Lapset ilman valoa

Ödön von Horváth

Filosofiakahvilan aihe 7.11./8.11./9.11.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Ensin selitys otsikolle. Selitys on kaksiosainen.

 1) Puhuin vuonna 2016 terrorismista ja viittasin siinä yhteydessä itävaltalaisen, unkarilaisyntyisen kirjailijan Ödön von Horváthin (1901-1938) romaaniin Nuoriso ilman Jumalaa (Jugend ohne Gott 1937). Kirja kertoo siitä, miten nuoriso vääntyy vinoon, menettää inhimillisyyden. Radio pauhaa, ja nuoret toistavat pauhun omissa ainekirjoituksissaan. Kirjan päähenkilö, opettaja, joutuu ristiriitaan sekä oppilaiden, oppilaiden vanhempien ja rehtorin kanssa, kun erehtyy sanomaan: ”Myös mustat ovat ihmisiä.”

 2) 12-vuotiaat kaksoset hyppäsivät parvekkeelta Sallentissa, Kataloniassa. Toinen kuoli, toinen selviytyi. Teko herätti keskustelun, joka oli myöhässä. Jokin oli pielessä, kun lapset tekivät tällaista. Lapset ovat onnettomia.

Tällaisten tapauksien herättämä keskustelu on yhtä paljon huomionarvoista kuin itse tapaukset. Ne kertovat yhteiskunnasta, siitä mitä pidetään tärkeänä ja kenen uskotaan tietävän asioita. Keskustelijat ovat tietenkin älykkäitä; he tietävät, ettei ole mitään yhtä syytä, tapaukset ja tapahtumat ovat kompleksisia monien vaikuttavien tekijöiden vyyhtejä.

Kun Sallentin tapaus osottautui itsemurhaksi, ensimmäiseksi katse kääntyi kouluun. Asiantuntijat (tässä tapauksessa psykiatrit) sanoivat, että lasten ja nuorten itsemurhien yleisin syy on koulukiusaaminen. Koulu kiisti ensin asian, koska kiusaamisen tietämisen olisi pitänyt käynnistää toimenpiteitä (asiasta on laki). Ennen kuin koulun edustajat myönsivät tietävänsä asioista, tiedotusvälineet olivat kaivaneet esiin monia tietoja. Nuoret olivat kotoisin Argentiinasta. Heitä kiusattiin aksentin takia ja koska he eivät puhuneet katalaania. Toinen sisaruksista oli myös transhenkilö; hän koki olevansa poika. Muukalainen ja trans.

Vaikka ei ollut poliittisesti korrektia, jotkut viittasivat nationalistiseen kielipolitiikkaan, siihen että Kataloniassa pitää puhua katalaania, ei espanjaa. Lapset olivat siis onnettomia, koska aikuiset eivät tehneet mitään (koulu), aikuisten nationalistinen propaganda oli vaikuttanut heihin ja koska aikuisten normalisoiva käytäntö syrjii erilaisia. 

 Psykiatri, joka oli tavannut useita itsemurhaa ajatelleita ja yrittäneitä lapsia, sanoi: “He eivät ole kiinnostuneita elämästä. Jos he eivät saa mitä haluavat, elämä ei kiinnosta.” Tapaus kertoi kuitenkin muusta kuin lasten kyvyttömyydestä sietää turhaantuneisuutta, heidän  narsismistaan tai siitä että he ovat kasvaneet pumpulissa. Aikuisten kova maailma vaikutti heihin liikaa. On monia ahdistuksen aiheita, jotka tulevat maailmasta. 1) Koulu on yhä kilpailuhenkisempi. 2) Lapset ja nuoret tajuavat, ettei heille ole tulevaisuutta. 3) Planeetta tuhotaan.

Ahdistukset eivät aina ole ihmisen sisäistä, omalakista dynamiikkaa, vaan maailman vaikutusta älykkäissä, tietoisissa olennoissa.

Uutiset saattavat aiheuttaa perspektiiviharhan. Tulee vaikutelma, että lasten ja nuorten ahdistus ja onnettomuus on viimeaikainen ilmiö. Puhuin vuonna 2017 Frank Wedekindin näytelmästä Kevään herääminen (1891), jonka yksi päähenkilö tekee itsemurhan. Kirjoitin:

”Kouluissa ollaan ennen ja nykyisin oltu onnettomia, mahdollisesti ainakin osittain eri syistä. Ennen koulu, autoritaarinen laitos par exellence, valmensi kuuliaisuuteen, kuriin, paikallaanistumiseen ja kehon kontrolloimiseen. Oppilaita valmistettiin tehtaisiin, liukuhihnalle. Tämän autoritaarisen laitoksen aiheuttamaa onnettomuutta dramatisoi hyvin esimerkiksi Frank Wedekindin näytelmä Kevään herääminen (1891). Nykyisin kärsivät myös kurittomat lapset. Koululaitosta pohditaan, siihen liittyviä asioita problematisoidaan eri maissa, osittain myös tuon onnettomuuden, kärsimisen takia. Monissa ehdotuksissa, ideoissa, on mukana pehmentämislinja: ei ulkoaoppimiselle, ei auktoriteettiopettajalle jne. Mutta tunnistetaanko rationaalisuuden tai rationalisoinnin muoto, joka tässä on mukana? Jos ei vaikuttavaa rationaalisuuden muotoa (ekonomista ajattelua) tunnisteta, niin eikö se merkitse, että tuomme kouluihin samat vaikutukset ja tuskan muodot, kärsimyksen ilmentymät, kuin työpaikoille, yrityksiin? Eikö se ole jo nähtävissä? Eikö kilpailu ole lisääntynyt, tuonut kouluihin uudenlaista väsymystä, toisenlaista kuin Wedekindin hahmojen seksuaalinen turhautuminen?”

 Voisimme ottaa toisenlaisia tapauksia ja esimerkkejä, jotka nostaisivat esiin toisenlaisia kysymyksiä, vaikka niissäkin  olisi kyse lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Alaikäiset järjestävät sosiaalisessa mediassa levitettäviä katutappeluita tai alaikäiset raiskaavat alaikäisen. Tiedotusvälineissä on näitä koko ajan. Hypoteesini ei olisi näissäkään tapauksissa se, että heiltä puuttuu autoritaarinen isä eikä se, että evoluutio tekee ihmisistä entistä aggressiivisempia.

 Lapset ovat onnettomia, kaikki ovat onnettomia, koska onnellisuutta ei ole olemassa…

 P.S. Kuukausia myöhemmin kun kaksoset olivat hypänneet parvekkeelta, samanikäiset (tällä kertaa venäläissyntyiset) kaksoset hyppäsivät kuudennen kerroksen ikkunasta Oviedossa... (19.5.)

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila