Näkökulmien taide

 

Mihail Bahtin

1.Näkökulmat ja filosofiakahvila

Tämän blogin muistiinpanot ovat suurelta osin alustuksia filosofiakahvilaistuntoihin, joita pidän lokakuusta toukokuuhun Torre del Marissa, Fuengirolassa ja zoomin kautta. Alusta lähtien minulla on ollut ajatuksena, ettei filosofiakahvilassa opiskella filosofian historiaa tai valikoituneita teorioita (vaikka jotain informaatiota muistiinpanoista voikin poimia). Toinen lähtökohtani ja periaatteeni on ollut se, että loisin tai kehittelisin mahdollista näkökulmaa kulloiseenkin aiheeseen. Sana ”näkökulma” ei ole peitenimi mielipiteelle. Jos katsomme eri näkökulmasta, näemme eri asioita.

Idea on kunnianhimoinen. Yritän tehdä filosofiakahvilasta paikkaa ja tilaa filosoimiselle, sillä se on yritystä ajatella toisin, ei mielipiteen muodostamista tai sen vahvistamista. Tarkoitus on rikkoa skeemat päissämme.

Vaikka emme opiskele filosofian historiaa, se voi joskus auttaa luomaan näkökulmia ja toisinaan voi olla hyvin mielenkiintoista kehittää uusia näkökulmia filosofian historiaan. Epäilemättä yksi toistuva näkökulmani filosofiaan on peräisin filosofian historiaan, erityisesti antiikin filosofiaan perehtyneeltä herralta, jonka nimi on Pierre Hadot. Hän on todistellut, että filosofia oli kerran elämäntapa, ei teoretisointia.

Keskustelun tarkoitus ei ole, että käsityksemme ja katseemme sulautuisivat toisiinsa. Mihail Bahtin kysyi kerran, millä tavalla se olisi rikastuttavaa, jos sulautuisin toiseen tai tai toinen minuun. Kun annamme toisen pysyä ulkopuolella, hän näkee asioita, joita en näe omalta paikaltani. Hän näkee kasvoni, hän näkee mitä minun takanani on. Näkökulmien moninaisuuden säilyttäminen ja vaaliminen voi olla muutakin kuin rikastuttavaa; se voi olla elintärkeää. Jokainen vieras näkökulma on erityinen tilaisuus myös itsetutkiskeluun, omien skeemojen kyseenalaistamiseen.

2.Esimerkki: Vesilaitos

VAROITUS: sisältää paljastuksia E.L. Doctorowin Vesilaitoksen sisällöstä.

E.L. Doctorowin Vesilaitos (The Waterworks, 1994) sijoittuu New Yorkiin sisällissodan jälkeiseen aikaan. Se on eräänlainen salapoliisitarina, jossa on muistumia Edgar Allan Poen tarinoista ja niiden tunnelmista. Arvoitusten ratkettua tiedämme, että tapahtumissa ei ollut mitään yliluonnollista, mitään  kummituksia ei ollut. Meille paljastuu, että tohtori Sartorius synnyttää hirviömäisen tilanteen, koska hän on aikaansa edellä. Hän pitää hengissä rikkaita sairaita miehiä, tekee heistä eläviä kuolleita kehittäen uusia lääketieteellisiä menetelmiä (verensiirto jne.).

Doctorow leikittelee näkökulmilla. Kirjan kertoja kertoo tapahtumat vuosikymmeniä myöhemmin. New York ei ole enää sama kuin kirjan tapahtumien aikana. Mikään ei näyttäydy enää samassa valossa kuin tapahtumien aikana. Lukija on vielä kauempana, yli sadan vuoden päässä tapahtumista. Kirjan hullu tohtori on kuka tahansa aikamme tohtori. Se mikä on meille itsestään selvää, tuttua ja oikeutettua, näyttäýtyy irvokkana, kun se näytetään menneisyyden ihmisten näkökulmasta. Tohtori Sartorius suljetaan vankimielisairaalaan.

Nykyisin on huonoja taipumuksia tuomita menneisyyden tekoja sen valossa mitä tiedämme ja pidämme sopivana. Doctorowin kirjan operaatio on päinvastainen: menneisyyden katse näyttää oman aikamme erilaisessa valossa.

3.Loppuhuomautus

Alustusmuistiinpanojen perusteella ei voi tietenkään luoda kuvaa siitä, mitä filosofiakahvilassa tapahtuu. Luomani näkökulma on harvoin työkalu, jota keskustelussa käytetään. Minulle kahvilaistunnot ovat olleet koulu turhautumisen ja turhamaisuuden voittamiseksi. Monesti (ei aina) istuntoihin osallistuvat luovat paljon mielenkiintoisempia näkökulmia kuin mitä minä olen luonut. Muistiinpano voi joskus olla aika ikävystyttävä, mutta keskustelu voi olla elävää ja hauskaa. Filosofiakahvila on kuin elämä: se on seikkailu. Emme tiedä etukäteen mihin päädymme...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila