Timon Ateenalainen

 

Richard Cosway: Timon Ateenalainen

Filosofiakahvila 29.11./30.11./1.12.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Onko niin, että ihmisvihaajana tunnettu Timon Ateenalainen oli väärässä ja ihmiskunnan hyväksi työskennelleet tohtorit ja pyhimykset oikeassa? Ehkä kysymys on väärin muotoiltu. Ehkä kysymys ei ole oikeassa- tai väärässäolemisesta. Me käännämme katseen pois, jos näemme Timon Ateenalaisen, joka meidät hylkäsi. Hän ei ole sympaattinen. Mutta miksi hän meidät hylkäsi? Kestämmekö ajatella sitä? Entä jos tajuamme, että meissä on jotain vihattavaa?

Diktatuuri, demokratian puute, ei merkitse sitä, että Yksi hallitsee ja määrää kaikesta. Yksivaltiaan valta ei ulotu kaikkialle, hän ei harjoita valtaa kaikkialla. Sekä Natsi-Saksassa että Neuvostoliitossa valtaa käyttivät monet pienet ja tavalliset ihmiset. Riitti, että he olivat puolueessa, SS-joukoissa tai he olivat vain talon valvojia, jotka tarkkailivat asukkaita. On helppo vihata puoluetta tai yksinvaltiasta. Timon Ateenalainen oli silti oikeassa. Tavallinen ihminenkin on vihattava, kuka tahansa meistä on vihattava. Kaikki annamme syyn lähteä pois ja eristäytyä.

Kun me sitten  kohtaamme jonkun Timon Ateenalaisen, hän muistuttaa pelkällä olemassaolollaan tästä vihattavuudesta, alhaisuudesta, vajoamisesta, tulemisesta pikkutyranniksi. Haluaisimme, että meitä opettavat ihmiset olisivat pehmeitä, empaattisia ja suut täynnä lohduttavia sanoja.

Meille käy Timon Ateenalaisen kanssa ehkä samalla tavalla kuin Linjin kanssa. Kiinalainen Linji Yixuan oli kiinalainen filosofi, joka kuoli vuonna 866. Hän oli kaikkein radikaalein zen-mestari;  Linji ei halunnut opettaa eikä halunnut, että joku imitoisi.  Hän ei tahtonut, ihmiset antaisivat toisten johtaa harhaan. Jotta tämä opetus menisi perille, Linji huusi ja löi, oli kaikkea muuta kuin se mitä odotamme buddhalaisuuden opettajalta.  Hän sanoi: ”Jos kohtaatte buddhan, tappakaa hänet.” 

Onko meillä siis syytä mennä nurkkaan ja sirotella tuhkaa päällemme? Syytä meillä voi olla, mutta se ei ole kannattavaa. On vältettävä vajoaminen henkiseen kuolemaan, vaikka tajuamme, että meissä on jotain vihattavaa. Tässäkin pitäisi muistaa annostelun merkitys. Kun kohtaamme itsessämme olevan vihattavan puolen, tarvitsemme vastapainoa, lempeyttä tai joviaalisuutta. Jos oppisimme elämään hyväntuulisina oman murheemme ja vihattavuutemme kanssa, Timon Ateenalainen ei olisi enää niin mahdoton kestää.

Linji tai Timon Ateenalainen voivat näyttäytyä vastenmielisinä hahmoina, mutta jos pysähdymme ajattelemaan, heissä voi nähdä jotain ihailtavaa. Timon Ateenalainen teki käytännöllisen johtopäätöksen pettymyksestään ja vihastaan. Hän vetäytyi yksinäisyyteen. Hänen elämäntapansa pakottaa meidät kysymään itseltämme: Kuinka monta kertaa me toimimme ajatuksemme ja sen logiikkaa seuraten tai luommeko koskaan elämäämme mitään logiikkaa? Olemme haluttomia tekemään niin varsinkin jos se merkitsisi meidän muuttumista vastenmielisiksi toisten silmissä.

Myös Linji on epäsympaattinen, mutta hänen aggressionsa poikkeaa silti Timon Ateenalaisen elämäntavasta ja asenteesta. Linjin aggressiivisuudessa ja raakalaismaisissa sanoissa oli mukana rakkautta tai jotain sellaista. Hän halusi vielä opettaa ihmisiä, tahtoi heidän kulkevan omia polkujaan antamatta muiden harhauttaa. Linji opetti takertumattomuutta...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Järki

   

Goya: Järjen uni synnyttää hirviöitä

Filosofiakahvila 22.11./23.11./24.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Aluksi on sanottava: Minulla ei ole mitään järkeä vastaan. Kunhan se ei muistuta Jumalaa. Sana järki (ratio, raison, reason, razón)  on ollut suosittu filosofiassa ja sitä on käytettty melkein yhtä laaja-alaisesti kuin arkikielessä. Joskus se on ihmisen kyky, toisinaan toiminnan perusta ja aika ajoin se vaikuttaa olevan järjestys – Jumalan luoma tai maailmassa muuten sisäisesti oleva. Järki kykynä on keskimäärin nostettu jalustalle. Sen avulla on hillitty intohimoja tai viettejä. Onneksi oli David Hume, joka epäili tätä, näytti että se on intohimo tai tunne, joka meissä järkeilee.

Kun maailmassa on nähty järkeä, jumalaista tai vähemmän jumalaista, ihminen tai  filosofi sijoittaa sen maailmaan ilman mitään empiirisiä todisteita. Kun lukee esimerkiksi Hegeliä, järki ei ole mitä tahansa järkeä; se on jotain absoluuttista, jota kohti ihmiskunta etenee. Nyt ehkä ymmärrämme, miten tärkeä Hegel on ollut Suomelle. J.V.Snellman oli Hegel-tutkija.

Järki ei ylipäätään tunnu tarvitsevan kokemuksellista tietoa. Tieto-opillisesti rationaalisuus merkitsee sitä, että tietoon voidaan päästä pelkän järjen avulla päättelyä noudattaen. Jos tutkailemme moderneja tieteitä, huomaamme, ettei niiden sisällä ole kiistaa empirismin ja rationalismin välillä; ne ovat epistemologiselta pohjalta rationalismin ja empirismin sekoituksia.

Elämme järjen aikakautta tai elimme sitä 1600-luvulta lähtien kunnes järki loppui. Ihminen alkoi uskoa järkeen – ei vain omaansa, vaan myös sen kaikkivoipaan hyvyyteen. Tästä uskosta maksettiin hinta. Järki määrittelee itsensä suhteessa toiseuteen, järjettömyyteen, jota myös hulluudeksi sanottiin. Niin kuin on sanottu, keskiaika ja renessanssi olivat vielä ihmeellisen vieraanvaraisia hulluuden suhteen eikä hulluus ollut totuuden vastakohta; se pikemminkin ilmaisi tietynlaisen totuuden. Työttömät, laiskat, kuulovammaiset, itsekseen juttelevat siivottiin kadulta. Siivouksen jälkeen huomattiin, ettei tämä välttämättä ole ekonomisesti rationaalista, ja asiaa alettiin rationalisoida, hulluudesta alettiin  tehdä sairautta, alettiin kehittää hoitoja, kylmiä suihkuja ja muuta.

Ajan myötä, kun järki oli jatkanut voitokasta marssiaan, järkevyydestä tuli entistä enemmän arkipäiväinen velvollisuus. Tässä velvollisuudessa sekoittui kristinusko, uusi ekonominen rationaalisuus ja siihen kytkeytyvä intressin käsite, epäilemättä myös medikaalinen rationaalisuus. Ei pidä haaveilla ja laiskotella, täytyy tehdä töitä (työ on terveyttä ja järkevyyttä), ei pidä innostua (intohimot ovat vaarallisia), täytyy suunnitella.

Sélestat, Ranska, vuosi 1817. Talvi on kova. Kotirouva käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun hänen miehensä ei ole kotona. Nainen tappaa tyttärensä, leikkaa hänen jalkansa irti ja heittää sen kattilaan kiehumaan.

Oikeudessa kiisteltiin siitä, oliko nainen mielenvikainen. Syyttäjä todisteli. että jos nainen olisi ollut rikas, tällainen teko olisi ollut mielenvikainen. Koska syytetty oli köyhä, hänellä oli todella nälkä ja teko oli siis hänen etujensa (intressi) mukainen. Jalan keittäminen kaalien kanssa oli järkevää, joten nainen piti tuomita.

Tapaus on mielenkiintoinen monesta syystä, mutta myös siksi, että samaan aikaan filosofiassa niin olennaiset sanat (järki, intressi) saavat lisävalaistusta ja selvyyttä.

Mitä on siis järkevyys? Mitä on järkevästi eläminen? Mikä järki piilee tässä vaatimuksessa? Voimmeko keskustella tästä järkiperäisesti? On selvää, että tiettyjä ihmisiä ja puheita marginalisoidaan ja niitä työnnetään syrjään nimenomaan perustaen väitteeseen, etteivät ne ole järkeviä. Mielisairaalan potilas voi esittää näkemyksen tai vaatimuksen, joka koskee laitosta. Se voisi esimerkiksi filosofin mielestä olla järkevä näkemys tai oikeutettu, ymmärrettävä, vaatimus. Mutta hallitseva rationaalisuus sanoo muuta. Potilaan puhe on oire, merkki mielenterveydellistä ongelmista, tyypillistä tällaisen diagnoosin saaneelle.

Ei ole olemassa Järkeä, on vain  erilaisia rationaalisuuden ja rationalisoinin muotoja. Eläminen järkevästi merkitsee sitä, että elät niin kuin muut haluavat sinun  elävän. Jos Järjen uni synnyttää hirviöitä, niin mitä meidän pitää tehdä? Herättää Järki?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Ajattelu ja valvonta

 

Alain

Filosofiakahvila 15.11./16.11./17.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Olen jo pitkään nähnyt ja kokenut, ettei filosofian tärkein tehtävä ole ajattelun korjaus, pahojen tai huonojen tapojen kritisointi, parantaminen päättelyvirheistä tai muu sellainen. Filosofian tehtävä on pikemminkin muistuttaa ajattelun voimasta. Sen tehtävä on yllyttää ajattelemaan. En ole ainoa. Tästä ajattelun  voimasta muistutti myös Georges Canguilhem (1904-1995). Mitä on ajattelu, jonka voimasta filosofía muistuttaa? Tähän nimenomaiseen kysymykseen Canguilhem tarttui luennossa (myöhemmin vuonna 1980 julkaistussa artikkelissa) Le cerveau et la pensé (Aivot ja ajattelu).

Kysymys voi kuulostaa heideggerilaiselta, mutta Canguilhem ei tavoittele mitään syvyyksiä, ainakaan lähtökohtaisesti. Kysymys siitä, miten ajattelemme, ei ole myöskään puhtaan teoreettinen. Joitakin kiinnostaa se, jotta voisivat vaikuttaa siihen, että ajattelisimme niin kuin meidän tahdotaan ajattelevan. Meitä kiinnostaa asia, koska sen avulla yritämme puolustautua yrityksiltä vaikuttaa meihin.  

Canguilhemin artikkeli liittyy osittain  neurologian ja neuropsykologian historiaan (Canguilhem oli filosofi ja lääkäri, tieteiden historioitsija, tieteen filosofi), mutta hän päätyy puhumaan aivojen, ajattelun ja maailman välisistä suhteista ja sitä kautta ajattelun tehtävästä. Canguilhem viittaa René Magrisin maalaukseen (jonka espanjankielinen nimi on El paisaje aislado), jossa maisemaa katsova tarkkailija ei näe mitään maiseman ympärillä. Seison jossain ja minä olen se kenttä, jonka näen. Voin tietenkin muuttaa näkymää siirtymällä. Tästä Canguilhem päätyy sanomaan, että tarkkailija, Minä, ei ole suhteessa maailmaan vain ylilentävänä, vaan suhde on valvojan suhde. Canguilhem leikkii sanoilla. Ylilento on sur-vol, valvonta sur-veillance, joka on kirjaimellisesti valvomista jonkin yllä (sur).

Kyse ei ole kuitenkaan vain leikistä ja ajanvietteestä. Canguilhem ei käytä sanaa valvonta kevyesti tai sattumanvaraisesti. Hänen vanha opettajansa Alain (oik. Émile-August Chartier, 1868-1951) oli puhunut “valvonnan hengestä”. Vaikka Canguilhem otti tietynlaista etäisyyttä oppi-isäänsä, ehkä ajatus valvonnan merkityksestä ja arvosta säilyi. Meitä saattaa kiinnostaa se, miten ajattelemme ja mikä on ajatuksen ja maailman suhde käytännöllisistä, ei niin teoreettisista tai syvällisistä syistä. Meihin yritetään vaikuttaa, ja ajattelu valvontana on yritystä suojella meitä, varustaa itseämme, jotta meiltä ei otettaisi vapautta ja voimaa toimia.

Amélie Perron muistuttaa yhdessä kirjoituksessaan, ettemme voi olla kokonaan vapaita vaikutteilta. Hän muistuttaa kuitenkin myös siitä, että vaikutuksia ja vaikutusyrityksiä voi mietiskellä ja hautoa, tarkistaa. Jos olemme ajattelevia, valvomme kriittisesti vaikutelmia (influence).

Jos filosofian tehtävä on muistuttaa ajatuksen voimasta ja ajattelun tehtävä on valvonta, meidän täytyy pistää kykymme koetukselle tilanteissa, joissa olemme. Saattaa olla hyvin turhaa ratkoa syviä ja loputtomia arvoituksia. Lopulta me olemme hyvin syvällisiä ja pohdiskelevia työpäivän jälkeen, sohvalla, mutta meidän olisi pitänyt olla ajattelevia siellä, missä meidän odotetaan olevan ajattelemattomia koneen osia, esimerkiksi työpaikoilla.

Ihminen ei välttämättä huomaa, kun häntä ohjataan ja kun häneen vaikutetaan ja varsinkaan hän ei huomaa, miten monenlaisten käytäntöjen avulla se tapahtuu. Me emme huomaa, miten kävi niin, ettemme kykene elämään arvojemme mukaan. Emme huomaa, ettei se mitä meidän odotetaan pitävän itsestään selvänä, ole sitä ja miten se sellaiseksi tehtiin… 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kirjoitin itselleni neuvon

Nietzsche

Filosofiakahvila 8.11./9.11./10.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Friedrich Nietzsche kirjoitti ystävälleen Erwin Rohdelle kirjeessä vuonna 1882, että hänen kirjoituksensa ovat hänen lääkettä masennusta vastaan. Hän sanoo: ”Mihi ipsi scripsi – tämä on moraalini. ” Mihi ipsi scripsi : ”Kirjoitin itselleni.”

Tämä on huomionarvoista latinaa. On turhaa ja turhauttavaa neuvoa muita. On syytä - ainakin aika ajoin ja tietyissä tilanteissa – neuvoa itseään. Askeesi, itsensä harjoittaminen, on usein puhetta. Se on puhetta itselle, joskus keskustelua itsensä kanssa. On syytä harkita, mitä itselleen sanoo ja kirjoittaa.

Jälleen kerran Nietzschen innoittamana kirjoitin itselleni neuvon: "Vastusta määritelmiä, joita teet itsestäsi." On selvää, että myös muiden tekemiä määritelmiä pitää vastustaa, mutta sarkastisuuteni ja tietty välinpitämättömyys suojelivat jo minua. En osannut välttämättä suojella itseäni itseltäni.

Mitä väliä sillä on, miten itsensä määrittelee? Itsensä hallitseminen merkitsee, että kykenee toimimaan. Hallitsen kehoani, voin siis kävellä. Hallitsen itseäni, pystyn tekemään jotain; en lamaannu. Jos haluan kyetä asioihin, jos haluan toimia, on syytä olla antamasta itsestään määritelmiä, jotka irrottavat minut siitä mihin kykenen. Itselleen ei välttämättä puhu rumasti, mutta sen seurauksena saattaa ryhtyä elämään määritelmän mukaisesti ja se tappaa pystyyn.

Olen joskus käyttänyt esimerkkinä meksikolaista kirjailijaa, Carlos Monsivaisia. Häneltä kysyttiin, mikä hän on, miten hän määrittelisi työnsä – onko se filosofiaa, journalismia, kirjallisuutta, antropologiaa vai mitä. Monsivais vastasi ovelasti, ettei halua määritellä eikä välitä tietää, mitä se on ja mitä hän on;  tälla tavalla, määrittelemättömänä, työ on elävää. Tämä saattaa olla syy siihen, ainakin osittainen syy, että jotkut filosofit kuten Hannah Arendt, Martin Heidegger tai Michel Foucault kielsivät olevansa filosofeja.

 Pakenen määritelmiä, koska haluan säilyttää mahdollisuuden olla jotain muuta, joissakin tapauksissa enemmän. Määritelmä on ansa, jota myös filosofia virittää. Filosofit ovat Sokrateesta asti hokeneet: ”Tunne itsesi.” Jotkut psykologit ovat ottaneet tämän asiakseen pohtimatta mitä se tarkoittaa. Itsensä tunteminen johtaa helposti itsensä määrittelyyn.

Olisi syytä katsoa, miten puhuu itselleen. Joku ei maista perunasalaattia, koska tuntee itsensä, sanoo itselleen: ”Minä tiedän, etten pitäisi tuosta.” Voisi olla rikastuttavampaa sanoa itselleen. ”En tiedä.” Monesti sanomme: ”En pysty tuohon.” Silloinkin saattaa olla parempi tyhjentää mieli puheista, sanoa: ”En tiedä, mihin pystyn.”

Mihi ipsi scripsi. Kun Nietzsche kirjoitti itselleen, hänen ajatuksensa oli, että itselleen kirjoittava voi tehdä parhaansa itsensä kaltaiselle olennolle. Ei voi kirjoittaa muille, ei voi neuvoa muita. Hän sanoo: ”Tämä on moraalini.” Joku filosofi: ”Tuo ei ole moraalia, tuo on moraalittomuutta.” Mutta ehkä moraali muistuttaa joskus moraalittomuutta. Älkäämme tehkö hätäisiä arvoarvostelmia.

Ystävä kannustaa ja haastaa. Hän ei määrittele. Olisi syytä olla itsensä ystävä. Vain siten voi olla itsensä kuntouttaja ja itsensä kehittäjä.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila