Genius

Lähtökohtana, alkuimpulssina Giorgio Agambenin essee Genius. Aiheena, kummallisena ehkä, on antiikin jumaluus Genius. Jumala joka oli läsnä jokaisen syntymähetkellä. Synnyttämiseen, siittämiseen, siis myös seksuaalisuuteen liittyvä jumala, joka on mukana ihmisen jokapäiväisessä elämässä, kaikessa, erityisesti luovuudessa, luovassa työssä. Genius sanasta juontuvat mm. espanjan sanat genio, joka tarkoittaa neroa, mutta myös luonteenlaatua, temperamenttia, taipumusta ja kykyä, haltijaa ja henkeä. Esim. ilmaisu ”Tengo mucho genio” (tarkoittaa suunnilleen: ”kyllä minä osaan”. Toinen ilmaisu: ”Tiene mucho genio” voi tarkoittaa, että ”hänellä on luonnetta”, puolestaan sanapari ”mal genio” on jo ihan selvä tapaus; se tarkoittaa ”ilkeää luonnetta”. Adjektiivi ”genial” tarkoittaa nerokasta ta loistavaa. Genius on siis henki, joka synnyttää henkeviä asioita, kaikkea nerokasta, mutta joskus myös mustia, ilkeitä räjähdyksiä; se on kontrolloimaton, elävä voima, elävyys meissä).

Agambenin esseen yksi historiallinen huomio on se, että latinalaisessa antiikin maailmassa ajateltiin, että täytyy luoda oikea suhden Geniukseen ja tämä suhde on ”antautumista”, ”itsensä jättämistä Geniuksen huostaan”. Ilmaisu ”Genium suum defraudare” (pettää oma geniuksensa) merkitsee: tehdä elämästä surullista, pettää itsensä.

Intiimi, persoonallinen jumala on samalla epäpersoonallisin osa meitä, jotain joka menee meidän yli ja ohi. Tähän liittyy siis sellainen käsitys ihmisestä, että ihminen ei ole vain ”Minä”. Spirituaalisuus on tästä näkökulmasta tietoisuutta siitä, että meissä on jotain ei-yksilöllistä ja siitä, että tiedostaa tarpeen kunnioittaa tätä epäpersoonallista aluetta meissä.

Elämän runous – elää runollisesti – on geniuksen ja minän jännittynyttä suhdetta. Elämän taide, elämisen taito, on taitoa luoda ”hedelmällinen” suhde näiden ”voimien” tai ”alueiden” välille.

Oma kysymykseni koskee vapautta. Jollain tavalla tämä tuntuu sotivan vapautta vastaan. Agamben ei käytä tekstissään yhtään kertaa sanaa vapaus. Geniukselle antaudutaan tai se yritään karkottaa, tukahduttaa, pienentää. Jos sen antaa ohjata, se merkitsee, että olemme tunteen vallassa. Agamben sanoo, että tunne, intohimo, on nuora Minän ja Geniuksen välillä, ja elämä kulkee sitä pitkin. Mutta tästä päästään kysymykseen vapaudesta. Vapaus ei ole vain vapautta valita. Se on vapautta vallasta, joka vangitsee elämää, vangitsee tai kahlitsee geniusta. Mikä vangitsee geniusta? Minä, joka luulee itsestään liikoja, joka luulee riittävänsä itselleen. Minään, egoon, liittyy identiteetti, usko identiteettiin, usko määritelmään siitä mitä on. Tästä näkökulmasta vapautuminen ei merkitse sitä, että Minä vapautuu ulkopuolisen vallan kahleista, vaan sitä, että elämä vapautuu Minästä, identiteetistä, määritelmästä, ja vapautuminen edellyttää Geniuksen pääsemistä esiin, sen toteutumista.

Erikoista Agambenin tekstissä on se, että se hyvin vakuuttava, uskottava; se panee uskomaan, että meissä todellakin on tällainen Genius, voima, vitaalinen periaate, joka meissä vaikuttaa ja johon meidän täytyy siihen jotenkin suhtautua. Kysymykseni ei koske vain vapautta, vaan myös sitä, miten Genius meissä vaikuttaa. Mitä ajattelette siitä? Mitä kokemuksia teillä on? Ja mitä voimme oppia elämisen taidosta? Genius on filosofin kirjoittama teksti, mutta se ei tarkoita, että kysymys Geniuksesta olisi filosofisen tradition keskeisiä kysymyksiä. Silti tässä kysymyksessä voi olla jonkun uuden näkökulman siemen. Ja se on minusta tärkeää tässä tekstissä. Genius voi olla käsite, jonka avulla saadaan jotain esiin, näkyviin.