Polemos

 

Camus

Filosofiakahvila 21.2./22.2./23.2.

Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)

Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.

Filosofiakahvila  Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).

Linkki zoom-tapaamisiin:

https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09

Sartren filosofisesti sivistymättömäksi haukkuma Albert Camus (1913-1960) piti marraskuussa 1948 puheen, jonka otsikko oli Le témoin de la liberté (Vapauden todistaja).  Camus sanoo monta mielenkiintoista asiaa, mutta kiinnitän huomiota vain yhteen teemaan, polemiikkiin.

Lähtökohta on yksinkertainen. Ei ole elämää ilman dialogia. Camus kuitenkin toteaa, että 20.vuosisata on polemiikin ja loukkauksen vuosisata (hän ei nähnyt, mitä se voisi olla meidän vuosisadalla). Dialogin sijasta kansat ja yksilöt omistautuvat hyökkäyksille ja puolustuksille, yksinpuhelulle. Camus kysyy, mikä on polemiikin mekaniikka. Hän tekee terävän huomion. Polemiikissa vastapuolta kohdellaan vihollisena ja häntä ei siis nähdä. “En tiedä loukkaukseni kohteen silmien väriä enkä tiedä, hymyileekö hän joskus ja miten”, Camus sanoo.

Jos polemiikki on tätä, se on nimetty oikein. Sana tulee kreikan sanasta polemos, sota. Lyhyessä huomiossa on monta huomionarvoista kohtaa. 1)Polemiikki ei ole dialogia, vaan monologia. 2)Polemikki on sokeutta. 3)Polemiikki on toisen kohtelemista vihollisena.

Nämä toisiinsa kytkeytyvät asiat, joilla on sekä epistemologisia että eettisiä vaikutuksia, näyttävät meille piirteet, joiden avulla voimme arvioida maailman keskusteluja ja omaa itseämme keskustelussa. Voimme mitata, kuinka paljon dialogi on dialogia.

Polemiikki on hedelmätöntä. Nykyaikana sen näyttämöitä ovat tv-studiot ja parlamentit. Keskustelu ei ole yhteistä etsintää, tutkintaa, vaan esitystä, taistelua tai esitettyä taistelua, jossa yritetään voittaa toinen ja voittaa yleisön suosio. Nykyisin jopa poliitikot, päättäjät, ovat gladiaattoreita.

 Poleeminen tapaus: Päivi Räsänen. Kun joku niin kuin Päivi Räsänen joutuu oikeuteen, kaikilla on mielipide. Ihmiset teeskentelevät, etteivät he ole samaa mieltä kuin Räsänen; he vain ihmettelevät, voiko joutua oikeuteen Raamatun siteeraamisesta. Tämä on tyypillistä polemiikille. Mukana on jokin tapaukseen liittyvät elementti, yksityiskohta, jota käytetään poleemiikin luojana. Kysymys ei ole todellisuudessa kysymys, koska kysyjä tietää, ettei Suomen laissa ole kohtaa, joka kieltää Raamatun siteeraamisen (jos ei tiedä, saa kysyä).

Polemiikki vääristää asioita ja värittää asioita. Espanjassa on jatkuvan polemiikin aiheena se mitä koulussa opetetaan. Pääministeri Pedro Sánchezin aikana viholliset ovat keksineet hänen totalitarismiin johtavalle politiikalleen nimen: sanchizmo. Tätä oppia syötetään lapsille kouluissa, ja siksi jotkut toisen puolen, vapauden, kannattajat vaativat, ettei lapsille enää syötettäisi tätä katalaa oppia ja historian tunnilla ei puhuttaisi enää naisen roolista tai toisen tasavallan aikaisesta demokratisoitumiskehityksestä. Koulussa ei puhuttaisi myöskään ilmastomuutoksesta.

Polemiikin viljelijä on usein epäreilu.  Kun Sartre haukkui Camus´n sivistymättömyyttä, eliittikoulun käynyt Sartre ei ottanut huomioon, että Camus syntyi köyhään perheeseen Algeriassa ja sairasti kaiken lisäksi tuberkuloosin lapsena.  

Polemiikin välttäminen ei merkitse sitä, ettei koskaan ottaisi puolta tai olisi niin sanotusti neutraali. Joissakin tapauksissa se merkitsee sitä, että sanoo: “Kyse ei ole Raamatun siteeramisesta.” Joissakin tapauksissa se on kieltäytymistä keskustelusta, koska todelliselle keskustelulle ei ole mahdollisuutta. Polemiikista kieltäytyminen merkitsee, että tosiasiat otetaan tosiasioina, ei ideologian ja opin elementteinä. Tosiasiat tosiasioina: Päivi Räsänen  on yhteiskunnan vihollinen tai paras gladiaattori.

 https://www.facebook.com/Filosofiakahvila