Nietzsche ja todellinen rauha

Nietzsche

Filosofiakahvila 28.2./1.3./2.3.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

 Saksalaiset filosofit ovat noin keskimäärin rauhan filosofeja, ainakin jos lukee Immanuel Kantia tai F. Nietzscheä. (Filosofi Jean Cavailles puhui häntä kuulusteelle Gestapolle Kantista. Hän puhui myös Spinozasta, mutta se oli vielä vaikeampaa.) Nietzsche liitetään natsismiin ja siihen historialliset syyt. Jopa häntä lukeneet hämmästyvät väitteestä, että hän suosi enemmän rauhaa kúin sotaa,  olihan hän suuri Herakleitoksen seuraaja. Herakleitos, kuuluisa hämärä ajattelija, sanoi: “Kaikki hyvä syntyy sodasta.”

Nietzschellä on kuitenkin teoksessa Inhimillistä, liian inhimillistä (joka oli hänen maltillisen,  mutta silti radikaalin  kauden tuotantoa) yksi teksti,  joka on jäänyt ehkä liian vähälle huomiolle. Tekstin otsikko on  Todellinen rauha.

Filosofi sanoo, että todellisessa rauhassa on mielenrauhaa. Hän puhuu aseistetusta rauhasta, joka ei ole todellista rauhaa: naapuriin ei luoteta, pelätään hyökkäystä. Tästä Nietzsche päätyy moraaliseen periaatteeseen, todellisen rauhan kaavaan. Hän sanoo, että on parempi antautua kuin pelätä ja vihata ja on parempi antautua kuin herättää vihaa tai pelkoa. Antautuminen on todellisen rauhan tae, sen lähtökohta, periaate.

Ajatus on yhtä utopistinen kuin Kantin ajatus pysyvästä rauhasta. Kantin ajatus oli, että pysyvä rauha saataisiin, jos kaikki maat tekisivät perustuslain, joka kieltäisi hyökkäyssodan. Jos kukaan ei hyökkää, ei voi olla sotaa. Jos yhteisöt pitäisivät parempana antautumista kuin vihaa ja pelkoa, ei olisi sotaa, olisi todellinen rauha. Ajatukset ovat utopistisia, mutta se ei tarkoita, etteivät ne olisi totta.

Aina ei ole kaikkein tärkeintä, onko ajatus totta vai. Tärkeämpää on se, onko se mielenkiintoinen. Sen voi tehdä mielenkiintoiseksi näkökulma, joka siitä avautuu tai mahdollistuu. Ajatus on päinvastainen kuin yleinen viisaus ja hokeama: “Haluatko rauhaa? Valmistaudu sotaan.” Erityisen mielenkiintoinen se on, koska antautumiseen tuntuu liittyvän erityinen suvereenius, itsensä hallitseminen: ihminen ei ole enää pelon ja vihan vallassa.

Voimme kysyä – ja on kysytty – miten jokin tieto tai teoría on mahdollinen, mikä sen on mahdollistanut, mitkä olivat olosuhteet, kun se ilmaantui. Voimme kysyä myös utooppisen ajatuksen yhteydessä, mikä tekee sen näkökulman mahdolliseksi. Miten kukaan, edes rauhaa rakastava saksalainen, on voinut ajatella niin kuin Nietzsche? Vaikuttaa siltä, että Nietzsche ajatteli saksalaisuutta, kaikkea nationalismia, vastaan. Ajatuksen edellytys on antinatsismi. Toinen edellytys on se, ettei pelkää ja vihaa. Se saattaa joskus olla sama asia. Miksi Nietzsche halusi voittaa pelon ja vihan, mitä pahaa ne olivat tehneet? Nietzsche halusi olla elämän puolella. Hän ajatteli, että vihan ja pelon vallassa olemme elämää vastaan ja uhraamme elämän, sen sisällön.

Se tosiasia, että Nietzschestä tehtiin natsi ja antisemitisti, kertoo enemmän maailmasta kuin Nietzschestä. Olkaamme tarkkoja, kun lyömme leimoja ajattelijoihin, menneisyyden tai nykyisyyden olioihin. Historia tulee meidät tuomitsemaan.

 Kuka haluaa todellista rauhaa? Ei kai kukaan. Emmekö rakasta vihaa? Kuka siihen muka on kyllästynyt? Pelkoa kukaan ei kuvittele voittaneensa, koska sen ajatellaan olevan väistämätön osa…

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila