Olennaista

 

Bernard Williams

Olen sanonut, että minua riivaa kysymys, jonka eteen joudun, kun totean: Minkä tahansa sanominen ei ole merkityksellistä. Kun olemme vaikka vain ohimennen keskustelleet tästä filosofiakahvilassa, minulle on tullut selväksi, että toteamus on epäselvästi muotoiltu. En osaa sitä vielä paremmin muotoilla, mutta tämä riivaus on syy siihen, että olen viime aikoina lukenut (en tarpeeksi) englantilaista filosofia, Bernard Williamsia (1929-2003).

Erityisesti minua on kiinnostanut hänen myöhäinen teoksensa Truth and Truthfulness (2002). Williams käsittelee teemaa, joka minua riivaa. Hän toteaa:

”Olennaista ei ole, että kaikki saavat puhua, vaan se, että mikä on sanomisen  arvoista sanottaisiin.”

Miten erilainen, suorastaan outo, huomautus tämä olisi nykypäivän maailmassa, melun ja säihkeen keskellä!

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

  

Miksi konservatiivisuus on ongelma?

 

Yksi viime kevään aihe oli muisti ja muutos. Palasin tähän muistin teemaan uudestaan ja palaan ehkä vielä, koska pidän sitä tärkeänä ja koska se on läsnä ajassamme, siinä mitä tapahtuu.

Sanoin:

”Muisti voi olla yllyke muutokseen, se voi olla energian lähde, mutta konservatiivisuus on voittanut meidät. Konservatiivisuus on ongelma. Se tekee menneisyydestä ikuista, ja ajasta homogeenistä ja tyhjää – niin kuin Benjamin sanoi.”

Tämä oli mielestäni ihan selkeästi sanottu, mutta silti joku kysyi: ”Miksi konservatiivuus on ongelma?” Tuskin vastasin kysymykseen ja pelkään pahoin, etten vieläkään vastaa tyhjentävästi. Olen ehkä joskus siteerannut Ángel Gabilondoa, joka on espanjalainen filosofian professori (tosin hän toimii nykyisin eräänlaisena kansalaisten asiamiehenä). Hän toteaa konservatiivisuudesta, että se estää liikkeen, muutoksen; sen pyrkimys on säilyttää, pitää maailma, ihmiset, paikallaan.

On siis selvää, miksi konservatiivuus voi olla ongelma. Se haluaa kieltää kysymyksen siitä, mitä tahtoisimme itsessämme tai olosuhteissamme muuttaa. Jos katsomme ympärillemme, näemme paljon konservatiivisuutta, myös siellä missä emme sitä odota näkevämme. Konservatiivisuus liitetään poliittiseen oikeistoon. Oikeiston yksi paradoksaalisia piirre (ainakin toisesta maailmansodasta lähtien) on ollut se, että siinä on yhdistynyt liberalismi (tai uusliberalismi) ja konservatiivisuus. Sanon tätä yhdistelmää paradoksaaliseksi, koska konservatiivisuus ja liberalismi sotivat välillä keskenään. Liberalismin on kuitenkin ollut suhteellisen helppo liittoutua konservativisuuden kanssa, sillä myös se vastustaa politisointia.

Minua on naurattanut nykyisessä poliittisessa kielenkäytössä eräänlainen ideologiakritiikki. Kahdesta syystä: 1)Ideologiakritiikki oli marxilaisuutta ja nyt se on konservatiivien ase. 2)Ideologioiksi sanotaan myös faktoja kuten ilmastonmuutosta ja kaikkia mahdollisia, myös ihan tavanomaisiksi muuttuneita länsimaisia arvoja kuten tasa-arvoa. Konservatiiviisuus on  ongelma myös käytettyjen keinojen, aseiden, takia. Se vääristelee ja petkuttaa.

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

  

Näkökulmien taide

 

Mihail Bahtin

1.Näkökulmat ja filosofiakahvila

Tämän blogin muistiinpanot ovat suurelta osin alustuksia filosofiakahvilaistuntoihin, joita pidän lokakuusta toukokuuhun Torre del Marissa, Fuengirolassa ja zoomin kautta. Alusta lähtien minulla on ollut ajatuksena, ettei filosofiakahvilassa opiskella filosofian historiaa tai valikoituneita teorioita (vaikka jotain informaatiota muistiinpanoista voikin poimia). Toinen lähtökohtani ja periaatteeni on ollut se, että loisin tai kehittelisin mahdollista näkökulmaa kulloiseenkin aiheeseen. Sana ”näkökulma” ei ole peitenimi mielipiteelle. Jos katsomme eri näkökulmasta, näemme eri asioita.

Idea on kunnianhimoinen. Yritän tehdä filosofiakahvilasta paikkaa ja tilaa filosoimiselle, sillä se on yritystä ajatella toisin, ei mielipiteen muodostamista tai sen vahvistamista. Tarkoitus on rikkoa skeemat päissämme.

Vaikka emme opiskele filosofian historiaa, se voi joskus auttaa luomaan näkökulmia ja toisinaan voi olla hyvin mielenkiintoista kehittää uusia näkökulmia filosofian historiaan. Epäilemättä yksi toistuva näkökulmani filosofiaan on peräisin filosofian historiaan, erityisesti antiikin filosofiaan perehtyneeltä herralta, jonka nimi on Pierre Hadot. Hän on todistellut, että filosofia oli kerran elämäntapa, ei teoretisointia.

Keskustelun tarkoitus ei ole, että käsityksemme ja katseemme sulautuisivat toisiinsa. Mihail Bahtin kysyi kerran, millä tavalla se olisi rikastuttavaa, jos sulautuisin toiseen tai tai toinen minuun. Kun annamme toisen pysyä ulkopuolella, hän näkee asioita, joita en näe omalta paikaltani. Hän näkee kasvoni, hän näkee mitä minun takanani on. Näkökulmien moninaisuuden säilyttäminen ja vaaliminen voi olla muutakin kuin rikastuttavaa; se voi olla elintärkeää. Jokainen vieras näkökulma on erityinen tilaisuus myös itsetutkiskeluun, omien skeemojen kyseenalaistamiseen.

2.Esimerkki: Vesilaitos

VAROITUS: sisältää paljastuksia E.L. Doctorowin Vesilaitoksen sisällöstä.

E.L. Doctorowin Vesilaitos (The Waterworks, 1994) sijoittuu New Yorkiin sisällissodan jälkeiseen aikaan. Se on eräänlainen salapoliisitarina, jossa on muistumia Edgar Allan Poen tarinoista ja niiden tunnelmista. Arvoitusten ratkettua tiedämme, että tapahtumissa ei ollut mitään yliluonnollista, mitään  kummituksia ei ollut. Meille paljastuu, että tohtori Sartorius synnyttää hirviömäisen tilanteen, koska hän on aikaansa edellä. Hän pitää hengissä rikkaita sairaita miehiä, tekee heistä eläviä kuolleita kehittäen uusia lääketieteellisiä menetelmiä (verensiirto jne.).

Doctorow leikittelee näkökulmilla. Kirjan kertoja kertoo tapahtumat vuosikymmeniä myöhemmin. New York ei ole enää sama kuin kirjan tapahtumien aikana. Mikään ei näyttäydy enää samassa valossa kuin tapahtumien aikana. Lukija on vielä kauempana, yli sadan vuoden päässä tapahtumista. Kirjan hullu tohtori on kuka tahansa aikamme tohtori. Se mikä on meille itsestään selvää, tuttua ja oikeutettua, näyttäýtyy irvokkana, kun se näytetään menneisyyden ihmisten näkökulmasta. Tohtori Sartorius suljetaan vankimielisairaalaan.

Nykyisin on huonoja taipumuksia tuomita menneisyyden tekoja sen valossa mitä tiedämme ja pidämme sopivana. Doctorowin kirjan operaatio on päinvastainen: menneisyyden katse näyttää oman aikamme erilaisessa valossa.

3.Loppuhuomautus

Alustusmuistiinpanojen perusteella ei voi tietenkään luoda kuvaa siitä, mitä filosofiakahvilassa tapahtuu. Luomani näkökulma on harvoin työkalu, jota keskustelussa käytetään. Minulle kahvilaistunnot ovat olleet koulu turhautumisen ja turhamaisuuden voittamiseksi. Monesti (ei aina) istuntoihin osallistuvat luovat paljon mielenkiintoisempia näkökulmia kuin mitä minä olen luonut. Muistiinpano voi joskus olla aika ikävystyttävä, mutta keskustelu voi olla elävää ja hauskaa. Filosofiakahvila on kuin elämä: se on seikkailu. Emme tiedä etukäteen mihin päädymme...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

  

Mitä olen oppinut stoalaisilta

 

Stoalaisen koululunnan edustajat niin kuin Epiktetos tai Seneca eivät poikenneet muista aikansa filosofeista perusasioissa. He halusivat huolehtia itsestään. Se oli filosofoimisen ja elämäntaidon ydin. Välillä nykyajan ihmiselle, jota ei yleensä haukuta epäitsekkääksi, tulee vaikutelma, että katsee kääntäminen itseensä oli maailman hylkäämistä. Stoalaisten tekstien lukeminen on kuitenkin opettanut minulle, että vetäytyminen julkisesta elämästä, katseen kääntäminen itseensä ja itsestä huolehtiminen olivat jotain muuta. He ajattelivat, että tieto maailmasta oli hyödyllistä itsestä huolehtimisessa. Tämä saattaa olla mielenkiintoista, jopa outoa. Olemme tottuneet ajatukseen, että se on hyödyllistä teknologian tai strategioiden luomisessa.

Stoalainen oli kuin atleetti. Hän keskittyi ja harjoitteli keskittymistä. Kuin urheilija hän keskittyi päämäärään; se ei vain ollut suoritus, vaan oma itse. Oma itse oli materiaalia, jota voi ja pitää muokata ja se oli päämäärä, maali.  Kun lähtökohta on tämä, on hyvä tuntea oma paikkansa maailmassa. “Oma paikka” ei merkitse statusta, joka oli stoalaisten mukaan sattumanvaraista; se merkitsi enemmän esimerkiksi suhdetta toisiin, omien velvollisuuksiensa muistamista ja sen tajuamista, mihin voi vaikuttaa, mitä voi tehdä. Edward F. McGushin toteaa osuvasti, ettei katseen kääntäminen itseensä ollut stoalaisille katseen kääntämistä pois maailmasta. Kääntyminen merkitsi pikemminkin katseen "modaliteetin" muuttamista. Ulkoinen maailma ja suhteet toisiin näyttäytyivät ratana kohti maalia.

Otsikkoni ei ole: “Mitä tiedän stoalaisista?” Joskus tieto ei sinänsä merkitse mitään. Vasta se merkitsee jotain, kun ajattelee tietämäänsä ja luo sen avulla näkökulman. Stoalaiset ovat auttaneet minua luomaan näkökulmia ainakin kahteen asiaan. Keskittyminen nykyhetkeen oli heille tärkeää. Marcus Aurelius kehotti elämään jokaisen päivän niin kuin se olisi viimeinen. Ajatus, jonka stoalaiset ovat mahdollistaneet minulle, on tämä:  Ehkä keskittyminen nykyhetkeen ei sulje pois sitä, että minä keskityn päämäärään, tähtään johonkin maaliin. Jos oman paikkansa tajuaminen on tärkeää, tässä saattaa olla yksi näkökulma siihen, miten minun pitäisi elää.

Etiikka ei ollut stoalaisille teoriaa, vaan elämäntaitoa. Kysymys, jonka perässä he kävelivät, oli kysymys siitä, miten meidän pitäisi elää. Olen kysynyt, minkä sanomisella olisi merkitystä. Mitä minun pitää sanoa toisille? Mitä minun pitää sanoa itselleni? Voimme aloittaa siitä, että sanomme itsellemme, mikä on paikkamme maailmassa.

Tiedän olevani vain piste avaruudessa. Välillä minun pitää sanoa se itselleni. Tiedän myös, että minulla on vapautta, joka ei ole mitään, jos en käytä sitä. Sanon itselleni: “Käytä vapauttasi.”

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

 

Bierce

Ambroce Bierce

Siteerasin tämän kevään ensimmäisen aiheen yhteydessä (Liehuvat liput) amerikkalaista kirjailijaa, Ambroce Bierceä (1842-1914). Hän oli mies joka katosi Meksikon vallankumouksen nostamaan pölyyn ja savuun.

Siteerasin hänen mestariteoksen The Devil´s Dictionary määritelmää ideologialle: ”Enimmäkseen ennakoluuloihin perustuvien uskomusten järjestelmä, josta syvästi loukkaantuneet ihmiset kuvittelevat saavansa lohtua ja turvaa.”

Pistettäköön tähän toinen määritelmä: 

LÄNSIMAAT, subst. Maapallon osa, joka sijaitsee Itämaista länteen (tai itään). Sitä asuttavat pääasiassa Tekopyhien vaikutusvaltainen alaheimo kristityt, joiden pääelinkeinot ovat murha ja petos, joita he mielellään kutsuvat "sodaksi" ja "kaupankäynniksi". Nämä ovat myöskin Itämaiden pääelinkeinoja.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Rajat

Luin uudestaan E.L.Doctorowin (1931-2015) romaanin Vesilaitos. Se herätti monia ajatuksia ja myös houkutuksen käyttää sitä esimerkkinä, mutta löysin sieltä myös lauseen, johon samastuin täysillä.

Lause on tämä:

"Käsitättehän... sanomalehtimiehen  metafysikaalla on tiukat rajat."

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila