Filosofiakahvila 7.2./8.2./9.2.
Filosofiakahvila zoomin kautta tiistaisin klo 17.00 Espanjan aikaa (klo 18 Suomen aikaa)
Filosofiakahvila Torre del Marissa keskiviikkoisin klo 12.00. Massai Mara Beach Club, Paseo Maritimo Poniente S/N eli lännen suunnassa, ei numeroa.
Filosofiakahvila Fuengirolassa torstaisin klo 16.00. Hotel Ilunion, Paseo Maritimo Rey de España 87(ent.Rafaelin aukio).
Linkki zoom-tapaamisiin:
https://us02web.zoom.us/j/7322355221?pwd=ZDZxWTBGN1ZvU2g1Z3JjbXhKTnRzZz09
Erich Fromm (1900-1980) sanoi, ettei toivo ole
passiivista odotusta eikä epärealistista toimintaa, jotta jokin mahdoton toteutuisi. Hän
kirjoitti: “Toivo on sitä, että on joka hetki valmis vielä syntymättömälle ja
sitä, ettei vajoa epätoivoon, jos se ei synny meidän elinaikanamme.” Hän liitti
toivoon tietyn vahvuuden. Ihmisen täytyy olla vahva nähdäkseen ja vaaliakseen
merkkejä siitä, että jokin on valmis syntymään.
Laajan
teoksen toivosta kirjoittanut Ernst Bloch ei ollut naiivi. Ruumiin harjoittaminen
oli natsien prioriteetteja. Treenaamisen tarkoitus oli saada tykinruokaa.
Urheilu ei ole koskaan epäpoliittista, hän sanoo. Silti hän toteaa, että
atleettinenkin harjoitus on toiveikasta; se ei tavoittele vain kuntoa, kehon
kontrollia, rasvan polttamista. Harjoittelija pyrkii saavuttamaan enemmän. Hän toivoo kykenevänsä
parempaan kuin mihin hän kykeni aikaisemmin ja mitä hänelle on syntymässä
luvattu.
Nämä
kaksi huomiota saavat minut kysymään kysymyksiä toivon ja askeesin,
harjoituksen, yhteydestä. Frommin väitteet ovat mielenkiintoisia esimerkiksi
siksi, että toivoa ei nähdä haaveiluna, pilvilinnojen rakentamisena, vaan
todellisten mahdollisuuksien vaalimisena, valmiutena uuteen.
Tämä tuntuu vaativan kahdenlaista harjoitusta. Ensinnäkin
se vaatii älyllistä harjoitusta, tutkimusta joka ei keskity vain siihen, mitä
on, vaan myös mahdollisuuksiin, vaikka kuinka pieniin. Sanoessaan toivon olevan
valmiutta (readyness) Fromm ei sano, että toivo vaatii harjoitusta; hän sanoo,
että se on harjoitusta, silla askeesi on valmistautumista, itsensä tekemistä
valmiiksi erilaisiin tilanteisiin. Ollaksemme valmiita, osataksemme vaalia
merkkejä muutoksesta meidän on voitettava itsessämme epätoivo, tietynlainen pessimismi.
Myös tämä vaatii tietynlaista ymmärryksen harjoittamista. Tosiasioiden
toteamisesta ei pidä tehdä päätelmää, että kaikki tulee olemaan samalla tavalla
aina ja ikuisesti.
Blochin teksti kiinnittää toivon suoraan
harjoitteluun, vaikka atleetin harjoitteluun, ei niin sanotusti henkisiin
harjoituksiin. Toivo paremmasta on harjoittelun motiivi, ja harjoittelu on
edellytys sille, että toiveesta voi tulla totta. Siitä tulee enemmän totta harjoittelun
myötä. Askeesi ja sitä motivoiva toivo, askeesin kasvattama toivo, mahdollistaa
sen, että ihminen ei ole kiinni annetussa, siinä mitä luvattiin syntymässä.
Bloch sanoi, että toivo on opittava. Väitän: Se opitaan askeesin avulla.
Onko toivo toivottavaa? Jotkut filosofit,
esimerkiksi Spinoza, ovat liittäneet toivon vääränlaiseen asenteeseen,
tulevaisuuden odotukseen, joka on rinnastettavissa pelkoon. Tätä vastaan voisi
sanoa, että toivon toivottavuus riippuu siitä, millaisesta toivosta puhumme.
Olisi myös tärkeää kehittää harjoittelun muotoja, joiden avulla voisi valvoa,
ettei toivoamme väärinkäytetä.
Meidän pitää varoa. Mutta voidaan sanoa: Varokaa, voittajat. Ei voi aliarvioida ihmisten tahtoa, toivoa, vastarintaa. Ihmiset ovat kykeneväisiä taistelemaan, vaikka tosiasiat lannistaisivat ja ennusteet masentaisivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti