(Tämä on filosofiakahvilan aihe Helsingissä 3.elokuuta. Ks. alempaa yksityiskohdat.)
Philip Rothin The Human Stain (Ihmisen tahra) piirtää kuvaa 71-vuotiaasta miehestä uuden elämän ja kuoleman kynnyksellä. Klassisten kielten professori joutuu eroamaan typerien syytösten takia. Hänen vaimonsa kuolee äkillisesti, professorin mielestä näiden syytösten seurauksena. Coleman Silk ryhtyy suhteeseen yli puolet itseään nuoremman lukutaidottoman siivoojan kanssa. Uudessa tilanteessa hän kysyy uusia kysymyksiä, ohjaa itseään uudella tavalla, on valmis suhtautumaan eri tavalla lapsiinsa ja ympäröivään keskiluokkaiseen kulttuuriin, ahdasmieliseen yliopistomaailmaan. Hän puhuu itselleen:
Philip Rothin The Human Stain (Ihmisen tahra) piirtää kuvaa 71-vuotiaasta miehestä uuden elämän ja kuoleman kynnyksellä. Klassisten kielten professori joutuu eroamaan typerien syytösten takia. Hänen vaimonsa kuolee äkillisesti, professorin mielestä näiden syytösten seurauksena. Coleman Silk ryhtyy suhteeseen yli puolet itseään nuoremman lukutaidottoman siivoojan kanssa. Uudessa tilanteessa hän kysyy uusia kysymyksiä, ohjaa itseään uudella tavalla, on valmis suhtautumaan eri tavalla lapsiinsa ja ympäröivään keskiluokkaiseen kulttuuriin, ahdasmieliseen yliopistomaailmaan. Hän puhuu itselleen:
”Oli
aika antaa myöten ja ottaa johtotähdeksi yksinkertainen himo. Aika jättää
heidän syytteensä ja syytöksensä ja tuomionsa omaan arvoonsa. Opettele elämään,
hän komensi itseään, ennen kuin kuolet, opettele elämään piittaamatta heidän
raivostuttavan, vastenmielisen, typerän moitteensa tuomiovallasta.”
Katkelma on mielenkiintoinen, vaikkemme
tuntisikaan miehen professorin tarinaa (lukija ei sitä tässä vaiheessa tunne
puoliksikaan). Hän tekee irtioton ympäristössä, jossa hän neljänkymmenen vuoden
ajan on uinut kuin kala vedessä. Mies on ohjannut itseään ja hallinnut
ympäröivää todellisuutta sopeutuen – joku sanoisi rationaalisesti. Nyt oman itsen ja oman elämän ohjaamisen
johtotähdeksi tulee himo. Tällainen irtiotto ja oman itsensä toisenlainen
ohjaaminen ei ole mahdollista, jos ei suhtaudu toisella tavalla ihmisiin,
heidän syytöksiinsä ja tuomioihinsa. Professori Coleman Silkistä on tullut
kriitikko; hän on oman kulttuurinsa kriitikko ja se ilmenee konkreettisella
tavalla: hän kieltää kulttuurissa vallitsevien käsitysten vaikutusvallan.
Katkelma on mielenkiintoinen myös toisella
tavalla. Voidakseen ohjata itseään uudella tavalla hän sanoo itselleen:
”Opettele elämään.” Antisthenekseltä, Sokrateen oppilaalta, kysyttiin
ennen hänen kuolemaansa, mitä hän on oppinut filosofiasta. Hän vastasi: ”Olen
oppinut keskustelemaan itseni kanssa.” Vastaus saattaa olla pettymys monelle,
mutta keskusteleminen itsensä kanssa oli äärimmäisen tärkeää; se oli itsensä
harjoittamista, itsensä kehittämistä.
Professori oppii siis – vaikka kuinka
alkeellisella tavalla – filosofoimaan, harjoittamaan itseään. Meidän
näkökulmasta tämä oppimiskokemus on erityisen mielenkiintoinen, koska se
näyttäytyy edellytyksenä kapinalle.
Silkin puheessa itselleen on läsnä kuolema.
”Opettele elämään... ennen kuin kuolet.” Klassisten tekstien tuntija kokee nyt
eksistentiaalisella tasolla, mitä merkitsi vanha viisaus, omasta
kuolevaisuudesta muistuttaminen. Puheessa on idullaan jopa melete thanatou, kuoleman mietiskeleminen – itsensä ajatteleminen
kuolevaksi.
Tuskin Antisthenes tai kukaan muukaan
kreikkalainen olisi hyväksynyt herra Silkin uutta johtotähteä, himoa. Mutta
Antisthenes olisi varmaan kohdistanut kritiikin samaan suuntaan, ympäröivän
kulttuurin tuomitsevuuteen ja ahtauteen. Myös hän teki töitä irtaantuakseen
yleisestä mielipiteestä, aivan niin kuin
hänen opettajansa Sokrates.
Jos kohotamme itsemme yläpuolelle ja katsomme
ylhäältä käsin, näemme Rothin tekstin olevan muutakin kuin puhetta kapinallisesta
vanhuksesta. Teksti on itsessään kapinaa. Rothin teksti irtaantuu kliseisestä
käsityksestä nuorista ja vanhoista. Nuorten oletetaan olevan kapinallisia – ja
heidän kapinallisuuttaan halveksitaan kaikin mahdollisin sanakääntein. Vanhuksen
oletetaan olevan jotain muuta. Mikään ei häiritse niin kuin se, ettei joku
käyttäydy odotusten mukaisesti.
Vaikka professori Silk ottaa varomattomasti johtotähdeksi
himon, hän voi olla esimerkki ajattelijalle. Hän näyttää oman hiljaisen
kapinansa avulla, että ahtaassakin yhteisössä on liikkumatilaa, kun ottaa sen
tilan. Me voimme rakentaa elämäämme, jos
vain nousemme ja ryhdymme tekoihin. Ajattelu tarvitsee kapinallista, koska
kapinallinen näyttää, että maailmassa tai tilanteessa on jotain sietämätöntä.
Kapinallinen antaa kritiikille tehtävän ja suunnan. Itsestään selvänä pidetyt käsitykset lihallistuvat, tulevat todeksi
tavassa elää. Kun kriittinen ajattelu muuttaa näitä käsityksiä, me emme muuta
vain ideoita ja uskomuksia, vaan elämäntapaamme, tapaamme kokea maailma.
Filosofiakahvila vierailee Suomessa!
Aihe: Philip Rothin kapinallinen vanhus
Aika: lauantaina 3. elokuuta klo 14.00
Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)
Jos haluatte juoda viiniä, tuokaa mukananne!
Filosofiakahvila vierailee Suomessa!
Aihe: Philip Rothin kapinallinen vanhus
Aika: lauantaina 3. elokuuta klo 14.00
Paikka: Kymintie 51 (Kumpula, Helsinki) – Jantuset (Martti, Kirsti)
Jos haluatte juoda viiniä, tuokaa mukananne!
(Ohje: Rautatientorilta lähtee useita busseja Lahdentielle, mm. 75 ja suurin osa 700-lukuisista busseista. Jääkää pois Sumatrantien pysäkillä, Kumpulan kampuksen jälkeen. Kävelkää Lahdentien yli ja menkää Intiankadulle, sieltä löydätte perille.)
Linkki karttaan:
https://www.google.es/maps/place/Kymintie+51,+00560+Helsinki,+Finlandia/@60.2094265,24.9582811,15.67z/data=!4m5!3m4!1s0x469209a2464e0edf:0x1e50a7d000ab0b8b!8m2!3d60.2090795!4d24.9620189?hl=es
