Unelma tilasta

Filosofiakahvila aloittaa tammikuun toisella viikolla 10.1./11.1./12.1.

Stanislaw Jerzy Lec kirjoitti: "Älkää kertoko unianne. Psykoanalyytikot voivat päästä valtaan." Olen noudattamatta tätä hyvää neuvoa. Näen paljon unia oudoista maisemista, merkillisistä rakennuksista ja vieraista paikoista. 

Olematta erityisen psykonanalyyttinen liitän unet jo nuoruuden aikaiseen haaveeseeni paikasta, jossa voisi järjestää erilaisia tapahtumia. Uneksin tilasta, joka ei heti määrittelisi ihmistä ja hänen paikkaansa.

Tajuan toteuttaneeni unelmani kahviloissa ja ravintoloissa. Filosofiakahvila luo tilan, jossa on mahdollista olla ilman tavanomaista naamiota. On mahdollista synnyttää ajatus ja keskustella muustakin kuin säästä. 

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

https://koetinkivet.blogspot.com/2022/12/filosofiakahvilan-aiheet-kevaalla-2023.html

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2023

 

Filosofiakahvila aloittaa tammikuun toisella viikolla 10.1./11.1./12.1.

Filosofiakahvilan aiheet keväällä 2023 (ainakin nämä):

1.Henkisten harjoitusten laboratorio

2.Laiskuuden hyödyllisyydestä

3.Pila, viimeinen hyve

4.Toisella tavalla

5.Toivo ja askeesi

6.Kun päästät irti siitä mitä olet…

7.Polemos

8.Nietzsche ja todellinen rauha

9.Vaikeuksien edessä

10.Apartheid

11. Asioiden outous

12.Filosofia ja katse

13.Epäsuora viestintä

14.Humanismi versus Stirner

15.Maailmallinen filosofia

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

p.s. Ainakin Stirner versus humanismi liittyy toivottuun aiheeseen, vapauteen. Ehkä moni muukin...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kiitos ja kippis!

Kiitos kaikille filosofiakahvilaan osallistuneille. Syyskausi oli intensiivinen. Ainakin minulle. Uskon oppineeni paljon.

Julkaisen pian filosofiakahvilan kevätkauden aiheet.

Aloitamme tammikuun toisella viikolla 10.1./11.1./12.1. 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Tutkimaton elämä

SYKSYN VIIMEISET FILOSOFIAKAHVILAT

Filosofiakahvila 13.12./14.12./15.12.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Filosofeilla on myyttisiin mittasuhteisiin kohonnut motto: “Tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoista.” Sanoja oli Sokrates.  Lauseen kirjasi ylös Platon Puolustuspuheessa.  Olisi liioiteltua sanoa, ettei kukaan filosofi ole pysähtynyt ajattelemaan tai purkamaan lausetta, mutta uskoisin, että sen edessä pitää pysähtyä uudestaan eikä heti kumartaa liian syvään, vaikka haluaisikin lauseen t-paitaansa.

Elämän tutkiminen ei tarkoittanut Sokrateelle samaa kuin biologeille. Hän käytti sanaa bios, mutta se merkitsi olemassaoloa sanan filosofisessa merkityksessä. Bios oli elämä, jota voi muokata ja arvioida; se ei ollut vain hengissäolemista, ravinnon työntämistä kehoon yhdestä päästä ja sen ulostamista toisesta päästä.

Mitä siinä arvioitiin? Sokratesta ei kiinnostanut, oliko joku menestynyt vai ei, oliko joku rikas tai köyhä; häntä kiinnosti ihmisen hyveet, esimerkiksi. Häntä kiinnosti, olivatko ihmisen puhe ja ajatukset (logos) ja elämä (bios) harmonisessa suhteessa. Tähän liittyi Sokrateesta käytetty sana basanos, koetinkivi. Sokrates koetteli, testasi, ihmisiä. Hänen kysymyksensä, kontakti Sokrateehen, toi esiin sen, miten ihminen eli. Hän halusi asettaa ihmiset vaikeaan tilanteeseen, katsomaan omaa elämäänsä, kohtaamaan itsensä. Tarkoitus oli asettaa vastakkain ihmisen sanat ja hänen tekonsa, mitata missä määrin ne ovat tasapainossa, harmonisessa suhteessa toisiinsa. 

Filosofit liittävät tähän elämän tutkimiseen vanhan imperatiivin, joka seurasi myös Sokratesta: “Tunne itsesi.” Michel Foucault puhui viimeiset kursseilla Collége de Francessa -80-luvun alussa tästä vanhasta käskystä, jonka myös Sokrates oli ottanut vastaan (“tunne itsesi”) ja josta on tullut keskeinen osa länsimaalaista kulttuuria. Tarkemmin sanottuna Foucault puhui siitä, ettemme oikein ymmärrä, mitä sillä tarkoitettiin, koska se liittyi toiseen, perustavampaan periaatteeseen: “Huolehdi itsestäsi.” Tämä toinen periaate on laiminlyöty, unohdettu, jopa tuomittu. Tämä vaikeuttaa meidän ymmärrystämme. Emme näe, mihin itsetuntemus tähtäsi, mitä se palveli.

Elämän tutkiminen, sen arvioiminen, olivat itsestä huolehtimista. Se ei ollut sitä, mitä sillä nykyisin tarkoitetaan. Itsestä huolehtiminen ei merkinnyt omasta kunnosta ja terveydestä huolehtimista, puhumattakaan sen huolehtimisesta, että oma vauraus kasvaa. Itsestä huolehtija ei huolehtinut myöskään maineestaan. Sokrates ei tunnetusti  huolehtinut maineestaan, koska hänet tuomittiin nuorison turmelemisesta.

Elämää arvioitaessa ei ollut tärkeää, miten se oli mennyt, vaan suhde ajatuksen ja elämän välillä. Itsetuntemus ei merkinnyt sitä, että tuntisi omat ominaisuutensa tai älykkyysosamääränsä, vaan se merkitsi sitä, että loi tietynlaisen suhteen itseensä. Tärkeää eivät olleet  ominaisuudet, vaan suhteet. Yksi unohdettu puoli on siis se, ettei mielenkiinnon kohteena ollut se tai tuo piirre, vaan se, oliko ihminen itsenäinen vai ei, toisin sanoen pyrkimys itsetuntemukseen merkitsi, että ihminen kysyy: “Miten minua hallitaan ja miten hallitsen muita?”

Ainakin osittain Amélie Perronin ansiosta esimerkkini on sairaanhoitaja. Hänen tehtävänsä ei ole tietää, onko hänellä hoivaviettiä vai ei.  Sairaanhoitaja käyttää valtaa ja on vallankäytön kohde. Hänen päänsä päällä liikkuu ideoita siitä, mitä hänen pitäisi olla.  Erilaiset suunnitelmat, normit, kyseenalaistamattomat käytännöt, hallinnoimisen mallit, palaverit, määrittävät hänen rytmiään ja tapaansa toimia. Itsetutkiskelun tehtävä ei ole selvittää, missä määrin ihmisessä on hoivaviettiä, vaan selvittää, mikä on itseään tutkivan paikka maailmassa, jossain tilanteessa. Itsetutkimuksen tehtävä ei ole selvittää aitoa identiteettiä; se on enemmän selvittää, millainen minun vaaditaan olevan ja miten voisin oppia tavalla, joka hyödyttää minua eikä niitä, jotka käyttävät minuun valtaa…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Köyhyys

Serres

Fuengirolassa POIKKEUKSELLISESTI PERJANTAINA

Filosofiakahvila 6.12./7.12./9.12.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaina 6.12. klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkona 7.12. klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa poikkeuksellisesti perjantaina 9.12. klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Aiheen antoi eräs espanjalainen konservatiivipoliitikko, jolta kysyttiin uudesta selvityksestä, jonka mukaan köyhien määrä oli lisääntynyt Madridissa. Hän katseli ympärilleen, lähinnä lattialle ja sanoi: “Missä ne ovat ne köyhät? Minä en näe köyhiä.”

Michel Serres (1930-2019) ei syntynyt etuoikeutettuun perheeseen. Hän oli merimies, josta tuli filosofi ja tiedehistorioitsija, Ranskan Akatemian jäsen ja muun muassa professori Stanfordin yliopistoon. Hän oli välillä niin köyhä, että joutui lainaamaan rahaa ostaakseen ruokaa perheelleen. Serres puhuu monissa teksteissään köyhyydestä ja köyhistä (Huumeet, Hermes IV etc.). Köyhät ilmaantuvat hänen teksteihinsä moninaisilla tavoilla. He ovat haavottuvaisia olentoja, joihin vallankäyttäjät kohdistavat julman ja murhaavan politiikkansa. Serres puhuu myös toistuvasti siitä, miten puritaanit pelkäävät köyhiä.

Poliitikko ei näe köyhiä. Hän väistää näin vastuuta, mutta ehkä hän ei näe heitä, koska pelkää heitä, elää muurien suojassa. Poliitikon puhe sisältää kohdan, jossa hän toteaa kuitenkin köyhyien olevan heidän huomion kohde. Herää kaksi kymystä: 1) Miten köyhistä tuli poliittisen huomion kohde? 2) Miksi köyhiä pelätään?

Historioitsija, myöhäisantiikkiin erikoistunut Peter Brown on yrittänyt vastata ensimmäiseen kysymykseen. Ennen kristinuskoa köyhiä varten oli hyväntekeväisyyttä Roomassa, mutta köyhiä ei nähty omana luokkana. Kristinuskon myötä heistä tuli huolenpidon ja rakkauden kohde sekä oma luokkansa, joka johtajien piti ottaa huomioon. Pelko näkyy uudella ajalla esimerkiksi Francis Baconin tekstissä Of Sedition and Troubles. Siinä hallitsijoiden pelon ja huolen aiheeksi nostetaan se, onko ihmisillä ruokaa ja millaisia mielipiteitä heillä on. Molemmat voivat aiheuttaa kapinointia.

Köyhyys on kuitenkin ollut myös haluttu asia – sekä antiikin aikana että kristinuskon aikana, tosin kirkko on joutunut ojentamaan tiettyjä piirejä, esimerkiksi fransiskaaneja, jotka ovat vieneet köyhyysvelvoitteen joskus liian pitkälle. Jotkut antiikin filosofit kuten kyynikot sanoivat, että köyhyys on itsenäisyyden tae. Tämä saattaa tuntua paradoksaaliselta nykypäivänä, mutta kuuluisa andekdootti Platonista Diogeneestä valaisee asiaa.

Anekdootista liikkui antiikin maailmassa monenlaisia versioita. Yksi on tämä: Platon kohtasi Diogeneen kadulla syömässä salaatinlehtiä. Platon sanoi: “Jos palvelisit Dionysiosta (Dionysios II, Sisilian Syrakusan johtaja), sinun ei ehkä tarvitsi syödä pelkkää salaattia.” Diogenes vastasi: “Jos sinä tottuisit syömään salaattia, sinun ei ehkä tarvitsisi imarrella häntä.”

Tarina valaisee köyhyyden merkitystä Diogeneneelle, sillä riippumattomuus, joka oli tavoiteltavia asioita, liittyi valtasuhtesiin ja tässä tapauksessa siihen, ettei ollut pakotettu imartelemaan ketään, toisin sanoen mukautumaan toisen tahtoon sen takia että toinen oli mahtavampi tai voimakkaampi.

Emme tietenkään tiedä,  onko tarina totta. Platon ja Diogenes olivat aikalaisia, joiden välillä oli kaikesta päätellen jännitteitä. Olisi hauska kuvitella, että tarina on totta, ja Platon tästä intoutuneena ja todistaakseen itselleen olevansa muuta kuin lörpöttelijä ja huijari, meni sanomaan tyrannille suorat sanat. Hän nimittäin meni.

Poliitikko, joka ei näe köyhiä, kieltää oman historiansa ja pelkää ehkä kapinaa. Hänellä voi olla hyvä syy kääntää katse pois. Köyhä voi olla joku, jolla ei ole mitään menetettävää. Itse en ole koskaan mennyt pitkälle, varsinkaan niin pitkälle kuin Diogenes meni. Olen kuitenkin pysähtynyt ajattelemaan. Minulla ei ole mitään rikkautta vastaan, mutta en halua tulla rikkaaksi hinnalla millä hyvänsä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Timon Ateenalainen

 

Richard Cosway: Timon Ateenalainen

Filosofiakahvila 29.11./30.11./1.12.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Onko niin, että ihmisvihaajana tunnettu Timon Ateenalainen oli väärässä ja ihmiskunnan hyväksi työskennelleet tohtorit ja pyhimykset oikeassa? Ehkä kysymys on väärin muotoiltu. Ehkä kysymys ei ole oikeassa- tai väärässäolemisesta. Me käännämme katseen pois, jos näemme Timon Ateenalaisen, joka meidät hylkäsi. Hän ei ole sympaattinen. Mutta miksi hän meidät hylkäsi? Kestämmekö ajatella sitä? Entä jos tajuamme, että meissä on jotain vihattavaa?

Diktatuuri, demokratian puute, ei merkitse sitä, että Yksi hallitsee ja määrää kaikesta. Yksivaltiaan valta ei ulotu kaikkialle, hän ei harjoita valtaa kaikkialla. Sekä Natsi-Saksassa että Neuvostoliitossa valtaa käyttivät monet pienet ja tavalliset ihmiset. Riitti, että he olivat puolueessa, SS-joukoissa tai he olivat vain talon valvojia, jotka tarkkailivat asukkaita. On helppo vihata puoluetta tai yksinvaltiasta. Timon Ateenalainen oli silti oikeassa. Tavallinen ihminenkin on vihattava, kuka tahansa meistä on vihattava. Kaikki annamme syyn lähteä pois ja eristäytyä.

Kun me sitten  kohtaamme jonkun Timon Ateenalaisen, hän muistuttaa pelkällä olemassaolollaan tästä vihattavuudesta, alhaisuudesta, vajoamisesta, tulemisesta pikkutyranniksi. Haluaisimme, että meitä opettavat ihmiset olisivat pehmeitä, empaattisia ja suut täynnä lohduttavia sanoja.

Meille käy Timon Ateenalaisen kanssa ehkä samalla tavalla kuin Linjin kanssa. Kiinalainen Linji Yixuan oli kiinalainen filosofi, joka kuoli vuonna 866. Hän oli kaikkein radikaalein zen-mestari;  Linji ei halunnut opettaa eikä halunnut, että joku imitoisi.  Hän ei tahtonut, ihmiset antaisivat toisten johtaa harhaan. Jotta tämä opetus menisi perille, Linji huusi ja löi, oli kaikkea muuta kuin se mitä odotamme buddhalaisuuden opettajalta.  Hän sanoi: ”Jos kohtaatte buddhan, tappakaa hänet.” 

Onko meillä siis syytä mennä nurkkaan ja sirotella tuhkaa päällemme? Syytä meillä voi olla, mutta se ei ole kannattavaa. On vältettävä vajoaminen henkiseen kuolemaan, vaikka tajuamme, että meissä on jotain vihattavaa. Tässäkin pitäisi muistaa annostelun merkitys. Kun kohtaamme itsessämme olevan vihattavan puolen, tarvitsemme vastapainoa, lempeyttä tai joviaalisuutta. Jos oppisimme elämään hyväntuulisina oman murheemme ja vihattavuutemme kanssa, Timon Ateenalainen ei olisi enää niin mahdoton kestää.

Linji tai Timon Ateenalainen voivat näyttäytyä vastenmielisinä hahmoina, mutta jos pysähdymme ajattelemaan, heissä voi nähdä jotain ihailtavaa. Timon Ateenalainen teki käytännöllisen johtopäätöksen pettymyksestään ja vihastaan. Hän vetäytyi yksinäisyyteen. Hänen elämäntapansa pakottaa meidät kysymään itseltämme: Kuinka monta kertaa me toimimme ajatuksemme ja sen logiikkaa seuraten tai luommeko koskaan elämäämme mitään logiikkaa? Olemme haluttomia tekemään niin varsinkin jos se merkitsisi meidän muuttumista vastenmielisiksi toisten silmissä.

Myös Linji on epäsympaattinen, mutta hänen aggressionsa poikkeaa silti Timon Ateenalaisen elämäntavasta ja asenteesta. Linjin aggressiivisuudessa ja raakalaismaisissa sanoissa oli mukana rakkautta tai jotain sellaista. Hän halusi vielä opettaa ihmisiä, tahtoi heidän kulkevan omia polkujaan antamatta muiden harhauttaa. Linji opetti takertumattomuutta...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Järki

   

Goya: Järjen uni synnyttää hirviöitä

Filosofiakahvila 22.11./23.11./24.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Aluksi on sanottava: Minulla ei ole mitään järkeä vastaan. Kunhan se ei muistuta Jumalaa. Sana järki (ratio, raison, reason, razón)  on ollut suosittu filosofiassa ja sitä on käytettty melkein yhtä laaja-alaisesti kuin arkikielessä. Joskus se on ihmisen kyky, toisinaan toiminnan perusta ja aika ajoin se vaikuttaa olevan järjestys – Jumalan luoma tai maailmassa muuten sisäisesti oleva. Järki kykynä on keskimäärin nostettu jalustalle. Sen avulla on hillitty intohimoja tai viettejä. Onneksi oli David Hume, joka epäili tätä, näytti että se on intohimo tai tunne, joka meissä järkeilee.

Kun maailmassa on nähty järkeä, jumalaista tai vähemmän jumalaista, ihminen tai  filosofi sijoittaa sen maailmaan ilman mitään empiirisiä todisteita. Kun lukee esimerkiksi Hegeliä, järki ei ole mitä tahansa järkeä; se on jotain absoluuttista, jota kohti ihmiskunta etenee. Nyt ehkä ymmärrämme, miten tärkeä Hegel on ollut Suomelle. J.V.Snellman oli Hegel-tutkija.

Järki ei ylipäätään tunnu tarvitsevan kokemuksellista tietoa. Tieto-opillisesti rationaalisuus merkitsee sitä, että tietoon voidaan päästä pelkän järjen avulla päättelyä noudattaen. Jos tutkailemme moderneja tieteitä, huomaamme, ettei niiden sisällä ole kiistaa empirismin ja rationalismin välillä; ne ovat epistemologiselta pohjalta rationalismin ja empirismin sekoituksia.

Elämme järjen aikakautta tai elimme sitä 1600-luvulta lähtien kunnes järki loppui. Ihminen alkoi uskoa järkeen – ei vain omaansa, vaan myös sen kaikkivoipaan hyvyyteen. Tästä uskosta maksettiin hinta. Järki määrittelee itsensä suhteessa toiseuteen, järjettömyyteen, jota myös hulluudeksi sanottiin. Niin kuin on sanottu, keskiaika ja renessanssi olivat vielä ihmeellisen vieraanvaraisia hulluuden suhteen eikä hulluus ollut totuuden vastakohta; se pikemminkin ilmaisi tietynlaisen totuuden. Työttömät, laiskat, kuulovammaiset, itsekseen juttelevat siivottiin kadulta. Siivouksen jälkeen huomattiin, ettei tämä välttämättä ole ekonomisesti rationaalista, ja asiaa alettiin rationalisoida, hulluudesta alettiin  tehdä sairautta, alettiin kehittää hoitoja, kylmiä suihkuja ja muuta.

Ajan myötä, kun järki oli jatkanut voitokasta marssiaan, järkevyydestä tuli entistä enemmän arkipäiväinen velvollisuus. Tässä velvollisuudessa sekoittui kristinusko, uusi ekonominen rationaalisuus ja siihen kytkeytyvä intressin käsite, epäilemättä myös medikaalinen rationaalisuus. Ei pidä haaveilla ja laiskotella, täytyy tehdä töitä (työ on terveyttä ja järkevyyttä), ei pidä innostua (intohimot ovat vaarallisia), täytyy suunnitella.

Sélestat, Ranska, vuosi 1817. Talvi on kova. Kotirouva käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun hänen miehensä ei ole kotona. Nainen tappaa tyttärensä, leikkaa hänen jalkansa irti ja heittää sen kattilaan kiehumaan.

Oikeudessa kiisteltiin siitä, oliko nainen mielenvikainen. Syyttäjä todisteli. että jos nainen olisi ollut rikas, tällainen teko olisi ollut mielenvikainen. Koska syytetty oli köyhä, hänellä oli todella nälkä ja teko oli siis hänen etujensa (intressi) mukainen. Jalan keittäminen kaalien kanssa oli järkevää, joten nainen piti tuomita.

Tapaus on mielenkiintoinen monesta syystä, mutta myös siksi, että samaan aikaan filosofiassa niin olennaiset sanat (järki, intressi) saavat lisävalaistusta ja selvyyttä.

Mitä on siis järkevyys? Mitä on järkevästi eläminen? Mikä järki piilee tässä vaatimuksessa? Voimmeko keskustella tästä järkiperäisesti? On selvää, että tiettyjä ihmisiä ja puheita marginalisoidaan ja niitä työnnetään syrjään nimenomaan perustaen väitteeseen, etteivät ne ole järkeviä. Mielisairaalan potilas voi esittää näkemyksen tai vaatimuksen, joka koskee laitosta. Se voisi esimerkiksi filosofin mielestä olla järkevä näkemys tai oikeutettu, ymmärrettävä, vaatimus. Mutta hallitseva rationaalisuus sanoo muuta. Potilaan puhe on oire, merkki mielenterveydellistä ongelmista, tyypillistä tällaisen diagnoosin saaneelle.

Ei ole olemassa Järkeä, on vain  erilaisia rationaalisuuden ja rationalisoinin muotoja. Eläminen järkevästi merkitsee sitä, että elät niin kuin muut haluavat sinun  elävän. Jos Järjen uni synnyttää hirviöitä, niin mitä meidän pitää tehdä? Herättää Järki?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ajattelu ja valvonta

 

Alain

Filosofiakahvila 15.11./16.11./17.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Olen jo pitkään nähnyt ja kokenut, ettei filosofian tärkein tehtävä ole ajattelun korjaus, pahojen tai huonojen tapojen kritisointi, parantaminen päättelyvirheistä tai muu sellainen. Filosofian tehtävä on pikemminkin muistuttaa ajattelun voimasta. Sen tehtävä on yllyttää ajattelemaan. En ole ainoa. Tästä ajattelun  voimasta muistutti myös Georges Canguilhem (1904-1995). Mitä on ajattelu, jonka voimasta filosofía muistuttaa? Tähän nimenomaiseen kysymykseen Canguilhem tarttui luennossa (myöhemmin vuonna 1980 julkaistussa artikkelissa) Le cerveau et la pensé (Aivot ja ajattelu).

Kysymys voi kuulostaa heideggerilaiselta, mutta Canguilhem ei tavoittele mitään syvyyksiä, ainakaan lähtökohtaisesti. Kysymys siitä, miten ajattelemme, ei ole myöskään puhtaan teoreettinen. Joitakin kiinnostaa se, jotta voisivat vaikuttaa siihen, että ajattelisimme niin kuin meidän tahdotaan ajattelevan. Meitä kiinnostaa asia, koska sen avulla yritämme puolustautua yrityksiltä vaikuttaa meihin.  

Canguilhemin artikkeli liittyy osittain  neurologian ja neuropsykologian historiaan (Canguilhem oli filosofi ja lääkäri, tieteiden historioitsija, tieteen filosofi), mutta hän päätyy puhumaan aivojen, ajattelun ja maailman välisistä suhteista ja sitä kautta ajattelun tehtävästä. Canguilhem viittaa René Magrisin maalaukseen (jonka espanjankielinen nimi on El paisaje aislado), jossa maisemaa katsova tarkkailija ei näe mitään maiseman ympärillä. Seison jossain ja minä olen se kenttä, jonka näen. Voin tietenkin muuttaa näkymää siirtymällä. Tästä Canguilhem päätyy sanomaan, että tarkkailija, Minä, ei ole suhteessa maailmaan vain ylilentävänä, vaan suhde on valvojan suhde. Canguilhem leikkii sanoilla. Ylilento on sur-vol, valvonta sur-veillance, joka on kirjaimellisesti valvomista jonkin yllä (sur).

Kyse ei ole kuitenkaan vain leikistä ja ajanvietteestä. Canguilhem ei käytä sanaa valvonta kevyesti tai sattumanvaraisesti. Hänen vanha opettajansa Alain (oik. Émile-August Chartier, 1868-1951) oli puhunut “valvonnan hengestä”. Vaikka Canguilhem otti tietynlaista etäisyyttä oppi-isäänsä, ehkä ajatus valvonnan merkityksestä ja arvosta säilyi. Meitä saattaa kiinnostaa se, miten ajattelemme ja mikä on ajatuksen ja maailman suhde käytännöllisistä, ei niin teoreettisista tai syvällisistä syistä. Meihin yritetään vaikuttaa, ja ajattelu valvontana on yritystä suojella meitä, varustaa itseämme, jotta meiltä ei otettaisi vapautta ja voimaa toimia.

Amélie Perron muistuttaa yhdessä kirjoituksessaan, ettemme voi olla kokonaan vapaita vaikutteilta. Hän muistuttaa kuitenkin myös siitä, että vaikutuksia ja vaikutusyrityksiä voi mietiskellä ja hautoa, tarkistaa. Jos olemme ajattelevia, valvomme kriittisesti vaikutelmia (influence).

Jos filosofian tehtävä on muistuttaa ajatuksen voimasta ja ajattelun tehtävä on valvonta, meidän täytyy pistää kykymme koetukselle tilanteissa, joissa olemme. Saattaa olla hyvin turhaa ratkoa syviä ja loputtomia arvoituksia. Lopulta me olemme hyvin syvällisiä ja pohdiskelevia työpäivän jälkeen, sohvalla, mutta meidän olisi pitänyt olla ajattelevia siellä, missä meidän odotetaan olevan ajattelemattomia koneen osia, esimerkiksi työpaikoilla.

Ihminen ei välttämättä huomaa, kun häntä ohjataan ja kun häneen vaikutetaan ja varsinkaan hän ei huomaa, miten monenlaisten käytäntöjen avulla se tapahtuu. Me emme huomaa, miten kävi niin, ettemme kykene elämään arvojemme mukaan. Emme huomaa, ettei se mitä meidän odotetaan pitävän itsestään selvänä, ole sitä ja miten se sellaiseksi tehtiin… 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kirjoitin itselleni neuvon

Nietzsche

Filosofiakahvila 8.11./9.11./10.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Friedrich Nietzsche kirjoitti ystävälleen Erwin Rohdelle kirjeessä vuonna 1882, että hänen kirjoituksensa ovat hänen lääkettä masennusta vastaan. Hän sanoo: ”Mihi ipsi scripsi – tämä on moraalini. ” Mihi ipsi scripsi : ”Kirjoitin itselleni.”

Tämä on huomionarvoista latinaa. On turhaa ja turhauttavaa neuvoa muita. On syytä - ainakin aika ajoin ja tietyissä tilanteissa – neuvoa itseään. Askeesi, itsensä harjoittaminen, on usein puhetta. Se on puhetta itselle, joskus keskustelua itsensä kanssa. On syytä harkita, mitä itselleen sanoo ja kirjoittaa.

Jälleen kerran Nietzschen innoittamana kirjoitin itselleni neuvon: "Vastusta määritelmiä, joita teet itsestäsi." On selvää, että myös muiden tekemiä määritelmiä pitää vastustaa, mutta sarkastisuuteni ja tietty välinpitämättömyys suojelivat jo minua. En osannut välttämättä suojella itseäni itseltäni.

Mitä väliä sillä on, miten itsensä määrittelee? Itsensä hallitseminen merkitsee, että kykenee toimimaan. Hallitsen kehoani, voin siis kävellä. Hallitsen itseäni, pystyn tekemään jotain; en lamaannu. Jos haluan kyetä asioihin, jos haluan toimia, on syytä olla antamasta itsestään määritelmiä, jotka irrottavat minut siitä mihin kykenen. Itselleen ei välttämättä puhu rumasti, mutta sen seurauksena saattaa ryhtyä elämään määritelmän mukaisesti ja se tappaa pystyyn.

Olen joskus käyttänyt esimerkkinä meksikolaista kirjailijaa, Carlos Monsivaisia. Häneltä kysyttiin, mikä hän on, miten hän määrittelisi työnsä – onko se filosofiaa, journalismia, kirjallisuutta, antropologiaa vai mitä. Monsivais vastasi ovelasti, ettei halua määritellä eikä välitä tietää, mitä se on ja mitä hän on;  tälla tavalla, määrittelemättömänä, työ on elävää. Tämä saattaa olla syy siihen, ainakin osittainen syy, että jotkut filosofit kuten Hannah Arendt, Martin Heidegger tai Michel Foucault kielsivät olevansa filosofeja.

 Pakenen määritelmiä, koska haluan säilyttää mahdollisuuden olla jotain muuta, joissakin tapauksissa enemmän. Määritelmä on ansa, jota myös filosofia virittää. Filosofit ovat Sokrateesta asti hokeneet: ”Tunne itsesi.” Jotkut psykologit ovat ottaneet tämän asiakseen pohtimatta mitä se tarkoittaa. Itsensä tunteminen johtaa helposti itsensä määrittelyyn.

Olisi syytä katsoa, miten puhuu itselleen. Joku ei maista perunasalaattia, koska tuntee itsensä, sanoo itselleen: ”Minä tiedän, etten pitäisi tuosta.” Voisi olla rikastuttavampaa sanoa itselleen. ”En tiedä.” Monesti sanomme: ”En pysty tuohon.” Silloinkin saattaa olla parempi tyhjentää mieli puheista, sanoa: ”En tiedä, mihin pystyn.”

Mihi ipsi scripsi. Kun Nietzsche kirjoitti itselleen, hänen ajatuksensa oli, että itselleen kirjoittava voi tehdä parhaansa itsensä kaltaiselle olennolle. Ei voi kirjoittaa muille, ei voi neuvoa muita. Hän sanoo: ”Tämä on moraalini.” Joku filosofi: ”Tuo ei ole moraalia, tuo on moraalittomuutta.” Mutta ehkä moraali muistuttaa joskus moraalittomuutta. Älkäämme tehkö hätäisiä arvoarvostelmia.

Ystävä kannustaa ja haastaa. Hän ei määrittele. Olisi syytä olla itsensä ystävä. Vain siten voi olla itsensä kuntouttaja ja itsensä kehittäjä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Elämisestä

 

Filosofiakahvila 1.11./2.11./3.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Kirjoitin näin keväällä tai kesällä 2021: “Sekä kollektiivisten että henkilökohtaisten kokemusten takia mielessäni soi yhä useammin Nazim Hikmetin runo Elämisestä. Olen varma, että se tulee joskus olemaan elementtinä alustuksessa, vaikken harrastakaan runojen analysointia.”

Mitä runossa sanotaan? Että meidän on otettava vakavasti elämisen tehtävä. Sen ottaminen vakavasti merkitsee, ettei alista sitä muille päämäärille eikä odota mitään elämän tuolta puolen; itse eläminen on tehtävä. Meidän on elettävä, vaikka kädet olisivat sidottu ja olisimme selkä seinää vasten. Meidän on kuoltava ihmisten puolesta. Runo antaa esimerkkejä. Voimme esimerkiksi olla sairaita ja joudumme vaikeaan leikkaukseen. Voi olla, ettemme nouse operaatiopöydältä, mutta meidän pitää vielä nauraa viimeiselle vitsille. Voimme olla esimerkiksi vankilassa ja meitä odottaa vielä 18 vuotta ennen kuin rautaportti aukeaa. Silti pitää jatkaa elämää ulkopuolen kanssa – ihmisten, eläinten, ristiriitojen ja tuulien kanssa. Planeettamme jäähtyy joskus, kaikki loppuu. On oltava siitä surullinen nyt, sillä on rakastettava maailmaa ja tehtävä se tietoisesti, sillä vain siten voi sanoa: “Olen elänyt.”

Nazim Hikmet Ran (1902-1963) oli turkkilainen runoilija ja näytelmäkirjailija, joka oli usein vankilassa yleensä kapinallisuuden takia. Hän tiesi mistä puhui runossaan. Minua kiinnostaa muutama erityien  asia runossa. 1.) Eläminen on tehtävä. 2) Elää voi ja pitää myös vaikeissa olosuhteissa. 3.) Täytyy rakastaa, jotta eläisi.

Meidän ei ole pakko uskoa runoilijaa eikä ketään. Jos asetamme itsellemme tämän tehtävän, teemme sen itse. Tietyssä mielessä on pakko elää, jos on syntynyt. Mutta tässä eläminen tuntuu merkitsevän muutakin kuin biologista elämää. Voisi jopa väittää, että Hikmetin runo elvyttää tai kaivaa esiin vanhan idean elämästä, jota muokkaamme ja jolle annamme muodon. Kyse ei ole elämästä, vaan elämisestä.  F. Jullien otti uudellen käyttöön vanhan filosofisen termin, eksistoimisen. Olemassaoleminen – ex-istir – on asettumista ulkopuolelle; se on vastarintaa, mukautumattomuutta suljettuun maailmaan. Olemassaolo on muutakin kuin sitä, että sattuu olemaan olemassa, on syntynyt. Se vaatii enemmän. Se on tehtävä ja vaatii tekemistä, myös ajattelua.

Jos ja kun eläminen on tehtävä, siitä ei pääse, vaikka olisi sairas tai vankilassa. Ulkoiset olosuhteet eivät ole syy luovuttaa. Ne voivat tehdä elämisestä vaikeaa tai tuskallista, mutta tehtävä ei katoa mihinkään.

Täytyy rakastaa elääkseen. Koko maailmaa. Kyse ei ole sympatian tuntemisesta tai rakastumisesta. Koko maailma ja elämä on myöntämisen kohde. Toisella tavalla sanottuna tehtävä – eläminen – ei ole, se ei voi olla, puhtaan älyllinen suoritus; sen täytyy olla intohimoista. Jos päässämme on abstraktioita, elämme abstraktisti. Jos päässämme on symboleja, teemme itsestämme symbolin. Hikmetin vaatimus on, että teemme itsestämme jotain konreettista, lihaa ja verta.

Hikmetin vaatimuksen toteuttaminen vaatii tietynlaista pelottomuutta tai ainakin uskallusta. Jos elämme pelon mukaan, sen määrääminä, voimme ehkä välttää vaaran tai kuoleman, mutta uhraamme elämän sisällön. Miten uskaltaa, miten valaa itseensä rohkeutta? Askel kerrallaan. Lapsi, joka opettelee polkupyörällä ajamista, kohtaa pelkonsa ja voittaa pelkonsa vähitellen harjoitellessaan. Myös ajattelu, kyseenlaistaminen, auttaa. Parhaassa tapauksessa se murtaa meihin kaivertuneet kliseet. 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Montaigne ja kannibaalit

Michel de Montaigne

Filosofiakahvila 25.10./26.10./27.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Michel de Montaigne (1533-1592) julkaisi vuonna 1580 esseen Kannibaaleista. Hän kertoo siinä tuntemansa miehen kertomaa uudesta maailmasta. Mies, joka asui Montaignen talossa, vietti 10-12 vuotta Etelä-Amerikassa, ilmeisesti Brasiliassa, koska kirjailija kertoo hänen saapuneen sinne missä Villegagnon rantautui (Nicolas Durant de Villegagnon oli ranskalainen amiraali ja seikkailija).

Montaigne kertoo yksityiskohtaisia tietoja tuntemansa miehen kohtaamasta alkuperäiskansasta ja sen tavoista. Esseen alusta lähtien on selvä, ettei kirjoitus käsittele ihmissyöntiä, vaan sanaa barbaari. Montaigne viittaa kreikkalaiseen kuninkaaseen, joka toteaa roomalaisen armeijan kohdatessaan: “En tiedä, millaisia barbaareja he ovat, mutta heidän armeijassaan ei ole mitään barbaarista.” Siteerattu lause on mielenkiintoinen, koska siinä sanaa barbaari käytetään kahdella eri tavalla. Sana barbaari tarkoitti ulkomaalaista (etymologisesti se viittaa möngerrykseen), mutta kehuessaan roomalaisten armeijaa hän tulee käyttäneeksi sanaa barbaarinen tavalla, joka muistuttaa myöhemmistä ajoista (Montaignen aikana sanaa käytettiin jo samantapaisesti kuin nykyisin). Montaigne epäilee, voiko miehen kuvaamia ihmisiä sanoa barbaareiksi.  Hän jopa idealisoi heitä puhuen ihaillen heidän elämäntapansa yksinkertaisuudesta ja luonnonläheisyydestä (myöhemmän ranskalaisen,  Rousseaun, jalo villi, on jo odottamassa syntyään). Kysymys, joka kummittelee tekstissä: “Kuka on barbaari?”

Kysymyksen sana barbaari merkitsee sivistyneen vastakohtaa, jotain raakalaismaista. Montaigne sanoo, että vaikka näemme vieraan kulttuurin barbaarisuuden ja julmuuden, sen ei pitäisi sokaista meitä näkemästä omia virheitämme, omia julmuuksiamme. Hän luettelee meille eurooppalaisille tuttuja paheita: petollisuus, epälojaalius, tyrannius, julmuus. 1500-luvulla kirjoittaneen ranskalaisen huomio on merkityksellinen, koska kolonialismi oli vasta alussa, ja sen viimeinen, ehkä julmin vaihe elettiin vasta 1800-luvulla. Postkolonialismiin oli vielä matkaa. Vasta viime vuosikymmeninä ovat tutkijat kyenneet näkemään samalla tavalla kuin Montaigne.

Ulkoisesti aika vaatimaton kirjoitus pitää sisällään mielenkiintoisia näkökulmia. Esseessä on aluillaan vanhan dikotomian – barbaria ja sivistys – purkaminen. Siinä on mukana myös eettinen ajatus siitä, että toisen tuomitseminen ei voi taata varmuutta omasta hyvyydestämme. Tällä kertaa kiinnitän huomiota siihen, että vieraan kulttuurin kohtaaminen voi olla avartavaa; se mahdollistaa näkökulman myös omaan kulttuuriimme.

Jos kohtaan barbaarin, ulkomaalaisen, omalla maaperälläni, hänen katseensa ei välttämättä muutu välttämättä omakseni, mutta se voi muuttaa näkökulmaani. Täytyy muistaa, että ulkomaalainen tekee minut ulkomaalaiseksi; minä olen hänelle vieras, hyvinkin outo. Jos olen itse ulkomaalainen, barbaari, voin ehkä – parhaassa tapauksessa – voittaa ylimielisyyteni ja nauraa omille tavoilleni, jopa jättää ne.

Ulkomaalaisuus on tehnyt minusta vähän  paremman, vähän sosiaalisemman, ihmisen. Suurin ilo on se, ettei minua ole kokonaan integroitu. Kun ei kokonaan kuulu johonkin kulttuuriin, on vapaassa pudotuksessa tai kelluu tyhjän päällä: on mahdollista vaihdella näkökulmaa. Suurin opetus, jonka Espanja on mahdollistanut, on näkökulma omaan barbaarisuuteni. Sivistys ja pitkä historia, perinteet, voivat aiheuttaa ulkopuolisessa alemmuudentunnetta, mutta barbaarisuus, historiattomuus, näyttäytyvät myös mahdollisuutena. Vähemmän etikettejä, vähemmän kahleita. Ajallinen perspektiivi auttaa näkemään, että kulttuurit, maailmat, muuttuvat. Mahdollisesti hyödyllinen tapa on sata vuotta myöhemmin turhaa, ehkä pelkkää koristetta. Kannibalismissakaan ei ole enää mitään mieltä. Ei löydy luomuihmistä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Onko etiikka mahdollinen?

Amélie Perron
 

Filosofiakahvila 18.10./19.10./20.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Toisinaan etiikka filosofian osa-alueena on kuvaukseen ja analyysiin pyrkivää, toisinaan normatiivista. Jaottelu on ymmärrettävä ja hyödyllinen, mutta hiukan harhaanjohtava. Todellisuudessa kuvauksetkin ovat yllättävän käskyttäviä. Jos ajattelemme, että etiikka yrittää löytää tai rakentaa perustan tai jopa yleispätevän normiston kaikille, olemme ongelman edessä. Minä itse olen ongelman edessä enemmän kuin muut. Miten etiikka olisi mahdollinen minulle, jos ajattelen, että tällainen pyrkimys on vaarallinen, epäeettinen? Jos tarjoamme kaikille samaa moraalia, se on teoreettisesti kestämätöntä ja siinä on fasismin vaara.

Voimme yrittää väistää teoreettisuuteen ja abstraktisuuteen lankeamista yrittämällä tehdä etiikasta mitä se ennen oli: voimme nähdä sen ajatteluna ja periaatteina, jotka tähtäävät onnellisuuteen. Mutta miten voisin rakentaa tällaista etiikkaa, jos en usko, että kaikki tulevat onnelliseksi samalla tavalla, samoista syistä, samoja asioita tehden?

Luettuani Ralph Emersonia ja Stanley Cavellia sekä Cavellin Emerson-tulkintoja näen yhden ulostien, yhden mahdollisuuden tehdä etiikka mahdolliseksi. Cavellin ja Emersonin kirjoituksissa etiikka ei ole ohjeistusta (instruction), vaan enemmänkin yllytystä (provocation).

Etiikka ei ole siis ehkä mahdollista joidenkin toivomalla tavalla, mutta se ei merkitse, että se olisi kokonaan mahdotonta tai hyödytöntä. Kun eettinen ajattelu ja puhe on enemmän provokaatiota kuin ohjeistusta, siinä ei ole mukana kuvitelmaa, että kysymykset voitaisiin ratkaista lopullisesti. Etikkka ymmärretään pikemminkin päivittäiseksi tehtäväksi.

Stoalaiset eivät ajattelleet, että etiikan opetus olisi etiikkaa. Filosofinen puhe ei ollut filosofiaa. Filosofia oli heille käytäntöä, elettyä filosofiaa. Tämä ei tarkoita, ettei etiikan opetus (periaatteiden ja eettisten kysymysten teoreettinen käsittely) olisi mukana filosofiassa, mutta se ei sinänsä riitä. Jos pidämme kiinni tällaisesta näkemyksestä, tulemme toisenlaisen mahdottomuuden eteen. Etiikka ei ole mahdollista, jos se on vain puhetta, teoretisointia, opetusta. Sen pitäisi olla käytäntöä. Jotta se olisi mahdollista, ihmisen pitää nousta koulun penkiltä tai astua alas lehteriltä, mennä mukaan elämään ja luoda käytäntöjä.

Tämä vaatii vähän muutakin kuin ahkeruutta. Se vaatii uskallusta – esimerkiksi rohkeutta astua epämukavalle alueelle, epävarmuuteen, kykyä kohdata ja kestää oma haavoittuneisuutensa. Ainakin jos uskomme sairaanhoitajaa, Amélie Perronia, joka kirjoittaa asiasta artikkelissa Towards an “ethics of discomfort” in nursing: Parrhesia as fearless speech. Perronin kuvaamassa maailmassa vaikeus – jos ei mahdottomuus – tulee eteen kahdesta eri syystä. Toisaalta sairaanhoitajan oma koulutus ja häneltä odotettu toiminta (joissakin tapauksissa se on uhrautumista, toisesta huolehtimista unohtaen itsensä) luo omat esteensä. Toinen vaikeus syntyy työyhteisöstä, joka vaientaa hänet jopa raakoja keinoja (kiusaamista, syrjintää) käyttäen.

Me emme kaikki ole yhtä vaikeassa tilanteessa kuin Amélie Perron tai hänen kumppaninsa. Etiikka edellyttää silti paljon. Toisaalta katseemme ei voi väistää pimeitä nurkkia ja toisaalta sen täytyy ottaa etäisyyttä kulloiseenkin tilanteeseen. On vain tilanteiden etiikkaa. Emme elä ja toimi ideoiden sfäärissä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kyseenalaistaminen

 

Roland Barthes

Filosofiakahvila 11.10./12.10./13.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Roland Barthes (1915-1980) julkaisi vuonna 1957 tunnetun kirjan Mytologioita. Se on julkaistu myös Suomessa (vuonna 1994). Kirjan ansio on siinä, että tekijä näkee myyttejä muuallakin kuin vanhoissa teksteissä ja maalauksissa. Oikeastaan vielä merkityksellisempi on Barthesin tapa käsittää myytti.

Luonnollistamisen strategia on Barthesin mukaan myyttien tunnuspiirre. Muuttuva esitetään muuttumattomana ja ikuisena. Järjestystä ei esitetä vain muuttumattomana, vaan se arvotetaan oikeaksi ja parhaaksi mahdolliseksi, luonnonmukaiseksi järjestykseksi.

Ajatus tuo mieleen toisen ranskalaisen, jota Barthes niin kuin kaikki hänen sukupolvensa intellektuellit lukivat. George Bataille (1897-1962) puhui vuonna 1948 kirjoittamassaan ja postuumisti julkaistussa teoksessaan Théorie de la religion kyseenalaistamisen merkityksestä. Bataille sanoo, että ihmisen autonomisuus on sidoksissa luonnon jatkuvaan kyseenalaistamiseen. Luontoa ei ole tässä luonnontieteilijöiden, esimerkiksi fyysikkojen, luonto; se voi olla järki tai historia, mikä tahansa vastaus, joka tulee annetuksi, “uudeksi luonnoksi”. Bataille päättelee, että “vastaukset” alistavat ihmisen olemassaolon.

Ei ole välttämättä selvää, miksi “vastaukset” alistavat ihmisen olemassaolon ja sen takia ei ole selvää, miksi tarvitsemme kyseenalaistamista saavuttaaksemme autonomian (vaikka kuinka suhteellisen). Vastaus ei ole välttämättä erehdys tai väärä tietoisuus niin kuin jotkut filosofit ovat pelänneet. Ongelma ei ole vastauksen sisällössä, vaan vastauksen luonteessa – siinä miksi se muuttuu. Barthes sanoisi, että se muuttuu luonnoksi, toisin sanoen annetuksi.

Annetut vastaukset, itsestään selvyydet, myytit, ovat kanava, joiden kautta muiden laki tulee meihin ja kaivertuu meihin. Johtajat, ohjaajat, pastorit ja ministerit ovat aina käyttäneet vastauksia ja myyttejä ohjatakseen meitä. Autonomisuuden ehto on tästäkin syystä kyseenalaistaminen.

Tämä kaikki on merkityksellistä, koska voisimme sanoa, että filosofian tehtävä on kyseenalaistaa kaikki, joka esitetään luonnonmukaisena. Jos hyväksymme, että tämä ilmaisee ainakin osittain filosofian tehtävän, näemme sen olevan merkityksellinen osa elämäämme.

Voi tulla päivä, jolloin kaikki vastaukset on annettu tai voi tulla maailma, jossa kyseenalaistaminen on mahdotonta tai turhaa. Sitä ennen se on osa olemassaoloamme ja jopa sen merkityksellisyyttä. Ehkä elämä on elämisen arvoista, koska mitään ei ole saatettu loppuun. Mitään ei ole saatettu loppuun, koska kyseenalaiastamisen avulla voimme aloittaa alusta tai aloittaa jotain uutta, yllättää jopa itsemme. Ehkä elämä on  arvokasta, koska meissä on yhä jotain määrittelemätöntä ja elämässä jotain, jota voi muokata, koska mikään kyseenalaistamaton tabu ei tee siitä koskematonta.

Kyseenalaistaminen ei ole siis vain ajattelun tai filosofian tehtävä. Se on meidän tehtävä elämässä, jotta elämä ei jähmettyisi ja kivettyisi. Se ei ole tehtävä, joka on meille langetettu niin kuin pakkotyö. Se on ilomme, vapautemme lähde.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Sana on Medusan katse

Caravaggio: Medusan pää

Filosofiakahvila 4.10./5.10./6.10.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Hugo von Hoffmansthalin (1874-1929) pieni mestariteos Lordi  Chandosin kirje (1902) on monen eurooppalaisen ajattelijan silmissä merkki kriisistä. Joidenkin arvioiden mukaan se oli merkki itävaltalaisen kirjailijan henkilökohtaisesta kriisistä, mutta Claudio Magris ja monet muut ovat nähneet siinä murroksen länsimaisessa ajattelussa. Eurooppalainen ei enää nähnyt ja kokenut asioiden ja sanojen harmoniaa, niiden yhteensopimista. Länsimainen ihminen ei ollut enää naiivi. Kielestä tuli ongelma. Vaikka tulkinnat olisivat liioittelua, teoksen jälkeen filosofiassa nähtiin käänne, niin sanottu lingvistinen käänne.

Fiktiivisen kirje on osoitettu Francis Baconille. Se selittää filosofille, miksei kirjoittaja enää kirjoita eikä julkaise. Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Claudio Magris huomauttaa teosta käsittelevässä esseessään, että, sana on Medusan katse.  Medusa oli kreikkalaisen mytologian hirviömäinen gorgo (naispuolien hirviö, jonka hampaat ovat terävät ja hiukset käärmeitä), joka saattoi muuttaa ihmisen kiveksi katseellaan. On yksi asia menettää luottamus sanoihin ja toinen asia pelätä sen hirviömäistä, tappavaa voimaa.

Jokapäiväisessä elämässä ja filosofiakahvilassa kohtaamme kielen ja sanojen ongelmallisuuden monella tasolla. 1)Huomaamme, että sanat ovat monimerkityksisiä, liukkaita, manipulatiivisia ja manipulaatiolle alttiita. 2)Tästä seuraa tarve määritellä keskustelussa käytettyjä sanoja, mutta huomaamme, ettei kaikkea voi määritellä, varsinkaan tyydyttävällä tavalla. 3)Huomaamme usein myös, että sanoilla on kauhistuttavaa voimaa. Kun olemme sanoneet ääneen sanan, se soi kaikkien päässä, ja se ohjaa, määrittelee, määrää, myös jähmettää.

Olemme menettäneet luottamuksen kieleen, mutta siitä on tullut tuskallinen aihe toisellakin tavalla. Emme ole kaukana George Orwellin romaanissa 1984 visioimasta maailmasta. Emme ole kaukana uuskielestä, puhdistetusta kielestä, jolla on mahdotonta ajatella systeeminvastaisesti, koska siitä on poistettu tarvittavat sanat. Sanoja ei vain poisteta. Ne pistetään tarkoittamaan toisenlaisia asioita tai ne eivät merkitse enää mitään. Orwellin romaanin päähenkilöitä kidutetaan Rakkausministeriössä.

Kieli pettää meidät, muuttaa meidät kiveksi. Siinä ei ole kuitenkaan koko kuva kriisin seurauksista. Lordi Chandos aikoo vaieta, mutta hänen kokemuksessaan on mukana mystiikan mahdollisuus. Hän on oppinut kokemaan ilman sanojen ja symbolien välitystä. Tämä sama mystiikan teema on läsnä joidenkin loogisten ja käytännöllisten ajattelijoiden kielifilosofiassa, muun muassa Wittgensteinin Tractatuksessa.  Jos sanojen ja asioiden välillä ei ole yksiviivaista suhdetta ja jos kieltä voidaan muokata yhteiskuntajärjestelmän tarpeiden mukaiseksi, sitä voidaan käyttää luovasti ja sitä voidaan muokata toisenlaisten tarpeiden mukaiseksi.

Sana voi olla Medusan katse, mutta on voitettava pelko. Perseus onnistui surmaamaan Medusan käyttäen kilpeään peilinä, jonka avulla vältti suoran katsekontaktin. Sanoja ei pidä pelätä. Niillä voi leikkiä. Määritelkäämme sanoja, jos tarve vaatii. Vielä parempi, jos onnistumme luomaan käsitteitä, sitä on filosofointi. Älkäämme hermostuko, jos sana tuntuu isolta ja kummalliselta. Ottakaamme siihen etäisyyttä. Olkaamme viileitä. Ehkä voimme silloin olla myös joviaaleja.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila