Max Weber
Filosofiakahvilan aihe 12.12./13.12./14.12. (Syyskauden viimeiset istunnot)
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Voiko kysyä, mikä on hyvä poliitikko? Vai onko se contradicto in adiecto (eli substantiivi
ja adjektiivi ovat käsitteellisessä ristiriidassa) niin kuin filosofit
sanoisivat? Lähtökohtani on Max Weberin (saksalainen sosiologi, 1864-1920)
tekemät huomiot. Weberin tunnetuin teos on Protestanttinen etiikka ja
kapitalismin henki, mutta myös monet muut hänen kirjoituksensa ovat
huomionarvoisia, esimerkiksi hänen kirjoituksensa poliitikosta. Hänellä on
aihetta koskeva teos, jonka nimi on Politik als Beruf (Politiikka kutsumuksena).
Se lähestyy poliitikon tehtävää ammattina ja kutsumuksena.
Weberin näkemyksen mukaan (ja monen muun) moderneja
järjestelmiä säätelee juridiikka. Tästä seuraa, että legitiimiys on
legaalisuutta tai päinvastoin. Tästä seuraa ongelmia. Laillisuus ei ole sama
kuin moraalisuus. Poliitikolla ei ole moraalista pohjaa, muuta kuin laki.
Kuitenkin monesti tahdomme, että vaikka poliitikko olisi ammattipoliitikko,
hän olisi muutakin kuin pelkkä virkamies, joka noudattaa lakia. Haluaisimme,
että ammatti olisi vocatio, kutsumus.
Kohtaamme tämän ongelman lähes päivittäin poliittisessa
arjessa. Päättäjä tuntuu olevan vastuussa jostain, mutta ei ole mitään keinoa
”tuomita" häntä, koska hän on toiminut laillisesti. Hänen toimintansa ei ole täydellisen legitiimiä vain legaalisuuden pohjalta eikä hän kuitenkaan voi vedota omiin,
subjektiiviisiin, moraaliperiaatteisiin, koska ne ovat vain hänen omiaan, ne
eivät ole objektiivisia (tai intersubjektiivisia). Olemme eettisen paradoksin
edessä.
Ongelma ei ole välttämättä, kokonaan, poliitikot. Ongelma
olemme me. Odotamme, että poliitikko on kutsumuksellinen, idealisti ja samalla
ammattimainen ja tehokas. Weberin ehdotus on, että poliitikko yhdistää jollakin
tavalla vakaumusetiikan ja vastuuetiikan.
Weberin pohdintojen lähtökohtana on kysymys vallasta ja
oikeudesta käyttää väkivaltaa. Hän puhuu tässä yhteydessä kolmesta
legitimiteetin, oikeutuksen, tavasta: 1) traditionaalinen 2) karismaattinen
auktoriteetti 3) legaalisuus. Määrittely ja kysymyksenasettelun rajallisuus
tulee esiin, jos puhumme poliitikon etiikasta ja kysymme, mikä on hyvä
poliitikko. Sinänsä oikeutettu tyypittely on myös historiallisesti
yksinkertaistus.
Voisi sanoa Weberin argumenttia käyttäen, ettei
legaalisuuden aikakaudella ja tämän mallin sisällä voi esittää kysymystä
hyvästä poliitikosta päinvastoin kuin Kreikassa, jossa poliitiikon tai johtajan
ethos oli keskeinen pohdiskelun ja
puheen aihe. Yhteiskuntafilosofisessa
ajattelussa kysyttiin, mitä poliitikkoon ja mikä on hänen suhteensa itseensä. Platon puhuu vallanpitäjälle (Dionysios II, Sisilian
Syrakusan johtaja). Hän ei sano totuutta kaupungista ja perustuslaista. Hän
yrittää vaikuttaa vallanpitäjän olemisen tapaan. Platon yrittää vaikuttaa tai
mihin hänen sanansa tähtäävät on johtajan ethos, olemisen tapa.
Weberin katse itse asiassa kääntyy katsomaan
poliitikon olemisen tapaan. Nykyaikaisessa maailmassa politiikka on toimintaa,
jota arvostetaan tehokkuuden mukaan.
Poliitikko on demagogi. Weberin mukaan demagogi on hallitseva hahmo
länsimaisessa maailmassa
oikeusvaltioiden ja oikeastaan jo demokratioiden luomisen myötä. Weber
piilottelee väitteen shokeeraavuutta sanomalla, että Perikles oli ensimmäinen
demagogi. Minulle hän oli vuosia sitten (2017) esimerkki hyvästä poliitikosta,
ei demagogista. Epäilemettä voisi nähdä ”populistisia” piirteitä Perikleen
pyrkimyksessä muuttaa köyhien olosuhteita. Otin hänet esimerkiksi hyvästä
poliitikoista, koska hän puhunut vain miellyttääkseen. Eli väitin ja väitän,
ettei hän ollut imartelija tai demagogi.
Vaikka ajattelemme eri tavalla Perikleestä ja
ehkä ”metodista”, pidän Weberin ansiona
tässä kirjoituksessa sitä, että hän nosti esiin kysymyksen
demagogiasta...
https://www.facebook.com/Filosofiakahvila
