Nietzsche ja todellinen rauha

Nietzsche

Filosofiakahvila 28.2./1.3./2.3.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

 Saksalaiset filosofit ovat noin keskimäärin rauhan filosofeja, ainakin jos lukee Immanuel Kantia tai F. Nietzscheä. (Filosofi Jean Cavailles puhui häntä kuulusteelle Gestapolle Kantista. Hän puhui myös Spinozasta, mutta se oli vielä vaikeampaa.) Nietzsche liitetään natsismiin ja siihen historialliset syyt. Jopa häntä lukeneet hämmästyvät väitteestä, että hän suosi enemmän rauhaa kúin sotaa,  olihan hän suuri Herakleitoksen seuraaja. Herakleitos, kuuluisa hämärä ajattelija, sanoi: “Kaikki hyvä syntyy sodasta.”

Nietzschellä on kuitenkin teoksessa Inhimillistä, liian inhimillistä (joka oli hänen maltillisen,  mutta silti radikaalin  kauden tuotantoa) yksi teksti,  joka on jäänyt ehkä liian vähälle huomiolle. Tekstin otsikko on  Todellinen rauha.

Filosofi sanoo, että todellisessa rauhassa on mielenrauhaa. Hän puhuu aseistetusta rauhasta, joka ei ole todellista rauhaa: naapuriin ei luoteta, pelätään hyökkäystä. Tästä Nietzsche päätyy moraaliseen periaatteeseen, todellisen rauhan kaavaan. Hän sanoo, että on parempi antautua kuin pelätä ja vihata ja on parempi antautua kuin herättää vihaa tai pelkoa. Antautuminen on todellisen rauhan tae, sen lähtökohta, periaate.

Ajatus on yhtä utopistinen kuin Kantin ajatus pysyvästä rauhasta. Kantin ajatus oli, että pysyvä rauha saataisiin, jos kaikki maat tekisivät perustuslain, joka kieltäisi hyökkäyssodan. Jos kukaan ei hyökkää, ei voi olla sotaa. Jos yhteisöt pitäisivät parempana antautumista kuin vihaa ja pelkoa, ei olisi sotaa, olisi todellinen rauha. Ajatukset ovat utopistisia, mutta se ei tarkoita, etteivät ne olisi totta.

Aina ei ole kaikkein tärkeintä, onko ajatus totta vai. Tärkeämpää on se, onko se mielenkiintoinen. Sen voi tehdä mielenkiintoiseksi näkökulma, joka siitä avautuu tai mahdollistuu. Ajatus on päinvastainen kuin yleinen viisaus ja hokeama: “Haluatko rauhaa? Valmistaudu sotaan.” Erityisen mielenkiintoinen se on, koska antautumiseen tuntuu liittyvän erityinen suvereenius, itsensä hallitseminen: ihminen ei ole enää pelon ja vihan vallassa.

Voimme kysyä – ja on kysytty – miten jokin tieto tai teoría on mahdollinen, mikä sen on mahdollistanut, mitkä olivat olosuhteet, kun se ilmaantui. Voimme kysyä myös utooppisen ajatuksen yhteydessä, mikä tekee sen näkökulman mahdolliseksi. Miten kukaan, edes rauhaa rakastava saksalainen, on voinut ajatella niin kuin Nietzsche? Vaikuttaa siltä, että Nietzsche ajatteli saksalaisuutta, kaikkea nationalismia, vastaan. Ajatuksen edellytys on antinatsismi. Toinen edellytys on se, ettei pelkää ja vihaa. Se saattaa joskus olla sama asia. Miksi Nietzsche halusi voittaa pelon ja vihan, mitä pahaa ne olivat tehneet? Nietzsche halusi olla elämän puolella. Hän ajatteli, että vihan ja pelon vallassa olemme elämää vastaan ja uhraamme elämän, sen sisällön.

Se tosiasia, että Nietzschestä tehtiin natsi ja antisemitisti, kertoo enemmän maailmasta kuin Nietzschestä. Olkaamme tarkkoja, kun lyömme leimoja ajattelijoihin, menneisyyden tai nykyisyyden olioihin. Historia tulee meidät tuomitsemaan.

 Kuka haluaa todellista rauhaa? Ei kai kukaan. Emmekö rakasta vihaa? Kuka siihen muka on kyllästynyt? Pelkoa kukaan ei kuvittele voittaneensa, koska sen ajatellaan olevan väistämätön osa…

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Polemos

 

Camus

Filosofiakahvila 21.2./22.2./23.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Sartren filosofisesti sivistymättömäksi haukkuma Albert Camus (1913-1960) piti marraskuussa 1948 puheen, jonka otsikko oli Le témoin de la liberté (Vapauden todistaja).  Camus sanoo monta mielenkiintoista asiaa, mutta kiinnitän huomiota vain yhteen teemaan, polemiikkiin.

Lähtökohta on yksinkertainen. Ei ole elämää ilman dialogia. Camus kuitenkin toteaa, että 20.vuosisata on polemiikin ja loukkauksen vuosisata (hän ei nähnyt, mitä se voisi olla meidän vuosisadalla). Dialogin sijasta kansat ja yksilöt omistautuvat hyökkäyksille ja puolustuksille, yksinpuhelulle. Camus kysyy, mikä on polemiikin mekaniikka. Hän tekee terävän huomion. Polemiikissa vastapuolta kohdellaan vihollisena ja häntä ei siis nähdä. “En tiedä loukkaukseni kohteen silmien väriä enkä tiedä, hymyileekö hän joskus ja miten”, Camus sanoo.

Jos polemiikki on tätä, se on nimetty oikein. Sana tulee kreikan sanasta polemos, sota. Lyhyessä huomiossa on monta huomionarvoista kohtaa. 1)Polemiikki ei ole dialogia, vaan monologia. 2)Polemikki on sokeutta. 3)Polemiikki on toisen kohtelemista vihollisena.

Nämä toisiinsa kytkeytyvät asiat, joilla on sekä epistemologisia että eettisiä vaikutuksia, näyttävät meille piirteet, joiden avulla voimme arvioida maailman keskusteluja ja omaa itseämme keskustelussa. Voimme mitata, kuinka paljon dialogi on dialogia.

Polemiikki on hedelmätöntä. Nykyaikana sen näyttämöitä ovat tv-studiot ja parlamentit. Keskustelu ei ole yhteistä etsintää, tutkintaa, vaan esitystä, taistelua tai esitettyä taistelua, jossa yritetään voittaa toinen ja voittaa yleisön suosio. Nykyisin jopa poliitikot, päättäjät, ovat gladiaattoreita.

 Poleeminen tapaus: Päivi Räsänen. Kun joku niin kuin Päivi Räsänen joutuu oikeuteen, kaikilla on mielipide. Ihmiset teeskentelevät, etteivät he ole samaa mieltä kuin Räsänen; he vain ihmettelevät, voiko joutua oikeuteen Raamatun siteeraamisesta. Tämä on tyypillistä polemiikille. Mukana on jokin tapaukseen liittyvät elementti, yksityiskohta, jota käytetään poleemiikin luojana. Kysymys ei ole todellisuudessa kysymys, koska kysyjä tietää, ettei Suomen laissa ole kohtaa, joka kieltää Raamatun siteeraamisen (jos ei tiedä, saa kysyä).

Polemiikki vääristää asioita ja värittää asioita. Espanjassa on jatkuvan polemiikin aiheena se mitä koulussa opetetaan. Pääministeri Pedro Sánchezin aikana viholliset ovat keksineet hänen totalitarismiin johtavalle politiikalleen nimen: sanchizmo. Tätä oppia syötetään lapsille kouluissa, ja siksi jotkut toisen puolen, vapauden, kannattajat vaativat, ettei lapsille enää syötettäisi tätä katalaa oppia ja historian tunnilla ei puhuttaisi enää naisen roolista tai toisen tasavallan aikaisesta demokratisoitumiskehityksestä. Koulussa ei puhuttaisi myöskään ilmastomuutoksesta.

Polemiikin viljelijä on usein epäreilu.  Kun Sartre haukkui Camus´n sivistymättömyyttä, eliittikoulun käynyt Sartre ei ottanut huomioon, että Camus syntyi köyhään perheeseen Algeriassa ja sairasti kaiken lisäksi tuberkuloosin lapsena.  

Polemiikin välttäminen ei merkitse sitä, ettei koskaan ottaisi puolta tai olisi niin sanotusti neutraali. Joissakin tapauksissa se merkitsee sitä, että sanoo: “Kyse ei ole Raamatun siteeramisesta.” Joissakin tapauksissa se on kieltäytymistä keskustelusta, koska todelliselle keskustelulle ei ole mahdollisuutta. Polemiikista kieltäytyminen merkitsee, että tosiasiat otetaan tosiasioina, ei ideologian ja opin elementteinä. Tosiasiat tosiasioina: Päivi Räsänen  on yhteiskunnan vihollinen tai paras gladiaattori.

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Kun päästät irti siitä mitä olet...

 

Rumi

Filosofiakahvila 14.2./15.2./16.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Yalal ad-Din Muhammad Rumi (1207-1273) oli persialainen runoilija ja ajattelija, nykyisin varmaan suosituin sufimystikko. Satoja vuosia myöhemmin hän kehottaa meitä elämään ja häpeämään, jos elämme rajoittuneesti. Hän sanoo, että meidän täytyy sytyttää elämämme tuleen ja etsimään heidät, jotka ruokkivat liekkejämme.

Minulle yksi hänen tärkeimmistä ajatelmistaan on tämä: “Kun päästät irti siitä kuka olet, sinusta tulee se kuka voisit olla.” Mietelmä on mielenkiintoinen, koska se liittyy takertumisen teemaan ja koska kysymys ei ole, kuka minä olen, vaan kuka voisin olla.

Takertumisen teema on keskeinen buddhalaisessa ajattelussa, mutta kukaan ei omista problematiikkaa. Buddhalaisessa opetuksessa kyse on siitä, että halusta tulee janoa (tanha); ihmisen mieli tarttuu johonkin ajatukseen, joskus hyvinkin pakkomielteisesti. Takertumaton antaa tapahtumien tulla ja mennä. Rumin mietelmässä puhutaan siitä, että takerrumme siihen mitä olemme ja mitä ajattelemme olevamme.

Länsimaisen kulttuurin ja henkisen elämän keskeisiä tavoitteita on vuosisatojen ajan ollut pyrkimys selvittää, kuka minä olen. Tämä pyrkimys ei ole heikentynyt, vaikka yhteiskunnat ja kulttuurit ovat maallistuneet. Länsimaisen individualismin yksi piirre on sen pakkomielle identiteettiin. Ihminen suhteessa itseensä on itsensä lukija, tulkitsija, ymmärtäjä. Olemme hermeneutteja, emme veistäjiä. Jopa kristitityn askeetikon kysymys ei ollut kuitenkaan vain se, kuka hän on. Hän kilvoitteli, pyrki jopa yhteyteen Jumalan kanssa, tavoitteli ekstaattista tilaa. Anteeksi, Pyhä Teresa, jos olen ymmärtänyt väärin. Askeetikko, kilvoittelija, kysyy: Mitä voin itsestäni tehdä?

Rumin mietelmä näyttäytyy nyt erityisessä valossa. Päästäminen irti itsestä mahdollistaa sen, että sinusta tulee se mitä voit olla. Päästäminen  itsestä irti on askeesia. Mutta miten tätä harjoitusta tehdään? Miten itsestä päästetään irti? Miten se olisi mahdollista meille, jotka pidämme siitä kiinni kynsin hampain? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta Rumin mietelmä pakottaa myös kysymään, mitä merkitsee tuleminen siksi kuka voisit olla.

Rumi tuskin tarkoitti, että sinusta voi tulla hammaslääkäri. Kun askeetikko kysyy, mitä voi tehdä itsestään, se ei tarkoita, että pyrkisi miljonääriksi tai presidentiksi. Kyse ei ole aseman, omaisuuden tai maineen tavoittelusta. Yleensä buddhalaiset, Rumi, kristitityt askeetikot tai muut vastaavat ovat pyrkineet johonkin viisauteen, täydellisyyteen tai kuolemattomuuteen, eivät hammaslääkäriksi tai presidentiksi.

Erityisen huomion Rumin mietelmässä ansaitsee sana “voisin”. Kuka voisin olla? Jos ja kun onnistun päästämään itsestäni irti, minusta ei tule mitä tahansa; minusta tulee se mikä voisin olla. Kyse ei ole vain sisäisistä rajoituksista, esimerkiksi pienen älykkyysosamäärän rajoittavasta vaikutuksesta. Eri aikoina ovat erilaiset kokemukset mahdolllisia ja mahdottomia. Pyhä Teresa ei voisi tulla pyhimykseksi nykypäivänä. Hän saisi psyykelääkkeitä tai hän olisi yritysjohtaja.

Nykypäivänä joudumme kysymään, voimmeko me vielä kysyä, mitä meistä voisi tulla. Vai onko tämä nimenomaan meidän kysymyksemme?  Jotkut ovat pelänneet, että meistä tulee koneita. Turha pelko. Meistä tuli jo. Meidät on ohjelmoitu. Osaammeko painaa reset-nappia?

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila

Toivo ja askeesi

Bloch
 

Filosofiakahvila 7.2./8.2./9.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Erich Fromm (1900-1980) sanoi, ettei toivo ole passiivista odotusta eikä epärealistista toimintaa,  jotta jokin mahdoton toteutuisi. Hän kirjoitti: “Toivo on sitä, että on joka hetki valmis vielä syntymättömälle ja sitä, ettei vajoa epätoivoon, jos se ei synny meidän elinaikanamme.” Hän liitti toivoon tietyn vahvuuden. Ihmisen täytyy olla vahva nähdäkseen ja vaaliakseen merkkejä siitä, että jokin on valmis syntymään.

Laajan teoksen toivosta kirjoittanut Ernst Bloch ei ollut naiivi. Ruumiin harjoittaminen oli natsien prioriteetteja. Treenaamisen tarkoitus oli saada tykinruokaa. Urheilu ei ole koskaan epäpoliittista, hän sanoo. Silti hän toteaa, että atleettinenkin harjoitus on toiveikasta; se ei tavoittele vain kuntoa, kehon kontrollia, rasvan polttamista. Harjoittelija pyrkii saavuttamaan enemmän. Hän toivoo kykenevänsä parempaan kuin mihin hän kykeni aikaisemmin ja mitä hänelle on syntymässä luvattu.

Nämä kaksi huomiota saavat minut kysymään kysymyksiä toivon ja askeesin, harjoituksen, yhteydestä. Frommin väitteet ovat mielenkiintoisia esimerkiksi siksi, että toivoa ei nähdä haaveiluna, pilvilinnojen rakentamisena, vaan todellisten mahdollisuuksien vaalimisena, valmiutena uuteen.

Tämä tuntuu vaativan kahdenlaista harjoitusta. Ensinnäkin se vaatii älyllistä harjoitusta, tutkimusta joka ei keskity vain siihen, mitä on, vaan myös mahdollisuuksiin, vaikka kuinka pieniin. Sanoessaan toivon olevan valmiutta (readyness) Fromm ei sano, että toivo vaatii harjoitusta; hän sanoo, että se on harjoitusta, silla askeesi on valmistautumista, itsensä tekemistä valmiiksi erilaisiin tilanteisiin. Ollaksemme valmiita, osataksemme vaalia merkkejä muutoksesta meidän on voitettava itsessämme epätoivo, tietynlainen pessimismi. Myös tämä vaatii tietynlaista ymmärryksen harjoittamista. Tosiasioiden toteamisesta ei pidä tehdä päätelmää, että kaikki tulee olemaan samalla tavalla aina ja ikuisesti.

Blochin teksti kiinnittää toivon suoraan harjoitteluun, vaikka atleetin harjoitteluun, ei niin sanotusti henkisiin harjoituksiin. Toivo paremmasta on harjoittelun motiivi, ja harjoittelu on edellytys sille, että toiveesta voi tulla totta. Siitä tulee enemmän totta harjoittelun myötä. Askeesi ja sitä motivoiva toivo, askeesin kasvattama toivo, mahdollistaa sen, että ihminen ei ole kiinni annetussa, siinä mitä luvattiin syntymässä. Bloch sanoi, että toivo on opittava. Väitän: Se opitaan askeesin avulla.

Onko toivo toivottavaa? Jotkut filosofit, esimerkiksi Spinoza, ovat liittäneet toivon vääränlaiseen asenteeseen, tulevaisuuden odotukseen, joka on rinnastettavissa pelkoon. Tätä vastaan voisi sanoa, että toivon toivottavuus riippuu siitä, millaisesta toivosta puhumme. Olisi myös tärkeää kehittää harjoittelun muotoja, joiden avulla voisi valvoa, ettei toivoamme väärinkäytetä.

Meidän pitää varoa. Mutta voidaan sanoa: Varokaa, voittajat. Ei voi aliarvioida ihmisten tahtoa, toivoa, vastarintaa. Ihmiset ovat kykeneväisiä taistelemaan, vaikka tosiasiat lannistaisivat ja ennusteet masentaisivat.

https://www.facebook.com/Filosofiakahvila