaliskuuta 2018

Kävelemisestä


Filosofiakahvilaa EI OLE kiirastorstaina 29.3. Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin "kaupungintalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto), Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 27.3. klo 13.30. PAIKKA: Ravintola Kukon saunan terassi, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Puigdemont/Cifuentes/Urdangarin etc...

Frédérik Gros, filosofi ja kävelijä, epäilee, että olla joku on typerä fiktio, joka painaa hartioitamme. Olla joku saattaa olla kahlitseva velvollisuus. Siksi hän kävelee ja etsii kävelemisen vapautta. Suunnilleen noin Gros sanoo vuonna 2009 ilmestyneessä kirjassaan Marcher, une philosophie.

Käveleminen on jalan pistämistä toisen eteen, jotain yksinkertaista. Se voi kohottaa mielialaa tai se voi väsyttää. Jostain syystä se on tärkeää ajattelulle, todennäköisesti ihan fysiologisista syistä. Kävelemisellä ja ajattelemisella on toisenlainenkin side, historiallinen yhteys. Monet ajattelijat ovat tarvinneet kävelyä: Nietzsche, Thoreau, jopa Kant. Voidaan mennä pidemmälle, toiselle polulle ja kysyä, pitäisikö filosofian pistää kävelemään.

Kun Jack Kerouack haaveili vallankumouksesta, hänellä oli siitä aika erikoinen visio: Hän näki ihmisiä kiipeämässä vuorelle. Kurja ja korruptoitunut sivilisaatio hylätään kävellessä. Erikoinen visio, mutta ei ainutlaatuinen. Tälläkin visiolla on historia, maanalainen perinne. Rousseaun mukaan todellinen ajatteleminen ja luominen tehdään kävellessä. Hän ei hylännyt vain kirjoituspöytää, vaan myös kaupungin, tekopyhyyden ja kohteliaisuudet. Hän oli valistuksen koira, Diogenes. Paluu luontoon merkitsi hänelle kävelemistä; ne edellyttivät toisiaan.

Kaikki eivät silti kritisoi sivilisaatiota paeten sitä tai poistuen muualle; he muuntavat sitä käyttäytyen toisin. André Breton  ehdotti dadaistien inspiroimana käytäntöä, jolle annettiin nimi déambulation, harhailu. Harhailu, eksyminen, johtaa sekä sattumanvaraisiin kohtaamisiin että kaupungin oman logiikan – sen kapitalistisen logiikan – kumoutumiseen. Italialainen arkkitehti Francesco Careri kirjoitti sekä surrealistien että situationistit (marxilainen ja avantgardistinen ryhmittymä Ranskassa) kävelykäytännöistä teoksessaan Walkscapes, Käveleminen esteettisenä käytäntönä.

Käveleminen ja ajatteleminen ovat siis syvässä yhteydessä, niillä on pitkä yhteinen historia ja harhaileminen on varmaan varteenotettava vaihtoehto, jos halutaan tehdä surrealistista filosofiaa. Minun oma tyylini on lähes täydellinen ideattomuus. Voin silti tehdä silti kolme hypoteettista arvausta kävelemisen merkityksestä tänään.

1.Käveleminen tekee meistä kartanpiirtäjiä.

Se mitä teemme vaikuttaa meihin; se esimerkiksi totuttaa meidät johonkin, orientoi ajatuksemme tiettyyn suuntaan. Käveleminen tekee meistä enemmän kartanpiirtäjiä kuin selittelijöitä. Kartta voi olla merkittävä työväline ajattelussa, sillä joskus ajatteleminen on suunnistautumista ja taktiikan kehittämistä.

2.Käveleminen esteettisenä kokemuksena palauttaa aistit, koko kehon, ajatteluun.

Ruumiillisuus ei lakkauta käsitteiden merkityksellisyyttä, mutta pyyhkii meistä ikuiselta tuntuneen dualistisen jaon kehoon ja mieleen, ruumiiseen ja sieluun.

3. Käveleminen tekee meidät kevyemmiksi, koska ei tarvitse enää olla sama ja aina samassa paikassa.

Kun tahdomme jotain, emme tahdo aina ja koko ajan asioita ja esineitä, vaan laatua, esimerkiksi keveyttä. On todellakin mahdollista, että sitä varten on hylättävä velvollisuuksia, esimerkiksi velvollisuus olla joku.

P.S:
Ajatelkaa mitä mahdollisuuksia kävelemiseen sisältyy. Jos kävelee yksin, se on irtaantumista määrätystä rytmistä, oman rytminsä sovittamisesta toisen rytmiin; siis askel pois kurin maailmasta, askel kohti omapäisyyttä. Jos kävelee yksin, voi tehdä sen hiljaisuudessa. Silloin se voi olla myös hengitysharjoitus.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Hallitsemattomat tilat

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin "kaupungintalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto), torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica Rafaelin aukiolla, Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 20.3. klo 13.30. PAIKKA: Giovanni Pizzeria, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Ehkä viimeisen kerran tänä keväänä, useita aiheita

Hallitsemattomat tilat (ungoverned spaces) on termi, jota alettiin käyttää 11.syyskuuta 2001 jälkeen. Kyse on ehkä troopista, kielikuvasta, mutta se on yleinen sekä ulkomaalaispolitiikassa että terrorismin vastaisessa sodassa. Ilmaisun omivat myös erilaiset vastarintaryhmät ja anarkistit. Väite on yksinkertainen: On tiloja ja paikkoja, jotka eivät ole hallinnassa, joita ei hallita. Terrorismin vastaiset sotijat ja anarkistit tietenkin ymmärtävät termin hyvin erilaisilla tavoilla. Toisille se on uhka, toisille lupaus.

Mitä voi tarkoittaa väite, että jokin paikka ei ole hallittu? Yhdysvaltojen hallinnolle se merkitsee esimerkiksi alueita, joissa tavalla tai toisella, vapaaehtoisesti tai pakotettuna, valtio luopuu kontrollistaan ja luovuttaa sen muille kuin laillisille hallitsijoille. Käytännössä tällaiset alueet tai paikat voivat olla villiintyneitä kaupunkeja, kaatuneita valtioita tai vaikka tribualueita niin kuin Afganistanin ja Pakistanin rajalla. Obaman aikainen terrorisminvastaisen sodan johtaja (Coordinator for Counterterrorism at the U.S: State Department) Daniel Benjamin sanoi: “…frankly, the problem of un- and undergoverned spaces is one of the toughest ones this and future administrations will face.”

Tietenkin monet – jopa Yhdysvaltain hallinnon puolustajat - ovat huomanneet, että puheet eivät ole aina johdonmukaisia tai uskottavia. Hallitsemattomiksi tiloiksi luokitellut paikat, joiden vaarallisuudesta puhutaan, ovat todellisuudessa hallittuja, mutta toisella tavalla. Toinen erikoisuus tässä puheessa on se, että hyvinkin pienet, kaaottiset paikat ilman infrastruktuureja tulevat maailmanpoliitikan huomion kohteeksi. Mutta tähän liittyy yksi viimeisten vuosikymmenten paradoksaaleimmista asioista. Pieni ja syrjäinen paikka voi tulla taistelun ja liikehdinnän ytimeksi.

Yksi esimerkki on tietenkin zapatistiliike Chiapasissa, Meksikossa. Alueellinen kapina, josta alusta lähtien tehtiin ylikansallista liikehdintää, yhtä ensimmäisistä globalisaation vastaisista. Huomion kohteena oli alue, paikka, josta pyrittiin tekemään autonomista; se yritettiin irrottaa Meksikon hallinnosta ja tietyllä tavalla globaalien markkinoiden otteesta.  Toinen esimerkki, ilman muuta mielenkiintoinen, on apartheidin vastainen liikehdintä Etelä-Afrikassa. Maasta yritettiin tehdä ”hallitsematon”. Liikehdintä, jossa oli mukana nuorisojärjestöjä, ammattiliittoja, kirkkoja ja United Democratic Front. Teitä pistettiin poikki, vesijohtoja sabotoitiin jne.

Hyvin erilainen esimerkki on espanjalainen 15-M-liike (toiselta nimeltään movimiento de los indignados), joka valloitti julkisia tiloja eri puolilla maata keväällä 2011. Erityisen huomion kohteena oli leiriytyminen Puerta del Solin aukiolle Madridissa. Tämä kansankokous innoitti amerikkalaista Occupy Wall Street –liikettä, joka käynnisti toimintansa saman vuoden syyskuussa. 15-M ei pyrkinyt tilanvaltauksellaan tekemään maata hallitsemattomaksi; valtaus, joka oli konkreettinen teko, oli samalla kysymys, julkista tilaa koskeva kysymys: ”Mitä on julkinen? Kenelle kuuluu julkinen?” Kuvaavaa oli, että eniten valtausta ja liikehdintää vastaan protestoi yksityinen sektori, alueen yrittäjät.  

Termi hallitsemattomat tilat on siis monimielinen; toisaalla puhutaan niiden vaarallisuudesta, toisaalla niissä nähdään mahdollisuus ja vapaus. Esimerkit (sekä hallitsijoiden että hallittujen) tuovat esiin kuitenkin mielenkiintoisen asian. Tilat ja paikat ovat poliittisen taistelun, politisoinnin, kohteita. Niiden merkitys on kaikissa tapauksissa jotain muuta kuin symbolinen; se on strateginen. Olisi siis mahdollista ja mahdollisesti mielenkiintoista tutkia sekä vallankäytön että vastarinnan tilallista ulottuvuutta.

Voi kysyä – esimerkiksi – miten tila vaikuttaa strategiaan ja jopa ihmisen tapaan suuntautua, ohjata itseään ja muita. Mutta voi kysyä myös, miten tämä sama tilassa oleva ihminen, toimija, muokkaa tilaa: jakaa sen, antaa sille merkityksiä, tekee siitä aseen, suojan... 

torstai 8. maaliskuuta 2018

Näkymätön mies

(Ralph Ellison)
Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin "kaupungintalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto), torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 6.3. klo 13.30. PAIKKA: Giovanni Pizzeria, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: 8-M eli Naiset ja muutos

1.Maailma on mahdollisuus

Kirjoitin toukokuussa 2012:

"Tottelemattomuus on muutakin kuin yksittäisen määräyksen noudattamattajättämistä. Se on haluttomuutta olla jonkun systeemin vankina. Ralph Ellisonin näkymättömän miehen taistelu ei kohdistu vain määräyksiin tai rajoituksiin. Hän sanoo:”I was looking for myself and asking everybody except myself questions which I, and only I, could answer.” (Etsin itseäni ja kysyin kaikilta muilta paitsi itseltäni kysymyksiä, joihin minä, vain minä, voin vastata.”) Tässä lauseessa, sen kapinassa, kieltäydytään muustakin kuin määräyksistä; siinä kieltäydytään hyväksymästä jokin ulkopuolinen tiedollinen auktoriteetti.

Emme alistu pelkästään noudattamaan lakia, vaan myös elämään systeemin mukaisesti: mukaudumme ja alistumme systeemiin, joka sitoo ihmisen identiteettiin. Ellisonin Näkymätön mies on kuvausta kamppailusta verkossa, jossa ihminen ei voi olla muuta kuin se mitä hänen identiteettinsä määrittelee.

Vain tottelemattomilla on tulevaisuus, sillä he muuttuvat."

Palasin Näkymättömään mieheen lokakuussa samana vuonna:

"Ralph Ellisonin näkymätön mies elää maailmassa, jossa hänet koko ajan määritellään ulkopuolelta. Musta mies Yhdysvalloissa elää sidottuna identiteettiinsä. Identiteetti, johon hänet halutaan sitoa, on tunnettu, valmis, kerta kaikkiaan ja kokonaan määritelty. Tällaisessa maailmassa – jos ihminen haluaa elää omaan elämäänsä, luoda oman itsensä – ihminen kamppailee määritelmiä vastaan ja taistelee saadakseen oikeuden olla erilainen. Kyse on oikeudesta muutokseen, oikeudesta olla olematta sama.

Jos tässä Ellisonin luomassa kuvassa maailmasta on jotain totuudellista, tämä ulkoista maailmaa koskeva totuus voisi muuttaa meitä. Meidän olisi mahdollisesti elettävä niin, että se muuttaa meitä. Silloin tämä totuus paljastaisi meille jotain vapaudestamme ja mahdollisuuksistamme niin kuin se teki romaanin päähenkilölle. Hän sanoo, kaikkien seikkailujen jälkeen: The world is a possibility if only you´ll discover it.”

2.Taistelu sairautta vastaan

Nimetön ja näkymätön mies oppii monenlaisia asioita. Varmasti siksi, että näkymättömänä hän kohtaa ankaria, äärimmäisiä kysymyksiä; hän ei paini vivahteiden kanssa. Hän sanoo löytäneensä hyvän ja pahan, rehellisyyden ja epärehellisyyden ongelmat. Kertoessaan tarinaansa hän on yrittänyt katsoa itsensä läpi ja hän tietää, että siihen liittyy vaara. Aina kun hän on ollut rehellinen, hän on ollut vihattu. Hän on ollut kaikken arvostetuin ja rakastetuin silloin, kun hän on ”oikeuttanut” muiden virheellisiä uskomuksia tai kun hän on antanut ihmisille virheellisiä vastauksia, sanonut sen mitä he ovat halunneet kuulla.

Hankaluus on siinä, että näin toimiessaan hän on joutunut tarttumaan itseään kurkusta, kuristamaan itseään. ”Kyllä, se teki heidät onnellisiksi ja se teki minut sairaaksi”, hän toteaa. Lopulta, viimeistään lopussa, kovassa paikassa, kohtaamme tämän kysymyksen: Miten hoitaa tällaista sairautta?

Vastaus on kaikkien edessä. Se on helppo. Jos sairaaksi tekee se miten elää, täytyy elää toisin. Vastaus on helppo, mutta ei ole helppo elää toisella tavalla. Ei ole helppo muuttaa tapojaan.

Näkymätön mies antaa silti meille näön, näkökulman, jopa aseita. Ensin täytyy olla tottelematon, kapinallinen: on vastattava itse. Toiseksi täytyy osata katsoa mahdollisuuksia, olla uskomatta välttämättömäksi kaikkea mitä sanotaan välttämättömäksi.

Ellisonin sankari ei syytä ketään, ei väitä, että ongelma on hänen itsensä ulkopuolella, ainakaan kokonaan. ”Pimeydestä” on ainakin puolet hänen sisällään. Taistelu käydään itsen kanssa.

Sankari katsoo itsensä läpi ja oppii ymmärtämään paremmin mikä on hänen suhteensa maailmaan ja maailman suhde häneen. Näin hän sanoo. Lukijalle se asettaa filosofisen kysymyksen siitä, mikä on totuuden hedelmällisyys, mikä on sen suoma apu taistelussa.

torstai 1. maaliskuuta 2018

Ajattelu, käsitteet, elämä

(George Canguilhem)
Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin "kaupungintalon" kahvila (sama rakennus missä Pohjoismainen kirjasto), torstaina (klo 16.00) La Carihuela Chica "Rafaelin aukiolla", Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA TIISTAINA 6.3. klo 13.30. PAIKKA: Giovanni Pizzeria, C/Maestro Pedro Calvo, Kukon vieressä. AIHE: Suukapulalaki yms.

Ikivanha teema, kysymys ajatuksen ja elämän välisestä suhteesta. Joskus kohtaa vieläkin näkemyksiä, joista kuulee, että sielu ja ruumis on erotettu toisistaan. Vieläkin kuulee väitteitä, joiden mukaan ajatus on jotain elämästä erillistä, jotain korkeampaa; se on tullut hillitsemään eläimellisen elämän impulsseja. Tartun tähän teemaan voidakseni lähteä liikkeelle, pysyäkseni liikkeessä, voidakseni sanoa jotain ajattelun tärkeydestä...

a)Käsite ja ongelma

Mikä on käsite? On mahdollista sanoa, että se on sanan tai ilmaisun merkityssisältö. Tämä ei merkitse sitä, että se olisi sama asia kuin sanan määritelmä, mutta käsite on vähintään sana ja sen määritelmä, niiden yhdessä muodostama kokonaisuus. Havainnollisten esimerkkien avulla voi huomata, ettei tässä sanottu vielä näytä, miten käsitteet toimivat. Hyvinkin ulkoiset maailmaa koskevat havainnot ovat käsitteellisiä yksinkertaisesti siksi, että ihminen järjestää asioita käsitteellisesti – ja nämä käsitteelliset järjestelyt toimivat selityksinä joillekin asioille.

Esimerkki 1: Näemme auton. Näkemämme auto ei ole mikä tahansa auto; se on poliisiauto. Se selittää sen aiheuttaman metelin ja jopa sen värin. Käsitteellinen hahmotuskyky tässä tapauksessa saattaa synnyttää tietynlaisia reaktioita, varovaisuuden lisääntymistä jne.

Esimerkki 2: Monimutkaisemmissa järjestelyissä kuten juridiikassa näemme, että lakitekstissä tehdään samaa kuin tieteessä tai filosofiassa: termit määritellään. Se ei tietenkään tee lakitekstistä tieteellistä; tämä käytäntö on vain järjestelty niin, että siinä tehdään jotain samantapaista kuin tieteessä (osittain samasta syystä).

Esimerkki 3: Käsitteet tieteissä. Tukeutuen osittain George Canguilhemin tieteenfilosofiseen ajatteluun (historialliseen epistemologiaan) voi sanoa, että tieteessä käsite kytkeytyy aina ongelmaan; se ilmaisee ongelman. Tässä tullaan jo lähemmäksi toisenlaista käsitteen määritelmää; se on enemmän kuin merkityssisältö erotettuna esimerkiksi elämyksen kautta käsitetystä ei-kognitiivisesta sisällöstä. Tämä toinen määritelmä voisi olla vaikka seuraavanlainen: Käsite on mentaalinen konstruktio tai projektio, jonka kautta ymmärrämme kokemuksiamme.

Canguilhemin hengessä tekemäni huomio sisältää jo sinänsä mielenkiintoisen käsitteen, ongelman.  Jos ja kun käsite kytkeytyy ongelmaan, käsitteen toiminta maailmassa muodostuu erilaiseksi. Sen toiminta ei pysähdy silloin siihen mihin se pysähtyy, kun kyseessä on ihmisen käsitteellisistä järjestelyistä erilaisissa käytännöissä (paloauto, juridiikka). Käsite tuo esiin – se ikään kuin ehdottaa – ongelmia. Siihen liittyy aina kysymys tai kysymyksiä. Käsitteen määritteleminen merkitsee ongelman muotoilemista.

Käsitteiden historia (jollaiseksi Canguilhem käsitti tieteen historian) voi tuoda esiin yllättäviä, lähes ”skandaalimaisia” asioita. Refleksin käsite – sen kehittyminen – liittyi ongelmaan, joka koski tahdonalaisten ja tahdottomien liikkeiden tai toimintojen erottelua. Tämä ongelma kytkeytyi luonteeltaan vähemmän tieteelliseen kysymykseen syyllisyydestä ja vastuusta, sillä tämä erottelu oli tehty muualla kuin fysiologiassa: erottelua oli tulkittu uskonnollisesta, eettisestä ja juridisesta näkökulmasta.

Käsite ”tekee” eri asioita, kun se kytkeytyy ongelmaan, mutta tämä ei merkitse, että näin tapahtuu vain tieteissä. Ihminen on ajattelevana olevana ongelmien luoja. Joku liikkuu metsässä ja liikkuessaan väistää puita, kiviä jne. Hänellä on erityisiä vaikeuksia; täytyy ylittää joki. Vuosien ajan hän ylittää joen kastellen itsensä. Aika ajoin hän sairastuu tämän seurauksena. Ajattelevana olentona hän voi pysähtyä, ajatella, tehdä joenylityksestä ongelman.

Tässä tapauksessa se saattaa saada seuraavan kysymyksen muodon: ”Onko minun pakko kastella itseni ja vaarantaa siten terveyteni?” Ongelma on vastaus tilanteeseen. Se ei ole välttämätön, väistämätön reaktio; se ei ole kiroilua. Ongelma on tilanteen avaamista, elämän avaamista määrittelemättömälle tulevaisuudelle, koska se on tavanomaisen keskeytymistä. Enää ei jatketa samalla tavalla, aina kengät kastellen. Kysymyksessä oleva sana ”pakko” on jo menettänyt voimansa.

Kysymykseen voi antaa monenlaisia vastauksia. Toinen joenylittäjä päättää rakentaa talonsa uuteen paikkaan, lähemmäksi työmaata tai metsästysmaita. Toinen taas päättää rakentaa sillan. Olennaista ei ole nyt arvioida, onko tuo tai tämä vastaus oikea. Huomaamme, että vastaukset – aivan erilaiset – liittyvät samaan ongelmaan. Vastaukset ja niiden vaikutukset voivat olla syvällemeneviä; ne muuttavat koko elämäntavan. Elämäntapa on käsitteellistä: käsitteellisesti hahmotettua ja muokattua.
Ajattelu on elämää, se muokkaa sitä. Jos tahdomme uudenlaisia vastauksia, meidän täytyy keksiä uudenlaisia kysymyksiä. Uudenlaiset kysymykset vaativat uudenlaista käsitteellistämistä.

b)Filosofia ja elämäntapa

Jos puhumme käsitteistä näin, on vaikea käsittää, miten filosofia eroaisi tieteistä sen takia, että filosofia olisi käsitteiden luomista ja tieteessä luotaisiin jotain muuta (Deleuze ja Quattari puhuvat funktioista). Kysymykseni ei kuitenkaan koske tätä. Deleuze´n ja Quattarin määritelmä filosofialle on tämä: Filosofia on käsitteiden luomista. Tämä määritelmä näyttää sotivan Pierre Hadot´n käsityksiä vastaan. Hadot puhuu antiikin filosofiasta ja määrittelee sen ensisijaisesti elämäntavaksi – valituksi elämäntavaksi.

Määritelmien vastakkaisuutta, keskinäistä sotaa, tukee Hadot itse. Hän tuntuu irtisanoutuvan jyrkästi Deleuze´n ja Guattarin käsityksestä. Sota on silti näennäinen. Deleuze ja Quattari viittaavat teoksessaan (Mitä on filosofia?) Nietzschen käsitykseen siitä, että filosofia on ”olemassaolon mahdollisuuksien luomista”. Vaikka sitä ei sanota suoraan, se samastuu käsitteiden luomiseen. Deleuze sanoo Maurice de Gandillacille omistetussa kirjoituksessa (1985) hyvin suoraan: ”Filosofiset käsitteet ovat luojalleen ja vastaanottajalleen myös elämisen muotoja...”

Voimme siis esittää väitteen, että nämä kaksi määritelmää filosofiasta eivät ole keskenään ristiriidassa, vaikka ne ovat hyvin erilaiset määritelmät. Voimme sanoa myös (kiinnittymättä Deleuze´n käsitykseen käsitteistä), että käsitteet ja elämäntapa kiinnittyvät yhteen. Niin kuin sanoimme: elämäntapa on käsitteellistä. Voimme siis kysyä, mikä on filosofian ja elämäntavan suhde. Voimme sanoa niin kuin Hadot antiikin filosofiasta, että on filosofia on elämäntapa. Mutta millainen elämäntapa? Jos vastaamme, että siinä filosofiset käsitteet muokkaavat elämäntavan, järjestävät elämän, emme sano paljon mitään, jos emme erikseen onnistu määrittelemään, mikä kussakin tapauksessa tekee käsitteistä filosofisia. On muutakin ajattelua kuin filosofista ajattelua.

c)Ajattelusta huolehtiminen

Edeltävän pohjalta nousevat kysymykset saavat minut tekemään luonnoksen, joka on enemmän ehdotus kuin hypoteesi. Se on ehdotus siitä, millaisen tehtävän tai roolin filosofia voisi ottaa suhteessa käsitteisiin, ongelmiin ja elämäntapaan.

On mahdollista sanoa, että filosofia on käsitteiden luomista. Käsite on ongelman muotoilemista, ja ongelma on tilanteen avaamista, sen tekemistä ei-annetuksi. Se mitä elämämme on, miten sitä elämme, on sidoksissa siihen, millaisia ongelmia asetamme ja miten muotoilemme kysymyksen. Jos filosofia tahtoo kysyä, miten pitäisi elää, se joutuu tarttumaan käsitteisiin ja luomaan uusia. Jos ajattelulla ja sillä millaisia ongelmia asetamme, on seurauksia ja vaikutuksia elämässämme, on syytä kiinnittää huomiota ajatteluun, yrittää vaikuttaa siihen. Tämän pyrkimyksen nimi on kritiikki ja sen väline filosofia.

Filosofian rooli on käsitteiden luominen, jotta voitaisiin esittää uusia kysymyksiä. Niitä on syytä esittää, jos tahdomme elää toisin. Elämää ei säädä ja säätele vain taloudelliset ja sosiaaliset olosuhteet, vaan myös ajatus. Siksi filosofian tehtävä on huolehtia ajattelemisesta.
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila