Huomautus Agambenista

Italialainen Giorgio Agamben on yksi Euroopan tunnetuimmista ajattelijoista, mahdollisesti myös yksi merkittävimmistä tällä hetkellä elävistä ja aktiivisista filosofeista. Hänen ajatuksiinsa ja käsitteisiinsä palataan vielä kevään ohjelman aikana. Agambenilta on käännetty suomeksi ainakin kaksi teosta: Tuleva yhteisö (-95) ja Keinot vailla päämääriä (2001).

Genius

Lähtökohtana, alkuimpulssina Giorgio Agambenin essee Genius. Aiheena, kummallisena ehkä, on antiikin jumaluus Genius. Jumala joka oli läsnä jokaisen syntymähetkellä. Synnyttämiseen, siittämiseen, siis myös seksuaalisuuteen liittyvä jumala, joka on mukana ihmisen jokapäiväisessä elämässä, kaikessa, erityisesti luovuudessa, luovassa työssä. Genius sanasta juontuvat mm. espanjan sanat genio, joka tarkoittaa neroa, mutta myös luonteenlaatua, temperamenttia, taipumusta ja kykyä, haltijaa ja henkeä. Esim. ilmaisu ”Tengo mucho genio” (tarkoittaa suunnilleen: ”kyllä minä osaan”. Toinen ilmaisu: ”Tiene mucho genio” voi tarkoittaa, että ”hänellä on luonnetta”, puolestaan sanapari ”mal genio” on jo ihan selvä tapaus; se tarkoittaa ”ilkeää luonnetta”. Adjektiivi ”genial” tarkoittaa nerokasta ta loistavaa. Genius on siis henki, joka synnyttää henkeviä asioita, kaikkea nerokasta, mutta joskus myös mustia, ilkeitä räjähdyksiä; se on kontrolloimaton, elävä voima, elävyys meissä).

Agambenin esseen yksi historiallinen huomio on se, että latinalaisessa antiikin maailmassa ajateltiin, että täytyy luoda oikea suhden Geniukseen ja tämä suhde on ”antautumista”, ”itsensä jättämistä Geniuksen huostaan”. Ilmaisu ”Genium suum defraudare” (pettää oma geniuksensa) merkitsee: tehdä elämästä surullista, pettää itsensä.

Intiimi, persoonallinen jumala on samalla epäpersoonallisin osa meitä, jotain joka menee meidän yli ja ohi. Tähän liittyy siis sellainen käsitys ihmisestä, että ihminen ei ole vain ”Minä”. Spirituaalisuus on tästä näkökulmasta tietoisuutta siitä, että meissä on jotain ei-yksilöllistä ja siitä, että tiedostaa tarpeen kunnioittaa tätä epäpersoonallista aluetta meissä.

Elämän runous – elää runollisesti – on geniuksen ja minän jännittynyttä suhdetta. Elämän taide, elämisen taito, on taitoa luoda ”hedelmällinen” suhde näiden ”voimien” tai ”alueiden” välille.

Oma kysymykseni koskee vapautta. Jollain tavalla tämä tuntuu sotivan vapautta vastaan. Agamben ei käytä tekstissään yhtään kertaa sanaa vapaus. Geniukselle antaudutaan tai se yritään karkottaa, tukahduttaa, pienentää. Jos sen antaa ohjata, se merkitsee, että olemme tunteen vallassa. Agamben sanoo, että tunne, intohimo, on nuora Minän ja Geniuksen välillä, ja elämä kulkee sitä pitkin. Mutta tästä päästään kysymykseen vapaudesta. Vapaus ei ole vain vapautta valita. Se on vapautta vallasta, joka vangitsee elämää, vangitsee tai kahlitsee geniusta. Mikä vangitsee geniusta? Minä, joka luulee itsestään liikoja, joka luulee riittävänsä itselleen. Minään, egoon, liittyy identiteetti, usko identiteettiin, usko määritelmään siitä mitä on. Tästä näkökulmasta vapautuminen ei merkitse sitä, että Minä vapautuu ulkopuolisen vallan kahleista, vaan sitä, että elämä vapautuu Minästä, identiteetistä, määritelmästä, ja vapautuminen edellyttää Geniuksen pääsemistä esiin, sen toteutumista.

Erikoista Agambenin tekstissä on se, että se hyvin vakuuttava, uskottava; se panee uskomaan, että meissä todellakin on tällainen Genius, voima, vitaalinen periaate, joka meissä vaikuttaa ja johon meidän täytyy siihen jotenkin suhtautua. Kysymykseni ei koske vain vapautta, vaan myös sitä, miten Genius meissä vaikuttaa. Mitä ajattelette siitä? Mitä kokemuksia teillä on? Ja mitä voimme oppia elämisen taidosta? Genius on filosofin kirjoittama teksti, mutta se ei tarkoita, että kysymys Geniuksesta olisi filosofisen tradition keskeisiä kysymyksiä. Silti tässä kysymyksessä voi olla jonkun uuden näkökulman siemen. Ja se on minusta tärkeää tässä tekstissä. Genius voi olla käsite, jonka avulla saadaan jotain esiin, näkyviin.

Varkaan päiväkirja

Ehkä tämä blogi onkin varkaan päiväkirja. Tänään filosofiakahvilassa puhuimme Geniuksesta, oudosta hengestä meissä kaikissa. Kun päätimme istunnon ja olin hyvästelemässä tarjoilijaa, joku puhutteli minua viereisestä pöydästä tunnistamattomalla kielellä. Huomasin sitten, että mies puhui suomea. Puhetta vain sumensi ja sammalsi ankara humalatila. "Mitä?" kysyin. "Miten sä kehtaat liikkua täällä varastelemassa vanhojen akkojen rahaa?" Kielsin varastaneeni rahaa. "Painu vittuun", mies sanoi, vaimonsa yritti jarrutella. Lupasin painua. Tiedoksi niille, jotka eivät tiedä: filosofiakahvilan järjestää Sofia, joka on opistotyylinen aikuisopetuskeskus Aurinkorannikolla, Espanjassa. Filosofiakahvilan osallistujilta otetaan 3 euroa kerrasta (niin ettei tarvitse maksaa kokonaista kurssia, voi osallistua milloin haluaa ja kiinnostaa). Lisätietoja Sofiasta löytää nettiosoitteesta www.sofia-hanke.net Jäin miettimään, millainen varas olen. Jouduin toteamaan, etten ole herrasmiesvaras enkä siis mikään hienostunut dandy. Olen kai vain sellainen työväenluokkaan kuuluva varas, koska "varastaminen" ei onnistu hienostuneiden ja taianomaisten eleiden avulla, vaan joudun tekemään töitä: lukemaan, ajattelemaan, kirjoittamaan, toisin sanoen valmistautumaan näihin "ryöstöihin", filosofiakahvilan istuntoihin.

Filosofia ilman lajia

Varmasti on niitä, jotka toivoisivat, että filosofialla on oma genre, laji. Heidän harmikseen kaikki ajattelu ei aina ilmaise itseään traktaattien ja väitöskirjojen kansien sisällä. Ajattelu, sellainenkin joka on suoranaista viisauden ystävyyttä, saa myös epäjuhlallisia, jopa barbaarisia ilmauksia. Ajattelua on aforismeissa, fragmenteissa ja epämuodollisissa, persoonallisissa esseissä. Skandaalimaisinta on tämä: sitä on myös runoudessa, jonka jotkut, nimeltä mainitsemattomat, haluavat karkottaa filosofien aina niin tarkasti puhdistetusta maailmasta. En puolustele itseäni. Omat, tässä julkistetut esitykseni, ovat pelkkiä muistiinpanoja. Minulla ei ole paljon aikaa hioa. En tiedä, onko minulla myöskään lupaa hioa niitä. Ne vaativat minulta oikeutta olla luonnoksia.

Välihuomautus

Filosofiakahvilan ensimmäisen alustuksen aihe (Tieto, totuus, elämä) oli suuri, suureellinen, melkein mahtaileva ja ainakin suuruudenhullu. Syntyneet keskustelut olivat maltillisempia, jopa varovaisempia, mutta sataprosenttisen varmasti hedelmällisempiä kuin itse alustus.

Kahvilakeskustelut ovat joskus poukkoilevia, monesti ne myös jämähtävät paikalleen, eivät synnytä uutta. Mutta sitten yhtäkkiä joku esittää jonkun aran kysymyksen, joka mykistää kaikki älykkyydellään tai syvyällisyydellään. Ja nämä hetket tekevät istunnoista arvokkaita ja merkityksellisiä.

Tieto, totuus, elämä

Jos lähtökohta on se, että yritämme rakentaa elämäämme, silloin tiedolla – ja miksei totuudella – on erityinen tehtävä. Mutta millaisesta tiedosta on silloin kyse? Millaisesta totuudesta? Näitä kysymyksiä yritän luonnostella. Yritän hahmottaa jotain tästä aiheesta (en tietenkään antaa lopullisia vastauksia).

Erilaiset näkemykset ja erilaiset vastaukset elämän kannalta olennaisen tiedon luonteesta ovat olleet yksi syy erilaisiin ”kouluntiin”. Voi todeta myös, että erilaiset vastaukset johtuvat erilaisista näkemyksistä siitä, mikä on tärkeää elämän, sen rakentamisen, elämäntaidon, kannalta. Epikurokselle oli tärkeää tajuta ”jumalien luonne”, se että ”jumalat eivät puutu ihmiselämään”. Tämä oli tärkeää, koska se vähentää turhaa pelkoa, jumaliin kohdistuvaa pelkoa.

Analysoimatta enempää erilaisten koulukuntien käsityksiä tiedosta, totuudesta ja niiden suhteesta elämään otan joitakin esimerkkejä ”elämää palvelevista totuuksista” ja tuon niiden kautta esiin piirteitä totuuden luonteesta. Esimerkkien valinta on usein kummallista työtä. Esimerkkien tieto-opillinen asema on merkillinen, analysoimisen arvoinen epäilemättä. Ottamani esimerkit ovat melkein sattumanvaraisia. Mutta niillä on oma merkityksensä omassa elämässäni eli ne ovat hyvin henkilökohtaisia valintoja.

1. Magrisin totuus. On hyvä olla sulkeutumatta liian ahtaisiin piireihin, jotka lamaannuttavat.

2. Senecan totuus. On hyvä neuvoa, mutta on syytä välttää ”pakottamista” ja yrittää neuvoa vain niitä jotka osaavat ottaa neuvon vastaan.

3. Spinozalainen totuus. Vain ilo on potentiaalinen, hedelmällinen. On siis syytä välttää surullisia affekteja, kaunaa, vihaa jne.

4. ”Bahtinilainen totuus”. Elämässä on jotain keskeneräistä, sulkeutumatonta. On hyvä etsiä, tavoittaa nykyisyyden keskeneräisyys, sen avoimuus, sen mahdollisuudet.


Minkälaisia totuuksia nämä ovat? Selvää on, etteivät ne ole tieteellisiä totuuksia (mikä ei tarkoita, etteivät sellaiset olisi tärkeitä). Mutta nämä eivät ole myöskään puhtaita arvoarvostelmia, väittämiä asioiden arvosta, vaan niihin kiteytyy tietoa elämästä, elämänviisautta. Ne ovat luonteeltaan teoreettista tietoa; eivät puhtaasti käytännöllisiä neuvoja, reseptejä. Ne ovat tietoa maailman luonteesta, suhteista, niistä suhteista joita meillä on toisten ihmisten kanssa, maailman kanssa jne.

Totta on, että nämä totuudet täytyy käsittää intuitiivisesti. Pelkkä järkeily, logiikka, ei riitä. Näissä totuuksissa on jotain ”poeettista”; niiden omaksuminen vaatii enemmän poeettista asennetta kuin järkeilyä.

Ja niiden merkitys, arvo, tulee esiin elämässä, sen palvelemisessa, vasta omaksuttuina, vasta kun olemme tehneet niistä osan omaa itseämme. Tästä syystä vaaditaan erityistä tekniikkaa, joka mahdollistaa tämän (siis omaksumisen, sen että ne ovat osa itseämme). Eli tärkeää on
1. itsensä jatkuva muistuttaminen
2. kysely – eli kysyä, tutkia, onko muistanut nämä totuudet ja elänyt niiden mukaan.

Huomauttaisin kuitenkin vielä jotain... Näissä totuuksissa, niiden tajuamisessa, ei ole kyse pelkästään siitä, että ne vaikuttavat meihin, muuttavat meitä. Niiden tajuaminen todella, kunnolla, edellyttää, että olet jo muuttunut. Eli niiden tajuaminen, sisäistäminen, edellyttää askeesia.

Monille kysymyksille on tilaa. Toisaalta voidaan ottaa esiin muita piirteitä näistä ns. totuuksista. Voidaan ottaa esiin myös muita hedelmällisiä totuuksia, esimerkkejä niistä. Tietenkin on syytä keskustella myös niistä tekniikoista, joiden kautta yritämme taata näiden totuuksien toiminnan elämässämme.

Filosofiakahvilan aiheet keväällä

1.Tieto, totuus, elämä
2.Genius
3.Nykyajan tyrannit
4.Poikkeustiloja
5.Vapauden käyttö ja onnellisuus
6.Survival of fittest
7.Hannah Arendt ja ajattelu
8. Martin Heidegger ja Matti Nykänen
9.Mitä on ajatteleminen?
10.Rasismin genealogia
11.George Bataille, pyhimys tai hullu
12.Huonojen filosofien ylistys
13.Adam Smith ja perilliset
14.Simone Weil ja vallan kehä
15.Kauneus
16.Hiljaisuus

Mitä ovat koetinkivet?

Koetinkivet ovat kiviä, joilla kokeillaan, onko metalli kultaa. Pieni napautus riittää. Haluan, että sanani ovat koetinkiviä. Kreikkalaisilla käyttivät koetinkivestä sanaa basanos. He ajattelivat myös sanan voivan olla "basanos". Esimerkkinä siitä on Sokrates, joka koetteli, kokeili sanoillaan, pakotti kuulijat kysymään itseltään epämukavia kysymyksiä.

Tarkoitukseni on julkaista blogissani mm. Aurinkorannikolla pidettävän suomalaisen filosofiakahvilan istuntojen alustukset. Ne ovat pelkkiä muistiinpanoja, eivät viimeisteltyjä esseitä. Mutta tarkoitus on, että ne napauttavat ja koettavat.