Mikä on filosofiakahvila?

Torre del Marissa keskiviikkona 3.4. (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla.

Aika kysyä vaikea kysymys: Mikä on filosofiakahvila? Joukko ihmisiä kokoontuu esimerkiksi kahvilaan. On vetäjä, jonka alustuksen pohjalta käynnistyy keskustelu. Marc Sautet oli yksi muodinluoja. Hän käynnisti filosofiakahvilan Pariisissa vuonna 1992. Nyt niitä on samassa kaupungissa 200. Mutta eivätkö ihmiset ole aina kokoontuneet kahviloihin keskustelemaan, tekemään muutakin kuin juomaan kahvia? Miksi filosofiakahvilalle oli tilaus?

Filosofiakahvilaan osallistuminen on erilaista kuin osallistuminen filosofian kurssille. Kyse ei ole joidenkin sisältöjen opiskelusta. Vetäjä ei ole opeta eikä etene kronologisesti: hän vetää suoraan filosofian sisään - harjoittamaan filosofiaa, keskustelemaan.

Mutta millainen on keskustelu, joka filosofiakahvilassa käynnistetään? Se on keskustelua, joka yrittää elävöittää keskustelun; enää ei uskota lopullisiin vastauksiin, vaan vain luomiseen, uudelleenaloittamiseen. Ehkä se on keskustelua, jonka sisällä on pyrkimys loputtoman puheen keskeyttämiseen: ”Keskustelu pyrkii pitämään asiat ja oliot aloillaan. Siksi filosofian on tultava keskeyttämään keskustelu ja panemaan asiat ja oliot uudestaan liikkeeseen. Kaikki ajattelu, kaikki kysyminen ei onnistu tätä muuria, dirkurssin muuria, rikkomaan. Kysymys ei voi olla tuon jatkuvan keskustelun omaa järjestystä, sen omaa logiikkaa, samaa hermeneuttista kokonaisuutta. Blanchot tiesi, että usein toisenlainen, syvällisin kysyminen, saa fragmentaarisen muodon; se on vasta luonnosteleva, muotoaan etsivä luonteeltaan.”

Luulen, että Marc Sautet sanoi, että tähtäimessä on ”filosofinen hetki”, siirtyminen mielipiteestä ajatukseen. Siinä mielessä on kyse filosofian alkuperäisestä merkityksestä: tarkoitus oli voittaa doxa, yleinen mielipide: ”Filosofit ja tutkijat ovat pohtineet loputtomasti Sokrateen viimeisiä sanoja Platonin Faidoksessa. Sokrates sanoo: Kriton, olemme Asklepiokselle kukon velkaa. Uhratkaa se hänelle, älkää unohtako. Asklepiokselle, lääkintätaidon jumalalle, oli tapana uhrata kukko kiitokseksi. Siinä mielessä sanat eivät ole arvoitukselliset. Mutta mistä Sokrates oli parantunut? Monet ovat tulkinneet, että Sokrates koki elämän sairaudeksi, josta kuolema, kuoleman tuova myrkky – lääke –parantaa. Näin ajatteli myös Nietzsche, joka nimitti elämän pettäjää, Sokratesta, rotanpyytäjäksi. Täytyi odottaa, kunnes Georges Dumézil (1898-1989), ranskalainen filologi ja historioitsija, tuli tulkitsemaan sanat toisin, melkein päinvastoin. Dumézil tulkitsee Sokrateen pyynnön syväksi kiitollisuudeksi filosofiaa kohtaan; hän ajattelee, että Sokrates koki filosofian parantaneen hänet todellisesta sairaudesta, puheen sairaudesta eli yleisistä mielipiteistä, ennakkoluuloista, valheellisista sanoista.”

Kun joku odottaa ja tavoittelee ”filosofista hetkeä”, on kuin hän kurkottaisi tähtiin, etsisi ihmettä. Sellaista pitää välttää; se on epäfilosofinen asenne. Minun huolenaiheeni on enemmän se, löytyykö tahtoa filosofiaan – siis halua ajatella ja valmiutta pistää itsensä koetukselle.

Tästä seuraa toinen kysymys: Miten tätä tahtoa voisi kehittää, miten sitä koulia, miten sitä ruokkia? Ajattelen, että tämä on kohtalaisen tärkeä kysymys, sillä olemme vaarassa: Tyhmyys lisääntyy, myös omassa päässä.

Taipumukseni ei ole kysyä, minne olemme menossa, vaan sitä, mihin olen nyt astumassa. Niin kuin tiedätte, koetinkivikysymykseni on tämä: Onko tämä hedelmällistä?

Mottoni on ollut ja tulee ehkä olemaan: ”On parempi elää pysymättömyydessä kuin lopullisuudessa.” Näin sanoi Gaston Bachelard (1884-1962).

Gaston Bachelard

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tiedon käyttö

(Francis Bacon)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. (Torstai jää pois)

Länsimaiden suuria myyttejä: tarina tiedosta vapauttajana. Jonkun pitäisi tämä selittää. Liittynee voimallaisesti kapitalismiin. Eri ihmisten – muuan muassa Henry Fordin ja Rosa Luxenburgin suuhun on pistetty väite: ”Jos ihmiset tietäisivät mihin kapitalistinen järjestelmä perustuu, se ei kestäisi viittä minuuttia.” Se saattaa olla totta. Tieto ja tietäminen eivät silti takaa vapautta; niitä käytetään orjuuttamiseen. Neuvostoliitossa kaikki tiesivät. Siksi kesti niinkin kauan. Tieto toi kauhun, se lamaannutti. Jokainen tiesi, että Siperia odotti vastustajaa.

Tieteellistä tietoa on käytetty monella tavalla – auttamaan ihmisiä ja tuhoamaan massoja. Esitetään kauhukuvia geenimapulaatiosta jne. Tiedon vaikutus on kuitenkin arkipäiväisempää, jokapäiväisempää ja sen kavaluus näkymättömämpää. Lapsellinen, erityisesti filosofeja hymyilyttävä esimerkki: biologit etsimässä ”luonnollista moraalia”. Muun muassa biologit Edward O.Wilson ja Frans de Waal ponnistelleet tällä saralla. Siinä ei ole mitään uutta. Antropologit tekivät sitä ennen heitä. Kyse on yrityksestä perustaa moraali tietoon ihmisestä.

Ryhtymättä tällä kertaa tarkempaan kuvaukseen ja analyysiin näiden biologien pyrkimyksestä (se on tehtävä!) totean, että pyrkimys johtaa essentian, olemuksen, rakentamiseen, ja essentialismi (olemusoppi) rajoittaa mahdollisen horisonttia. Oppi olemuksesta toimii oikeutuksena käyttää valtaa, dominoida. Yksinkertainen esimerkki toiselta alalta, psykiatriasta: homoseksuaalisuutta ei pidetty normaalina, joten yritettiin parantaa ihmisiä, ojentaa poikkeavia. Kun tuetaan ”moraali” ihmisen olemukseen tai oikeutetaan sillä erilaisia toimia, tehdään jotain paljon näkymättömämpää kuin sähköshokit: mitätöidään tai lukkiutetaan mahdollisuudet käyttää vapautta.

Tieteellisen tiedon käyttö voisi olla toisenlaista. Biologian suhde filosofiaan voisi olla toinen. Filosofien ei olisi pakko nauraa. Ajattelen: Tieteen pitäisi pistää filosofoimaan. Otetaan biologian alasta, ekologiasta, esimerkki. Ekologia voi opettaa monenlaisia asioita filosofeille, antaa monta tehtävää. Esimerkinomaisesti mainitsen kaksi mahdollisuutta.

1)Ekologia voisi opettaa pois ihmisen hybriksestä, jolla on kaksi erityisenlaista seurausta nykymaailmassa. Ensinnäkin se tekee ihmisestä erillisen, luonnosta irrrallisen olennon. Toiseksi se tekee ihmisestä kontrolloijan, mestarin, luonnon hallitsijan. On kauheaa lukea mitä ”tieteen isät” – esimerkiksi Francis Bacon – kirjoittivat 1600-luvulla: luonto oli salaperäisesti feminiininen voima, jonkinlainen huora, jota piti hallita.

2)Ekologia voisi irrottaa meidät antroposentísyydestä, sellaisesta ajattelusta joka koko ajan priorisoi ihmisen.

Tahdon siis sanoa vain, että tietoa käytetään eri tavoin ja on syytä kysyä, miten sitä pitäisi käyttää. Tämä kytkee kysymyksen tietoon arvoista ja joudumme hämmennykseen, sillä tieto ja sen instituutiot eivät ole tietoisia arvoista; ne eivät sisällä automaattisesti ymmärrystä omasta paikastaan.

Nykyiset tapahtumat luovat perspektiiviharhan. Vaikka näyttää siltä, että elämme totuudenjälkeistä (post-truth) aikaa, ihmisten, kansalaisten, maailmankansalaisten – ei vain filosofien tehtävä – on ryhtyä vastuullisiksi: heidän on esitettävä kysymys arvoista. Heidän on oltava vastuullisia siinä mielessä, että he vastaavat nykyiseen tilanteeseen, nykyisen johdon normeihin. Heidän otettava niihin etäisyyttä, jotta he ymmärtäisivät ne arvot, jotka tiedon käyttöä ohjaavat. Heidän on tehtävä se, jotta tulevaisuus pysyisi avoimena – jotta sitä ei olisi päätetty ymmärtämättömien laboratoriossa.

Tämä on vaikea tehtävä. Minulla ei ole luottamusta mihinkään bioeettisiin komiteoihin. Silti on yhä tärkeämpää tajuta, että tieto on vaarallista samalla kun se on hyödyllistä. 

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 25.HUHTIKUUTA KLO 13.30. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSI. AIHE: SUOMI 100V JA VAIHTOEHTOISET TOSIASIAT.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Seneca, orjuus ja itsekunnioitus

(Rubens: Senecan kuolema)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. (Torstai jää pois)

Miksi on niin vaikea puhua itsekunnioituksesta? Se ei johdu psykologisen katseemme heikkoudesta, vaan sen liiallisuudesta; alamme heti puhua itsetunnosta ja muista hämäristä asioista. Se johtuu myös kasvatuksesta. Meidät opetettiin – siihen kului satoja vuosia – kunnioittamaan kaikkea muuta kuin itseämme: Jumalaa, isää, auktoriteettia.

Senecalla oli vielä selkeä käsitys siitä, mitä oli itsekunnioitus ja millainen suhde itseen oli väärä, vältettävä, vahingollinen. Vapaus merkitsi sitä, ettei ollut itsensä orja. Olla itsensä orja (sibi servire) oli raskainta; se oli vakavin, vaarallisin orjuuden muoto. Hänellä oli myös täsmällinen käsitys siitä mitä tämä orjuuden laji oli ja hänellä oli mielenkiintoisia huomioita siitä, miten taistella sitä vastaan.

Stoalaisilla on ankarien maine, mutta Senecan ensimmäinen askel vapauteen on se, ettei vaadi itseltään liikaa. Hän tarkoitti vaatimuksilla ihmisen taipumusta tehdä itselleen vaikeuksia: liikoja ponnistuksia, liikoja töitä, liikaa poliittisia tehtäviä. Toinen askel vapauteen on irrottautuminen taipumuksesta palkanmaksuun, korvauksen antamiseen: kun olemme tehneet jonkin työn, haluamme maksaa siitä itsellemme, palkita itsemme. Ongelma, itsensä orjuuttaminen, johtuu siis kahdesta asiasta. Asetamme itsellemme erilaisia velvollisuuksia ja pyrimme saamaan siitä etuja (mainetta, rahaa, kunniaa). Tämä suhde itseen, joka rakentuu velvollisuuksista, velasta, palkinnoista tai hyödystä, on orjuutta.

Seneca suositteli luonnon tutkimista voidakseen päästä eroon tällaisesta orjuuden muodosta, jossa ihminen oman itsensä orja. Tällä kertaa minua kiinnostaa kuitenkin kaksi muuta asiaa. Senecan hahmottelema orjuus näkökulmana meidän tapaamme elää ja tämän teeman yhteys itsekunnioitukseen.

Senecan kuvaama itsensä orja – aktiivinen, itseään velvoittava, hyötyä tai palkintoa etsivät ihminen on meille kauhean tuttu: Me olemme tuollaisia ja meillä on jopa velvollisuus olla tuollaisia. Senecan kuvaus voisi luoda mielenkiintoisen näkökulman aikamme tutuimpiin, tavallisimpiin sairauksiin: stressiin ja addiktioihin. Itsekunnioitus suhteena itseensä näyttäytyy kuvauksen perusteella sekä edellytyksenä vapaudelle että tulokseksi, seuraukseksi irrottautumisesta, suhteen muuttumisesta.

Onko meidän siis ryhdyttävä stoalaisiksi? Ei. Voisimme silti opetella jotain, auttaa itseämme irti omasta epämääräisyydestämme, omasta psykologisoimisestamme. Yhdestä asiasta emme nimittäin voi olla ylpeitä: olemme huonoja ihailemaan. Emme osaa ihailla esimerkiksi jonkun ihmisen ihailtavuutta, hänen esimerkkinsä inspiroituutta. Miten meillä voisi olla silmät nähdä elämäntavan ihailtavuus, sillä meillä ei ole mitään sanastoa siihen, vain pelkkä psykologia.

Senecan tapauksessa on mielenkiintoista ja ihailtavaa se, että suhde itseen oli tarkasti ajateltu: oli olemassa tavoite ja oli olemassa keinot. Sanoilla ”itse” ja ”vapaus” oli täsmällinen merkitys.

Voimme luoda myös näkökulman omiin käytäntöihimme – omiin kaikkein rakastetuimpiin toimintoihin, ihailtuun aktiivisuuteen ja nautintoihimme – Senecan ajatusten kautta. Ehkä voimme katsoa näitä käytäntöjämme hymy huulilla, jos tiedämme, että ne ovat olleet jollekin toiselle surkeinta, köyhintä, mitä ihminen on tehnyt. Kun tajuamme sen, voimme ymmärtää myös, etteivät ne ole mitään välttämätöntä, jotain meihin kuuluvaa: voimme ehkä astua eteenpäin, olla vihdoinkin tyhjän päällä ja tehdä jotain muuta. Jos me jonain päivänä kunnioitamme itseämme...

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 18. HUHTIKUUTA KLO 13.30. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERASSI. AIHE: HALLITSEMISEN TAITO JA EPÄLUULO

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ekonomian tarina

(Jean-Jacques Rousseau)

Filosofiakahvilan paikka Fuengirolassa tiistaina (klo 11.15) Los Bolichesin kaupungintalon kahvila, Torre del Marissa keskiviikkona (klo 11.00) Con Corazonmari El Copo -kadulla. (Torstai jää pois)

Ekonomia tulee sanoista oikos (talo) ja nomos (laki); oikonomos merkitsi antiikin Kreikassa talon ohjaamista, hoitamista, hallitsemista (karjan, vaimon, lasten jne.). Jean-Jacques Rousseau (1712-1778) tiesi tämän kirjoittaessaan kuuluisan artikkelinsa Sur l´économie politique (1755). Hän kirjoitti, että sana merkitsi alunperin talon harkitsevaista hallitsemista koko perheen edun mukaisesti. Rousseaun kysymys oli, miten tämä harkitsevainen hallitseminen voitaisiin tuoda laajemmalle, valtiolliselle tasolle koskemaan asukkaita, heidän kaikien käytöstä, vaurautta. Se mikä on nykyisen niin sanotun taloustieteen lähtökohta – économie politique, political economy – ei ollut oppiaine; se oli hallitsemista, ohjaamista; se oli hallitsemisen malli.

F.Quesnay, toinen 1700-luvun ajattelija, kirurgi ja fysiokraatti, käytti ilmaisua ”ekonominen hallitus”, joka saattaa vaikuttaa oudolta, jos ekonomia jo sinänsä ymmärrettiin hallitsemiseksi. Sana alkaa saamaan nykyaikaisemman merkityksen. Se merkitsee enemmänkin hallitsemisen kohdetta, aluetta, johon tulee vaikuttaa.

Ennen kuin taloustieteestä tuli niin merkittävä rationaalisuuden muoto yhteiskunnallisessa elämässä, ennen kuin politiikasta tuli ennen kaikkea talouspolitiikkaa, ekonomia oli hallitsemisen tapa, joka pyrittiin tuomaan valtiolliselle tasolle ja taloudesta pyrittiin tekemään hallinnoimisen, hallitsemisen ja ohjauksen kohde. Taloustieteen asema ja rooli ei siis ole seurausta tieteilijöiden menestyksellisestä toiminnasta eikä se ole mitään luonnollista kehitystä. Tämän aseman kehittyminen, tämän roolin saaminen on kulturaalinen tapahtuma: tietyn ajatuksen ja rationaalisuuden muodon tuomista poliittiseen elämään.

Tällä merkittävällä tapahtumalla on ollut monenlaisia seurauksia. Se merkitsi 1800-luvulla ja vieläkin sitä, että meihin kohdistuvan vallankäytön kritiikin täytyy tarttua kysymykseen sitä ohjaavasta, sen käyttämästä rationaalisuuden muodosta. Antiikin filosofiaan erikoistunut filosofi Karl Marx oli yksi, joka tajusi tämän ja teki filosofiastaan poliittisen ekonomian kritiikkiä. Jälkeenpäin, pitkän matkan päästä katsottuna, on ironista, että yksi säilyneimmistä luomuksista hänen ajattelussaan on lisäarvon käsite, joka on yhä taloustietelijöiden välineitä, heidän keskeisiä termejään.

Monet ovat esittäneet vahvoja, perusteltuja epäilyjä siitä, onko taloustiede tiede. Minua ei kiinnosta nyt kuitenkaan sen asema tieteiden joukossa tai tieto-opilliset kysymykset, vaan taloustieteen asema maailmassa, yhteiskunnassa. Se ei ehkä ole tiede, mutta se on erittäin vaikuttava tekijä, yksi dominoivimmista ajattelun muodoista.

Vaikutus ilmenee monella tavalla ja monella tasolla. Ekonomit ovat poliittisessa elämässä ison roolin saaneiden niin sanottujen asiantuntijoiden joukossa kaikkein eniten kysyttyjä, eniten käytettyjä. Toinen, vähän näkymättömämpi vaikutus on se, että toiset kysymykset ja toiset ajattelun muodot, taloudellisen ajattelun ulkopuoliset argumentit on monesti syrjäytetty. Tähän liittyy esimerkiksi ympäristökysymysten hidas tuleminen poliittisen keskustelun aiheeksi.

Taloudellinen ajattelu, ekonominen järki, vaikuttaa myös yksilöiden jokapäiväiseen ajatteluun ja toimintaan. Jotkut tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota (mm. Alain Petersen ja Iain Wilkinson) siihen miten uhka, vaara (risk) ovat muodostuneet osaksi kulttuuriamme. Taloudellinen ajattelu on kalkylointia, joka mittaa vaaroja, tuo niitä esiin: aina on olemassa työttömyyden uhka, köyhyyden uhka jne. Tämä uhkien, vaarojen, pelkojen maailma, lisää myös yhteiskunnan medikalisoitumista. Sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että yksilöiden toiminnassa kiinnitetään huomiota siihen mikä on riskikäyttäytymistä, mikä on terveellistä tai epäterveellistä. Terve on potentiaalisesti sairas. Se joka ei pelkää, on moraaliton. On mentävä tarkistuksiin ja ohjattava toimintaansa niin, että se on sekä oman talouden kannalta hyödyllistä että kansantalouden kannalta edullista. Käyttääkseni Francesco Paolo Adornon ilmaisua: Ehkä taloustiede ja lääketiede ovat naimisissa.

Pääsimme eroon papeista. Nyt meillä on oman elämämme tulo- ja menoarvio sekä Lääkärikirja. Ekonomian tarina on lyhyt, mutta syvällepureutuva. On syytä pohtia, millaista järkeä käytämme ja millaisen hinnan maksamme sen käytöstä.

AJANKOHTAISTA ASIAA -KAHVILA 11.HUHTIKUUTA. PAIKKA: RAVINTOLA KUKKO, SAUNAN TERRASSI. AIKA KLO 13.30. AIHE: KEMIALLISET ASEET JA MUUTA TOTAALISTA SOTAA (ehkä myös jokin toinen aihe)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila