Filosofiakahvilan kevätkausi alkaa tammikuun toisella viikolla

Lana Turner

Filosofiakahvilan kevätkausi alkaa tammikuun toisella viikolla eli ensimmäiset istunnot ovat 9.1./10.1./11.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Tässä luettelo varmoista alkupuolen aiheista:

1.Bataille ja sattuma                  

2.Välinpitämättömyys 

3.Mitä tehdä tapahtumasta? 

4.Konservatiivisuus 

5.Nautinto 

6.Nihilismi 

7.Tyranni ja orja                                                                

8.Jokapäiväinen elämä ja ajattelu 

9.Tietoiseksi tuleminen 

10.Shandy                                                                        

11.Filosofinen elämä 

12.Pascalin veto   

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Punainen lanka tai harmaa

Ehdin jo mainostaa, että kevään ohjelmassa on punainen lanka. Pelkään pahoin sen olevan harmaan. Tarkoitan: Vaikka puhun elämänläheisistä asioista, elämänasenteista, lähestymistapani voi silti olla harmaa, tylsä.

Omasta mielestäni aiheet ja näkökulmat ovat mielenkiintoisia, mutta kokemus on minulle opettanut, että muut ovat harvoin samaa mieltä kanssani...

Filosofiakahvilan kevätkausi alkaa tammikuun toisella viikolla eli ensimmäiset istunnot ovat 9.1./10.1./11.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kevätkauden 2024 ensimmäiset 12 aihetta

 Filosofiakahvilan kevätkaudella 2024 on 14-16 aihetta. Tässä luettelo varmoista alkupuolen aiheista:

1.Bataille ja sattuma                  

2.Välinpitämättömyys 

3.Mitä tehdä tapahtumasta? 

4.Konservatiivisuus 

5.Nautinto 

6.Nihilismi 

7.Tyranni ja orja                                                                

8.Jokapäiväinen elämä ja ajattelu 

9.Tietoiseksi tuleminen 

10.Shandy                                                                        

11.Filosofinen elämä 

12.Pascalin veto   

Osa aiheista on jo tuttuja. Pitkästä aikaa ohjelmassa tuntuu olevan punainen lanka. Aiheita yhdistää kysymys elämänasenteesta. Eli saattaa olla, että tulemme olemaan tällä planeetalla...

Luettelon ulkopuolelle jää 2-4 aihetta, jotka tulevat olemaan enemmän kieli poskessa valittuja tai ne ovat vastauksia ihmisten älykkäisiin kysymyksiin, joihin en yleensä osaa reagoida muuta kuin viiveellä...

Kevätkausi alkaa tammikuun toisella viikolla eli ensimmäiset istunnot ovat 9.1./10.1./11.1.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kiitos filosofiakahvilaan osallistuneille

Kuva: Sam Sandqvist

Kiitos kaikille filosofiakahvilaan osallistuneille (zoomin kautta, Torre del Marissa ja Fuengirolassa) syyskaudella. Kevätkausi alkaa tammikuun toisella viikolla eli ensimmäiset istunnot ovat 9.1./10.1./11.1.

Julkaisen pian kevään aiheet.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

 

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Weber ja hyvä poliitikko

 

Max Weber

Filosofiakahvilan aihe 12.12./13.12./14.12. (Syyskauden viimeiset istunnot)

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Voiko kysyä, mikä on hyvä poliitikko? Vai onko se contradicto in adiecto (eli substantiivi ja adjektiivi ovat käsitteellisessä ristiriidassa) niin kuin filosofit sanoisivat? Lähtökohtani on Max Weberin (saksalainen sosiologi, 1864-1920) tekemät huomiot. Weberin tunnetuin teos on Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki, mutta myös monet muut hänen kirjoituksensa ovat huomionarvoisia, esimerkiksi hänen kirjoituksensa poliitikosta. Hänellä on aihetta koskeva teos, jonka nimi on Politik als Beruf (Politiikka kutsumuksena). Se lähestyy poliitikon tehtävää ammattina ja kutsumuksena.

Weberin näkemyksen mukaan (ja monen muun) moderneja järjestelmiä säätelee juridiikka. Tästä seuraa, että legitiimiys on legaalisuutta tai päinvastoin. Tästä seuraa ongelmia. Laillisuus ei ole sama kuin moraalisuus. Poliitikolla ei ole moraalista pohjaa, muuta kuin laki. Kuitenkin monesti tahdomme, että vaikka poliitikko olisi ammattipoliitikko, hän olisi muutakin kuin pelkkä virkamies, joka noudattaa lakia. Haluaisimme, että ammatti olisi vocatio, kutsumus.

Kohtaamme tämän ongelman lähes päivittäin poliittisessa arjessa. Päättäjä tuntuu olevan vastuussa jostain, mutta ei ole mitään keinoa ”tuomita" häntä, koska hän on toiminut laillisesti. Hänen toimintansa ei ole täydellisen legitiimiä vain legaalisuuden pohjalta eikä hän kuitenkaan voi  vedota omiin, subjektiiviisiin, moraaliperiaatteisiin, koska ne ovat vain hänen omiaan, ne eivät ole objektiivisia (tai intersubjektiivisia). Olemme eettisen paradoksin edessä. 

Ongelma ei ole välttämättä, kokonaan, poliitikot. Ongelma olemme me. Odotamme, että poliitikko on kutsumuksellinen, idealisti ja samalla ammattimainen ja tehokas. Weberin ehdotus on, että poliitikko yhdistää jollakin tavalla vakaumusetiikan ja vastuuetiikan.

Weberin pohdintojen lähtökohtana on kysymys vallasta ja oikeudesta käyttää väkivaltaa. Hän puhuu tässä yhteydessä kolmesta legitimiteetin, oikeutuksen, tavasta: 1) traditionaalinen 2) karismaattinen auktoriteetti 3) legaalisuus. Määrittely ja kysymyksenasettelun rajallisuus tulee esiin, jos puhumme poliitikon etiikasta ja kysymme, mikä on hyvä poliitikko. Sinänsä oikeutettu tyypittely on myös historiallisesti yksinkertaistus.

Voisi sanoa Weberin argumenttia käyttäen, ettei legaalisuuden aikakaudella ja tämän mallin sisällä voi esittää kysymystä hyvästä poliitikosta päinvastoin kuin Kreikassa, jossa poliitiikon tai johtajan ethos oli keskeinen pohdiskelun ja puheen aihe.  Yhteiskuntafilosofisessa ajattelussa kysyttiin, mitä poliitikkoon ja mikä on hänen suhteensa itseensä. Platon puhuu vallanpitäjälle (Dionysios II, Sisilian Syrakusan johtaja). Hän ei sano totuutta kaupungista ja perustuslaista. Hän yrittää vaikuttaa vallanpitäjän olemisen tapaan. Platon yrittää vaikuttaa tai mihin hänen sanansa tähtäävät on johtajan ethos, olemisen tapa.

Weberin katse itse asiassa kääntyy katsomaan poliitikon olemisen tapaan. Nykyaikaisessa maailmassa politiikka on toimintaa, jota arvostetaan tehokkuuden mukaan.  Poliitikko on demagogi. Weberin mukaan demagogi on hallitseva hahmo länsimaisessa maailmassa  oikeusvaltioiden ja oikeastaan jo demokratioiden luomisen myötä. Weber piilottelee väitteen shokeeraavuutta sanomalla, että Perikles oli ensimmäinen demagogi. Minulle hän oli vuosia sitten (2017) esimerkki hyvästä poliitikosta, ei demagogista. Epäilemettä voisi nähdä ”populistisia” piirteitä Perikleen pyrkimyksessä muuttaa köyhien olosuhteita. Otin hänet esimerkiksi hyvästä poliitikoista, koska hän puhunut vain miellyttääkseen. Eli väitin ja väitän, ettei hän ollut imartelija tai demagogi.

Vaikka ajattelemme eri tavalla Perikleestä ja ehkä ”metodista”, pidän Weberin ansiona  tässä kirjoituksessa sitä, että hän nosti esiin kysymyksen demagogiasta...

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Uusi elämä

 

Filosofiakahvilan aihe 4.12./5.12./7.12. (Huom. Torre del Marissa poikkeuksellisesti maanantaina)

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa 4.12. poikkeuksellisesti maanantaina klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Enrique Vila-Matas (s.1948) kirjoittaa vuonna 2008 julkaisemassaan päiväkirjassa Dietario voluble uudesta elämästään. Hän sairastuu vakavasti, on vähällä kuolla ja aloittaa uuden elämän.

Uusi elämä edellyttää aloittamista. Vuonna 2013 puhuin aloittamisesta, sen tärkeydestä. Väitin, että olemme koko ajan tilanteessa, jossa meidän täytyy aloittaa uudelleen. Tietyissä tilanteissa tarpeellisuus on  tavallista selvempää. Totesin jo kymmenen vuotta sitten: Kun joku – esimerkiksi Dante tai Roland Barthes – päättää aloittaa uuden elämän, tällä päätöksellä on paljon tekemistä iän kanssa. Dante oli 35-vuotias, elämän keskitiessä, kun Beatrice kuoli ja hän kirjoitti teoksensa Vita Nuova. Kun Barthes luonnosteli itselleen uutta elämän projektia, jolle antoi nimen Vita Nova, hän oli yli 60-vuotias; hän tunsi, ettei ollut aikaa kokeilla mitä tahansa, oli valittava. Tässä on mukana tunne, ettei elämää pitäisi haaskata.

Vila-Matas viittaa E.L. Doctorowin kirjoitukseen, jossa hän puhuu Einsteinista. Einstein onnistui säilyttämään tavassa katsoa asioita tietyn lapsellisuuden, ihmettelevyyden tai viattomuuden. Vila-Matas sanoo, että hänen uudessa elämässä, jossa oli enemmän mielenrauhaa, hän halusi tavoittaa uudestaan lapsellisen katseen. Hän sanoo, että samasta syystä hän on kiinnostunut avantgardistisesta taiteesta; se yritti ravistella harteiltaan perinteen kahleet ja etsiä siten uusia tapoja katsoa asioita. Vila-Matas haluaa katsoa taivasta ja pilviä niin kuin hän näkisi ne ensimmäisen kerran.

Vaikka Vila-Matas epäilee myöhemmin saavuttaneensa uuden elämän, elävänsä uutta elämää, pyrkimys on huomionarvoinen. Hän ei pyri välttämättä olemaan parempi ihminen; hän vain haluaa elää uudella tavalla.

Puhuessaan avantgardisteista Vila-Matas tulee sanoneeksi jotain, joka on tärkeää, jos haluaa katsoa asioita uudella tavalla, niin kuin ensimmäistä kertaa. On syytä irtaantua vanhoista malleista, kaavoista, perinteestä. Tällainen on vaikeaa. Voisi epäillä, onko tuollainen itsensä ravistelu edes mahdollista. Tabula rasa (tyhjä taulu) voi olla mahdottomuus.

Kun yritän harjoittaa näkökulmien taidetta, tarkoitukseni on tehdä säröjä kiveen kirjoitettuihin kaavoihin. Haluan, että ajattelun kategoriat ovat vähän suhteellisempia. Haluan voida – vaikka väliakaisesti – pistää ne tauolle, katsoa toisten linssien läpi. Uusi elämä ei tarkoita vain sitä, että ryhtyy lenkkeilemään. Se saattaa olla kiitollisuutta asioista, joista ei ennen ollut kiitollinen. Liekki, joka meissä palaa, voi olla se vanha, jo kauan sitten syttynyt. Mutta vartioimme sitä uudella tavalla. Muistamme, ettei sitä pidä päästää sammumaan.

Kirjoitin vuosia sitten Fernando Pessoasta puhuessani: ”Kun kieltäytyy olemasta aina sama, sallii olla monen hengen asuttama ja väistää määritelmiä. ” Jos ei ole määritelmän vanki, voi ehkä aloittaa uuden elämän. Määritelmissä me sitoudumme kategorioihin, jotka ovat luonnehdintaa, mahdollisesti syyttämistä. Ne ovat myös silmälaput, jotka estävät muita mahdollisuuksia; olemme uralla emmekä kuule tai näe. En ehdota sairastumista vakavasti uuden elämän löytämiseksi. Sanon, että vakava sairastuminen voi muuttaa näkökulmaa, tehdä vastaanottavaiseksi.

Tarkoitukseni on  tehdä antenni vastaanottavaiseksi. Tai jos sanotaan vähemmän hienosti: haluan nenäni haistavan mitä se ei ole ennen haistanut. Vaikka se sitten haistaisi roskiksen taakse kuolleen tyypin.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Laotse ja pehmeys

 

Filosofiakahvilan aihe 28.11./29.11./30.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Laotseen  (老子) uskotaan kirjoittaneen teoksen nimeltä Daodejing (Tao te ching, Taon kirja, joka on suomennettu nimellä Salaisuuksien tie). Kirja on lyhyt, mutta täynnä erikoisuuksia ja aarteita, jotka voivat opettaa meille elämisen taitoa tai ainakin erilaisia, kiinalaisempia, näkökulmia.

Laotse eli perinnetietojen mukaan kuudennella vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua, mutta jotkut oppineet kiistelevät, oliko hän olemassa oikeasti. Jos hän ei ollut olemassa, hänen teoksensa on vielä suurempi ihme kuin se on ollut tähän saakka. Arvoituksellinen, runollinen, aforistinen teos on ollut erilaisten tulkintojen kohteena ja se on inspiroinut monella tavalla. Yksi tapa lukea teosta on nähdä se sodankäynnin taidon oppaana. Ainakin monet kohdat liittyvät kamppailuun.

Laotse, joka oli olemassa tai ei ollut olemassa, kirjoittaa teoksessa: ”Pehmeys on voimakkuutta.” Laotse puhuu vedestä, joka on pehmeää, mutta hävittää mitä tahansa, kaikkein kovimmankin esineen. Vaikka huomio on esitetty yli 2500 vuotta sitten, me voimme käsittää ajatuksen. Voimme ymmärtää – länsimaalaisuudestamme huolimatta – että pehmeys on voimakkuutta.

Minua kiinnostaa fragmentissa se, että kirjoittaja puhuu vedestä. Vanhan kiinalaisen ajattelun ja viisauden yksi syviä ideoita on virtaavuus. Kirjoitin vuonna 2009 epäilemättä ranskalaisen filosofin ja sinologin François Jullienin innoittamana: 

”Kiinalainen ajattelu tähtää viisauteen, mutta viisaus ei ole tietämistä eikä rakkautta eikä hyveellisyyttä, vaan taitoa dekantoida. Taito dekantoida. Dekantointi tulee alkemistien käyttämästä latinan sanasta decantare, kaataa pois. Dekantointi on nesteen erottamista saostumasta; se on panemista virtaamaan. Kiinalainen viisaus ei ole ideoita eikä se ole helposti käsitteellisesti ilmaistavaa oppineisuutta, vaan taitoa panna virtaamaan. Viisas antaa virrata ja hän on siis kuin vesi.” 

Pehmeyden tavoilteltavuus luo oudon valon länsimaalaiseen kulttuuriin. Vaikka emme olisi fasisteja, olemme pyrkineet enemmän kovuuteen. Kovuus on maskuliinisuutta, tehokkuutta. Pehmeys on naisellisuutta, herkkyyttä, haavoittuvuutta. Fasismi, kansallissosialismi tai falange eivät tietenkään ole ainoita kovuuden ihannoimisen muotoja. Nykyisin se iskostuu meihin, koska yksilöt pistetään kilpailemaan keskenään.

Kovuuteen pyritään, vaikka se ei olisi enää virallisesti ihanne. Koviksi tullaan, vaikka se ei olisi päätavoite. Harjoituksemme – sinänsä hyvät – tekevät meistä kovia. Käytännöt, se miten asiat tehdään,  synnyttää meissä kovuutta, ei pehmeyttä, ei notkeutta tai rentoutta. Jos tahdomme muutosta, on tarpeellista muuttaa muutakin kuin tavoitteita ja ihanteita. Tämä vaatii ajattelulta ja analyysiltä asioita. On kiinnitettävä huomiota muuhunkin kuin virallisiin puheisiin. On tarkastelava käytäntöjä, tutkittava millaiseen ajatteluun ne perustuvat ja millaisia vaikutuksia niillä on.

”Historia vaikuttaa meihin, me olemme historia”, sanoi Heidegger. Jos tämä pitäisi paikkansa, meidän pitäisi tutkia historiaa. Jos olemme historia ja haluamme tuntea itsemme, oman kovuutemme arkeologian, on tutkittava kategorioita, jotka meissä elävät.  

Jos otamme tarpeeksi etäisyyttä omaan kulttuuriimme ja tavoittelemme pehmeyttä, joudumme kysymään, miten siihen päästään. Miten meistä tulee vettä? Ehkä Laotseen lukeminen ei riitä. Ehkä tai chi ja chi kung tekee meistä virtaavampia ja siten pehmeämpiä...

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Negatiivisuus

 

Patočka

Filosofiakahvilan aihe 21.11./22.11./23.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Minulla oli lähtökohtana vuonna 2015 (Avoimuus ja kielteisyys) Jan Patočkan (1907-1977) lyhyt teksti tai puhe Spirituaalinen ihminen ja intellektuelli (1975), jossa filosofi pohtii spirituaalisen ihmisen tilannetta maailmassa, myös nykyisessä maailmassa. Teksti on lyhyydestään huolimatta niin mielenkiintoinen, että se ansaitsee toisen lukemisen.

Kirjoitus luo erilaisen näkökulman negatiivisuuteen. Ihmiset yrittävät unohtaa negatiivisen, mutta spirituaalinen ihminen asettuu alttiiksi sille; hän elää ollen avoimena sille. Ihminen yrittää usein etsiä turvaa ja perustaa elämänsä kestävälle pohjalle. Patočkalle spirituaalisuus (sana jonka ongelmallisuudesta hän on tietoinen) merkitsee asennetta, joka lähtee liikkeelle negatiivisesta ja problematisoi sitä kautta jokapäiväisen elämämme ja luo uudenlaisia elämänmahdollisuuksia tätä kautta avautuneesta maailmasta.

Patočka antaa esimerkkejä negativisista kokemuksista. Me esimerkiksi opimme, että ihmiset joiden kanssa elämme ja toimimme, ovat epäjohdonmukaisia niin kuin opimme, että me itse olemme. Ihmiset pettävät omat projektinsa, hylkäävät sen minkä puolesta ovat toimineet. Patočka viittaa kuulijoiden lapsuuden kokemuksiin, jotka ovat kielteisiä. Hän ei puhu traumaattisesta lapsuudesta kotona, vaan miehityksestä: odottamattomasta kuolemasta ja yhteiskunnan romahtamisesta.

Yleinen vastaus tällaisiin tilanteisiin on eräänlainen vähättely. Ihminen sanoo: ”On jatkettava.” Kyse ei ole todellakaan siitä – tässä tapauksessa – että negatiivinen kokemus muutettaisiin positiiviseksi asennemuutoksen tai magian avulla. Patočka sanoo, että spirituaalinen elämä alkaa, kun ihminen sanoo: ”Näin ei voi elää.” Voisi sanoa, että negativisuuden negatiivisuutta ei peitellä, sitä ei vähätellä eikä pyyhitä pois. Sen annetaan vaikuttaa itseen. Ihminen tulee kokemaan sietämättömyyden, myöntää että jokin on pielessä, maailma vinossa, raiteiltaan.

Filosofi viittaa Sokratesiin, joka yritti kyselyllään ja dialogissa ihmisten kanssa selvittää, mitä he ovat, miten he elävät. Patočka sanoo, että Sokrateen hahmon kautta Platon esitteli  meille spirituaalisuuden alkuperän. Sokrates ei esiinny täydellisenä; hän on esimerkki ihmisestä, joka ponnistelee ollakseen johdonmukainen ja koherentti. Hän on esimerkki ihmisestä, joka ei yritä unohtaa negatiivista niin kuin tavalliset ihmiset. Spirituaalinen ihminen on ihminen, joka on polulla, sanoo Patočka.

Vaikka filosofi ei mainitse Paracelsusta (1493-1541), joka oli renessanssiajan lääkäri ja alkemisti, hän sanoi jotain samantapaista. Hän sanoi omaa oppialaansa, lääketiedettä, ajatellen, etteivät yliopisto ja oppineet keskustelut riitä. Tohtori tarvitsee kokemusta. ”Tohtorin täytyy olla matkustaja”, hän kirjoitti.

Negatiivinen ei muutu positiiviseksi eikä positiviinen löydy negatiivisen sisältä. Kysely, ajattelu, tekee kuitenkin repeämän kivettyneeseen maailmaan. Negatiivisen sisältä löytyy jotain. Filosofin kuvaama spirituaalinen ihminen löytää, tavoittaa ja myöntää jonkin sellaisen asian kuin problemaattisuus. Hän ei pakene. Hän kyselee. Kyse ei ole siitä, että meistä tulisi oppineita. Pelkään pahoin, että myös filosofit ovat unohtaneet tämän ja unohtaessaan tämän laiminlyövät jotain elämässään.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Pettymys

 

Claudio Magris

Filosofiakahvilan aihe 14.11./15.11./16.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Claudio Magrisilla on esseekokelma Utopia e discanto (1999), joka puhuu länsimaisen kulttuurin kriisistä, toiveiden ja arvojen romahtamisesta, pettymyksestä. Ranskalainen Gilles Lipovetsky puhuu pettymyksen yhteiskunnasta (la société de deception). Hän puhuu vähän eri asiasta kuin Magris: Me elämme kulutusyhteiskunnassa, meillä on kaikkea, mutta samalla olemme yhä tyytymättömämpiä, pettyneitä. Erilaiset visiot pettymyksestä, sen kasvavasta merkityksestä, pistävät minut kysymään, mihin pettymys meidät vie.

On ehkä turha kysyä, miksi olemme pettyneitä. Odotamme jotain, uskomme satuun ja todellisuus lyö kasvoille. Olemme pettyneitä, koska emme saaneet luvattua pullaa. Yksi aikamme tapahtumista on epäilemättä se, että erilaiset poliittiset ohjelmat ovat tuottaneet meille pettymyksen.

Pettymys on vaarallinen, koska se voi lannistaa, tehdä toivottomaksi, johtaa jopa nihilismiin tai merkityksettömyyden tunteeseen. Poliittiseen ideologiaan ihan hyvästä syystä pettynyt tulee kyyniseksi ja hänestä tulee moraalittoman reaalipolitiikan kannattaja tai harjoittaja.

Pettymys voi kuitenkin johtaa uusien mahdollisuuksien näkemiseen. Pettymisen voi ottaa asiaan kuuluvana, oppimisprosessin osana. Kun hylkään poliittisen ohjelman pettyneenä, poistan samalla silmälaput, näen sivuille, voin kysyä uusia kysymyksiä.

Mihin pettymys meidät vie, saattaa riippua itsestämme, kyvystämme oppia. Saattaa silti olla erilaista oppia ja toipua erilaisisista pettymyksistä. Vuosituhansien ajan meille puhuttiin Jumalasta, tuonpuoleisesta, sattumanvaraisen takaisesta järjestyksestä, toisin sanoen meille kerrottiin metafyysisiä satuja.

Heräytyminen, Jumalan kuolema, on saattanut johtaa katastrofaalisiin seurauksiin, haluun kostaa pettymys, mutta myös vapautumiseen. Jos olemme pettyneitä, koska emme saa karamelliä, toipuminen merkitsee vieroituskuuria.  Koska tämä pettymys ei mene koskaan pois; se palaa aina, kyse on addiktiosta.

Rakkauteen pettynyt sanoo: “Ei enää koskaan.” Huokaisemme, jos kuulemme tällaista. Suurimmassa osassa tapauksia ajattelemme, että sanoja on väärässä. Tai ajattelemme, ettei hän voi vaikuttaa itse asiaan. Jos olemme elokuvissa ja kuulemme henkilöhahmon sanovan tämän lauseen, tiedämme, että hän löytää uuden, mahdollisesti toimivan,  rakkauden. Emme ajattele, vaikka olisi ehkä syytä: “Tässä on mahdollisuus löytää jotain muuta, ei vain tuota iänikuista, valmiiksi kirjoitettua.”

Pienet pettymykset voivat olla vaikeampia kuin isot. Utopioiden romahtaminen on kollektiivinen. Siitä kirjoitetaan kirjoja, sitä käsitellään yhdessä. Pienten pettymysten kanssa saatamme jäädä yksin. Pienet pettymykset saattavat – jos niitä ajatellaan, niihin liittyviä kysymyksiä esitettäisiin ääneen, muodostua yhteisiksi kysymyksiksi, asioiksi. Toisin sanoen nekin saattaisi olla syytä politisoida. Myös niistä voisi muodostua kokemuksia, jotka muuttaisivat kulttuuria.

Ehdotukseni on siis kolmeosainen. 1) Voisimme yrittää hyväksyä sen, että pettymys kuuluu elämään. 2) Voisimme ajatella, että se on mahdollisuus keksiä uusia asioita, ei vain jatketa saman kaavan mukaan, automaattisesti ja ilman ajatusta. 3) Lakatkaamme uskomasta valmiisiin luokituksiin siitä, mikä on tärkeää ja vähemmän tärkeää, mikä pientä ja mikä suurta pettymystä.

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Lapset ilman valoa

Ödön von Horváth

Filosofiakahvilan aihe 7.11./8.11./9.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Ensin selitys otsikolle. Selitys on kaksiosainen.

 1) Puhuin vuonna 2016 terrorismista ja viittasin siinä yhteydessä itävaltalaisen, unkarilaisyntyisen kirjailijan Ödön von Horváthin (1901-1938) romaaniin Nuoriso ilman Jumalaa (Jugend ohne Gott 1937). Kirja kertoo siitä, miten nuoriso vääntyy vinoon, menettää inhimillisyyden. Radio pauhaa, ja nuoret toistavat pauhun omissa ainekirjoituksissaan. Kirjan päähenkilö, opettaja, joutuu ristiriitaan sekä oppilaiden, oppilaiden vanhempien ja rehtorin kanssa, kun erehtyy sanomaan: ”Myös mustat ovat ihmisiä.”

 2) 12-vuotiaat kaksoset hyppäsivät parvekkeelta Sallentissa, Kataloniassa. Toinen kuoli, toinen selviytyi. Teko herätti keskustelun, joka oli myöhässä. Jokin oli pielessä, kun lapset tekivät tällaista. Lapset ovat onnettomia.

Tällaisten tapauksien herättämä keskustelu on yhtä paljon huomionarvoista kuin itse tapaukset. Ne kertovat yhteiskunnasta, siitä mitä pidetään tärkeänä ja kenen uskotaan tietävän asioita. Keskustelijat ovat tietenkin älykkäitä; he tietävät, ettei ole mitään yhtä syytä, tapaukset ja tapahtumat ovat kompleksisia monien vaikuttavien tekijöiden vyyhtejä.

Kun Sallentin tapaus osottautui itsemurhaksi, ensimmäiseksi katse kääntyi kouluun. Asiantuntijat (tässä tapauksessa psykiatrit) sanoivat, että lasten ja nuorten itsemurhien yleisin syy on koulukiusaaminen. Koulu kiisti ensin asian, koska kiusaamisen tietämisen olisi pitänyt käynnistää toimenpiteitä (asiasta on laki). Ennen kuin koulun edustajat myönsivät tietävänsä asioista, tiedotusvälineet olivat kaivaneet esiin monia tietoja. Nuoret olivat kotoisin Argentiinasta. Heitä kiusattiin aksentin takia ja koska he eivät puhuneet katalaania. Toinen sisaruksista oli myös transhenkilö; hän koki olevansa poika. Muukalainen ja trans.

Vaikka ei ollut poliittisesti korrektia, jotkut viittasivat nationalistiseen kielipolitiikkaan, siihen että Kataloniassa pitää puhua katalaania, ei espanjaa. Lapset olivat siis onnettomia, koska aikuiset eivät tehneet mitään (koulu), aikuisten nationalistinen propaganda oli vaikuttanut heihin ja koska aikuisten normalisoiva käytäntö syrjii erilaisia. 

 Psykiatri, joka oli tavannut useita itsemurhaa ajatelleita ja yrittäneitä lapsia, sanoi: “He eivät ole kiinnostuneita elämästä. Jos he eivät saa mitä haluavat, elämä ei kiinnosta.” Tapaus kertoi kuitenkin muusta kuin lasten kyvyttömyydestä sietää turhaantuneisuutta, heidän  narsismistaan tai siitä että he ovat kasvaneet pumpulissa. Aikuisten kova maailma vaikutti heihin liikaa. On monia ahdistuksen aiheita, jotka tulevat maailmasta. 1) Koulu on yhä kilpailuhenkisempi. 2) Lapset ja nuoret tajuavat, ettei heille ole tulevaisuutta. 3) Planeetta tuhotaan.

Ahdistukset eivät aina ole ihmisen sisäistä, omalakista dynamiikkaa, vaan maailman vaikutusta älykkäissä, tietoisissa olennoissa.

Uutiset saattavat aiheuttaa perspektiiviharhan. Tulee vaikutelma, että lasten ja nuorten ahdistus ja onnettomuus on viimeaikainen ilmiö. Puhuin vuonna 2017 Frank Wedekindin näytelmästä Kevään herääminen (1891), jonka yksi päähenkilö tekee itsemurhan. Kirjoitin:

”Kouluissa ollaan ennen ja nykyisin oltu onnettomia, mahdollisesti ainakin osittain eri syistä. Ennen koulu, autoritaarinen laitos par exellence, valmensi kuuliaisuuteen, kuriin, paikallaanistumiseen ja kehon kontrolloimiseen. Oppilaita valmistettiin tehtaisiin, liukuhihnalle. Tämän autoritaarisen laitoksen aiheuttamaa onnettomuutta dramatisoi hyvin esimerkiksi Frank Wedekindin näytelmä Kevään herääminen (1891). Nykyisin kärsivät myös kurittomat lapset. Koululaitosta pohditaan, siihen liittyviä asioita problematisoidaan eri maissa, osittain myös tuon onnettomuuden, kärsimisen takia. Monissa ehdotuksissa, ideoissa, on mukana pehmentämislinja: ei ulkoaoppimiselle, ei auktoriteettiopettajalle jne. Mutta tunnistetaanko rationaalisuuden tai rationalisoinnin muoto, joka tässä on mukana? Jos ei vaikuttavaa rationaalisuuden muotoa (ekonomista ajattelua) tunnisteta, niin eikö se merkitse, että tuomme kouluihin samat vaikutukset ja tuskan muodot, kärsimyksen ilmentymät, kuin työpaikoille, yrityksiin? Eikö se ole jo nähtävissä? Eikö kilpailu ole lisääntynyt, tuonut kouluihin uudenlaista väsymystä, toisenlaista kuin Wedekindin hahmojen seksuaalinen turhautuminen?”

 Voisimme ottaa toisenlaisia tapauksia ja esimerkkejä, jotka nostaisivat esiin toisenlaisia kysymyksiä, vaikka niissäkin  olisi kyse lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Alaikäiset järjestävät sosiaalisessa mediassa levitettäviä katutappeluita tai alaikäiset raiskaavat alaikäisen. Tiedotusvälineissä on näitä koko ajan. Hypoteesini ei olisi näissäkään tapauksissa se, että heiltä puuttuu autoritaarinen isä eikä se, että evoluutio tekee ihmisistä entistä aggressiivisempia.

 Lapset ovat onnettomia, kaikki ovat onnettomia, koska onnellisuutta ei ole olemassa…

 P.S. Kuukausia myöhemmin kun kaksoset olivat hypänneet parvekkeelta, samanikäiset (tällä kertaa venäläissyntyiset) kaksoset hyppäsivät kuudennen kerroksen ikkunasta Oviedossa... (19.5.)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Sankari

 

William Hamilton: Prospero ja Ariel

Filosofiakahvilan aihe 31.10./1.11./2.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Minulla ei ole mitään sankareita vastaan. Joku pelastaa lapsen tulipalosta. Hän on sankari, rohkea ja kyvykäs toimimaan. Sankariksi ei tulla vain tekemällä jotain erinomaista ja pelottomasti. Ihminen pitää sankarillistaa. Täytyy kertoa tarina.

Kaikki sankarillistaminen ei toimi niin kuin haluaisimme, sillä ei ole hedelmällisiä vaikutuksia. Kun terveydenhoidon ammattilaisia kiiteltiin ja heitä sankarillistettiin pandemian aikana, he vastasivat usein: “Emme ole sankareita, emme tarvitse aplodeja, auttakaa meitä tekemään työmme niin hyvin kuin voimme.” Tässä tapauksessa

sankarillistaminen ja kiittäminen antaa meille hyvän omantunnon, kun laiminlyömme todellisen velvollisuutemme.

Mikä on sankari? Hän on taistelija. On olosuhteita, joissa tarvitsemme heitä enemmän, he muuttuvat tavallistakin tarpeellisemmiksi. Jos ihmisen on vaikea olla oma itsensä tai sanoa mitä hän ajattelee jossakin yhteisössä tai yhteiskunnassa, oman tiensä kulkija on sankari. Hän on myös esimerkki muille. Jos tämä sankaruus johtaa uhrautumiseen, vankilaan tai kuolemaan, esimerkki voi toimia myös varoituksena. Se on ainakin joidenkin toive. “Eivät uskalla hyppiä silmille”, vallanpitäjä sanoo.

Ihmiset ovat omituisia. Joskus nämä varoittavat esimerkit muuttuvat legendoiksi, heidän vaikutuksensa on arvaamaton, ei vallanpitäjien toivoma. Jotkut halusivat varmaan esimerkin Sokrateesta, kun hänet tuomittiin. He tulivat luoneeksi filosofian, sillä he loivat sankarin.

Ei ole mitään syytä kirjoittaa ohjeita sankarien tekemiseen. Se olisi myös aseiden antamista viholliselle. Voi silti pohtia sankaruuden merkitystä tai merkityksettömyyttä. Sankari on taistelija. Taistelu vaatii rohkeutta. Rohkeutta on monenlaista. Sankarin rohkeus ei ole pelottomuutta eikä se ole laskuvarjohyppääjän tai vuorikiipelijän rohkeutta (paitsi jossain olosuhteissa).

Jos hyväksymme ajatuksen, että lapsen tulipalosta pelastanut on sankari, saamme ehkä esiin jotain. Sankarin rohkeus on epäitsekkyyttä, itsensä asettamista vaaralle toisen puolesta; se on antamista. Tämä tuo esiin sen, että kaikki sankarit eivät ole maailmanhistorian kirjoilla. He voivat olla pienten tarinoiden ja pienten asioiden sankareita.

Monesti olosuhteet tekevät sankarin. Kyse ei ole vain siitä, että olosuhteet, esimerkiksi tulipalo, vaatii sankaria, lapsen pelastajaa. Olosuhteiden vaikeus voi tehdä jostain pienestä, periaatteessa helposta, asiasta suuren, sankaruutta vaativan. Joissakin paikoissa ja eri aikoina yhteisö, yhteiskunta tai kulttuuri ei anna yksilölle paljon tilaa tai vapautta. Jos joku näissä olosuhteissa on oma itsensä, hän on sankari.

Eräs teatteriohjaaja näki, että keski-ikäinen mies itki katsoessaan ja kuunnellessaan Prosperon yksinpuhelua Shakespearen Myrskyssä. Ohjaaja halusi keskustella miehen kanssa. Mies kertoi, että Prosperon paljasti hänen menestyksellisen elämän tyhjyyden, intohimottomuuden. Hän ei kyennyt sellaiseen suuruuteen kuin Prospero, joka luopuu taikavoimistaan ja kostosta, antaa anteeksi. Mies tajusi, että hän teki elämässään vain mitä häneltä odotettiin; hän ei tehnyt mitään omaa. Mielestäni tämä tarina osoittaa yhden merkiyksen, joka sankarilla, kuvitteellisella tai todellisella, saattaa olla vieläkin: Sankari muistuttaa, että meidän on noustava, toimittava, elettävä…

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila