Vielä kerran stoalaisista

 

Ylimääräinen filosofiakahvila zoomin kautta 2.toukokuuta klo 17.00 Espanjan aikaa. 

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Seuraava muistiinpano julkaistu alunperin kesäkuussa 2022

Mitä olen oppinut stoalaisilta

Stoalaisen koululunnan edustajat niin kuin Epiktetos tai Seneca eivät poikenneet muista aikansa filosofeista perusasioissa. He halusivat huolehtia itsestään. Se oli filosofoimisen ja elämäntaidon ydin. Välillä nykyajan ihmiselle, jota ei yleensä haukuta epäitsekkääksi, tulee vaikutelma, että katseen kääntäminen itseensä oli maailman hylkäämistä. Stoalaisten tekstien lukeminen on kuitenkin opettanut minulle, että vetäytyminen julkisesta elämästä, katseen kääntäminen itseensä ja itsestä huolehtiminen olivat jotain muuta. He ajattelivat, että tieto maailmasta oli hyödyllistä itsestä huolehtimisessa. Tämä saattaa olla mielenkiintoista, jopa outoa. Olemme tottuneet ajatukseen, että se on hyödyllistä teknologian tai strategioiden luomisessa.

Stoalainen oli kuin atleetti. Hän keskittyi ja harjoitteli keskittymistä. Kuin urheilija hän keskittyi päämäärään; se ei vain ollut suoritus, vaan oma itse. Oma itse oli materiaalia, jota voi ja pitää muokata ja se oli päämäärä, maali.  Kun lähtökohta on tämä, on hyvä tuntea oma paikkansa maailmassa. “Oma paikka” ei merkitse statusta, joka oli stoalaisten mukaan sattumanvaraista; se merkitsi enemmän esimerkiksi suhdetta toisiin, omien velvollisuuksiensa muistamista ja sen tajuamista, mihin voi vaikuttaa, mitä voi tehdä. Edward F. McGushin toteaa osuvasti, ettei katseen kääntäminen itseensä ollut stoalaisille katseen kääntämistä pois maailmasta. Kääntyminen merkitsi pikemminkin katseen "modaliteetin" muuttamista. Ulkoinen maailma ja suhteet toisiin näyttäytyivät ratana kohti maalia.

Otsikkoni ei ole: “Mitä tiedän stoalaisista?” Joskus tieto ei sinänsä merkitse mitään. Vasta se merkitsee jotain, kun ajattelee tietämäänsä ja luo sen avulla näkökulman. Stoalaiset ovat auttaneet minua luomaan näkökulmia ainakin kahteen asiaan. Keskittyminen nykyhetkeen oli heille tärkeää. Marcus Aurelius kehotti elämään jokaisen päivän niin kuin se olisi viimeinen. Ajatus, jonka stoalaiset ovat mahdollistaneet minulle, on tämä:  Ehkä keskittyminen nykyhetkeen ei sulje pois sitä, että minä keskityn päämäärään, tähtään johonkin maaliin. Jos oman paikkansa tajuaminen on tärkeää, tässä saattaa olla yksi näkökulma siihen, miten minun pitäisi elää.

Etiikka ei ollut stoalaisille teoriaa, vaan elämäntaitoa. Kysymys, jonka perässä he kävelivät, oli kysymys siitä, miten meidän pitäisi elää. Olen kysynyt, minkä sanomisella olisi merkitystä. Mitä minun pitää sanoa toisille? Mitä minun pitää sanoa itselleni? Voimme aloittaa siitä, että sanomme itsellemme, mikä on paikkamme maailmassa.

Tiedän olevani vain piste avaruudessa. Välillä minun pitää sanoa se itselleni. Tiedän myös, että minulla on vapautta, joka ei ole mitään, jos en käytä sitä. Sanon itselleni: “Käytä vapauttasi.”

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kiitos, kippis ja ilmoitus

 

Kiitos filosofiakahvilaan keväällä osallistuneille! Ylimääräinen istunto pidetään zoomin kautta 2.toukokuuta (tiistai) klo 17.00 Espanjan aikaa. Aiheena Mitä olen oppinut stoalaisilta? Lisäksi voidaan keskustella syksyn aiheista....

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Maailmallinen filosofia

 

Marina Garcés

Filosofiakahvila 18.4./19.4./20.4.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

1700-luvun lopussa Saksassa syntyi liike Die Popularphilosophie, populaarifilosofia, joka oli eräänlainen yritys kapinoida aikansa tieteellistä käännettä vastaan. Sanon tätä käännettä tieteelliseksi, vaikka filosofiasta ei tullut enempää tieteellistä, siitä tuli vain enemmän akateemista ja professionaalista. Tämän käänteen edustajia tai monumentteja olivat muun muassa Christian Wolff (1679-1754) ja Immanuel Kant (1724-1804). Populaaririfilosofian oli tarkoitus rikkoa ammattilaisten monopoli ja tehdä filosofiasta hyödyllistä kaikille.

Immanuel Kant inspiroitui ainakin jossain määrin liikkeestä ja puhui kosmisesta filosofiasta, toisin sanoen maailmallisesta filosofiasta, joka ei ole pelkkää teoretisointia. Kantin huomio ja itse populaarifilosofia olivat molemmat toisen, laiminlyödyn perinteen, jatkajia. Myöhäiseltä keskiajalta lähtien oli nähtävissä, että oli filosofeja, jotka korostivat yhä ajatusta siitä, että filosofía on tai voi olla elämäntapa.

Filosofian professori Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770-1831) hyökkäsi voimakkaasti populaarifilosofiaa vastaan sanoen, ettei se ole todellista filosofiaa. Populaarifilosofiasta tuli marginalisoitu, väheksytty ja karkotettu. Hegelien karkotuspäätöksessä on monta ironista puolta. 1) Jo Platon sanoi, ettei voi kirjoittaa filosofíaa ja ettei häneltä löydy filosofista teosta. Todellinen filosofi ei kirjoita filosofiaansa. Jos sellaisen teoksen voisi kirjoittaa, se olisi äärimmäisen hyödyllinen ja myös vaarallinen. Platon ei siis haaveillut populaarifilosofiasta, mutta sanoi, että se olisi hyödyllistä.  2) Kierkegaard totesi, ettei maailmasta löydy todellista filosofía niin kuin ei löydy todellista kristittyä; todellinen filosofi on normi, ei empiirisen maailman ilmiö. (Hegel saattoi olla oikeassa sanoessaan filosofian olevan maailma ylösalaisin, sillä tässä todellinen selvästikin tarkoittaisi eri asiaa kuin maailmallisessa maailmassa.)

Hegeliä vastaan voisi sanoa, ettei filosofian todellisuutta voi taata karkottamalla ketään tai mitään. Jonkin leimaaminen ei todelliseksi filosofiaksi ei anna Hegelin ajattelulle lisävoimaa tai varmenna hänen filosofiansa filosofisuutta.

Maailmallinen filosofía on karkotettu, mutta se ei ole kuollut. Filosofiakahvilan voi nähdä tämän marginalisoidun perinteen jatkajana. Ilmiö on ollut olemassa ainakin 1700-luvulta lähtien, mutta ranskalainen filosofian professori Marc Sautet teki siitä muoti-ilmiön 1990-luvulla. Termi, jota tässä yhteydessä käytetään, on pratique philosophiques. Kyse ei ole samasta asiasta kuin käytännöllinen filosofía, vaan filosofian harjoittamisesta. Ainakin aluksi – näin pikkulinnut laulavat – professorit suhtautuivat torjuvasti ilmiöön ja siihen, että tässä käytettiin sanaa “filosofía”. Professorien ongelma on se, että he tuntevat sanan etymologian, mutteivat osaa olla kenenkään ystäviä.

Oma kokemukseni ja ideani on se, että ajattelua ei ole vain akatemioissa. Filosofian professori Marina Garcés sanoo, että filosofía syntyy kaduilla. Antakaamme sen syntyä. Olkaamme kätilöitä…   

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Stirner versus humanismi

 

Stirner

Filosofiakahvila 11.4./12.4./13.4.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Puhun liioitellen tai ainakin kärjistäen. Humanistisen käsityksen mukaan vapaus on vapautta jostakin pakosta. Max Stinerille se ei ollut vapautta jostakin, esimerkiksi pakosta, vaan siinä itse luo itsensä ja oman vapautensa harjoittamalla valtaa itseensä. Tämä on epäilemättä enemmän sukua kreikkalaisten kuin Immanuel Kantin ajattelulle, sillä kreikkalaiset halusivat hallita itseään ja välttää siten sen, että olisi orja, myös oman itsensä orja.

Humanistisen mallin vapautuminen merkitsee sitä, että ihminen vapautuu ulkoisista esteistä ja rajoista toteuttaakseen aidon itsensä, löytääkseen oman essentiansa, olemuksensa. Stirnerin tai kreikkalaisten ajattelussa vapaudumme tällaisesta olemuksesta ja illuusiosta että meillä on sellainen.

Molemmissa malleissa vapaus kytkeytyy valtasuhteisiin, mutta ne ymmärretään eri tavoilla. Humanistisessa mallissa valta vieraannuttaa ihmisen olemuksestaan. Vieraantumisen käsitettä voi arvostella. Sitä on arvostellut jopa yksi psykiatri, Pierre Janet (1859-1947), jonka mukaan se ei ole psykologian käsite; sana kuuluu poliiseille. Ollaksemme oikeudenmukaisia, termi alienatio oli alunperin teologinen. Se oli käännös kreikan sanasta kenosis, tyhjentyminen, se merkitsi sitä, että ihmisen tahto tyhjenee tai kuolee, sen sijalle tulee Jumalan tahto.

Tuomas Akvinolainen käytti käsitettä kielteisessä merkityksessä; alienatio merkitsi sitä, että sielu on paholaisen vallassa. 1800-luvulla käsitteen ottivat käyttöön Hegelin, Feurbachin ja Marxin innoittamat yhteiskuntatieteilijät, sitten lääkärit.  Janetin huomio on silti tärkeä. Puhuessamme vieraantumisesta emme ole vapauttamassa itseämme, olemme kutsumassa vallankäyttäjiä, esimerkiksi poliiseja, paikalle.

Jos emme ajattele olevamme vieraantuneita silloin kun emme ole vapaita, vaan ajattelemme olevamme orjia, emme etsi vapautta muualta kuin sen käytöstä. Stirner on jopa itämainen antiessentialismissaan. Hän varoitti fiksoituneista, liikkumattomista ja muuttumattomista ideoista. Ne voivat omistaa meidät, tehdä meistä orjia. Tämä muistuttaa tietynlaisen, kyseenalaistavan, ajattelun merkityksestä. Se muistuttaa myös siitä, että meidän on oltava avoimia kokemuksille, niiden opetuksille. Ollaksemme itämaisia, se muistuttaa Zhuangziin opetuksista.

”Aina tuntemattomalla pohjoisella merellä on kala nimeltään Kun...” Näin alkaa vanha kiinalainen teksti, jonka uskotaan olevan Zhuangzin kirjoittama. Hän eli 300 eea. Tekstin otsikko on Xiaoyaoyou. Englanniksi se on käännetty ninmellä  Free and easy wandering. Xiao merkitsee huoletonta mieltä tai irtaantumista, yao etäisyyttä, you liikettä tai vaeltamista. Taolaisen ajattelun mestarin monimielisen ja runollisen tekstin yksi idea saattaa olla se, että tavoiteltava tila, onnellisuus tai kauneus on irtaantumisessa etäisyyteen, yli rajojen, vaeltamisessa.

Humanismi oli alunperin kulttuurivirtaus, jonka edustajia olivat esimerkiksi Leonardo Da Vinci ja Erasmus Rotterdamilainen, joilla ei ainakaan päällisin puolin ole mitään tekemistä keskenään. Renessanssin humanismi oli varmasti raikas tuulahdus. Se oli uutta ajattelua. Myöhemmin humanismi on ollut jotain muuta. On kysyttävä, tarvitsemmeko mitään ismiä. Tarvitsemmeko mitään nimeä? Eikö se tee ideoista fiksoituneita? Aina pitää epäillä niitä, jotka huutavat: ”Vapaus! Vapaus”! Varsinkin he sitten sen nimissä sen meiltä riistävät...

  https://www.facebook.com/Filosofiakahvila